Taika Dahlbom kirjoittaa Helsingin Sanomien lauantaiesseessään 5.8.2017 lukemisesta addiktiona otsikolla ”Onneksi lukemista pidetään nykyään positiivisena addiktiona”. Ja tämähän todellakin näkyy kirjojen kierrätyshyllyillä. Ennenhän addiktioiden keskeisenä kysymyksenä oli, miksi Jeppe juo, mutta nykyisin voi olla koukussa lähes mihin tahansa. On netti-, peli-, seksi- ja ties mitä riippuvuutta. Suurin osa suomalaisista on melkein yhtä riippuvaisia kahvista kuin älypuhelimestaan. Jotkut katsovat sata kertaa viikossa asuntoilmoituksia, vaikka eivät ole muuttamassa minnekään. Jopa liiallisesta intohimosta terveelliseen ruokavalioon voi saada ongelman, jolla vaikeuttaa syömistään ja vaurioittaa terveyttään. Mutta miten on, voiko klassisesta musiikista tulla riippuvaiseksi?
Berliozin Fantastisessa sinfoniassa kuvataan sankarin ooppiumihuuruisia painajaisia, ja Aarre Merikanto otti vaivoihinsa morfiinia, johon hän jäi koukkuun, mutta varsinaisen esimerkin musiikkiriippuvuudesta saa Solomon Volkovin kokoamista Šostakovitšin muistelmista, jossa säveltäjä puhuu nuoteilla juopottelemisesta eli tarrautumisesta musiikkiin jopa jossain määrin musiikin laadusta riippumatta. Kaipasihan Sibeliuskin toisaalta orkesterikylpyjään, kun orkesterisointia ei vielä päässyt kuulemaan minkään huippuäänentoiston avulla. Ja klassisen musiikin historiasta tunnetaan tapauksia, joissa tuleva kuuluisa säveltäjä ei kerta kaikkiaan voinut opiskella tai tehdä työkseen yhtään mitään muuta kuin musiikkia. Näissä tunnetuissa tapauksissahan täydellinen riippuvuus tuotti siis onnellisen lopputuloksen, sikäli kuin heidän musiikistaan riippuvaisten riippuvuus on onnellinen asia. On kokonaan toinen juttu, kuinka monen säveltäjän elämä on ollut onnellista.
Toisinaan kuulijat kilpailevat aika rajustikin joidenkin yksittäisten konserttien tai kenraaliharjoitusten lipuista jonottaen jopa tunteja, vaikka eivät olisi edes varmoja lipun saamisesta. Ennen muinoin levyjäkin myytiin kuin nyhtökauraa vegaaneille. Myyntiä innostettiin myymällä ensin kokoelmalevyjä tunnetuimmista suosikkihiteistä, minkä jälkeen mainoksina toimineet kokoelmat saivat ostamaan teoksista kokonaislevytyksiä ja laajempiakin levypaketteja. No kaikkihan ovat absoluuttisen riippuvaisia rahasta, myös muusikot ja musiikkibisneksen edustajat.
Mutta mikä ihme musiikissa voi koukuttaa ihmisen niinkin rajulla tavalla, kuin se tekee? Luulen, että perimmäisin vastaus tähän kysymykseen antaa odottaa itseään vielä ihan jonkin aikaa, vaikka tiedetäänkin, että musiikki vaikuttaa melko monissa aivojen alueissa. Toinen todella arvoituksellinen kysymys on, millainen musiikki ja miksi aiheuttaa voimakkaimmat elämykset ja halun kuunnella kyseistä musiikkia yhä lisää ja lisää.
Kokemuksen perusteella voidaan kuitenkin todeta, että tehokkaimpiin musiikkiriippuvuuden aiheuttajiin ovat klassisen musiikin historian aikana kuuluneet ainakin Mozart ja Schubert. Varmaan moni tarjoaisi myös Beethovenia, Chopinia ja Bachia, jotka tekivät myös loistavaa musiikkia, mutta ehkä kuitenkin tarttuvimmat teokset sävelsi Mozart. Kannattaa vain muistella Eine kleine Nachtmusikia, (jota google tarjosi ensimmäiseksi vaihtoehdoksi jo pelkän sanan ”eine” jälkeen) 40. sinfoniaa, erinäisiä aarioita Taikahuilusta, Figaron häistä, Don Giovannista tai monia pianokonserttoja… meinasi Turkkilainen marssi unohtua…
Vaikka markkinayhteiskunta mielellään tarjoaa tuotteita, joita himokkaasti ostetaan ja kuitenkin heitetään nopeasti pois, kasvattaen kuluttajiksi pelkistettyjä ihmisiä riippuvaisiksi itse shoppailusta, klassinen musiikki on siitä hämmästyttävää, että se tarjoaa tuotteita, joita ei pitkänkään kulutuksen jälkeen heitä pois. Kuinkakohan moneen kertaan olen vuosikausien aikana kuunnellut Sibeliuksen sinfonioita ja silti olen edelleen aivan narussa Yleisradion Teema-kanavan sinfoniasarjaan, jossa Hannu Lintu ja Osmo Tapio Räihälä kertovat Jannen ihmeellisistä ja riippuvuuksien ohjaamista seikkailusta sekä hänen sinfonioistaan, minkä jälkeen kuullaan aina yksi sinfonia.
Riippuvuus klassisesta musiikista on riippuvuus, jossa ilon, nautinnon ja sivistyksen suhde aiheutuneisiin riippuvuusvaurioihin nähden taitaa olla yksi kaikkein parhaista. On hyvä välillä pohtia, mistä kaikesta olemme riippuvaisia, miksi ja mitä siitä seuraa. Ainakin ihmiskunta ja muukin eliökunta on täydellisessä riippuvuussuhteessa toimiviin ekosysteemeihin, mitä ei kannata unohtaa.
