Suomen pirstaleisuus ja myytti kansakunnan yhtenäisyydestä

0. Mielipide

Seinäjokilainen maakuntalehti Ilkka julkaisi jokin aika sitten mielipidekirjoitukseni ”Komiaksi kehaistu ruma eteläpohjalainen myytti” (Ilkka 7.8.2016). Lyhyt kirjoitukseni oli tällainen:

”Häjyilyyn ja uhoilemiseen perustuvaa toimintaa kehutaan tänä päivänäkin tässä maakunnassa eteläpohjalaisena voimavarana herättää henkiin uinahtanut Seinäjoen lentokenttä ja monta muuta uinahtamisvaarassa oleva paikkaa ja seikkaa.

Isontalon Antin sekä esimerkiksi lapuanliikkeen palvonta ja siihen pohjautuvaa eteläpohjalaista yhteiskuntaa ”uudistava uhoileva laittomuuspalvonta” ei voi kuitenkaan ratkaista tämän seudun perusongelmia.

Kyseinen ongelmahan juontaa siihen, että täällä ollaan jääräpäisesti seuraamatta vaatimusta uudistus muun valtakunnan hengessä”.

Kirjoitukseeni oli liitetty mustavalkoinen kuva, jossa ns. ”pohjalaistalon” tuvassa seisoo vastakkain kaksi miestä: ”valtakunnan laki” (kirjoitettu valtakunnallinen laki) ja ”paikallinen häjy” (paikan kirjoittamaton laki).

Mainitusta kuvastakin käy hyvin ilmi se kuinka ”rumasti komiaa on konservatiivinen eteläpohjalaisuus”.

Pohjalaiset haluavat elää suomalaisina Suomen valtion sisällä omana erillisenä kansanryhmänä, joka noudattaa omaa ikivanhaa kirjoittamatonta lakiaan.

*

Etelä-Pohjanmaalla asuu itserakas maaseutuhenkinen, ikivanhoihin myytteihinsä uinahtanut ja ”nationalismin väärin ymmärtänyt”, uskovainen, orjamoraalinen ja militaristinen valkoisen vallan kansa.

Tuon väärinkäsityksen pohjalla on seudun vanha kulttuuri ja -myytistö sekä nationalistis-regionalistisen historiankirjoituksen epäasiallinen satujen sepittely.

Eteläpohjalaisen kulttuurin tarkkaileminen on herättänyt minussa monenlaisia kysymyksiä yleisestä yhteiskunnallisesta muutoksesta ja tilanteesta Suomessa.

Maakunnan kulttuuri on vaikuttanut erikoisella tavalla muun Suomen valtiolliseen kehitykseen. Eteläpohjalaiskulttuurilla on ollut surullisenkuuluisa vaikutus Suomessa tapahtuneisiin yhteiskunnallisiin konflikteihin ja valtapeleihin.

*

Suomalais-kansallisella nationalismissa on kyse koko Suomen alueella tapahtuvasta seikasta. Mutta nationalismin voi ymmärtää monella eri tavalla. Eteläpohjalaiset ovat omaksuneet oman erikoisen ”nationalisminsa”.

Tämä johtuu osaksi siitä, että käsite ”kansakunta” on kuvitteellinen sekä siitä, että ”yhtenäistä kansakuntaa” ei voi olla edes olemassa.

Kokonaisen kansan yhtenäistäminen on käytännössä mahdottomuus. Ja nationalismi on aina rikos ihmisyyttä vastaan.

Nationalismin erilaiset muodot riippuvat myös siitä miten nationalismia markkinoidaan valtion sisällä uskomisella, kuvittelemisella, kiihottamisella ja yhtenäisyyteen kasvattamalla.

Vaikka nationalismiin sisältyy pyrkimys kansan yhtenäistäminen (tavoitteena ”yksi mieli, kieli ja kansa”) siihen sisältyy myös toisinajattelun salliminen ja oikeus esimerkiksi uusien puolueiden (vallankäyttöorganisaatioiden) perustaminen.

Kapitalistis-nationalistinen valtio ja stalinistinen kommunismi pohjautuvat valtaosin samaan yhtenäistämis- ja massaideologiaan. Sen pohjalla on kansaa korostava valistusaate.

Väitän, että maatalousvaltaisella Etelä-Pohjanmaalla vallitsee väärin ymmärretty suomalaiskansallinen nationalismi.

”Eteläpohjalaiseen nationalismiin” sisältyy yksipuolinen ajatus ”valkoisen vallan totuudesta” ja punaisen vallan vaarallisuudesta (suhde teollistumiseen, kaupungistumiseen sekä kommunismiin ja sdp-revisionismiin).

Vakuuttavin esimerkki ”väärin ymmärretystä suomalaiskansallisesta nationalismista” on Lapuanliike.

Mutta vasta kun ”valkoinen valta” tunnustaa myös marxilaisuuden yhtenä vaihtoehtoisena inhimillisenä ja yhteiskunnallisena ajattelutapana ja arvostaa myös marxilaiseen ajatteluun kasvaneiden vakaumusta (arvot ja ajattelutapa) myös ”valkoinen porvaristo” oikeuttaa demokraattiseen Suomeen osallistumisen.

Sanojen ”kommunismi ja kommunisti” ääneen lausuminen on kuitenkin vieläkin kiellettyä Etelä-Pohjanmaalla.

*

Nationalistinen Suomen valtio perustettiin 1917. Suomi oli tuolloin maatalousvaltainen ja hyvin ”paikallispirstaleinen” ja kulttuurisesti hajanainen.

Pirstaleisena Suomi on myös säilynyt. Eikä Suomen valtiosta tule ikinä yhtenäistä ja yksimielistä.

Nationalismin ideologia ei ole onnistunut yhtenäistämään koskaan Suomen väestöä ja kulttuuria. Yhtenäistämiseen tähdänneestä pitkään jatkuneesta toiminnasta huolimatta.

Suomen alkuperäinen nationalismi-ideologia ja valtiojärjestelmä on kansainvälistymisen lisääntyessä kuolemassa. Se tapahtuu ”kivutta” koska Suomi on jo valmiiksi pirstaleinen.

Suomenkin valtiolaitos on parhaillaan joutumassa ylikansallisen vallan teräskouraan.

Perussuomalaisten (PS) kannatuksen äkkinousu ja äkkijyrkkä alamäki on omalta osaltaan todistus tuosta muutoksesta.

Perussuomalaisten valtapeli perustuu kuitenkin aikansa eläneeseen kuvitelmaan yhtenäiseksi kasvatetusta ja yhteen kasvaneesta ”Suomen kansakunnasta”.

Mutta koska sitä ei ole koskaan ollut eikä sitä tule ikinä olemaan perussuomalaisuudella ei ole tulevaisuutta.

*

Sen jälkeen kun koko Suomi on yhtiöitetty ja myyty ylikansallisille firmoille myös nationalistinen poliittinen valta (eli nationalistinen puoluevalta) on joutumassa ylikansallisen vallan käsiin.

Tähänastista uusliberalismin ja postmodernin kehityksen leimaamaa vaihetta seuraa maapallon laajuinen vallankumousten aikakausi (Karl Marx). Edessä olevan maapallon laajuisen vallankumousvaiheen aikana tapahtuu valistus- ja nationalismipohjaisten valtioiden pois kuihtumista.

Tuossa vaiheessa tarvitaan ainoastaan globaalipuolueita, koska vanhoilla kansallisilla puolueilla ei ole enää mitään sanottavaa maapallon tulevalle globaaliselle kehitykselle.

*

(Minua on alkanut viimeksi kiinnostamaan parhaillaan käynnissä olevat prosessit, ei vain esimerkiksi ilmiöiden alkuperä.)

Käynnissä olevaan nationalistisen valtion hajoamiseen ja loppumiseen vaikuttaa valtioiden paikalliskulttuurinen kirjavuus (”paikallispirstaleisuus”), kansainvälistyminen, nationalistisesta ajattelutavasta luopuminen sekä ylikansallisen ja monikulttuurisen muutoksen kasvu ja lisääntyminen.

”Yksilövapauksien kannattajat” (eksistentialistit, anarkistit jne.) kieltäytyvät jatkossa ensimmäisinä yhä määrätietoisimmin sitoutumasta suomalais-nationalistiseen ”kansakuntaan” ja valtioon.

Heistä on samalla tulossa uuden ”eksistentialistis-marxilaisen maailmanvaltion” ensimmäisiä kannattajia.

*

Porvarillisen kapitalismin valtakautena syntyi ”vaaleanpunainen vasemmistolaisuus” (SDP) sekä nationalistis-kapitalistinen ”moniväriajattelu” (esimerkiksi yhdistetty ”punainen revisionismi” ja ”punamulta”).

Nyt tämäkin kehitys on päättymässä.

Maapallon laajuisia yhteiskunnallisia kysymyksiä ratkottaessa luodaan aivan uudenlaisia valtapelimalleja. Ylikansallisista valtapeleistä tehdään samalla paljon kovempia ja tavoitteellisimpia kuin tähän asti.

*

Siirtyminen suljettujen nationalististen valtioiden vaiheesta kohti uutta ylikansallista aikakautta ja maailmanvaltakulttuuria ei tapahdu hetkessä mutta siihen suuntaan ollaan selvästi menossa.

Koska nationalistiset valtiot ovat myös jo tulleet ”käsittämättömien vaihtoehtojen eteen” (Kts. G. H. von Wright, Tieto ja ymmärrys, sivu 74-75) niiden loppu lähestyy myös nationalististen valtioiden omana sisäisenä hajoamisprosessina.

Uuden tiukan ylikansallisen vallankäytön tuleminen ja tarpeellisuus tulee ymmärrettäväksi valistusta, nationalismia, subjektin kuolemaa, eksistentialismia, pirstaleista Suomea, Etelä-Pohjanmaata sekä paikan ”monikerroksellista yhteisökulttuurista rakennetta” koskevan esimerkkitarkastelun pohjalta (lisähavaintoja), (katso kohdat 1-7).

 

1. Ensin oli VALISTUS

Länsimaisen kulttuuripiirin kehityksessä tapahtui noin 250 vuotta sitten jyrkkä käänne. Ajanjaksoa 1770–1815 kutsutaan vallankumousten aikakaudeksi.

Tuota jaksoa leimasi kriisit, kapinat ja kumousyritykset. Tuon jyrkkä käänne liittyi ainakin teollistumiseen ja ”tieto on valtaa”-ajatteluun (auktoriteettien vastustaminen ja järjen käytön koristaminen).

1700-luvun lopulla tapahtuneen Ranskan suuren vallankumouksen iskulauseina oli järki, sivistynyt ja valistunut kansa, vallankäyttö ja vapaus sekä kansandiktatuuri.

Tuolloisen aristokraattisen eliitin päitä katkottiin ”kansan tunteman herravihan” pohjalta julkisia mestausnäytöksiä varten kehitetyillä koneilla ”giljotiineilla”.

Unelma uudesta paremmasta yhteiskunnasta ja maailmasta osoittautui kuitenkin teollistumisen ja nationalismin jälkeen pettymykseksi (maailmansodat).

Viimeksi on alettu ymmärtämään entistä paremmin se missä ja mitä meni pieleen.

Valistusaatteen mukaan kansaa piti sivistää ja valistaa (valistus). ”Sivistyneen kansan” uskottiin synnyttävän paremman yhteiskunnan. Siihen tähdännyt kansan yhtenäistäminen auttoi kuitenkin pienten valtaryhmien ja vahvojen yksilöiden valtaannousua yksinvaltiaaksi.

Kuningasvallan näkyvä kukkoilu päättyi ja se korvattiin uudella yhteiskunnallisella valtapelillä, jossa valta kätkettiin ”näkymättömiin”.

Se ”miten meitä hallitaan” (valta) tuli entistäkin arvoituksellisemmaksi.

Valta alkoi tuottamaan uuteen ”kansanvaltasysteemiin” istuvia subjekteja. Toisaalta yksilöt tuottivat itse itseään omalla henkisellä ja ruumiillisella tasolla (”minän teknologia”, Foucault).

Myös esimerkiksi arkkitehtuurista ja kaupunkisuunnittelusta tehtiin valistuksen yhteydessä uutta ”poliittista teknologiaa” (Foucault).

*

Kaikki näytti kuitenkin vain hetken hyvältä.

Valistukseen sisältyi ajatus lopettaa yhteiskunnan harjoittama julkinen väkivalta (esimerkiksi hirttäminen torilla) ja korvata se uudella ”pehmeällä rankaisemisella” (laki, tuomioistuin ja vankila) ja ”yksilöllisellä itsekurilla” (orjamoraali-2).

Uusi yhteiskunnallinen käytäntö merkitsi ihmisten katkeamatonta ”tarkkailemista” (esimerkiksi poliisi ja nykyiset sosiaalitarkkaajat) ja ”hyväntahtoista rankaisemista” (esimerkiksi sakot tai vankeus).

Pahimmat ”ongelmatapaukset (rikolliset) kätkettiin piiloon sulkemalla heidät ”hyväntahtoisesti” vankilaan.

1700-luvulla keksittiin tähän uuteen ”pehmeään ajattelutapaan” sopivia uusia rakennus- ja aluetyyppejä (esimerkiksi vankila ja koulu sotilaallisen suorine penkkiriveineen).

Mutta tämäkään ei auttanut, uudesta yhteiskuntasysteemistä oli tulossa entistä julmempi.

 

2. Sitten tuli nationalismi

1700-luvun lopulla teologiaa ja filosofiaa (jumaluusoppia ja järkipeliä) opiskellut saksalainen henki-idealisti Friedrich Hegel (1770–1831) loi järjenkäytön pohjalta perustaa rationaaliselle ”kansankuntafilosofialle” ja ”nationalistiselle karsinavaltioajatukselle”.

Hegelin yhteiskuntafilosofia pohjautui järjen korostamiseen sekä samalla valtiokoneen toimintaan kiinni naulattuun vapauskäsitykseen.

Hegelin käsitys yksilövapaudesta merkitsi orjan asemaa aidatussa ja tiukasti organisoidussa valtiokoneessa.

”Valtio kansan ja yksilön kotina” nostettiin Hegelin ajattelussa ylimmäksi.

Hegelin luoma ”kansakuntavaltion järkihallinto” perustui ”tieto on valtaa” -periaatteeseen.

Järjen käyttö, tietäminen ja hallitseminen sekä dialektiikka sisältyivät Hegelin ajattelutavan ytimeen.

Hegelin mukaan ”VALTIO ON maan päällä esiintyvä JUMALALLINEN IDEA” (tekstisuurennos JP, lainauksen lähde: Esa Saarinen, Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin, sivu 267, 1985).

Nationalistisessa valtiossa on kuitenkin kyse myytistä. Toiseksi yksikään valtio ei elä ikuisesti.

Esa Saarisen mukaan Hegelin filosofia aiheutti monien ajattelijoiden keskuudessa vastareaktion. Noihin filosofeihin lukeutui Kierkegaard, Marx ja Nietzsche. Heihin on mielestäni lisättävä myös Jean-Paul Sartre (Sartren eksistentialistinen filosofia).

Kierkegaard ratkoi ”uskovaisen yksilön eksistenssin” pohdintaa (Jumalaan uskovan olemista). Marx harjoitti materialismin korostamisella uskonto- ja henkikritiikkiä. Nietzsche korosti sitä, että jokainen totuus on totuus jostakin näkökulmasta käsin ja loi teräviä ajatuksia orjamoraalista ja yli-ihmisestä.

*

Hegelin filosofiasta tuli uusi yleiseurooppalainen tapa yhtenäistää ja orjamoraalittaa kansa järkipohjaisesti yhdeksi ”kansakunnaksi”, jolla olisi yksi ainoa ”mieli ja kieli” (yhtenäistyminen ja massoittuminen).

Hegel painoi samalla yksilön henkiseen ahdinkoon.

Tämä on myös keskeinen seikka huomata myöhemmin syttyneen ”modernin valtahelvetin” ymmärtämiseksi (rotuajattelu, rasismi, maailmansodat jne.).

Saksalaisen Hegelin luoma nationalismi perustui ajatukseen vartioituun karsinaan (paikkaan) asettuneesta ja järkipohjaisesti yhtenäistetystä ja yksimieliseksi massaksi muokatusta kansamassasta.

Esimerkiksi Saksan verinen valtiohistoria ja Hegelin filosofia liittyvät tiiviisti toinen toisiinsa.

 

Kun mahdollisimman pitkälle yhtenäistetyn kansanmassan keskelle lisätään jumalallinen yksinvaltias, saadaan ”moderni tsaari” kuten Hitler tai Stalin (puoliksi jumala puoliksi ihminen). Näin tulee synnytetyksi diktaattorina toimiva kansanjohtaja ja iso paha.

Aidosta vapaudesta, toisinajattelusta ja henkisestä uudistamisesta riisuttu ja tasa-aineistettu ”ihmismassa” karsinassa ja yhden yksinvaltiaan kourassa johtaa totalitarismiin, natsismiin, fasismiin ja maailmansotiin.

Tätä tapahtuu tänä päivänäkin.

Aito yksilövapaus ei ole mahdollista suljetun nationalistisen valtiokoneen keskellä (vrt. myös Hitlerin natsipuolue jo ennen maailmansotaa ja orjamoraaliin kasvatettu Saksan kansa).

Valistuksen ja nationalismin yhdistelmä johti ihmiskunnan suurimpiin kärsimyksiin, kahteen maailmansotaan.

Ja kolmas maailmansota saattaa kolista jo ulko-ovella.

Natsien tervehdys ”Sieg – Heil” (tarvehdyksessä on ensin sana voitto) kuvaa hyvin nationalistisen ajattelun kohokohtaa, ajatusta yhtenäistetyn kansakunnan suuresta voitosta (Hitler ja saksalainen tuhatvuotinen maailmanvalta).

*

Termillä ”nationalismi” tarkoitetaan kansallismielisyyttä ja -kiihkoa.

Nationalismiin on pyritty uskottelemalla jollakin alueella asuvalle väestölle se, että kun vallatun ja tiukasti rajatun alueen väestö sitoutuu kansallismielisyyteen, se muodostaa henkisesti yhtenäisen ”kansakunnan” ja tämä mahdollistaa nationalistisen valtion perustamisen.

Tuon ”kansakunnan” kaikilla jäsenillä olisi yksi mieli ja kieli. Rajatun nationalistisen kansallisvaltion sisällä tapahtuvissa järjellisesti organisoiduissa uusissa olosuhteissa mahdollistuu (muka) samalla ihmisten yksilöllinen vapaus.

Hegelin mukaan vapaus on mahdollista ainoastaan rationaalisen valtiokoneiston yhteydessä. Tähän nähden toisenlaisen vapausajattelun mukaan yksilö on vapaa vasta kun yksilön tieltä poistuvat kaikenlaiset vapautta rajoittavat tekijät (myös valtio).

Ajatus ”yhtenäisestä kansakunnasta” on kuitenkin kuvittelua ja utopistista teoriaa.

Valistukseen oli sisältynyt ajatus siitä, että kansan tahdon on tultava esiin vallankumouksen jälkeisessä uudessa kansanvaltaisessa hallintokoneistossa.

Ylin valta haluttiin pysyvän kansalla mutta toisin kävi.

Vaikka Hegel kyseenalaisti valistuksen filosofisia perusteita valistus ja nationalismi edistivät molemmat yhdessä uuden kapitalistis-teollisen yhteiskunnan rakentamista (kansallisvaltiot).

Valistuksesta alkanut kansan jatkuva valvominen, kurittaminen ja rankaiseminen sekä ”yhteiskuntasubjektien” tuottaminen voimistui ”karsinanationalistisen” ajattelun lisääntyessä.

Mutta totaalisen yhtenäistä ”kansakuntaa” ei syntynyt koskaan missään.

Yhtenäisyyteen pyrkineen nationalistisen valtion sisällä alkoi sitä vastoin tapahtua yksilön pahoinvoinnin lisääntymistä ja ”subjektin kuolemaa” sekä sisäistä pirstaloitumista.

”Subjektin kuolema” alkoi tapahtua kun kansa alkoi palvella myös uudessa demokraattiseksi kehutussa systeemissä julkista valtaa orjamoraalisesti.

*

Esimerkiksi käynnissä oleva Suomen suurkuntauudistus merkitsee sitä, että kansa pakotetaan palvelemaan ensimmäiseksi rahavaltaa ja julkista valtaa. Kansalaisista tehdään siinä toisarvoisia olentoja. Ja konkreettinen yksilövapaus kuihtuu kasaan ja päättyy.

Eikä aorw pelasta Suomea edessä olevissa haasteissa. Sekin johtaa samanlaiseen kehitykseen.

Suurkunnan aluerakenne aiheuttaa ylilaajassa valtiossa palvelujen keskittymistä suuriin yksiköihin ja liikkumisongelmia. Tämä lisää ja vaikeuttaa kansalaisten liikkumista.

Saadakseen esimerkiksi koulupalveluja kansalaisten (alamaisten) täytyy liikkua uusiin suurkouluihin pitkien matkojen päästä hankalilla ja kalliilla tavoilla (omilla henkilöautoilla jne.).

Tämä merkitsee sitä, että kansalaiset alkavat ”palvella” julkisen vallan luoman uuden suurkuntajärjestelmän toimivuutta. Tämä on nykyisen perustuslain vastaista.

*

Valtaeliitti on istahtanut viimeksi myös olohuoneemme sohvalle neuvomaan meitä huolehtimaan entistä enemmän itse itsestämme ja palveluistamme.

Valtiovalta on nyt luopumassa lähes kaikista sille tähän asti kuuluneista rooleistaan.

Ja kun viimeisiä hengenvetoja vetävä julkinen valta ja yksityinen sosiaali- ja terveyspalvelubisnes lyövät kättä ”maan tapa” (voitelu ja korruptio) rasvataan entistäkin liukkaammaksi.

*

Valistusaatteen ja nationalismin yhdistäminen johti länsimaisen kulttuurin uuteen historialliseen vaiheeseen ja tien kohti ihmiskunnan isointa helvettiä.

Aristokraattinen eliitti pelkäsi Ranskan suuren vallankumouksen jälkeisen vallankumousvaiheen 1789–1815 aikana ja myös sen jälkeen kaikkialla Euroopassa uusia kansan toteuttamia vallankaappauksia.

Suomen itsenäistyminen 1917 tapahtui ”Venäjän suuren vallankumouksen” siivellä.

Kommunistisen Venäjän idea liittyi alun perin Ranskan suureen vallakumoukseen ja valistusaatteeseen. Venäjällä tuo kehitys johti marxistis-leninististen kommunistien yksinvaltaan.

Ranskan suuren vallankumouksen laineet osuivat Suomenniemelle ainoastaan heikkoina laineina mutta ”karsinanationalismi” iski Suomeen täysinä aaltoina.

Suomalaisilla on vieläkin suuri taipumus raskassoutuiseen orjamoraaliseen käyttäytymiseen.

Suomen itsenäistyminen johti konservatiivisen porvariston voittoon ja nationalistiseen valtiojärjestelmään.

Valkoista porvaristoa jäi kuitenkin kisaamaan punainen valta ja sen perilliset.

Dialektiikan laki pysyy hengissä ikuisesti.

*

Koko Suomenniemi (Österland) oli kuulunut 1808 sakka Ruotsiin kruunuun. Venäjä oli alkanut vallata koko Suomenniemeä Ruotsilta jo vuodesta 1703 lähtien.

Tuo prosessi toteutettiin meriyhteyksien länteen parantamisen johdosta ja Suomenlahden itänurkkaan perustetun Pietarin kaupungin takia.

Venäjä (NL) valtasi toisen maailmansodan loppuvaiheessa jo toisen kerran Suomen maa-alueita Pietarin suojaamisen takia. Pietarin suojaaminen on edelleen ajankohtainen seikka.

Venäjä pyrki Pietarin rakentamisella läheiseen vuorovaikutukseen länsimaisen kulttuurin kanssa ja onnistui siinä erittäin hyvin.

*

Eurooppalaisten pikkuvaltioiden verkko (Euroopan nykyiset nationalistiset valtiot) juontaa kreikkalaiseen kaupunkivaltiodemokratiaan. Länsi-Eurooppa näyttää maapallon pinnalla pikkuruisten täplien kasaumalta.

Venäjällä tapahtui hyvin toisen tyyppinen valtiokehitys kuin Länsi-Euroopassa.

Monissa entisessä Itä-Euroopan maissa on harjoiteltu Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen innokkaasti kiihkomieleistä uusnationalistista valtapeliä. Se on johtanut usein siihen, että vaaleissa isoimmaksi puolueeksi nousseella valtaryhmällä on houkutus nousta yksinvaltiaaksi (nyt esimerkiksi Puola).

Esimerkiksi Venäjällä sekä Lähi- ja Kaukoidässä on länsimaisista demokratiamalleista suuresti poikkeavia yhteiskuntia. Niille on tyypillistä se, että kansa tahtoo itselleen lujan isätyyppisen johtajan ja samalla hänestä tulee yksinvaltias, jolla uskotaan olevan samalla kertaa taivaallinen (jumalallinen) ja maallinen olemus.

*

Kun selvittää omaa sukuhistoriaa (molempien vanhempien puolelta) joutuu toteamaan sen, että meissä kaikissa asuu ”valkoinen ja musta”.

Ja kun selvittää Suomenniemen historiaa havaitsee sen, että suomalaiset nationalistit (kuten perussuomalaiset) uskovat kiihkomielisesti vanhan ”yksisilmäiseen nationalistiseen rotuideologiaan” vaikka siltä puuttuu konkreettinen pohja kokonaan.

Perinteinen suomalais-kansallinen nationalismi on kuitenkin loppumassa ja korvautumassa uusilla ylikansallisilla valtapeleillä ja tulevalla maailmanvaltiolla.

*

On erehdys kuvitella, että joku paikka (kuten Suomen valtionalue) vaikuttaa ratkaisevasti siihen kuinka vahvasti tuntee olevansa ”kotona”.

Paikkaa tärkeämpi seikka elämässä on yksilönä oleminen ja ihmiset. Eniten ”kotona olemisen tunteeseen” vaikuttaa vapaan yksilön ”itselleen oleminen”.

Mutta ”minän koti” voi olla myös parhaillaan tuhoutumassa.

 

3. Valistusta ja nationalismia seurasi ”Subjektin (minän) kuolema”.

Alun perin hyvää tarkoittanut tavoite valistus ja nationalismi alkoi johtaa myöhemmin vakaviin ongelmiin (maailmansodat, ihmisen ja luonnon kriisi).

Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla eletään ”vahvassa minäuskossa” (identiteetti) mutta kyseinen ”minä ja me itte”-ilmiö on kuvitelma.

Esimerkiksi kauhavalaisilla ei ole yhtään korkeimpaa käsityötaitoa kuin muilla Suomenniemen asukkailla. Tämänkin uskomuksen pohjalla on nationalistis-regionalistinen myytti.

Kauhavalaistenkin keskuudessa on tapahtunut subjektin (minän) heikentymistä ja kuolemista.

Se on tapahtunut esimerkiksi koulunkäynnin sekä kunnan hallintoon osallistumattomuuden muodossa (erityisesti vaalien välisenä aikana).

Ja esimerkiksi silloin kun homouteen tai lesbouteen suuntautuneet eivät uskalla edes puhua ääneen omasta seksuaalisuudesta.

*

”Subjektin kuolema” tarkoittaa seuraavaa:

Minä (yksilö subjektina) syntyy maailmaan vapaana ja omana itsenä.

Sen jälkeen yksilö kasvaa kulttuurisissa suhteissa ja yksilöä muokkaavissa ja yhtenäistävissä kansallisvaltiollisissa vuorovaikutuksissa (nationalistinen orjamoraali-1).

Toiseksi yksilö voi tukahduttaa myös itse itseään esimerkiksi oman seksuaalisuuden kohdalla (orjamoraali-2).

(Kts. itsensä tukahduttamisesta: Michel Foucault, Seksuaalisuuden historia, 1998).

Tuon jälkeen subjekti (minä) alkaa voida pahoin, heikkenee ja kuolee lopuksi.

Tämä ”jo tapahtunut maailmanloppu” on tullut ilmi selvästi nykyisen POSTMODERNIN NYKYKULTTUURIN yhteydessä (uusin kirjallisuus, ranskalaiset jälkistrukturalistit jne.).

”Subjektin kuolema” liittyy myös ihmisen teknologiseen elämäntapaan ja tavarafetisismiin sekä vinoutuneeseen luontosuhteeseen.

Esimerkiksi luontosuhteessa elollinen luonto on ihmiselle pelkkä hyödyn irti ottamisen kohde ja maisemallinen kiiltokuva.

Tuosta ongelmallisesta luontosuhteesta todistaa myös Suomen puoli miljoonaa kesämökkiä.

Pelkkä ”luontovaltaisuus” (kesämökit luonnossa järvien rannoilla) tai luonnonsuojelu ei merkitse ”luonnon seuraamista”.

*

Valistuksen ja nationalismi-ideologian synnyn aikana ihmislajin myös kuviteltiin jakautuvan ”rotuihin”. Tuolloin ajateltiin, että eri ”rodut ja kansanluonteet” (yhteisöt) ovat karsinoitavissa omiin ”lokeroihinsa” (tarkoin rajattuihin alueisiin). Jokaiselle rodulle kuuluisi oma ”vartoitu karsina-alue”.

Me olemme kuitenkin tällä maapallolla kaikki samaa ihmislajia, mytologista eläintä. Meihin kaikkiin sisältyy samalla toinen toistemme perintötekijöitä (olemme kaikki yhtä suurta ”DNA-sekoitusta”).

Nationalistista yhtenäisyysmassoittumista vaativat uusnationalistit (kuten nykyiset perussuomalaiset) pyrkivät palauttamaan aikansa eläneen (virheellisen) rotuopillisen käsityksen nykyisiäkin poliittisia valtapelejä ohjaavaksi voimaksi.

Virheellisen yhteiskuntakehityksen jäljet purkautuivat ennen näkemättömänä raakuutena nationalismivaiheen aikana käydyissä maailmansodissa. Sekä esimerkiksi Hitlerin kuolemanleireissä, Stalinin työleireissä ja USA:n nykyisessä vankileirissä.

*

Kun valistus laajeni 1800-luvulla nationalismiksi ja kun tähän ”yhtälöön” liitettiin kone ja tavara (teollinen yhteiskunta) uusi systeemi johti nykyaikaan ja samalla toistuviin rakennemuutoskriiseihin ja maailmansotiin.

Alun perin hyvää tarkoittanut toiminta (valistaa ja sivistää kansaa) johti suurimpaan pahaan.

Karl Marx pohti jo ennen 1800-luvun puoliväliä kapitalistis-teollisen yhteiskunnan tavaratulvan vaikutusta ihmiseen (tavarafetisismi ja vieraantuminen).

Marx on kuvannut myös valtion päättymistä (valtion pois kuihtumista eli valtiotonta lopputilaa) ja työläisvallankumouksen jälkeistä uutta (huomisen) luokatonta yhteiskuntaa.

Nyt kun tavaratulva ja tavaroiden kuluttamiskulttuuri on ollut pitkään konkreettista arkea tavaran ja ihmisen välinen prosessi on entistä helpompi ymmärtää. Siihen on vaikuttanut viimeksi suuresti uusin ”tietotekniikka”.

Mainittu ihmisen ja tavaran uusin suhde merkitsee ”tavaroiden kautta olemista” entistä täydellisemmin. Se aiheuttaa samalla entistä täydellisempää ihmisen itsestään vieraantumista ja syventää ”subjektin kuolemaa”.

*

Nyky-yhteiskunnan suurin ongelma on se, että yksilöiltä puuttuu vapaus ”konkreettiseen itselleen olemiseen” ja mahdollisuus vaikuttaa itse omiin ratkaisuihin.

Vallitsevan ongelman keskeisin seikka on se, että edustuksellinen poliittinen valta ja oikeuslaitos pelaavat yhteisellä pelikentällä yhtä ja samaa valtapeliä.

Tuohon samaan yhteiseen peliin osallistuu myös tieto- ja taidetuotannon ammatillinen valta.

Tuosta eliitin valtahäkistä yksilönä vapautuminen ei ole mahdollista ilman, että alun perin kansan keskuudesta noussut uusi eliitti luopuu vallastaan (puoluevallasta jne.).

Puoluepoliitikon, tuomarin, tietäjän ja taiteilijan täytyy siis ensin kuolla pois voidakseen luovuttaa valtansa vapaalle yksilölle.

Lukija ja katsoja voi jatkaa vasta sen jälkeen itse (luovasti) tarinoiden kertomista itse itselleen.

 

4. Eksistentialistinen vapauskäsitys ja ”itselleen oleminen” kuitenkin auttaa

Ensimmäisen eksistentialistin Søren Kierkegaardin (1813-1855) mukaan tärkeämpää on se miten uskoo kuin mitä uskoo.

Tämän pohjalta voi väittää myös, että tärkeintä on se, miten ajattelee. Minä ajattelen eksistentialistisesti ja puolustan eniten yksilön vapautta ”itselleen olemiseen”.

Eksistentialismi merkitsee ennen kaikkea ”järkipohjaisesta kuvittelemisesta” kuten nationalismista irtaantumista.

Eksistentialistinen ajattelu irrottaa vapaat yksilöt ”ihmismassasta”, lohduttaa sekä vapauttaa massakuriin tukehtuneet subjektit (minät) ”itselleen olemiseen” ja herättää ihmiset aitoon omaehtoiseen vapauteen.

*

Käsitys autonomisesta subjektista (minästä) alkoi murtua jo valistuksen ja nationalismin syntyvaiheessa. Valistuksen ja nationalismin aate alkoi tehdä jo tuolloin subjektista (ihmisten minästä) tyhjyyttä.

Me emme ole olleet koskaan kaikessa sankareita autiosaarillamme sillä minämme on ollut aina helposti haavoittuva.

Kun yksilöä (minä, subjekti) alettiin muokkaamaan uuden ”valistus-nationalistisen” yhteiskunnan elementiksi valta alkoi heitellä meitä sinne tänne miten sitä kulloinkin huvitti.

Ajatus individualismista syntyi vasta 1800-luvun alussa.

Ajatus ”vapaasta yksilöstä” on siis vielä hyvin nuori. Mutta ajatus ”aidosta konkreettisesta vapaudesta” on iänikuinen.

*

Kierkegaard kritisoi Friedrich Hegelin abstrakteihin käsitteisiin pohjautunutta rationaalista ja sytemaattista filosofiaa.

Kierkegaardin omaksuman käsityksen mukaan yksilön olemassaolo on epätäydellinen, ristiriitainen ja jatkuvasti muuttuva. Kierkegaard on oikeassa.

Ihminenhän ei ole tietävä järkiolento vähääkään.

Tästäkin käy ilmi se, että heti kun joku keksi ajatuksen järkipohjaisen valtiokoneen sokkeloissa vankina asuvasta vapaasta yksilöstä (Hegel), joku toinen alkoi heti puolustamaan kahleista vapaata yksilöä.

Tai heti kun joku alkoi hehkuttamaan jumalallisia henkipuheita (Hegel), joku toinen alkoi heti painottamaan materialistista maailmankatsomusta (Marx).

*

Eksistentialisti Jean-Paul Sartren mukaan yksilön täytyy taistella itsensä vapaaksi ”rodusta luokasta ja kansakunnasta”.

On siis päästävä irti kaikessa rasismista, ihmisten luokittelemisesta (Foucault) ja nationalistisesta kansakunta-ajattelusta.

Konkreettisesti vapaa yksilö tekee täysin itse ratkaisunsa ja päätöksensä. Hän ei voi hyväksyä sitä, että joku henkilö (kuten kansanedustaja) tai joku organisaatio (kuten puolue) ”edustaa minua”.

Moni muukin hyvä näkökulma puolustaa ajatusta siitä, että ”älä elä muitten kautta äläkä anna toisten edustaa itseäsi”.

Esimerkiksi professori ja aivotutkija Matti Bergström käsittelee tätä aiheuttaa kirjassaan ”POLITIIKAN AIVOT” (1999). Jos antaa vaalissa (valtio/kunta) ”äänensä” ihminen luovuttaa itsestään kaikista arvokkainta.

Kansaa edustavat kansanedustajat moralisoivat sekä jakelevat määräyksiä ja säätävät liukuhihnamaisesti koko valtiota koskevia lakeja vaikka yhtenäistä kansakuntaa ei ole syntymässä.

Puolue-eduskunnan säätämät lait ovat myös niin vaikeatajuiset ja runsaslukuiset, ettei niitä ymmärretä ja tunneta kansan keskuudessa. Eivätkä edes ammattijuristit ole aina niistä selvillä. Tämä on loukkaus kansanvaltaa kohtaan.

Nationalistinen Suomi on hukkumassa myös byrokratiaansa.

Myös kirjakieli muuttuu jatkuvasti. ”Yhteen mieleen ja kieleen” pääsemistä ei toteudu.

Valitettavasti kansa luulee, että kansalaisen valitsema ”kansanedustaja” (henkilö vaalissa) voi edustaa eduskunnassa ja kunnanvaltuustossa äänestäjiään. Käytännön politiikassa se on mahdotonta.

Edustajan edustama poliittinen puolue päättää äänestäjän puolesta, mitä kulloinkin päätetään ja miten edustajan pitää äänestää. On siksi rehellistä puhua puolue-eduskunnasta (ei siis ”eduskunnasta”).

Nationalistinen puolue on vapaan yksilön suurin vihollinen. Samantekevää onko onko puolue esimerkiksi ”sininen leijona” tai ”vihreä leijona”.

Nationalistinen puoluevaltapeli ei edistä kansan konkreetista intressiä.

*

Nationalistinen ”vihreä leijonapuolue” eli Vihreä liitto on muuttunut anarkistisesta ympäristöpuolueesta vallanhimoiseksi yleispuolueeksi.

Vihreiden organisoituminen alkoi ”vähäväkisten” yhteen liittymisellä. Tuolloisista stalinistikommunisteista ja muista pikkuryhmistä on tullut viimeksi kovimpia kapitalisteja ja postmoderneja mölähtelijöitä.

Vihreät ovat halunneet syrjäyttää myös marxilaisen työväenliikkeen yhteiskuntaa uudistavana voimana.

Vihreät ovat eri mieltä työn arvosta (Karl Marx) kuin vasemmisto.

Vihreiden valta-ajattelun taustalla on soininvaaralainen liberalismi, uusliberalismi sekä postmodernismi.

Koska Marxin näkökulma työn arvosta liittyy siihen, että kapitalistinen yhteiskunta käyttää törkeästi hyväksi köyhälistön työpanosta, vihreitä tulee pitää porvareina, nationalistis-orjamoraalisen valtiolaitoksen kannattajina sekä kapitalistisen riiston suosijoina.

Tämä huomattiin vihreistä jo 1990-luvun alussa (kts. I. Massa ja R. Sairinen (toim.), Ympäristökysymys, Ympäristöuhkien haaste yhteiskunnalle, 1991).

Poliittiset vihreät ovat hyvä esimerkki siitä kuinka poliittisen puolueorganisaation kollektiivinen valtapeli vyöryy kulloisenkin ajankohdan ja tilanteen mukaan villisti.

Eikä siitä ei hyvää seuraa jos äänestäjät heittäytyvät nationalismin umpikarsinassa laidasta laitaan uutta pelastajaa ulvovaksi aasilaumaksi.

Koko ajatus ”vihreydestä” on utopistinen. Ihminenhän ei voi ”muuttaa ihmisen sairaaksi tekemää luontoa terveeksi”. Luonto parantaa kyllä itse itsensä seuraavan miljoonan vuoden aikana.

*

Maailmassaolo etenee yhteiskunnan ja yksilön kohdalla nytkin ”sattumien vyöryssä”.

Järjen köyttöön pohjautuva poliittinen ”tieto on valtaa”-valtapeli on rakennettu siten, että yleinen kehitys ja puolueiden välinen valtataistelu tapahtuisi myös tulevaisuudessa hallitusti. Valtaeliitti teetättää siksi vähän väliä politiikan ammattitutkijoilla kyselyjä.

Kyselyistä käy ilmi puolueiden kannatussuhteet jo ennen vaaleja (vrt. sääennusteet).

Tämä vaikuttaa siihen, että vaalit ratkaistaan jo ennen vaaleja. Ihmisethän äänestävät kyselyjen myös pohjalta.

Tämäkin valtapeli loukkaa kansanvaltaa.

”Tietousko” ja pyrkimys ”tulevaisuuden hallitseminen” ei ole mitenkään uskottavaa.

Menneisyyteen heittäytymiseen ja ”tulevaisuuden hallitsemiseen” pyrkimisen sijasta vapauteen suuntautunut eksistentialisti ajattelee nämäkin seikat aivan toisin. Eksistentialisti kiinnittyy ennen kaikkea nyt-hetkeen, ”juuri nyt olemiseen”.

*

Emme voi tietää tuhansien vuosien takaisista maailmankuvista mutta voimme olettaa, että esimerkiksi muinaisen Egyptin aikaisiin valtapeleihin sisältyi kuvitelma siitä, että ihmisen on mahdollista hallita myös tulevaisuutta.

Tähän viittaavia merkkejä on nähty esimerkiksi pyramidien rakenteissa (esimerkiksi Kheopsin pyramidi).

Kaikki ei liity pyramidin rakenteessa hallitsijan elämän jatkamiseen taivaassa (viemällä kuolleelle hallitsijalle jatkuvasti esimerkiksi ruokaa) vaan ehkä myös tulevaisuustiedon hankkimiseen. Tämän taustalla saattoi olla ainakin tuolloinen avaruustieto ja matematiikka.

Koska ihminen ei voi tietää tulevaisuudesta esimerkiksi Pariisin äskettäiseltä ”ilmastobisnes on valtaa”-ilmastokokoukselta on turha odottaa elollisen luonnon tulevaisuuden kannalta hyviä tuloksia.

*

Nationalistisen valtion väitetään palvelevan kansaa ja yksilövapautta. Se on kuitenkin vale.

Vapaa yksilö ei anna taluttaa itseään eikä tee itsestään vallan orjaa.

Nationalistinen valtio palvelee eniten rahavaltaa ja puolueita.

Nationalistinen valtio, mitkä on varattu ainoastaan yhdelle ”kansanrodulle” tai yhdelle uskonnolle kansalle varatulla paikalla (valtioalueella) on rikos kansainvälistä ihmisoikeutta vastaan.

*

Nationalistisen mielenlaadun kiihottamisen tärkeimpiä työkaluja on urheilu.

Urheilulla ei ole suhteita pelkästään ruumiinkulttuuriin ja seksuaalisuuteen. Urheilu kiihottaa ennen kaikkea nationalistis-yhteiskunnalliseen valtapeliin.

Urheilukilpailut viittaavat myös väkivallan käyttöön ja sodankäyntiin. Sekin liittyy nationalistiseen valtioajatukseen.

Myös urheilu on eksistentialismin vastaista nationalismipropagandaa.

*

Nationalistiseen ideologian kasvanut kapitalistis-porvarillinen eliittimme tietää sen, että kun eksistentialismin suosio kasvaa se johtaa ”itselleen olemista” vaativien konkreettisesti vapaiden yksilöiden kasvuun ja uhkaa nationalististen puoluekoneiden valtaa.

Maapallon laajuinen taloudellinen ja poliittinen kehitys on parhaillaan tekemässä nationalististen valtioiden valtaeliitistä voimattomia kääpiöitä.

Ja kun ”taiteileva valtaeliitti” lopettaa itse itsensä alkaa teoksen lukijoiden ”itselleen olemisen taide”.

 

5. Pirstaleinen Suomi

Proletaareilla ja eksistentialisteilla ei ole kotimaata, ainoastaan universaali ja ylikansainvälinen merkitsee heille jotain.

Maapallo on parhaillaan siirtymässä kohti ”nationalismivaltiotonta” lopputilaa. Se tapahtuu nationalistisen valtion kuihtumisen ja pirstaloitumisen pohjalta.

*

Suomenniemellä on vaikuttanut kautta aikojen vapaa liikkuminen ja pirstaleinen kulttuuri.

Paikalliskulttuurinen eriytyminen eli irtaantuminen yhtenäisyyteen pyrkivästä valtion valtapeleistä on merkittävä ”pirstaleista Suomea” aiheuttava tekijä.

Suomen pirstaleisuudesta todistaa samaan aikaan moni muukin seikka. Esimerkiksi suomalaisten geeniperimä.

Geeniperimään on vaikuttanut suuresti Pähkinäsaaren rauhan rajalinja (1323 jKr.).

Rajan itäpuolelle tuli tuon jälkeen väestöä idästä. Etelä-Pohjanmaa sijoittui Ruotsiin kuuluneelle rajan länsipuolelle. Rannikon ruotsalaisasutusta alkoi siirtyä sisämaahan pienille suomenkielisille asutussaarekkeille (esimerkiksi Lapuan ja Härmän suuntaan) ja ruotsalaiset toivat mukanaan myös omaa arkkitehtuuria.

Sisämaan pikkuruiset suomalaiset yhteisöt, johon sekoittui toisinaan jonkin verran myös ruotsalaistaustaisia, maatalousvaltaisuus (toimeentulo maataloudesta) ja vähäinen liikkuvuus aiheutti sen, että pienen kylän koko väestö alkoi rakentua yhdeksi ”syrjäkyläsuvuksi”.

Näin syntyi myös sanonta ”mitä serkumpi sen herkumpi”.

Se jatkoi ikivanhaa suku- ja klaanikulttuuriperinnettä, jossa elettiin tiiviin epäeksistentialistisesti toinen toisensa kautta. Suku suureni ja korostui kun kaikki alkoivat olla kylässä keskenään vähintään serkkuja. Kyseinen kehitys ilmeni myös mm. väestön perintötekijöissä.

Vain ulkomaalaisten määrän lisääminen maakunnassa ja runsaslukuiset ”ulkomaalaisavioliitot” voisi pelastaa.

Pähkinänsaaren rauhan rajalinja aiheutti Ruotsin kuningaskuntaan kuuluneen länsialueen sekä ”Suomenniemestä eriytyneen” (isolaatio, eristyneisyys) itä- ja pohjoispuolen” välille erilaisen geeniperimäkehitykseen (kts. kansainvälinen Nature-tiedejulkaisu, 18.8.2016).

Uusimman geeniperimätutkimuksen mukaan suomalaisia ei voi pitää joka suhteessa eurooppalaisina (DNA).

Myöhemmin Pähkinänsaaren rajalinjan länsipuolta jakoi valtapoliittisesti kahtia 1500-luvun nuijasota ja sisällissota 1918 sekä lapuanliike.

Toisen maailmansodan aikana sotilaskarkuruuteen sekä ”pakoilurikollisuuteen” syyllistyi kymmeniä tuhansia suomalaisia sotilaita. Tästä oltiin sodan jälkeen pitkään vaiti.

Esimerkiksi Aleksis Kiven ”Seitsemää veljestä” sekä Väinö Linnan ”Tuntematonta sotilasta” pitää tästäkin syytä tarkkailla huomenna myös kokonaan uusista näkökulmista käsin. Monet kansalliset myytit ovat saaneet olla tähän asti täysin tutkimatta ja avaamatta.

Viimeksi tapahtunut kaupungistuminen (varsinkin Helsingin seutu) sekä pyrkimys yksilöllisyyteen ja pyrkimys eksistentialistiseen yksilönvapauteen ”itselleen olemiseen” on murskaamassa loputkin haaveet Suomen kansan yhtenäistämisestä.

Nationalistisen historiankirjoituksen loppu lähestyy nyt kovaa vauhtia.

*

Suomenniemi oli muinoin valtaosin asumatonta korpimaata ja alueen pieni väestö keskittyi rautakaudella muutamaan eteläiseen keskittymään Suomenlahden kyljessä.

Kun väestö alkoi levitä ja hajautua kohti pohjoista syntyi aluerakenne, jossa hyvin laajalla alueella asui lukematon määrä pikkuruisia väestöryhmiä.

Uusin kehitys on johtanut kaupungistumisen myötä väestön siirtymiseen näkyvällä tavalla takaisin Etelä-Suomeen (varsinkin Helsingin seudulle).

Nationalistinen yhtenäistämispyrkimys on uusi ilmiö. Koska kansan yhtenäistämiseksi ollut 1800-luvullakaan kunnon keinoja ja välineitä (hyviä liikkumis- ja tietoyhteyksiä, laajalevikkisiä sanomalehtiä, radioita jne.) nationalismihenkistä ”massayhtenäistymistä” ei päässyt tapahtumaan. Sitä tapahtui ainoastaan hyvin pienen valtaeliitin keskuudessa.

*

Suomenniemen asuttaminen tapahtui myös muinoin eri ilmansuunnilta ”tiputellen”.

Ajatus siitä, että Suomen kansa on tullut Suomenniemelle yhtenä joukkona, on nationalistien tekaisema myytti. Vakan vanha Väinämöinen ei ole johtanut koskaan meitä tänne hevosen selässä ja koko Suomen kansa perässä.

Suomenniemelle sijoittuneet pienet hajanaiset väestöryhmät liikkuivat katkeamatta alueelta toiselle (erätalous, metsästys ja kalastus). Ja vartioitujen rajalinjojen sijasta alueiden välissä oli muinoin ainoastaan ”vartioimattomia vyöhykkeitä”. Valtaosa maa-alueista oli avoimia ”ei kenenkään maita”.

*

Suomenniemellä asunutta väestöä ryhdyttiin yhtenäistämään 1800-luvun ensimmäisen puoliskon aikana nationalistisen ajattelun pohjalta. Siihen sisältyi ajatus entistä tarkemmin vartioitujen rajojen muodostamisesta (väestön ”karsinointi” sen omalle alueelle).

Kansainvälinen talouskehitys (kansainväliset suhdanteet) ja monet Suomenniemen ”sisäiset kehityskulut” vaikuttivat siihen, että Suomi säilyi nationalistisesta yhtenäistämispyrkimyksestä huolimatta pirstaleisena.

Uusin ylikansallinen kehitys viittaa entistä pirstaleisemman Suomen muodostumiseen tulevaisuudessa.

*

Kirjassa ”MONENKIRJAVA RASISMI” (Raisa Heikkinen, 2003) on hyviä artikkeleita rasistisen puheen kirjavuudesta Suomessa.

Perussuomalaiset ovat tehneet rasistisesta kiihotuspuheesta viimeksi päältä päin asiallisen tuntuisen ”onko tietoo -keskustelunaiheen”.

Esimerkiksi Joensuun yliopiston (Pohjois-Karjalassa) ortodoksikristitty ja historian professori Jukka Korpela pitää puhetta ”maakuntahengestä” yhtenä rasismin muotona.

Regionalismikiihotus on todellakin rasismia.

Jukka Korpela ei mielestäni viittaa tuolla puheellaan siihen, että Suomen ”maakunnat” tulisi yhtenäistää nationalistiselta arvopohjalta samalle ”viivalle”.

Puhe ”topeliusmaisista maakunnista” juontaa 1800-luvun varhaiseen ”valtionationalismiin” ja ”regionalisminationalismiin”.

Topelius (Maamme kirja) uskoi Suomen jakautuvan ”kansanheimojemme” pohjalta toisistaan jyrkästi eroaviin osa-alueisiin mutta samalla koko Suomenniemen väestö olisi muodostanut yhden ”yhtenäisen kansakunnan”. Tuo rakenne on teoreettinen eikä se vastaa tapahtunutta konkreettista kehitystä (pirstaleisuus).

Suomi on ollut aina ja tulee olemaan aina pirstaleinen ja mosaiikkimainen.

*

Tauno Perälän tutkimuksessa ”Turun esikaupungit” (1951) kerrotaan Turun ruutukaava-alueen (1827-) reunalle villisti (ilman kaavoitusta) syntyneiden esikaupunkien vaiheista. Kyseinen vaihe liittyi Turun teollistumiseen sekä siihen kuinka Turkuun muutti Turkua ympäröivää maaseudulta ja myös hyvin kaukaa ihmisiä töihin Turun uusille työpaikoille.

Käynnistyneen ilmiön taustalla oli teollistuminen ja erin tyyppisten väestöryhmien vapaa liikkuminen. Tapahtuneeseen massaliikkumiseen vaikutti myös paremmat maantiet ja rautateiden rakentaminen.

Tuohon ilmiöön liittyi myös kansainvälisen vuorovaikutuksen kasvu ja koneiden käytön yleistyminen.

Osa Turkuun muuttaneista tuli Vaasan seudulta saakka. Muuttajat edustivat eri kulttuureja ja joukossa oli myös ”ulkomaalaisia”.

*

Tuomas Martikaisen tutkimuksesta ”Moniarvoinen Turku” (Käsikirja uskonnollisista, maailmankatsomuksellisista ja etnistä yhteisöistä, 1996) selviää, että Turussa on vaikuttanut aina kautta aikojen hyvin erilaisia etnisiä ryhmiä ja kulttuureja. Ne ovat edustaneet eri uskontoja ja maailmankatsomuksia. Noihin ryhmiin on kuulunut esimerkiksi romaanit, tataarit, ortodoksit ja juutalaiset sekä myös esimerkiksi islamilaiset ja ateistit.

Pirstaleinen kehitys on näkynyt myös Turun rakennettujen alueiden kehityksen kohdalla.

Sana Turku juontaa muinaisvenäjään (”turgu” = kauppapaikka). Turku syntyi useiden kansanryhmien (myös venäläisten pikkukauppiaiden) vuorovaikutuksessa. Alueella on asunut ainakin venäläis- , virolais-, ruotsalais- ja suomalaistaustaisia ryhmiä.

Kun englantilainen tutkimusmatkailija Edward Danie Clarke kävi Turussa 1799, hän havaitsi, että Turkuun oli saapunut kauppiaita myös kaukaa kaikilta eri ilmansuunnilta, kaukaista Lappia myöten (Jukka Paaso, Muinais-Turun historia, Turun kuva 1. osa, ISBN 952-91-8265-1, 2005).

Turussa on nykyisin runsaasti myös erilaisia aatteellisia yhdistyksiä. Suomi on kansainvälisesti johtava yhdistysten maa. Mitä enemmän yhdistyksiä, sitä pirstaleisempi kansa.

Turussa on vaikuttanut erilaisia ideologioita ja aatteita edistäneita poliittisia puolueita. Turussa on ollut aina runsaasti myös anarkistisia ryhmiä (esimerkiksi talonvaltaajat).

Suomea hallitsi eilen (perussuomalaisvallan pelossa) sateenkaarihallitus. Seuraavassa vaiheessa mentiin ”ojasta allikkoon”, kun PS otettiin Suomen hallitukseen.

Pieneten puolueiden runsaus on täällä ongelma ja se vaikuttaa myös Suomen pirstaloitumiseen entisestään.

Perussuomalaisten jyrkän kannatusnousun ja vielä jyrkemmän laskun jälkeen Suomeen on syntymässä iso joukko pikkuruisia ”takiais- ja satiaispuolueita”.

*

Suomen pirstaleisuus on syntynyt alun perin pitkään jatkuneen vapaan liikkumisen pohjalta. Vapaa liikkuminen on nyt ja jatkossa ”kohtalon kysymys”. Rajojen sulkeminen ja liikkumisen rajoittaminen hävittää loputkin täkäläisestä ”avoimesta kulttuurista”.

Suomen historia on paljon muutakin kuin vain keinotekoisesti rajattujen valtiorajojen sisäpuolen historiaa. Se on ollut ennen muuta monen erilaisten vuorovaikutusmuotojen historiaa (prosessit).

Suomenniemen historia on edennyt ”rajantakaisten vuorovaikutusprosessien pohjalta”. Suomen valtiota ei olisi syntynyt ilman tuota naapurivuorovaikutusta.

Kyseisiä ”naapuriakseleita” on Suomessakin runsaasti. Esimerkiksi Viron Saarenmaa – Turun (Åbo) seutu (Suomenlahti), Tallinna – Bårgo (Suomenlahti) sekä Länsi-Pohjanmaa – Itä-Pohjanmaa (Merenkurkku).

Ruotsin pohjoisosassa vaikutti muinoin monien eri kansanryhmien välinen vuorovaikutus. Kyseisellä lappalaisalueella käytiin kauppaa, johon osallistui esimerkiksi lappalaiset, suomalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset kauppiaat.

Esimerkiksi muinainen ”silkkitie” on perustunut vapaaseen liikkumiseen ja eri kulttuurien väliseen rikastuttavaan vaikutukseen. Nationalistinen karsinoituminen on sen vastakohta, paikkaan pysähtymistä ja karsinointia.

*

Suomen pirstaleisuus ja vapaan liikkumisen jatkuminen antaa hyvän pohjan suvaitsevaisuuteen, kansainvälisyyteen ja monikulttuurisuuteen kasvamiselle.

Suomen pirstaleisuus myös edistää nationalistisen massoittamisen vastaista eksistentialistista yksilövapautta.

Kun ylikansallinen toiminta ja kulttuuri syvenee, vapaa liikkuminen, avoin toiminnallisuus ja kulttuurinen monimuotoisuus lisääntyy.

Päinvastainen kehitys, johon nykyinen rajojen entistä tiukempaa sulkemista kannattava perussuomalaisuus perustuu, pyrkii jarruttaman kyseistä muutosta.

Suomen EU:sta eroaminen sekä fundamentalistiseen ”alkuperustasuomalaisuuteen” palaaminen sekä nationalistiseen talouteen (markka) ja ”puhtaaseen kansalliseen politiikkaan” ryhtyminen olisi merkki valtiomme kuolemankouristuksesta.

Sanomalehti Ilkan mielipidesivulla oli 14.8.2017 kirjoitus ”Fixit 2017?”. Kirjoituksen mukaan juhannuksesta 2016 lähtien on jo kerätty lähes 30 000 nimeä valtakunnalliseen aloitteeseen EU:sta eroamiseksi.

Suomen Keskustan Paavo Väyrysellä on samaan samansuuntainen tavoite (paluu markkaan). Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin Brexit-matka on herättänyt myös epäilyjä pyrkimyksestä vaikuttaa tavalla tai toisella Suomen unionisuhteen muuttamiseen.

*

Professori sosiologia Erik Allardtin kirjoituksessa ”Yhteiskuntamuoto ja yhdenmukaisuuden paine” sanotaan, että ”Maatalousyhteiskunta ja kansallisvaltio eivät sovi yhteen” ja että maatalousyhteiskunnassa nationalistinen kansallisvaltio on mahdottomuus.

Omasta mielestäni Etelä-Pohjanmaa on hyvä esimerkki siitä kuinka maatalousvaltainen seutu synnyttää ”väärin ymmärrettyä suomalaisnationalismia”.

Allardtin mukaan kansallisvaltion mahdollistaa ainoastaan teollinen yhteiskunta, mikä edellyttää kulttuurista yhtenäisyyttä ja yhdenmukaisuutta (Suomi muutosten yhteiskunta, Pertti Suhonen (toim.), 1989).

Allardt on oikeassa siinä, että teollisessa yhteiskunnassa on teoriassa mahdollista aikaansaada ”yhtenäinen nationalistinen valtioyhteisö” mutta käytännössä teollistunut ja kaupungistuneesta nykyaikaisesta postmodernista yhteiskunnasta muodostuu kaikkea muuta kuin yhtenäinen.

Muinainen ”paikkapirstaleisuus” jatkuu ikuisesti, vaikka valtion ja kuntien toimesta harjoitetaan samaan aikaan monin eri tavoin aktiivisesti kansan yhdenmukaistamista.

 

6. Ulkopuolisilta suljettu patriarkaalinen ”isäntä-Etelä-Pohjanmaa”

Maa- ja metsätalouselinkeinojen yksipuolinen suosiminen hyödyttää Etelä-Pohjanmaalla eniten varakkaita maa- ja metsätalousyrittäjiä.

Maatalousvaltainen kulttuuriperinne on kuitenkin aiheuttanut esimerkiksi kaupunkikulttuurin vastaisuutta, luonnon ”suihin kahmimista”, ”sukurutsauksellisia” perinnöllisiä sairauksia ja feminismin vastaisuutta.

Keskustapuoleen kehuessa äänekkäästi lakeuden yksipuolista maatalouselinkeinorakennetta ”komiaksi” puolue panee veronmaksajat maksamaan raskaiden sora- ja tukkikuormien jäljiltä maanteille jatkuvasti ilmestyvien (henkilöliikenteelle vaarallisten) kuoppien paikkaamisenkin?

Seudun maanteiden rikkoutumisessa ei ole kyse routavaurioista. Maa- ja metsätalousyrittäjät rikkovat maakunnan teitä raskailla (usein 60 tonnin painoisille) koneilla päivittäin.

Maa- ja metsätalouden yksipuolinen suosiminen aiheuttaa lakeudelle myös ”kapinanationalismia” ja ”me itte -militarismia” (esimerkiksi sisällissodan ”valkoinen talonpoikavalta” ja lapuanliike).

Nationalismin voi ymmärtää monella eri tavalla. Toiseksi nationalistinen historiankirjoitus on sepitellyt ”Suomen ja suomalaisuuden synnystä” satuja (esimerkiksi tulkinnat nuijasodasta ”alkusuomalaisuuden” ilmentymisenä).

Alkuperäiseen nationalismiin sisältyi ajatus koko kansa yhtenäisyydestä. Mutta lakeudella on luotu kokonaisia uusia ”myyttinationalismeja”.

Suurin ongelma Etelä-Pohjanmaalla on väärin ymmärretty suomalaiskansallinen nationalismi. Sen jäljet näkyvät selvimmin seudun konservatiivisimmilla maatalousvaltaisilla alueilla.

Paras esimerkki tästä on Lapuanliike.

*

Väärin ymmärretty nationalismi on aiheuttanut Suomessa demokraattisen yhteiskuntarauhan järkkymistä (esimerkiksi lapuanliike ja samalla jopa tasavallan presidentin valta-aseman mitätöiminen).

Viimeksi seudulla on kukkinut pakolaisvastaisuus. Lakeus on nykyisin pullollaan militarismia, perussuomalaisuutta ja ulkomaalaisvastaisuutta. Tähän liittyy samalla monenlaisia toimintamuotoja.

Tämän taustalla on ennen muuta väärin ymmärretty suomalaiskansallinen nationalismi. Siinä halutaan erottautua jyrkästi muusta maasta ja karsinoitua omaan ”ulkopuolisilta” kiellettyyn ja suljettuun alueeseen.

Kyseisen ilmiön tausta ja ikävät seurausvaikutukset tunnetaan hyvin.

*

Eteläpohjalainen maatalouselinkeinon suosiminen ja ”väärin ymmärretty nationalismi” aiheuttaa Suomen Keskustalle (laihialaisen ”henkiuskovaisen” Santeri Alkion ”alkunationalistisesta”) puolueesta irtoamista.

Tästä on todistanut parhaiten rahvashenkisten protestipuolueiden SMP:n ja PS:n syntyminen.

Protestin taustalla on ollut alkuperäisen ”uskovais-alkunationalistisen itsemääräämisoikeuden” tahrituksi tulemisen kokeminen sekä valtaeliitin pyrkimys lisätä ylikansallista vallankäyttöä Suomen valtion sisällä (EU jne.).

Ylikansallinen kehitys koetaan nyt nationalistisen itsemääräämisen isoimpana uhkana.

Ylikansallisen toiminnan kasvu lisääntyi ensin (keskustapuolueen kohdalla) poliittisella kentällä (maalaisliittolaisen Kekkosen läheinen suhde Neuvostoliiton kommunistijohtoon), myöhemmin unionin taloudellisella sektorilla (Suomen EU-jäsenyys ja esimerkiksi maataloustuet ja rakenneuudistusrahastot).

Keskustan ”isämaallisin alkusuomalainen puolueväki” on kokenut kyseisen kehityksen isänmaanpetturuutena.

*

Nykyiset valtiokoneet käyttävät maapallon luonnonvaroja hyväkseen sen kun kerkiävät.

Esimerkiksi rakennustarvikkeiden ylitsepursuava bisnes ja valinta kiihdyttää luonnonvarojen tuhlausta. Eikä kyseinen kehitys palvele hyvää rakentamistakaan.

Tässäkin vallitseva epäkohta juontaa kapitalismin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin vaikutuksiin.

Ensin kahmitaan luonnonvaroja, sitten raaka-aineita jalostetaan teollisuusroboteilla tavaroiksi ja sen jälkeen tavaroista tulee ”kuolleitten subjektien” kulutuskulttuurin palvontaesineitä ja lopputulokseksi tulee ”elollisen luonnon kuolema”.

Tarpeettomien tavaroiden lukumäärä on kasvanut viimeksi niin kovalla vauhdilla, että omakotiasukkaat rakennuttavat nykyisin tavaroilleen erikseen aina vain isompia varastorakennuksia.

Lopuksi nuo ”ylijäämätavarat” päätyvät kaatopaikalle ja jättävät jälkeensä tavaroiden kautta itselleen olevia ja itsestään vieraantuneita ihmisiä.

Jos luonnonvarojen rajaton hyväksikäyttö ja vapaa uusliberalistis-kapitalistinen bisnes jatkuu edessä olevan ylikansallisen aikakauden aikanakin, elämä päättyy hetkessä tällä planeetalla.

*

Utilistisen luontosuhteen taustalla on protestanttisuus (kapitalistisen yrittäjyyden ja kristillisen rukoilevaisuuden yhdistelmä).

Taloussysteemin, tavaratuotannon ja kuluttamisen täytyy muuttua nopeasti ja radikaalisti.

Näin ei kuitenkaan tapahdu ilman ankaraa ylikansallista kurinpitoa. Mutta samassa yhteydessä pitää huolehtia maapallon jokaisen ihmisen yksilövapaudesta. Sen on oltava kaiken uuden perusta.

*

Ajatus siitä, että joka sivulta suljettuun karsinaan voisi synnyttää täysin yhtenäisesti ajatteleva ja toimivan ihmisjoukko on utopia.

Jokainen mytologisten eläinten täyttämä karsina pirstaloituu luontevasti murusiksi.

Nationalistiseen yhtenäismassoittamiseen pyrkivällä perussuomalaisuudella (PS) on maatalousvaltaisella Etelä-Pohjanmaalla kuitenkin vankka kannatus.

Perussuomalaisten kannatus oli Suomessa elokuun 2016 alussa enää seitsemisen prosenttia.

Ja ”pelastusrenkaan” eli Suomen EU-eron käyttö otto romahduttaisi puoleen kannatuksen totaalisesti.

*

Perussuomalaisten valtaannousuidea perustuu harhakuvitelmaan, että Suomessa on jo toteutunut ”yhtenäinen kansakunta” mutta Suomelta puuttuu ”aito ja määrätietoinen nationalistis-poliittinen johtamiskulttuuri”.

Suomi ei voi kuitenkaan palata takaisin nationalistiseen yhtenäisyyteen koska sellaista ei ole ollut koskaan edes olemassa.

Kun tunnustaa Suomen pirstaleiseksi kulttuuriksi ja valtioksi, perussuomalaisstrategia osoittautuu harhakuvitelmaksi.

*

Myöskään perussuomalaisten omaksuma ”nationalistinen historiakäsitys” ei kestä kriittistä tarkastelua.

Isänmaallisten nationalistien harjoittama propaganda esimerkiksi ”Suomen armeijan ulkopuolisuudesta” Pietarin suunnalla toisessa maailmansodassa on tästä vakuuttava esimerkki.

Ruotsalaisten historioitsijoiden mielestä Suomi oli Hitlerin Saksan liittolainen. Suomalaisten historioitsijoiden keksimä ”ajopuuteoria” on valehtelemista.

Suomen armeija osallistui myös Pietarin saartorenkaan muodostamiseen. Mutta vasta äskettäin myös arvostetut suomalaiset historiatutkijat ovat tunnustanet sen, että väitteessä Pietarin siviiliväestön murhaan (jopa 800 000 kuollutta siviiliä) osallistumattomasta armeijastamme on ollut kyse nationalistisesta myyttitarinasta.

Olavi Paavolainen on kirjoittanut sodan jälkeen siitä (Synkkä yksinpuhelu) kuinka Suomen Kuvalehdessä oli ollut Pietarin piirityksen aikoihin kirjoitus, minkä mukaan venäläisiä on Pietarin suunnalla kuin ”torakoita”.

Karjalan kannaksella suomalaisia sotilaita oli lähtenyt joukoittain punaista armeijaa karkuun. Vastaavia uusia näkökulmia ”suomalaisesta sotasankaruudesta” tulee koko ajan lisää.

Ja Ukrainassakin jyrähtelee taas. Euroopan nurkalla unesta herätetty ikivanha kulttuuri ja myytistö pysyy hereillä.

*

Persusuomalainen puolue tahrii Suomen kansainvälisen maineen leimaamalla Suomi omaan napaansa tuijottavaksi ja kansainvälistä uudistumista jarruttavaksi ”yhtenäisnationalistiseksi tuppukyläksi”.

Timo Soinin itselleen valtaama ulkoministerin paikka on kansallinen häpeä.

Mutta onneksi PS on katoamassa Suomen kartalta. Puolue kutistuu aina vain pienemmäksi kuin ”pyy ennen maailmanloppua”.

Mutta ei Hitlerkään antautunut. Mutta valta ei voi nousta ikinä kuolleista.

”Perussuomalaisuuden lyhyt historia” päätyy viimeistään kun seuraavat massiiviset pakolaisaallot vyöryvät taas kerran läpi Suomenmaan. Tuolloin on edessä ilmastonmuutokseen liittyvän ympäristöpakolaisuuden massiivisin vaihe.

Mutta Suomi ei ole valmistautunut siihenkään etukäteen.

Valtionrajojen sulkeminen ja kiristäminen ei tuolloin auta. Ei myöskään pakolaisten palauttaminen. Jatkossa on pakko toimia täysin päinvastoin kuin tähän asti.

Espanjalaisella baaritiskillä odottaa uskovaista miestä tyhjä jakkara. Sitä vastoin Pekka Vennamoa on voinut onnitella jo pitkään.

 

7. Lisähavaintoja

Suomen ”luonnollista pirstaleisuutta” ylläpitää paikalliskulttuuriset erot. Tämän ilmiön taustalla on monikerrokselliset paikalliset ”yhteisökulttuuriset rakenteet”.

Tein tästä ensimmäisiä havaintoja keväällä 2011 Kauhavalle muuttokuorman kanssa muutettuamme ja illalla täpötäyden kauhavalaisen ravintolan baaritiskillä istuessani.

Minusta tuntui siltä, että paikan seinät ja katto tuntuivat irtoavan liitoksistaan kun paikkakunnan nuoret miehet heiluvat baarissa rajusti laidasta laitaan toisiinsa takertuneina.

Ihmettelin, että moinen ”pörräys” johtuu. Ymmärsin, ettei se johtunut pelkästään humalasta.

Myöhemmin tajusin, että se johtuu Kauhavan seudun vanhasta häjyily- ja uhoiluperinteestä sekä keskustaan yli puoli vuosisataa sitten rakennetusta militaristisesta ilmasotakoulusta.

Tätä käsitystäni vahvisti myös se, kun keskustelin muutamaa kuukautta myöhemmin Kauhavan keskustan ränsistyvistä puutaloista Kauhavan valtuuston puheenjohtajan kanssa. Hän vastaisi, että jos antaisi viranomaisena hylättyjen talojen omistajille purkumääräyksiä ”ei naamansa uskaltaisi näyttää”.

Kyseinen lausahdus juontaa Härmän ja Kauhavan väkivaltaiseen puukkojunkkariaikaan mutta sitä käytetään myös tänä päivänä.

*

Kasarmin ja siviiliväestön pitkäaikainen vuorovaikutus synnytti vuosikymmenien aikana väestön keskuudessa erikoisen nationalistis-militaristisen maailmankuvan.

Ilmatilan jatkuva ”pörräys” (sotatilalentämisen harjoittelu ja sen aiheuttama kova melu) oli heijastunut maan päälle paikalliseen siviiliyhteisöön ja sen näkyi ja kuului esimerkiksi lumiskoottereiden ja ruohonleikkuutraktoreiden pörräyksenä.

Sen jälkeen kun lentosotakoulu oli lopettanut ja siirtynyt pois Kauhavalta ehdotin, että kauhavalaista kulttuuria tulisi uudistaa HILJAISUUDEN JA RAUHAN pohjalta (kts. omakustanteeni ”Kauhavan moderni kulta-aika, Unelma uudesta Kauhvasta, IUSBN 978-952-6675-35-0).

Mutta havaitsin nopeasti, ettei sellainen voi täällä onnistua. Ja niin tapahtuikin täysin päinvastaista. Paikalliskulttuurinen siviiliyhteisö halusi jatkaa elämäänsä vanhan militaristisen perinteen pohjalta.

Ehdottamani hiljaisuuden- ja rauhanpuiston rakentamisen sijasta kauhavalaiset ryhtyivät toteuttamaan lentosotakoulupuistoa, johon sijoitetaan kasarmikaudesta muistuttavia monumentteja ja vanhoja sotilaslentokoneita.

Samoin jatkui paikan militaristiseen perinteeseen hyvin istuva pesäpallo- ja suunnistusharrastus sekä muu vastaava toiminta (esimerkiksi vapaaehtoinen maanpuolustus) aiemman militarismi-innostuksen mukaisesti.

*

Ihmisen, mytologisen eläimen muodostaman ”yhteisökulttuurin rakenne” on monikerroksinen ja monisäikeinen.

Rakenteen alin kerros voi liittyä esimerkiksi rautakauden aikaiseen maailmankuvaan. Ylimmässä kulttuurikerroksessa ilmenee sekoittuneena paikan vanhat ”yhtenäiskulttuuriset kerrokset” sekä teknis-teollinen nykyaika ja siihen liittyvä teknologinen elämäntapa.

Jokaiseen kulttuurikerrokseen sisältyy vanhoja myyttejä ja traumoja.

*

Myöhäisrautakauden (noin 800–1050 jKr.) jälkeen siirryttiin keskiaikaan ja samalla esihistoriallisesta historialliseen vaiheeseen.

Viimeistään historiallisen vaiheen alussa myös kristinusko alkoi levitä tänne.

Siitä on säilynyt myös kirjallista aineistoa, mutta monet keskiajan alun tapahtumat ovat vieläkin hämärän peitossa.

Vasta nyt löytyy aineistoa, jossa ihminen kertoo itse olemassaolostaan.

Rautakauden aikaisesta erämaataloudesta ja maailmankuvasta, johon eteläpohjalaisten vanhin ”eräreittiyhteisökulttuurinen rakennekerros” pohjautuu (väestön siirtyminen etelästä Vaasan edustalle), on vaikea sanoa mitään yksityiskohtaista koska siitä ei ole olemassa mitään ihmisen itsensä kertomaa.

Kun kristinuskoa alettiin julistamaan paikallisen yhteisön keskuudessa sen ja vanhan rautakauden aikaisen barbaarikulttuurin välisessä suhteessa tapahtui kulttuurista jännitettä ja käymistä.

Mutta rautakauden aikainen yhteisökulttuuri ei hävinnyt kokonaan koskaan.

Vanha ”barbaarikulttuuri”, johon sisältyi esimerkiksi magiaa, säilyi esimerkiksi noituutena vuosisatoja ja siitä on paljon myös kirjallisia todisteita. Eteläpohjalaisen uhoilu- ja väkivaltakulttuurin perusta (kerros) perustuu luultavimmin siihen.

Esimerkiksi kristillinen orjamoraali ja nationalistinen yhtenäistäminen ei hävittänyt koskaan kaikkea alempiin ”yhteisökulttuurisiin kerroksiin” sisältynyttä kulttuuriperimää.

Jos kaikkien yhtenäiskulttuuristen pääkerrosten lukumäärä on esimerkiksi viisi ne kaikki vaikuttavat paikan nykyiseen ”yhteisökulttuuriin”.

Paikalliskulttuurin ymmärtäminen edellyttää sitä, että saa selville eri alueiden ja paikkojen ”yhteisökulttuuristen kerrosten” piirteitä ja vertaillaan niitä toisiinsa.

*

”Yhteisökulttuurisen rakenteen” ylin kerros on kosketuspinnassa kohti tulevaa. Kyseiseen pintaan sisältyy kulttuurisen uudistumisen ja samalla paikallisten myyttien uudistumisprosessi.

Onko kyseinen uudistamisprosessi ainoastaan taiteilijoiden ”ominaisuus” vai sisältyykö se kaikkiin paikallisen väestön luoviin yksilöihin?

Esimerkiksi seinäjokilainen extreme-komediaryhmä duutsonit (taiteilijoita) käyttää taiteessaan ”yleistä sekoilua” ja ”luovaa hulluutta”. Kyseinen toiminta pohjautuu toisaalta vanhaan eteläpohjalaiseen myytistöön, toisaalta myyttien uudistamiseen.

Myytistön uudistaminen on henkisen hyvinvoinnin ja taloudellisen menestymisen kannalta keskeinen seikka.

Tästäkin näkökulmasta näyttää siltä, että tulevaan suuntautuva myyttien luova uudistaminen on kaikkien yksilöiden ominaisuus. Ongelmaksi siinä voi kuitenkin tulla se mihin ja miten kanavoi ”luovan hulluutensa”.

Käytän ”paikalliskulttuurin rakentumisen” kuvaamisen liittyvänä esimerkkinä Kauhavaa.

*

Etelä-Pohjanmaan lakeus, johon Kauhava sisältyy, on sisämaa-alue suomalaiskulttuurinen, maatalousvaltainen, uusliberalistis-kapitalistinen ja militaristinen ”merenpohja”.

Eteläpohjalaisilla on samalla maakunnan historiasta sekä suomalaiskansalliseen nationalismiin liittyvistä seikoista usein kummallisia käsityksiä.

Pahimmassa tapauksessa Kauhavan viereisen Härmän (pahimpien puukkojunkkarien syrjäinen asuinseutu 1800-luvun puolivälissä) ja Lapuan 1930-luvun perintö (lapuanliike) synnyttää Kauhavanliikkeen.

Se johtaisi tulevan ympäristöpakolaisuuden omavaltaiseen torjumiseen kauhavalaisen militarismiperinteen ja ”väärin ymmärretyn nationalismin” pohjalta.

*

Maatalouselinkeinon harjoittamista ylistetään Kauhavallakin seudun ikivanhan myytistön pohjalta. Maatalouden suosimisessa on ennen muuta kyse taloudellisesta ja poliittisesta valtapelistä.

Tuohon valtapeliin liittyviä epäkohtia ei voi korjata lisäämällä entisen Maalaisliiton valtapeliin pelkästään ”kaupunkipolitiikkaa” kuin suolaa ja maustetta.

Myös äänten kalastelu muuttamalla pohjoisesta Helsingin seudulle on kostautumassa (viimeksi pääministeri Sipilän muutto Oulusta).

Ainoa järkevä vaihtoehto lakeuden valtapelin rikastuttamiselle on omaksua maakunnasta uudentyyppinen ”ei-nationalistinen historiakäsitys” sekä muodostaa seudulle monipuolinen elinkeinorakenne, johon sisältyy myös kaupunkikulttuuria sekä työläisvaltaisen teollisuuden suosimista ja samalla myös vasemmistolaisuutta.

Pelkällä yrittäjyydelläkään ei voi pärjätä missään kukaan.

*

Nationalistiseen yhtenäistämiseen perustuvalla maatalousvaltaisella Etelä-Pohjanmaalla, kuvitellaan, että seudun väestöllä on muusta Suomesta poikkeavia ”yliluonnollisia” kykyjä ja voimia.

Tämän taustalta löytyy muinaisia ”yhteisökulttuurisia magiakerroksia”.

Ilmiön taustalla on ikivanhat myytit, jota ylläpidetään modernin teollisen Suomen osa-alueiden välisen imagokilpailun takia.

Etelä-Pohjanmaan myytit (kuvitteelliset tarinat) ovat kulkeutuneet alun perin tänne muinaisia eräreittejä pitkin Hämeen seudulta sekä Merenkurkun kautta tapahtuneen ylikansallisen vuorovaikutuksen yhteydessä.

Tuolloinen Ruotsin kruunun itäinen valtaus- ja laajentumissuunta oli Suomenniemi (Österland) ja se toteutettiin pääasiassa Turun seudun ja Merenkurkun kautta.

*

Koko suomalainen Pohjanmaa kuului 1500-luvulta lähtien Ruotsin Norrlantiin. Suomenniemen alue (Österland) oli tuolloin siis sama kuin Ruotsin kuningaskunta.

Ruotsin pohjoinen aluehallintokeskuskin oli tuolloin (Merenkurkun kohdalla) Suomenniemen puolella Vaasan edustan Korsholmassa.

*

Nuijasodan taustalla on ollut Ruotsin historia. Eteläpohjalaisen myytistön (kuvitelman) mukaan nuijasota liittyisi kuitenkin suomalaiskansalliseen nationalismiin. Se on erehdys.

Ruotsin hallintokeskuksen muinaismuistot hävitettiin suomalaiskansallisessa nationalismi-innostuksessa (ns. ”sortovuodet”, vertaa Turun Koroistenniemi, senkin kohdalla tapahtui samaa ”historian paikkailua”).

Koroisten ruotsalaisen hallintokeskuksen rakennuspaikan korkea sorakumpu (jossa oli vanhoja esineitä, todistusaineistoa ruotsalaisvaikutuksesta) tasattiin ja sora levitettiin pitkin alueen maanteitä.

*

”Suomalainen Suomi” on alkanut nationalistisen myytin mukaan ”varhaismuotoutua” jo keskiajalla. Se ei pidä paikkansa.

Suomen nationalistisen valtion rakentuminen alkoi vasta 1800-luvun alussa Hegelin filosofian jälkeen ja tuo yhtenäistämisprosessi huipentui vuoden 1917 tapahtumiin (Suomen valtiollinen itsenäistyminen) ja siihen vaikutti ratkaisevasti kommunistinen Neuvostoliitto (Lenin).

Jos Lenin olisi sanonut ”ei” Suomen itsenäistymishaaveille kaikki olisi tapahtunut toisin.

*

Sisämaassa asuvat ja maatalotta harjoittavat eteläpohjalaiset eivät tiedä sitä, että vanhat eteläpohjalaisten maatilakeskusten aitat ovat tavallisesti entisiä kala-aittoja (puisten sillitynnyrien säilytystiloja ja että noiden aittojen taustalla on alun perin ruotsalainen merellinen kulttuuri.

Niillä ei ole mitään tekemistä sisämaan maatalouskulttuurin kanssa.

Kauhavan Kosolanmäen vanhojen hirsitalojen ovikoristelusta tunnistaa helposti kalaverkon ja veneen muotoja. Ruotsalaiset viikingit olivat merikansaa ja taitavia veneenrakentajia.

Matti Klingen kirjasta ”Muinaisuutemme merivallat” (1983) pääsee hyvin selville merellisen kulttuurin sisällöstä.

Kauhavan Kosolanmäen ulko-ovissa näkyy symbolisia merkkejä ja ”näköiskuvia”. Päärakennuksen viereisen entisen kala-aitan ulko-ovi on kolmiosainen.

Numeroluku kolme on muinainen pyhä luku (samalla tavalla kuin isä poika ja pyhä henki).

Alinna ovessa on kalaverkko (päärakennuksessa veneen poikkileikkaus), sen yläpuolella on meri (kapeita vaakasuuntaisia uria puukaiverruksena (kertoen merestä, vedestä ja meren laineista) ja ylinnä on taivas (klassinen symboliikka).

*

Pohjalaistaloilla ja niihin liittyvillä hirsiaitoilla ei ole alun perin mitään tekemistä lakeuden suomalaisen kulttuurin kanssa.

Tämäkin oviesimerkki liittyy eteläpohjalaiseen ”väärin ymmärrettyyn nationalismiin”.

*

1500-luvun Ruotsissa syttyi vakava sisä- ja ulkopoliittinen valtariita. Sen taustalla oli kilpailu Ruotsin kruunusta ja itsenäisyydestä.

Kiista seurasi 1500-luvun lopulla myös Suomenniemen puolella talonpoikaiskapina eli nuijasota.

Vastaavia kapinoita oli ollut Ruotsin puolella monia ja Manner-Euroopassa jo vuosisatoja aikaisemmin.

Nuijasodan aikana Suomenniemi oli jakautunut täällä Österlandissa kahtia pohjoiseen talonpoikasryhmään (suomenkielinen rahvasvalta) ja Suomenniemen eteläosan ruotsinkielisen aateliston eliittivaltaan.

Nuijasodassa Suomenniemen etelän aatelisto tappoi verisesti tuhansia pohjoisen Suomenniemen aseettomia ”puunuijatalonpoikia”. Nuijasodan eteläinen rajalinja ja vuoden 1918 sisällisodan rajalinja osuivat samalle viivalle.

Tuosta tragediasta tekaistiin myöhemmin nationalismihurmoksessa lakeuden maakunnan päämyytti ”UHO” koska nuijasodan talonpoikien aseina oli nuijasodassa pelkät heinäseipäät.

Ja samalla synnytettiin uusi myyttinen eteläpohjalainen trauma. Sekä siitä aiheutuva alemmuuskompleksi.

*

Toinen keskeinen selitys lakeuden myyttirakenteelle juontaa Lapuanjoen alajuoksun yhteydessä tapahtuneeseen Härmän ja Kauhavan puukkojunkkareiden väkivaltaiseen häjyilyyn (1800-luku). Se juontaa valtaosin muinaiseen barbaarikulttuuriin. Käytännön selitys tuolle ilmiölle liittyy tilattomiksi jääneisiin maatilaisännän poikiin.

Nykyisten ”Härmän leijonien” mielestä pahimmat häjyt (puukkojunkkarit) Isotalo ja Rannanjärvi olivat ”tosiasiallisesti” mukavia ja rauhallisia miehiä mutta Venäjän keisarikunnan yhteydessä kasvaneen autonomisen Suomen valtiojärjestystä puolustanut ”Kauhavan herra” (seudun ensimmäinen varsinainen nimismies) oli muka paha ihminen.

Kannattaa lukea Kauhavalta kotoisin olevan historioitsijan Heikki Ylikankaan kirjoja Härmän häjyistä niin saa konkreettisen käsityksen siitä mitä seudulla on aikoinaan tapahtunut.

Esimerkiksi häjyjen oletettavasti tekemistä raiskauksista en ole kuitenkaan nähnyt kerrottavan yhdessäkään historiateoksessa. Samoin esimerkiksi alaikäisten hyväksikäytöistä.

*

Kolmas selitys maakunnan myyteille liittyy Suomen itsenäistymiseen ja Suomen sisällissotaan (vuoden 1918 alussa).

Tämä vaihe liittyi Suomen valtiolliseen itsenäistymiseen (vuoden 1917 lopulla).

Neljäs selitys liittyy Lapuan talonpoikien Lapuanliikkeeseen, jota pidetään nykyisin Suomen sisällissodan ”jatkosotana”. Mutta siinä jos missä on kyse ”väärin ymmärretystä nationalismista”.

Viidenneksi nykyisten ns. ”katupartioiden” mielestä Suomen sisällissota on vieläkin kesken.

Lapuanliikkeen ja sen perillisten mukaan Suomen suurin ongelma on ollut ja on edelleen punaisen aatteen ja vallan ymmärtäminen sekä samalla itä eli ”ryssä”.

Idästä tulee tänne myös vihatut ”petoeläimet” kuten karhut ja sudet (lakeuden vihamyytti).

Tässä yhteydessä kannattaa tutustua teokseen Moniarvoinen Suomi, Venäläisten mielikuvia Suomesta ja suomalaisista (O.Iljuha-A. Tsamutali-T. Vihavainen (toim), 2009). Tai lukemalla kirjaa ”Maan tavoille” (Matkailijan käyttöopas (Michael Powell, suomennos Annukka Kolehmainen, 2006).

Lapuanliikkeen historiatulkinnan yhteydessä on unohdettu korostaa sitä, että kyseessä oli maatalousvaltaisen yhteisön talonpoikaisliike ja että sitä että liikkeen uhovoima oli nationalismin vastainen (toisinajattelijoiden kyydittäminen itärajalle, presidentin häpäiseminen jne.)

Lapuanliike oli ”ylikansallisen militarismin ja fasismin” ihailemista. Esimerkiksi ”Heil Hitler, meil Kosola (oma Mussoliini)”-huudahdus viittaa vahvan johtajan ihailemiseen sekä ”rotuopin” kannattamiseen ja modernin moniarvoisen demokratian halveksimiseen.

Talonpoikien lapuanliike oli myös orjamoraalinen, sillä liikkeen taustalla oli myös kristillinen herännäisyys (vrt. tummapukuiset körtit).

Häjyilyä, uhoilua ja ”uusliikehdintää” harjoitetaan lakeuksilla vieläkin mutta uudentyyppisissä yhteyksissä ja uusin muodoin. Esimerkiksi Seinäjoen duutsoneissa sekoittuu seudun perinteinen uho ja moderni sekoilu.

Nämäkin esimerkit todistavat ”väärin ymmärretystä nationalismista”.

*

Kauhavan entisen kirkonkylän vanha kunnantalo (vuodesta 1986 kaupungintalo) tyhjennettiin muutama vuosi sitten homeongelmien takia.

Kunnantalon työpaikat siirrettiin läheisen Yrittäjäopiston tiloihin (Suur-Kauhavan keskushallinto, kuntaliitokseen kuuluu Kauhavan lisäksi Alahärmä, Ylihärmä ja Kortesjärvi).

Yrittäjäopistoon sijoitettiin (kasarmille sijoitetun turvapaikkakeskuksen takia) myös kouluopetuksen tiloja (yläaste).

Siirron taustalla oli pelko nuorten tyttöjen seksuaalinen hyväksikäytöstä kasarmialueella.

Lisäksi opistolla on nuorisotila, sen hyllyltä voi ostaa esimerkiksi eteläpohjalaisen ”Me tultihin ny” -paidan sekä DVD:n ”Kullervon sotaanlähtö” (kts. Aiulis Rintala, ”Kullervo pohjalaanen”, Kalevalan Kullervo-taru Etelä-Pohjanmaan murteella, 2000)

Kauhavalaisten perinnearvojen vaaliminen jatkuu aktiivisesti myös paikallisen nykynuorison keskuudessa vaikka ilmasotakoulu ei enää toimi Kauhavalla.

*

Lakeudella ei kannata kysyä keneltäkään yhtikäs mitään, sillä jos kysyy jotakin, kukaan ei tiedä mistään mitään eikä ole kuulut eikä nähnyt yhtikäs mitään.

Tämä merkitsee sitä, että kaikki sovitaan lakeudella oman porukan sisällä välittämättä mitään uuden järjestäytyneen yhteiskunnan tavoista.

Mutta jos jokin erimielisyys jää ratkaisematta sekin ratkaistaan keskenään ”nurkan takana”. Ihan kuin muinoin ennen sivistynyttä oikeusvaltiota.

Lakeudella on kaikessa oma kirjoittamaton lakinsa. Mutta jos seudulla paljastuu Virolais-latvialainen harmaata ”siirtorunnausta” harjoittava peluri, hänet haluttaisin karkottaa pois seudulta porukalla.

*

Muinaisella suku- ja klaanikulttuurilla on lakeuksilla edelleenkin vahva asema. Samoin kyläkulttuurilla ja -teatterilla.

Kyseinen ilmiö liittyy eksistentialismin vastaiseen orjamoraaliseen ”toinen toistensa kautta elämiseen”.

Tämän ilmiön taustalla on seudun muinainen erä- ja maatalouskulttuuri.

Kauhavalaiset eivät sano ”suku on pahin” vaan että ”suku on paras”.

”Mitä serkumpi sen herkumpi”, sanovat monet.

Kauhavalla on arvoa ainoastaan ”omilla”. ”Ulkopuolisia” ei tarvita Kauhavalla. Siis ”ulkopuoliset” häipykööt pois.

Vaikka ”ulkopuoliset” osaavat usein monia asioita paremmin kuin kauhavalaiset itse ja vaikka heitä pidetään usein myös ”mukavina” mutta he joutuvat elämään paikallisen yhteisöllisyyden ulkopuolella.

*

Kauhavan entisen (punaiseksi maalatun) työväentalon seinässä lukee isolla ”työväentalo”. Mutta Kauhavalla ei näe koskaan yhtään kommunistia.

Monet kauhavalaiset eivät ole edes kuulleet siitä, että myös Kauhavalla on ollut myös työväenliike ja vappumarsseja.

Kasarmin ja kunnan herrojen yhteismarssi ei ole ollut Kauhavalla aina ainoa marssi.

Vasta kun myös Kauhavalla on punaistenkin muistomerkki, vallitseva epäkohta korjaantuu.

Sitä varten tulisi varata valtuustossa pikimmin määräraha.

*

Kauhava ei ole elokuvakaupunki vaikka ”Kauhavan kaupunkia” elokuvakaupunkinakin mainostetaan. Kauhavalla ei harjoiteta esimerkiksi elokuvatuotantoa eikä Kauhavalla asu ensimmäistäkään elokuvaohjaajaa.

Kauhavalla on yksi ainoa ihan tavallinen elokuvateatteri. Onneksi elokuvatuottajat ovat filmanneet joskus parissa paikassa Kauhavaa elokuvaa.

Mutta tuolla perusteella kuntaa ei pidä markkinoida elokuvakaupunkina.

*

Kauhavan vanhassa vaakunassa komeili puukko ja neljä tulusrautaa. Se heijasteli hyvin Kauhavan ”rautakausihenkistä taustaa” sekä puukkojunkkareita ja käsityöperinnettä.

Suur-Kauhavalla häjyilyä ihaillaan ja hävetään tänä päivänä samalla iskulla.

Härmäläiset pitävät nykyisin viikon pituisen häjyilyjuhlankin (paikallisten porvariyrittäjien bisneksenä).

Puukko voi noissa juhlissa romanttisen runonlausunnankin aiheena.

Juhlan tarkoitus on kääntää ympäri ”rumat ja asiattomat puukkojunkkaripuheet” ja todistaa se kuinka kiltti ja rauhallinen mies Isotalon Antti oli ”ihan oikeesti”.

Mutta ”Kauhavan herra” (alueen ruotsalaistaustainen fiini herra nimismies) on ollut kauhavalaisten mielestä aina paha ihminen.

*

Kauhavalla ei lueta valtakunnan kaavoitus- ja rakennuslakia eikä valtakunnallisia suunnitteluoppaita koska kauhavalaisilla on niitä suurempi viisaus omien korvien välissä.

”Amerikkalainen peltilehmä” (”amerikanrauta”) on myös tyypillinen kauhavalaismyytti. Sillä ylistetään amerikkalaisuutta ja ”villiä länttä”. Ja kuvitellaan samalla, että kyseinen kulttuuri vaikuttaa myös täällä Suomessa.

Antti Tuurin ”Lakeuden kutsut” -maakuntakirjallisuus on jankuttavaa vanhan kertaamista.

Ettei vaan ajaisi vahingossa ohi yhdenkään tutun tolpan ja maantieristeyksen.

Kuvataiteessa eteläpohjalaisuutta palvotaan Juhani Palmun ja Eero Nelimarkan naturalistisilla öljyvärimaalauksilla.

”Ja pieruakin menöö” sanoo kauhavalainen (lainaus: Eero Kankaanpään keksintö?).

*

Kauhavan kaupungin torilla on torimyyntiä todella harvoin. Useimmiten tori on tyhjä eikä keskustan parilla puistomaisilla alueella näe koskaan ihmisryhmiä kävelyllä. Keskustasta löytyi aikaisemmin ainoastaan pari puistonpenkkiä.

Torin tyhjyys selittyy osaksi kasarmin aikaisella lentomelulla. Ja nyt kun tuota melua ei kuulu väestö vierastaa toria edelleenkin. Onneksi turvapaikanhakijat ovat löytäneet Kauhavan torinkin.

Syystoripäivät olivat ennen vanhaan monessa Etelä-Suomen kaupungissa ainoat toripäivät. Sinne mentiin maalta ostamaan ainakin viinapullo.

Mutta nykyisin esimerkiksi Loviisan torilla harjoitetaan torimyyntiä lähes joka päivä.

Turussa tori on vilkkaassa käytössä kaksi kertaa päivässä (aamupäivätori ja iltatori). Niiden välissä tori siivotaan ja pestään joka päivä.

Kauhavan toria en ole nähnyt pestävän koskaan. Torin viereisen hylätyn huoltoaseman kyljessä on ollut vuosia maassa paksu läjiä pulunpaskaa.

Jos joku humalainen on paiskannut kaljapullon torille pullon sirut saattavat olla torikiveyksellä montakin päivää.

Vastaavassa tilanteessa Turussa pulunpaskat ja lasinsirut siivotaan pois heti.

Tämä ero ei johdu ainoastaan siitä, että Kauhava on pieni, Turku taas suuri paikka. Kyse on myös kulttuurisesta erosta.

*

Kyseinen ero todistaa eniten kulttuurierosta. Kauhavalla ikioma ”itseellinen kartano” on ollut kautta aikojen samalla kertaa asuinpaikka ja kaatopaikka. Samassa maatilakeskuksessa mätänee usein vanhan tilakeskuksen rakennukset uusien tilarakennusten vieressä.

Sitä vastoin Turun kaupunkikulttuuri on eriytynyt systeemi, jossa on erillinen järjestely jätteiden jatkuvaksi pois siivoamiseksi. Ja myös erikseen esimerkiksi rakennussuojelu ja uudisrakentaminen.

*

Etelä-Pohjanmaa on äärimmäisen patriarkaalinen (miesvaltainen). ”Kartanon isäntä väen elättää” ajattelee lakeuden kansa. Ja ”akkoolta pääsy kielletty” lukee lähes joka välissä.

Nainen on miehelle lakeudella liian usein pelkkä seksuaalinen objekti.

Maakunnan ensimmäinen turvakotikin perustettiin vasta jokin aika sitten.

Ja valtuustoissa joutuu etsimällä etsimään naispuolisia päättäjiä.

*

Muutama vuosi sitten Kauhavalla tapahtui vakava koulukiusaamistapaus. Sen yhteydessä kiusattu poika iski ensin kiusaajan tyttöystävää puukolla selkään ja teki heti sen jälkeen itsemurhan ajamalla henkilöautolla päin rekkaa.

Mytologisen eläimen paikalliskulttuurisen perinteen palvomisvaarat paljastuivat tuossakin tapauksessa hyvin.

Vahaan uhoilevaan kulttuuriperinteeseen tukeutuminen teknologisen elämäntavan aikakaudella on äärimmäisen vaarallista peliä.

*

Lakeudella ”kylät riitelevät” keskenään, vaikka kyseisellä puheella on viitattu entisten kuntaorgaanien välisiin valtariitoihin (tämän taustalla on uuden suurkunnan tämänhetkinen sisäinen valtataistelu).

Suur-Kauhavan kuntapalvelut on hajautettu neljään entiseen kirkonkyläkeskustaan. Kauhavan ”pääkeskusta” (hallintokeskusta) on nykyisin täynnä tyhjiä tiloja. Alue tyhjeni, kun paikan kasarmi lopetti toimintansa 2014.

Suur-Kauhavalla ei ole tehty minkäänlaista liikenne- ja palvelututkimusta. Sadan kilometrin ajo neljän hallintopisteen välillä on aivan liian pitkä matka.

Kunnan asukkaat pakotetaan nyt palvelemaan hallintoa. Asian tulisi olla täysin päinvastoin.

Kauhavan ”pääkeskusta” saattaa olla korvautumassa läheisellä määrätietoisella Alahärmällä. Alahärmän huvipuistoon pääsee jo suoraan junalla.

Suur-Kauhavan nimikin saattaa vaihtua seuraavaksi ”Härmänmaan kunnaksi”.

*

Maatalousvaltaisella Etelä-Pohjanmaalla on vallinnut jatkuvasti modernismin, teollistumisen ja kaupungistumisen vastainen mieliala.

Modernia maalaustaidetta on saattanut ihailla Seinäjoella vasta 1960-luvulta lähtien, Vaasassa jo vuosikymmeniä aikaisemmin.

Rannikon merellinen ruotsalaisasutus on lakeudella jatkuvan pilkkaamisen kohteena vaikka kyseinen kulttuuri on rikastuttanut eniten rutikuivan merenpohjan Etelä-Pohjanmaata.

Teollistumisen on pelätty tuovan lakeudelle kommunisteja sekä kaupunkikulttuurin mukaisia tyylejä. Eteläpohjalaiset sanovat siksi ”ei, ei, ei” työläisvaltaiselle teollisuudelle, citykulttuurille ja poliittisille vihreille. Kommunisteista puhumattakaan.

*

Keskustapuolueella on lakeuden kunnissa diktaattorin asema. Lakeuden kuntahallinto muistuttaa täysin Neuvostoliiton stalinistiskommunistien valtapeliä.

Keskustan ryhmähuone on lakeuden Suur-Kauhavallakin paljon tärkeämpi paikka kuin valtuustosali.

Kauhavalla eletään nykyisin ”tautista aikaa”. Siinä kunnan asukkaat palvelevat julkista hallintoa monella tavalla. Eikä vaalien välillä organisoida kuntalaisten hallintoon osallistumista.

*

Kauhavalaisessa kuntadiktatuurissa riittää kun luovuttaa kerran neljässä vuodessa (kuntavaali ja valtiollinen vaali) äänensä jollekin paikalliselle ”kepuhenkiselle vallankäyttödiktaattorille”.

Ja pitää sen jälkeen seuraavat neljä vuotta ”turpansa kiinni”.

Samaan aikaan kuntaorgaani suosii ilmaista työntekoa ja halpatyövoimaa sekä organisoi erilaisten tukirahojen ”kerjäämistä” ylläpitääkseen niiden avulla kunnan perustoimintoja.

Onneksi alahärmäläiset osaa.

*

Mutta on se kummallista myös Suomen muillakin seuduilla, esimerkiksi mustapuseroiden sinivalkoisessa Pohjois-Karjalassa.

Kyseisellä seudulla ortodoksi historioitsija Jukka Korpela on kokenut ”ulkopuoliseksi leimaamista” samalla tavalla kuin minä olen kokenut Turussa ja Kauhavalla.

Ja voi noita suomalaisten ”maan tautitapojen” lukumäärää.

Mutta niin kutsuttu ”Turun tautikin” on alkanut tuntumaan minusta pikkujutulta eteläpohajalaisten kuntaorgaaninen valtatauteihin verrattuna.

*

Eteläpohjalaisen maakuntataudin kruunaa ”Kauhavan syndrooma”, Kangas-Annalan tie. Se sijoittuu laajalle peltoaukealle kuin loputtoman pitkä luotisuora teräspiikki.

Uskomatonta, että parinkymmenen kilometrin pituisen maantienkin rakentaminen onnistuu julkisen vallan toimesta ilman joka suhteessa asiallista viranomaismenettelyä. Siitäkin huolimatta, että tie lävistää kansainvälisen lintujensuojelualueen (IBA).

Kauhavan ja Turun tauteihin sisältyy yhtäläisyyksiä ja eroja.

”Kauhavan tautia” olen kuvannut esimerkiksi omakustanteessani ”Oli kerran Kauhava” (ISBN 978-952-6675-31-2, 2014), Turun tautia olen kuvannut omakustannesarjassani ”Turun kuva”.

Turun taudilla on yhtäläisyyttä italialaisen mafiakulttuurin kanssa. ”Kauhavan tauti” liittyy eniten isäntämäiseen miesvaltaan.

Italiassa ja Turussa harjoitellaan jo kotiloissa pienten lahjojen antamista (eli lahjomista). Asiat eivät etene Turussakaan ilman ”koti- ja lähilahjontaa”. Siinä on kuitenkin kyse hyvin kansainvälisestä ilmiöstä.

Se ei liity mitenkään esimerkiksi Turun linnan ”Katariinamyyttiin” (Juhana herttuan vaimon italialaistaustaan).

Kauhavan taudista voi päästä eroon ottamalla kuntaan lisää turvapaikanhakijoita ja valitsemalla seuraavan valtuustoon myös kommunisteja ja vihreitä kettutyttöjä. Ja mieluiten uusia naispuolisia päättäjiä.

*

Ilmajoen syrjäkylän rataristeyksen ”vitivalkoinen betoniuntuvikko”, vasta vuonna 1960 perustettu Seinäjoen kaupunki on tyypillinen maalaiskaupunki, jossa palvotaan eniten konservatiivisia maaseudun arvoja ja -tyylejä. Ilmajokilaset vilahtelevat vieläkin paikan tiloissa.

Esimerkiksi Mannerheimiin liittyviä ”militaristisia ukkoperinteitä” sekä kansankirkkoa (herännäisyyttä) sekä tangomusiikkia seinäjokilaiset eivät osaa hengittää.

Maalaisliiton (nykyisen Suomen Keskustan) kaupunkiuntuvikosta ”Ilmajoki-Seinäjoesta” on kasvanut nopeasti Keskustapuolueen isoin rakennemuutospesä. Siinä ”lande ja city” ottavat joka hetki yhteen.

Puolue työntää tiuhaan Seinäjoella ja lakeudella tahriintuneita kovimpia valtapelureitaan ensimmäisenä TV-kuvaruutuun pestäkseen noiden ”tautiääni-imureidensa” likaisia naamoja puhtaaksi.

Samalla on kirkastetaan innolla vanhoja maakuntamyyttejä.

Seinäjoen asuntomessujakin on rakennettu periaatteella ”hyvää tehdään mutta priimaa pakkaa tulemaan”.

*

Kauhavalla kuiskitaan puolestaan esimerkiksi turpeennostosta, sorankaivuusta ja tuulivoimarakentamisesta.

Luonnonsuojelu on seudun maa- ja metsätalousyrittäjien mielestä iso ongelma. Eläinsuojelukin on mennyt viimeksi kuulemma aivan liian pitkälle.

Mutta pahinta olisi akkavalta.

Mieluiten karkotettaisiin ”tänne kuulumattomat” ulkomaalaiset kokonaan seudulta.

Rakennussuojelu on Kauhavalla tuntematon käsite. Esimerkiksi ”Kauhavan herran” eli nimismiehen asuintalokin purettiin (noin 1960) ilman juridista lupaa.

Ja puita kaadetaan entisessä kirkonkyläkeskustassa (taajamassa) ”metsurityyliin”. Senkään yhteydessä ei ole luettu lakikirjaa.

Parkkipaikoille tunkee usein henkilöautojen sekaan parkkiruutuun mahtumattomia traktoreita.

*

Kauhavalle muutetuani ihmettelin myös vanhojen tyhjien (joskus osaksi jopa tulipalossa tuhoutuneiden) talorötisköjen runsautta keskellä entistä kirkonkylää. Siis Suur-Kauhavan hallitokeskuksessa.

Taivaalla (aivan katonharjoja pitkin) viuhahteli sotilassuihkukoneita melunormeja rikkoen.

Kauhavan keskustan ilmatilassa kuului vuoden 2014 loppuun saakka korvia repivä lentomelu. Sen aiheutti keskustan kyljessä sijainnut lentosotakoulu ja pitkä suihkukoneiden kiitorata.

Kyseinen ilmasotakoulu ja kasarmi lopetti ja siirtyi muualle joulukuussa 2014.

Kunnan turvallisuussuunnitelmassa ei ollut minkäänlaista manintaa sotilaskoneiden aihuttemista vaaroista (esimerkiksi maahan putoaminen) ja ympäristöongelmista (esimerkiksi päästöt). Suunnitelmassa ainoastaan kiellettiin korkea rakentaminen, koska se haittaisi kasarmin sotilaslentotoimintaa. Kaiken piti olla kyykyssä kun sotakoulu pyöri.

Maakuntakaavassakin oli lentokentän kohdalla outoja ”määräyksiä”. Niiden tarkoitus oli puolustaa lentosotakoulutustoimintaa ilmailualaan liittyvistä vaaroista piittaamatta.

Kun kasarmi ja lentokenttä tyhjeni, valtio myi kyseisen alueen yksityisille liikemiehille.

Seuraavaksi valtio ehdotti sitä, että kasarmin rakennuksiin sijoitettaisiin turvapaikanhalijoita. Niin myös tapahtui.

*

Ennen pakolaisten sijoittamista siihenastiselle kasarmille Kauhavalla syntyi pelko siitä millaisia ongelmia pakolaiset saattaisivat aiheuttaa Kauhavalla.

Puheenaiheeksi nousi esimerkiksi pelko koululaistyttöjen raiskausvaarasta, aviorikkomuksista ja -eroista sekä tarttuvista taudeista.

Joku jopa kyseli, että ”viekö ne ruuankin kädestä”.

Kun ”muuttolaaset” (pakolaiset) olivat (muka) edenneet ”Jylhään asti” (kauhavalainen syrjäkylä) varottiin katsomasta muukalaisia suoraan silmiin koska ”ne voi tappaa”.

Viimeksi ilmasotakoulun ”muistopuiston” rakentajien ja lentokenttäalueen kehittäjien välinen kädenvääntö on kiristynyt niin kovaksi, että Suur-Kauhavan verovarat saattavat loppua.

Muistopuistojen rakentaminen on liian kallista eikä tuo uusia työpaikkoja Kauhavalle. Nekin rahat tulisi laittaa koulujen peruskorjauksiin.

*

Uusia työpaikkoja ei ole Kauhavalla syntymässä koska ”ilmasotakoulusurutyön” hinta on ylisuuri.

Purkukehotuksia, suojelumääräyksiä, puunkaatolupia ja lentomelurajoituksia ei ole uskallettu Kauhavan keskustataajaman asemakaavoitetulla alueella aikaisemmin edes antaa koska virkamiehet eivät olisi uskaltaneet tuolloin ”edes naamaansa näyttää”.

Kyseinen lausahdus oli käytössä Härmässä ja Kauhavalla 1800-luvun puukkoväkivallan aikana. Vanha ”pelon ja kauhun kulttuuri” pihisee vieläkin mutta uusina tyyleinä.

Virkakunnan laittomat kaksois- ja kolmoisroolit tunnetaan Kauhavallakin.

Mistään ”amerikkalaisesta villin lännen perinteestä” häjyilyriehumisessa ei ole ollut kyse.

Eteläpohjalaiset eivät tunne muita ulkomaita kuin USA:n. Tämän taustalla on ainoastaan Pohjois-Amerikkaan suuntautunut maakunnan siirtolaisuus.

*

Heti toisen maailmansodan jälkeen julkaistusta Urheilun pikkujättiläisestä (Martti Jukola, 1946) käy hyvin ilmiurheilun ja nationalismin välinen yhteys.

Kirjan alussa on lainattu Arthur Eklundin sanoja ”Urheilu on ruumiillisen ihanteen palvomista, joka tähtää ruumiin kehittämiseen suurimpaan mahdolliseen voimaan”.

Urheilun tehtävä on ollut lisätä kansan henkisen suorituskyvyn kohottamisen rinnalla kansan fyysistä ponnistusvoimaa, jota on tarvittu varsinkin maanpuolustuksen yhteydessä.

Erään käsityksen mukaan pesäpallo kehitettiin Suomessa sodan takia eräänlaiseksi ”kranaatinheittoharjoitteluksi” (pesäpalloin keksi ehkä Tahko Pihkala).

Pesäpallolla ja suunnistuksella on Kauhavallakin vieläkin suuri kannatus, vaikka kyseiset urheilulajit menettivät suosionsa Etelä-Suomessa jo 1950-luvulla. Kyseisillä lajeilla on läheinen suhde militaristiseen toimintaan.

Vanhat urheilulajit ovat korvautuneet viimeksi uusilla urheilulajeilla niin nopeasti, ettei niitä usein edes tunneta.

*

Eteläpohjalainen myytistö, puhe voimasta (”power”), häjyilystä ja uhoilusta sekä Suomen muiden osien (Ahvenanmaa, Turun seutu, Lappi jne.) kulttuurin ja myytistön tarkkaileminen todistaa vakuuttavasti nationalistisen Suomen pirstaleisuudesta.

Kauhavalainen ”identiteetti ja isänmaallisuus” rakentuu valtaosin maaseutukulttuurin mukaisesta maa- ja metsätalouden harjoittamisesta, yrittäjyydestä, militarismista, kristillisestä herännäisyydestä sekä orjamoraalista.