Seinäjoella ilmestyvä eteläpohjalainen sanomalehti Ilkka julkaisi 10.10.2017 seuraavan mielipidekirjoitukseni (toimitus lyhensi jonkin verran tätä alkuperäistä kirjoitustani):
”KATALONIAN ITSENÄISTYMINEN?
Ilkan pääkirjoituksessa 3.10.2017 kerrottiin siitä, kuinka EU sai 2012 Nobelin rauhanpalkinnon. Palkinto myönnettiin rauhan, sovinnon, demokratian ja ihmisoikeuksien edistämiseksi Euroopassa. Unioni lahjoitti saamansa palkintorahan lapsille, jotka eivät saa elää rauhanomaisissa oloissa.
Seuraavaksi 2014 syttyi Ukrainan sota ja nyt 2017 kuohuu Espanjassa kun Katalonia on irtaantumassa Espanjasta ja muodostamassa oman valtion.
Euroopan unioni ei voi vaikuttaa Espanjan ja Katalonian väliseen erimielisyyteen. Käynnissä oleva prosessi etenee kansallisvaltion ylläpitämien sisäisten jännitteiden pohjalta.
Suomessa Ahvenanmaa pyrki aikoinaan irtaantumaan Suomesta ja Lapin saamelaiset odottavat parhaillaan sitä, että Suomikin ”siunaa” saamelaisen vähemmistökansallisuuden oikeudet kansainvälisellä tasolla.
Kansallisvaltiot on rajattu siten, että niiden rajoilla käy kova ’kulttuurinen ristituuli’ eri suuntiin. Muinaista ”rajavartioimatonta valtiokehitystä” on seurannut katkeamaton valtiorajojen uudelleenmuotoutuminen.
Pakolaisongelman ratkaisemisen rinnalle on nousemassa nyt huoli kansallisvaltioiden perinteisen yhtenäisyyden murenemisesta.
Totaalisesti yhtenäinen kansallisvaltio on myytti. Pari esimerkkiä.
Ruotsin kruunu piti pitkään myös Suomenniemen (Österland, vertaa Ruotsin Värsterland) Merenkurkun Korsholmaa hallintokeskuksenaan. Ennen kuin Suomi itsenäistyi Korsholman hallintokeskuksen sorakukkula levitettiin läheisille maanteille.
Etelä-Pohjanmaata hallittiin Korsholmassa suoraan Tukholmasta käsin, Turun ja Hämeen linnan käskynhaltijoilla ei ollut siihen sanottavaa. Etelä-Pohjanmaa jätettiin Juhanan herttuakunnankin ulkopuolelle.
Turun linnassa syntynyt Suomenniemen aatelisto murskasi nuijasodassa eteläpohjalaiset talonpojat koska he olivat ”väärällä puolella” Ruotsin kruunun sisäpoliittista valtapeliä. Nuijasotaan liittyvät syy-seuraus-suhteet on kuvattu hyvin ”Itärajan vartijat 1500-luku 2, 2004, sivut 221-222).
Pietari Suuri perusti 1703 Pietarin kaupungin Itämeren kylkeen koska hän halusi länsimaistaa ja eurooppalaistaa Venäjää. Pietariin tuotettiin osaajia eri puolilta Eurooppaa.
Suomalaiset ovat saaneet vuoden 1809 jälkeen (autonomia) paljon enemmän länsimaisia kulttuurivaikutteita Pietarin ja Helsingin suunnasta kuin esimerkiksi Tukholmasta ja Turusta käsin.”
*
Kirjoituksessani oli aamulla 10.10.2017 Erkki Turusen kommentti. Sen mukaan ”Jumala – – on määrännyt meille ajat ja asumisen rajat”.
Luin tuon jälkeen 10.10.2017 internetistä Susanna Turusen analyysin Katalonian tilanteesta 9.10.2017 (yle.fi), se oli hyvin rationaalinen. Siinä sanottiin, että koska EU on oikeusvaltioiden liitto mutta ei liittovaltio Katalonian itsenäistyminen merkitsisi sen eroamista EU:sta ja eurosta.
Kaikista kummallisinta viikon jatkuneessa Katalonia-uutisoinnissa on se, ettei siinä ole kerrottu juuri mitään Katalonian historiasta ja katalonialaisista. Kataloniahan yritti itsenäistyä jo pian ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja alueella on yli 7 miljoonaa asukasta. Pohjoisosa Kataloniaa on suuntautunut viimeksi Ranskaan.
*
Yhteiskunnan voi organisoida lukemattomilla eri tavoilla. Ja niin on myös tapahtunut.
Kansainvälisen politiikan ja henkisen elämän (taide, kirjallisuus jne.) tärkeimpänä tekijänä on ollut 1800-luvulta lähtien kansallisuusaate (nationalismi). Nationalismilla on korostettu erityisesti kansan käyttämää kieltä ja sen pohjalta määriteltyä itsemääräämisoikeutta, ”kansanvapautta”.
Saksalaisen nationalismin merkittävin taustahahmo on ollut filosofian professori Friedrich Hegel (1770-1831).
Häntä on syytetty myös kansallissosialistien henkiseksi taustahahmoksi.
Saksan kansallissosialistinen natsipuolue korosti Saksan kansan (arjalaisten) paremmuutta ja he pyrkivät siksi oman kansan ”puhdistamiseen” alempiarvoisista kansa-aineksista (vääräuskoisten juutalaisten hävittäminen teollisilla natsileireillä, slaavit, romaanit jne.).
Saksan natseille oli kuitenkin kaikista tärkeitä hävittää marxilaisuus.
*
Hegel opiskeli nuorena teologiaa ja filosofiaa ja hänen lähipiiriinsä kuului myös runoilijoita.
Uskonnon harjoittajassa ja runoilijassa on yhteistä se, että heitä kiinnostaa eniten ”hengen liikahdukset ja unelmointi”, mutta ei ”konkreettinen todellisuus”.
Hegel omaksui filosofina ihmisen erityisyyttä korostavan ”hengentieteellisen ihmiskäsityksen” (vrt. ihmisen suhde muuhun elolliseen luontoon). Tuon ihmiskäsityksen mukaan ihmisen ”luovan olemuksen ilmauksena” on pidetty myös kulttuurikehitystä, jossa korostetaan henkeä aineen sijasta.
Samantyyppisen käsityksen omaksui antroposofisen hengentieteen luoja itävaltalainen Rudolf Steiner ja suomalainen nationalistifilosofi J. V. Snellman, joka sai ulkomaisia vaikutteita matkallaan Skandinaviaan ja Saksaan 1839-42.
Snellman omaksui ”hengenfilosofian” mukaisen ”sivistysfilosofian”, minkä mukaan suomenkielistä rahvasta tulee sivistää ja valistaa jotta siitä tulisi hyvää ”kansanainesta”.
Materialistisen käsityksen omaksunut Marx piti Hegelin filosofiassa kiinnostavana ainoastaan Hegelin dialektiikkaa.
Spiritualismilla viitataan siihen, että ”todellisuus” on luonteeltaan henkinen. Rudolf Steiner sai vaikutteita antroposofiseen hengentieteeseen saksalaisesta idealismista ja romantiikasta ja Steiner kuvitteli seuraavansa myös runoilija Goetheä.
*
Termillä ”vapaus” viitataan filosofiassa tavallisesti negatiiviseen (1) ja positiiviseen (2) vapauteen sekä metafyysiseen (3) vapauteen. Tämän mukaan vapautta voi rajoittaa sen tiellä olevat esteet (mitkä esteet yhteiskunnallisen vallan täytyy poistaa, vapaus jostakin, 1), vapaus voi toteutua vasta kun yksilövapaus ei ole sidottu esimerkiksi yhteisöön (vapaus johonkin, 2) sekä vapauden esteenä voi olla jotakin mikä estää ”vapaan tahdon” (3).
Ranskan ja Saksan kulttuurinen ero tulee hyvin esiin tarkasteltaessa käsitettä ”vapaus”. Ei ollut mikään sattuma, että 1960-luvun lopun ”nuorison vapauskapina” alkoi Ranskasta, siinä kommunistikotien lapsetkin irtaantuivat vanhempien ”konservatiivisesta kommunismista”.
*
Ranskan suuren vallankumouksen eli valistuksen ”klassinen moderni” perustui auktoriteettien hävittämiseen ja iskulauseeseen ”järki ja vapaus”. Ihminen usko tuolloin erityisen paljon siihen, että yhteiskuntaa on viisainta uudistaa ”järjen ja rationaalisen tiedon” pohjalta.
*
Michel Foucault teoksessa Tarkkailla ja rangaista (1980), Surveiller et Punir (1975), kuvaa 1700-luvulla Ranskassa alkanutta uutta kehitystä (koskien yhteiskuntaa ja arkkitehtuuria) jota Foucault kutsuu ”panoptiseksi”.
Tuota rakennetta kuvaa pohjapiirrokseltaan ympyrän muotoinen monikerroksinen rakennus (vankila) mikä keskellä on valvojan torni. Valvoja voi tarkkailla tornista huomaamattomana kaikkia rakennuksen sivuhuoneisiin suljettuja yksilöitä (vankeja).
Tuohon rakenteeseen sisältyy vallan näkymättömyys (huomaamaton valvoja, 1), vallan kohteen katkeamaton näkyvillä olo (2) sekä vallan kohteiden keskinäisten suhteiden katkeaminen (3) ja ”yksilön tuottaminen” (4).
Tätä ”pehmeää vallankäyttöä” ja ”vallan näkymättömyyttä” sovellettiin myös esimerkiksi koulussa.
(Aikaisempi yhteiskunta oli tämän vastakohta. Aikaisemmin valta halusi olla näkyvillä (vallan näkyvyyden korostaminen) ja vankilaan sulkemisen sijasta rikollisyksilöitä kohdeltiin julkisella paikalla muille varoituksena väkivaltaisesti.)
Eksistentialistinen ajattelu on ”Panoptisen” järjestelmän vastainen. Vapaa yksilö ”itselleen olemisessa” on siinä vastakohta ”yksilön tuottamiselle”, eksistentialistisesti vapaa yksilö tulkitsee itse merkityksiä.
Kimmo Lapintien kirjoittamassa julkaisussa Kaupungin tilallinen logiikka – Hämeenlinnan keskustan vaiheet (TTKK – A – Yhdyskuntasuunnittelun laitos, Tampere 1986) on tästä aiheesta. Siitä käy ilmi tämä ”yksilön valvomiseen” ja ”yksilön tuottamiseen” liittyvä periaate.
*
Yksilöiden ”yhdenmukaistaminen ja massoittaminen” (varsinkin kouluopetuksella ja sivistämistyöllä) liittyy sitä vastoin erityisesti 1800-luvun kansallisuusaatteeseen.
Saksalaisen Hegelin filosofiassa korostettiin järjen käyttöä mutta sillä luotiin vapauskäsityksen kohdalla ”uusi auktoriteetti” (valtioauktoriteetti).
Siinä yksilö ja valtio muodostavat kiinteän yhteyden. Tuossa suhteessa ihminen voi olla vapaa ainoastaan valtioyhteyteen sitoutumalla. Valtio koostuu yksilöistä, jotka valtio kykenee saattamaan järjestykseen.
Yhdistämällä ”hegeliläinen vapauskäsitys” ja ”hengentieteellinen ihmiskäsitys” muodostuu myös epäeksistentialistinen ajattelu.
Siinä ihmisyksilö ei saa olla nationalistisessa valtiossa vapaa eikä hän saa tehdä vapaana yksilönä ”itselleen olemisessaan” omia tulkintoja merkityksistä.
Jos valtio kieltää eksistentialsitisen ajattelutavan se pakottaa kaikki yksilöt (valtion jäsenet) ”kansamassoittumiseen” (koulu jne.). Tämä ”yksilön subjektin tuottaminen” johtaa pahimmassa tapauksessa yksilön oman merkitysten tulkitsemisten päättymiseen ja ”subjektin kuolemaan”.
Hegeliläinen ”uusi auktoriteetti” ja ”kansanmassoittaminen” luo edellytykset totalitaarisen yhteiskunnan syntymiseen mistä aiheutuu militaristista toimintaa ja sodankäyntiä.
Totalitaarinen yhteiskunta pohjautuu toisaalta valistuksen visioon järkiperäisesti järjestetystä uudesta yhteiskunnasta. Siinä auktoriteettivalta korvataan hyvää tuottavalla järkivallalla (”tieto on valtaa”).
Toisaalta totalitaarinen yhteiskunta perustuu samalla kertaa kansallisromanttiseen valtioajatteluun (nationalismiin), minkä yhteydessä muodostuu ”uusi auktoriteetti” ja ”kansanmassoittuminen”. Tämän tyyppiselle kehitykselle oli 1800-luvun Saksassa sen hajanaisuuden takia yhteiskunnallinen tilaus ja tuo kehitys johti järkyttäviin tapahtumiin.
*
Kansallisuusaatteen mukaan organisoidussa valtio-orgaanissa ainoastaan oman kansakunnan edustuksellisilla valtaelimellä on oikeus käyttää myös väkivaltaa ”virallista yhteiskuntajärjestystä” puolustavan päämäärän saavuttamiseksi.
Bismarck hallitsi Saksaan teräksenkovin ottein. Saksan natsit tarvitsivat maailmansotien välissä valtapeleissään myös ”ihmisvihollisia” oman kansan sylkikupeiksi ja viholliskuviksi.
”Juutalainen roskakansa” palveli tuota valtapeliä parhaiten (vrt. nykyinen ”pakolaiskysymys”).
Ranskalainen kirjailija ja filosofi Jean-Paul Sartre oleskeli 1933-34 Saksassa ja kirjoitti vuonna 1946 artikkelin ”Juutalaiskysymys”. Siinä hän sanoi, että antisemitismi ei ole pelkkä mielipide juutalaisista vaan siinä on kyse ajattelutavasta ja maailmankatsomuksesta, siinä juutalainen on läpikotaisin juutalainen eli läpeensä paha.
Juutalainen on paha koska hän on juutalainen. Jos juutalaisella on hyveitä, nekin ovat paheita. Jos juutalainen rakentaa sillan se on huono koska se on juutalainen silta.
*
Kansallisuusaatteen yleistyessä 1800-luvulta lähtien sen taustalla oli tietty yhteiskunnallinen ja historiallinen tilanne. 2000-luvun alussa se on aivan toisenlainen.
Kansojen ”itsenäisyyteen herääminen” on vaihtunut viimeksi teollistumiseen, moderniin kaupunkikulttuuriin sekä taloudelliseen ja poliittiseen kansainvälistymiseen.
Parin sadan vuoden aikana tapahtunut muutos hämmentää ihmisiä.
Kun 1800-luvulla kansakunta etsi ”alkujuuriaan” keskiaikaisesta menneisyydestä tai sitä kauempaa ja valtaeliitti ”kypsensi ja jalosti” omaa rahvasta koulunkäynnillä ja muulla sivistämisellä nyt kansalaiset matkustelevat työn merkeissä pitkin maapalloa ja kokonaiset valtiot etsivät itselleen edullista paikkaa kansainvälisissä yhteisöissä.
”Moderni yhteiskuntakone” on nykyisin monessa suhteessa niin monimutkainen, että kansalaiset eivät kykene enää osallistumaan ja vaikuttamaan päätöksentekoon vaan elävät usein luulojen sekä ”käsittämättömien vaihtoehtojen edessä” (Georg Henrik von Wrightin ilmaisu) kutsutussa ”pehmeässä fasismissa”. Kun tuossa tilanteessa yksilövapaus supistuu niin yksilöt alistuvat vallitsevaan ”olosuhteiden diktatuuriin” tai sitten purkavat ahdistustaan terrorismilla.
”Modernissa yhteiskuntakoneessa” on monenlaisia merkkejä uudesta yhteiskunnallisesta ”todellisuudesta” mutta merkkejä vanhasta ”nationalistisesta heräämisestä” on alati vaikeampi havaita.
*
Kun Espanjan kansallisvaltion itsehallintoalue Katalonia oli järjestänyt syksyllä 2017 vaalin maakunnan itsenäistymisestä, Espanjan kansan edustuksellinen valta määräsi alueelle poliisit estämään vaalin pitämisen. Tuon poliisioperaation yhteydessä poliisi käytti myös väkivaltaa.
Yhteenoton jälkeen ylin paikallinen valta pyysi katalonialaisilta anteeksi tapahtunutta väkivallan käyttöä (A). Kun neuvottelut itsehallintoalueen johdon kanssa eivät edenneet, Espanjan pääministeri uhkasi Kataloniaa itsehallinnon menettämisellä (B).
Pahimmassa tapauksessa Katalonian ja Espanjan tulehtuneet välit johtavat myös terrorismiin, ei vain uhkailemiseen ja alistamiseen.
Espanjan talous on kriisiytynyt viime vuosina äärimmilleen. Taloudelliset tekijät ovat luultavasti päällimmäisin syy Katalonia-kriisiinkin.
*
Mihin kaikkeen Espanjan Katalonian itsenäistymispyrkimykseen liittyneet viimeaikaiset tapahtumat voisivat viitata?
Onko Katalonian itsensäisyyspyrkimys seurausta talouskriisin sijasta kansainvälistymisen lisääntymisestä vai sen ylikansallisen kehityksen vastaisesta uusnationalistisesta liikehdinnästä?
Vai onko Katalonian itsenäisyyspyrkimys hälyyttävä merkki 1800-luvulla syntyneen kansallisvaltiojärjestelmän murenemisesta ja ”huomisen valtiottomasta tilasta”?
Viimeksi tapahtunutta maapallon laajuista väestönräjähdystä on seurannut maapallon laajuinen kaupunkiräjähdys. Tämä on merkinnyt kaupunkikulttuurin merkityksen monipuolista kasvua sekä vapauksien lisääntymistä.
Maaseutukulttuuri ei pysty tarjoamaan ihmiskunnalle samaa rikkautta. Kaupunkikulttuurin merkityksen lisääntyminen kansainvälisellä tasolla on vaikuttanut myös Katalonian uusimpaan kehitykseen.
*
Katalonialaiskysymyksen ratkaisemista on leimannut julkisessa mediassa eniten nationalistis-irrationaaliset tunnekuohut järkiperäisyyden sijasta.
Tuossa uutisoinnissa on näkynyt 1800-luvun kansallisuusaatteeseen liittyvä spiritualistis-henkinen pohjavire, missä korostetaan ”nationalismitaikauskon” mukaisesti valtion edustuksellisen valtaeliitin konkreettisia päämääriä ”oikeana ja itsestäänselvyytenä”.
*
Kun ennen vanhaan kansakunnan ”tunnusmerkkiä” etsittiin nationalistisen valtion pohjaksi kielestä (valtapolitiikka, kulttuuri, kirjallisuus jne.), nykyisin kaikissa kansoissa kiinnostaa eniten seudun DNA, jossa näkyy kirjava perintöaines.
DNA-tarkastelun mukaan kansat muodostavat sekoituksia lukuisista eri kansanryhmistä. Tämä viittaa vahvasti siihen, että kaikkien kansojen yhteinen piirre on ollut kautta aikojen runsas liikkuminen alueelta toiselle, ei johonkin paikkaan pysähtyminen.
Pysähtyminen johonkin paikkaan on kuitenkin nationalistisen valtion peruspiirre.
Toiseksi kun ennen kansakunta pyrittiin rajaamaan sille ”varatulle alueelle” nykyisin kiinnitetään huomiota tuon alueen sisällä ja reunoilla vallitsevaan ”historialliseen ja kulttuuriseen ristituuleen” eli valtiorajat ylittäviin ”kulttuuriakseleihin”.
Tästä on seurannut se, että monet ”valtakansakunnan vähemmistökansallisuudet” pyrkivät irtaantumaan kokonaan sitä nationalistisesta valtiosta johon heidät on integroitu spiritualistiseen nationalismiajatteluun vedoten.
*
Maapallon tasolla vallitsevat nykyisin uudet nopeasti kansainvälistyvät olosuhteet ja monet uudet haasteet. Nationalismi-innostus on mennyttä aikaa.
Uuden kansainvälisen yhteiskuntajärjestyksen perusta täytyy olla vapaissa ihmisyksilöissä.
Tämän lisäksi pientenkin ”kansallisvaltiopuristukseen jääneiden” kansanryhmien täytyy olla vapaita. Vapauden saadakseen (irtaantuminen ja itsenäistyminen) niiden tulee sitoutua uuteen kansainväliseen maapallon laajuiseen yhteiskuntajärjestykseen.
Vähemmistökansallisuuksia on nationalistisen valtioiden sisällä lukemattomia.
Täysin yhteistä ”nationalistista kansakuntaa” ei voi olla edes olemassa.
Jokainen valtio rakentuu hyvin pirstaleisesta kulttuuriverkosta myytteineen. Suomessakin yhdessä toimiminen on ollut aina äärimmäisen ”moninaista toimintaa”.
