Nationalististen kansallisvaltioiden pohjalla on väärinkäsitys. Nationalismin luojat kuvittelivat, että ihmiskunta jakautuu rotuihin. Sanalla ”ihmiskunta” tulee viitata ihmiseen yhtenä eläinlajina (mytologisena eläimenä). Ihminen on samalla elimellinen osa kaikkea muuta maapallon elollista luontoa.
Toinen nationalistien erehdys on ollut se, että kullakin ”kansallisvaltiorodulla”on kuviteltu olevan niiden kieleen ja kulttuuriin yhteydessä oleva ikioma erityinen paikka ja elinmiljöö (suomalaisten järvimaisema, sveitsiläisten vuoristot, juutalaisten Israel jne.)
Kolmas nationalistien erehdys on ollut se, että jokaisen rodun ja kansakunnan on kuviteltu olevan oma ”erillisneronsa”.
Kansallisvaltioiden toiminnasta on aiheutunut jatkuvasti rasismia ja sotia, myös maailmansotia. Tälläkin hetkellä sotia käydään talouskilpailun ohessa joka puolella maapalloa. Ihmislaji on hyvin ahne ja raaka eläin.
Kansallisvaltio on uusi ilmiö maapallon historiassa. Niitä alkoi syntyä vasta 1700-luvun lopulla.
Maapallon kansainvälinen historia on vaikuttanut jokaisen kansallisvaltion muotoutumiseen ratkaisevasti vaikka kansalliset valtiot ovat halunneet kieltää itsemääräämiskorostuksessaan kyseisen seikan.
Nationalistiset kansakunnat ovat ”varastaneet” jatkuvasti omikseen (romanttisessa innostuksessa) muiden kansojen keksintöjä.
Jokaisen valtion, maakunnan ja paikan historian taustalta löytyy kansainvälinen aines. Mitään täysin ”alkusuomalaista” ei voi olla edes olemassa. Ei myöskään mitään puhtaasti länsimaista, esimerkiksi tähtitiedettä on kierrätetty Arabian kautta.
Pohjalaistalo ja jussipaita ei ole eteläpohjalaisten keksintö vaan kansainvälinen laina. Kauhavalainen hevosenpääpuukko on kopio Tornion romaaneilta.
Ei auta täyttää puseron rintapuolta lännen symboleilla merkiksi ja panssariksi (armeijan symbolit, kristillisen kirkon symbolit jne.) ja ajatella että itä on puseron takana ”vähempiarvoinen selkäpuoli”. Kuvitelma on eri asia kuin konkreettinen.
Myös taloushistorian kohdalla on vallinnut samanlainen kehitys. Talous on ollut aina kansainvälistä (silkkitie, viikinkiretket jne.). Kansantalous on uusi ilmiö.
Nykyisessä globaalissa rahavaltapelissä (kapitalismi, ylikansalliset pääomat jne.) ei ole mitään uutta. Maapallolla on valinnut aina ylikansallinen poliittis-taloudellinen prosessi (esimerkiksi silkkitie sekä ristiretket ja siirtomaaherruus). Ne ovat olleet samalla valtapelejä.
Venäjän Nestorin kronikassa sanotaan viikingeille ”tulkaa ja hallitkaa meitä”. Pietari Suuri pyysi lännestä itään kokonaisia ammattikuntia rikastuttamaan Venäjää. Nyt Venäjä on mahtavampi kuin koskaan.
Suomalaisilta nationalisteilta ei voi odottaa vastaavaa avarakatseisuutta.
*
Koska kansallisvaltioiden loppu on jo käynnissä, ihmiskunnalla ei ole toivoa paremmasta huomisesta ilman yhtä ainutta maapallon maailmanvaltiota, johon sisältyy jokaisen vapaan yksilön ikioma maailma.
Vapaiden yksilöiden ”massoittaminen” (yhtenäistäminen) yhdeksi kuvitteelliseksi kansakunnaksi, nationalistisen valtion ”polttoaineeksi”, on rikos ihmisyyttä vastaan.
Nationalistinen valtio on puoliksi kuvitteellinen henkinen, puoliksi konkreettinen taloudellinen systeemi (kansantalous).
Samalla tavalla kuin ei voi olla olemassa yhtä ainoaa oikea uskontoa ei voi olla olemassa yhtä ainutta oikeaa kansaa, elämäntapaa ja maailmassa olemista.
Kansallisvaltioiden on kuviteltu olevan ikuisia. Kansallisvaltiot ovat syntyneet ja kehittyneet samaan aikaan kun kapitalistis-teollinen kehitys.
Nationalismi on kuitenkin taikauskoa eikä taika voi elää ikinä konkreettisesti.
*
Kansallisvaltion historian ja talouden kehitys taloudellisena systeeminä on mahdollista jakaa kahteen päävaiheeseen – sulkeutumiseen (syntyminen ja organisoituminen ja avautumiseen (hajoaminen ja loppuminen). Espanjan, Kreikan ja Suomen nykyinen kehitys viittaa väkevästi avautumisvaiheeseen (loppuun).
Kansallisvaltioiden pelastaminen jatkuvalla ylikansallisella rahavirralla on pohjaton suo. Rahan pyörteet johtavat aina ylikansallisiin lokeroihin.
Kansallisvaltion historia ja talouskehitys on mahdollista jakaa myös pienempiin osa-alueisiin. Niiden aikana on tapahtunut lukuisia rakennemuutoksia mutta kehityksen loppuvaiheessa uudistuksista on enemmän haittaa kuin hyötyä idealistis-nationalistiselle ajattelulle ja konkreettiselle valtiolle.
Kansallisvaltion historiassa huomionarvoista on se, että ensin kuviteltu kansanrotu ja kansakunta alkaa irtaantua avoimesta kansainvälisestä talousprosessista suljetuksi kansantaloudelliseksi järjestelmäksi. Globalisaation lujittuessa sulkeutuminen merkitsee kuolemaa. Jäljelle jää pelkkä avautuminen.
Nationalistisen valtion loppuvaiheessa kansainvälisen talouden voimistuminen hävittää kansantaloudet ja hajottaa kaikki muutkin valtion organisoidut tasot ja elimet.
Jäljelle jää pelkkiä ylikansallisia toimintoja ja tyylejä. Nationalismista jää jäljelle pelkkiä ”romanttisia repaleita”.
Nationalistinen äärioikeisto on väärässä. Liikkumisen vapaus lisää ihmisten hyvinvointia kaikkialla maapallolla.
Ei saa pysäyttää ketään eikä mitään.
*
Pienen tuppukylän arkeen perehtyminen opettaa ymmärtämään mytologista eläintä sekä sen omaksumaa kulttuuria ja myytistöä.
Heti Turusta Kasarmi-Kauhavalle muuttomme jälkeen (kevät 2011) tulin ennustaneeksi Kauhavan turvapaikkakeskuksen perustamisen vuonna 2015.
Myöhemmin tein havainnon siitä kuinka konservatiiviseen myytistöönsä sitoutunut pieni paikallinen yhteisö voi menettää kykynsä uusiutua kulttuurisesti.
Jos uuteen ylikansalliseen kulttuuriin kasvaminen osoittautuu mahdottomaksi, regionalistinen pienyhteisö tukeutuu entistä tiukemmin nationalistisen valtiolaitoksen syntyvaiheen valtapeleihin (1930-luvun lapuanliike ja 2010-luvun kauhavanliike).
Kirjoitin heti muuton jälkeen ensikokemuksistani Kauhavasta omakustanteeseeni ”Kauhavan kuva” (2011, ISBN 978-952-67631-0-1).
Vein heti yhden kappaleen julkaisuani kunnan kirjastoon. Kauhavan pääkirjasto on 1980-luvulla suunniteltu valkoinen tiilirakennus. Talon katto on tehty kolmiosaiseksi ja nuo osat muistuttavat kolmea valtavaa teräväpäistä puukonlapetta. Puukko on seudulle paikallinen regionalistinen myytti.
Erikoinen katto liittyy toiseen paikalliseen uskomukseen eli myyttiin kauhavalaisen väestön tavallista korkeatasoisemmasta käsityötaidosta.
Kirjoitin, että ”– – pääkirjastossa luetaan haudanhiljaisuudessa raamattua ja muita pyhiä tekstejä – – kolmen mammuttimaisen puukonlappeen alla” (sivu 8).
Kirjaston henkilökunta tiedusteli minulta heti selitystä tuolle heistä kummalliselle puheelle.
Puolet Kauhavan keskustasta oli vuosikymmenet ilmasotakoulun kasarmialuetta. Nyt samalla alueella on pakolaisten turvapaikkakeskus.
Valtaosa paikan pakolaisista on islamisteja ja kunnan pääkirjastokin on nyt heidän käytössä.
*
Kuvitin omakustanteeni pilapiirroksin. Piirroksiin sisältyi myös ikioma ”eteläpohjalaishahmo”. Heti julkaisun alkuun laitoin valokuvan Kauhavan keskustan (entisen kirkonkylän) liikennemerkistä (”taajaman alku”-merkki).
Kallellaan seisonut kyltti oli puoliksi rapistunut rempalleen.
Kauhavalaisessa kulttuurissa rakastetaan ränsistynyttä miljöötä. Kirkonkylä oli täynnä tyhjiä hylättyjä, puoliksi lahonneita ja palaneita pientaloja.
Siis selvä merkki itäpohjaisesta kulttuuritaustasta. Eteläpohjaiset ovat alun perin Hämeestä (eräreitit pohjoiseen), siellä hämäläiset sekoittuivat idän venäläisiin (kauppa ja sodat). Häneen seudun (professori Taavitsainen) ja Hämeenlinnan kaupunkialueen arkeologisissa kaivauksissa (Varikonniemi) on löytynyt runsaasti todisteita idän vaikutuksesta hämäläisiin.
1970-luvulla löydettiin Gotlannin Visbystä novgorodilaisten kauppiaiden muinainen kortteli. Myös esimerkiksi Turun Korisilta ja Halisten Komoisten kummuista on myös löytynyt viittauksia itään.
Mutta eteläpohjalaiset vihaavat eniten itää ja ”ryssiä”. Miksei lapuanliike kyydittänyt kaikkia eteläpohjalaisia itärajalle, ”nuijamiesten” alkukotiin?
Nationalistinen historiankirjoitus murenee sitä pienemmäksi palaksi mitä enemmän arkeologia laajenee.
*
Mielenkiintoista kirjoituksessani oli sen aiheuttamat reaktiot kirjastossa ja muualla Kauhavalla. Minulta tivattiin, että ”mitä sinä vihjaat”. Syyt noihin suuttumuksiin ovat mielenkiintoisin seikka koko tuossa ilmiössä.
Nationalistisesti yhtenäistetyn Suomen sisällä vallitsee tänä päivänäkin lukemattomia pienkulttuureja mytologisinen käsityksineen. Käsitykset johtavat siihen, että paikallinen kulttuuriyhteisö pyrkii vetämään rajan sen välille, mikä on sopivaa, mikä ei.
Eri kulttuureissa saatetaan ymmärretään asiat ja ilmiöt täysin päinvastoin kuin toisessa kulttuurissa.
Esimerkiksi joidenkin mielestäni hauska ilmaisu herättää toisessa kulttuurissa ärtymystä ja suttumusta. Esimerkiksi saksalaiset eivät näe suomalaisaikuisten Uuno Turhapurossa hauskaa tai suomalaislasten Röllissä mitään koskettavaa.
Myös suomalaiseen nationalismiin sisältyy kuvitelma, että ”suomalaiset ovat hyviä kaikessa”. Siksi euroviisukilpailujen peräsijat suututtavat suomalaisia.
Suomalaisten tavaroiden kauppaaminen ulkomailla onnistuisi parhaiten jos se tapahtuisi muotoutumassa olevan ylikansallisen kulttuurin mukaisesti (kuva ja sana).
*
Viiltovälineenä ja pistimenä (aseena) tunnettua sanaa ”puukko” käytetään maapallolla ainoastaan Suomessa.
Tässä on eräs väkevä todiste suomalaisen kulttuurin vanhasta taustarakenteesta. Suomalaiset ovat onnistuneet säilyttämään paljon muutakin muinaista kulttuuripohjaansa.
”Puukko on Etelä-Pohjanmaan myytti” (Jukka Paason mielipidekirjoitus, Ilkka 12.4.2013). Puukolla ja maakunnan rahanahneella ”Power”-innostuksella on läheinen yhteys.
Myytin mukaan eteläpohjalaisilla on ”käden tekemisen taitoa” ja ”miesvoimaa” paljon enemmän kuin muilla suomalaisilla. Myytin taustalla on alun perin nuijasota, mitä käytiin nyrkein ilman varsinaisia aseita. Seinäjokilainen duutsonismi jatkaa maakunnan myyttiperinnettä kyseiseltä pohjalta.
Kauhavalaiseen ”me osaamme itse ihan kaiken”-myyttiin sisältyy myös hevosenpääpuukko. Se ei ole kuitenkaan Iisakki Järvenpään keksintö. Yhden selityksen mukaan vastaava puukkotyyppi on tavattu alunperin Torniossa ”mustalaisilla”. Toiseksi hevosenpääraakavaluja on tehnyt Kauhavalla moni valmistaja (seppä) ja mistä he ovat siihen idean ja käytännön saaneet on vielä arvoitus.
Muutama vuosi sitten nuoret järjestivät Kauhavan seudulla kotibileet, joiden aikana toiset pojat pissasivat erään koulukiusatun pojan auton päälle. Kiusattu iski bileiden jälkeen koulussa yhden pissaajapojan tyttöystävän sekään puukon ja teki heti sen jälkeen itsemurhan ajamalla autollaan edestä päin rekkaa.
Eräässä koulussa rehtori sai oppilaitaan lahjaksi kaulakorun, mikä esitti minikokoista puukkoa. Riihimäen erämessuilla oli äskettäin myynnissä ”lasten ensipuukko”.
Puukkoon sisältyy suomessa väkevä myyttinen pohjavire, mikä sisältää samalla iskulla ihailua ja ala-arvoisuutta (raakuutta).
*
Suomalaiset harjoittavat jatkuvasti suurta ihailua itseään ja ”omaa maataan” kohtaan, mutta he eivät tunne edes ikioman kilpailukykysopimuksen taustalla olevaa seikkaa eli sitä että Suomi on tulossa Kreikan ja Espanjan rinnalle suuren yleiseurooppalaisen pilkan kohteeksi, esimerkkinä huonosti hoidetusta nationalistisesta kansallisvaltiosta.
Suomen talouden kasvu on liittynyt viimeksi lähinnä kuluttamiseen, kiky-sopimus aiheuttaa kuitenkin jatkossa kuluttamisenkin heikentymistä. Yksi kasvuhyppykään ei ratkaisisi kaikkea. Suomen ongelmat jatkuvat ja syvenevät jatkossa.
Kyseisen ilmiön taustalla on eniten talousilmiöt. Samalla kansallisvaltio taloudellisena ja poliittisena systeeminä on tulossa tiensä päähän (Kreikan, Espanjan, Suomen ja monien uusien kriisivaltioiden loppu).
Mitä pitemmälle globaali taloudellinen ja poliittinen valta etenee, sitä nopeammin murenee säpäleiksi nationalististen valtioiden maapallon pinnalle synnyttämä ”verkko” (kts. myös omakustanteeni ”Suomen loppu”, ISBN 978-952-67631-8-7 sekä ”Puolueen loppu”, 2012, ISBN 978-952-67631-9-4).
*
Huomasin heti Kauhavalle tultuamme paikallisen kulttuurin peruspiirteet. Myöhemmin en ole oppinut Kauhavasta mitään ”terävämpää”.
Omakustanteeni kanteen kirjoitin keväällä 2011:
”Flying Kauhava: City of big life”.
Piirroksessani kiitävät taivaalla sotilassuihkukoneet ja pörrötukkaiset äijät (nyrkiniskuista) keskellä keskustan rakennettua villiä ”sikin sokin”-miljöötä.
Julkaisuni yhdessä pilakuvassa maakuntaäijä huutaa ”Mikä helvetin hiljaisuus?”.
Yllätyin kun havaitsin, että julkaisuani alettiin pitämään paikallisen väen keskuudessa käsittämättömänä ja ärsyttävänä.
*
Kansankirkkouskovaisella (kristillinen herännäisyys) seudulla kuten Etelä-Pohjanmaalla lausahdus ”isä, poika ja pyhä henki” tarkoittaa nationalistista kehotusta ylläpitää ”oikeaa perinnettä”.
Saman uskotaan jatkuvan ikuisesti kun isä opettaa pojalleen kaiken vanhassa hengessä.
Paikan henkinen perinne jatkuu kun isä opettaa pojalleen jo saman pitkään ylläpidetyn kulttuurin. Vääräuskoiset ovat niitä, joita kyseinen kulttuurinen perinne ei kosketa.
Ihmettelin kuinka Kauhavan ja Härmänmaan alueella harjoitettiin vieläkin seudun 1800-luvun väkivaltaisten puukkojunkkareiden (Isotalo, Rannanjärvi jne.) palvomista sankareina monella eri tavalla (kirjallisuus, häjyilyjuhlat jne.).
Seudun keskustahenkinen maakuntalehti Ilkka haastatteli minua ja teki minusta jutun ”Arkkitehti unelmoi hyvästä elämästä, haluan olla erämaan rauhassa ja kirjoittaa” (Ilkka 25.11.2012). Kun olin kirjoittanut Kauhavalla kahdeksanosaisen omakustannesarjan ”Etelä-Pohjanmaan kuva” kysyin Ilkan päätoimittaja Satu Takalata, voisiko lehti julkaista uutisen tai haastattelun tuosta sarjasta. Päätoimittaja vastasi minulle sähköpostilla (8.1.2014), että ”Ilkalla ei ole valitettavasti mahdollisuutta tehdä juttua kaikista maakunnassa julkaistuista kirjoista – – eikä omakustanteista”.
Olin törmännyt neljänteen valtiomahtiin, poliittiseen valtamediaan, valtakoneeseen nimeltä sanomalehti.
Ilkka haluaa päättää mistä ja miten maakunnassa puhutaan.
Historian ja nykyajan väärät tulkinnat Ilkka torjuu jo etukäteen.
Ilkka julistaa valtapeleissään ”luotettavana” ajatuksenvapautta mutta rakentaa yksilövapauksille vankiloita.
Ilkka haluaa varmistaa ”rakenteisiin kätketyllä sensuurillaan” sen, että lehden lukijat uskovat todeksi omia myyttejään ikuisesti yhtenä ja samana.
Ilkka haluaa vakuuttaa lukijoilleen, että Jumalan valitseman maakunnan väestön kaunein piha on pelto, komia lakeus.
Ja että maakunnan parhaat ajatukset ovat alkaneet Alkiosta.
Nationalismia palvelevan regionalismimyytin pääidea sisältyy sanoihin ”valkoinen valta, isänmaa, koti ja kristillinen usko”.
Sanomalehti Ilkka on kone. Se hyrrää nationalistisessa valtiossa yhtenäistääkseen omia omaisuuksia massana yhteen ”yhdeksi mössöksi”.
Ilkan pahin kilpailija on internet ja some, koska se merkitsee vapautta tähänastisesta vankeudesta.
Internet on vapauttanut ihmiset vapaaseen vuorovaikutukseen ilman maanpäällisen Jumalan eli ”luotettavan median” autoritääristä valvovaa valtasilmää.
Internet hävittää nationalismin ja regionalismin myytit. Ja tekee tilaa ylikansallisten myyttien rakentamiselle ja yhden maailmanvallan syntymiselle.
Huominen on yhden maailmanvallan ja miljoonien vapaiden yksilöiden uusi myyttinen kokonaisuus. Sen rakentuessa Ilkasta on jäljellä pelkkä muisto menneisyydestä.
*
Kauhavan keskustasta Kantolaan kylään muutettuamme elämämme alkoi suuntautua aivan uusiin yllättäviin suuntiin. 1980 palaneen pohjalaistalon paikalla on nyt moderni yksikerroksinen omakotitalo. Sen vieressä on vanha yksihuonenen hirsimökki, johon tailan vanhukset ovat paenneet vanhoilla päivlllään mytologisen eläimen jatkuvaa hössötystä (eteenpäin menoa). Mökin toista päätyä vastapäätä on kirjosieppopariskunnan pönttö poikasineen.
Muutos…risti ja raskaana Helmi….vapaa-herännäisyys…ei orjamoraali…
*
Järjen käyttö yleisen kehityksen hallitsemiseksi lisääntyi 1800-luvun aikana.
Ihminen tutki järjellään maapalloa (löytöretket ja alueiden valtaaminen) ja sen elollisesta luontoa ja käytti valtaa valloittaakseen omaksi uusia alueita käyttöönsä (sodat ja rikkaudet). Tapahtuneeseen kehitykseen kuului uusia teorioita (evoluutio, basilli, säteily, radioaallot, suhteellisuusteoria jne.), teknisiä keksintöjä (koneet ja junat, massojen liikkuminen tuli mahdolliseksi paikasta toiseen, ilmatila ja lentokone, henkilöauto) sekä teollistuminen (tavaroita massoille) sekä erilaisia käsityksiä nationalistisesta demokratiasta ja kansainvälisyydestä (valtioliitot jne.).
Tapahtunut enne muuta järkitiedettä ja koneellistumista korostanut kehitys koski myös taidetta (kamera ja impressionismi).
Maapallo tuli päällisin päin tutummaksi, mutta koska ihminen itse jäi monessa suhteessa arvoitukseksi, ihminen alkoi kuvittelemaan voivansa hallita omalla ihmisjärjellä kaikkea (positivismi). Kuviteltiin, että kaiken pitäisi pohjautua järkitietoon ja tieteeseen. Tämä heijastui samalla myös arkkitehtuuriin, rakennuksen muodon tuli ilmaista rakennuksen toiminnallinen ja rakenteellinen sisältö (chicagolainen arkkitehti L. Sullivan 1856-1924). Saksalaisessa arkkitehtikoulussa Bauhausissa tähän yhdistettiin vallankumouksellinen vasemmistolainen demokratiakäsitys. Näin saatiin aikaan ”asumiskone” ja asuinalueita massoille -projekti (lähiöt).
Tieteestä, taiteesta ja arkkitehtuurista vallitsi samaan aikaan myös muunlaisia käsityksiä. Niihin sisältyi esimerkiksi ”leikittelevä jugend”. Niiden sekä uuden ”uuden tieteellisen arkkitehtuurin” (funktionalismin) välille syntyi kova jännite.
Kehitys johti modernistiseen sekä postmodernistiseen valtatyyleihin. Jälkimmäistä leimasi modernin tyyli kristosinti, siinä korostettiin vanhan ja uuden yhdistämistä sekä moninaisuuden ja ristiriitaisuuden (R. Venturi) merkitystä.
Toisen maailmansodan jälkeen alkoi korostua massojen sijasta vapa yksilö (kehitys järkipositivismin kritisoinnista Sartren eksistentialismiin). Samalla kun ihminen tajusi kuuluvansa luontoon maapallon elollinen luonto alkoi oireilla aina vain enemmän. Mytologinen eläin näytti tuleen tiensä päähän.
*
Minulle rakennus on ennen kaikkea valtapeli.
Turun suurimmat lähiöt Varissuo ja Runosmäki (lähiökehän kolmas vaihe, ”tehokkuuden ja kovimpien valtapelien yhteiskunta sekä suurlähiöt”) suunniteltiin järjellä (”tieto on valtaa”) ruutukaavamaisina alueina.
Kaikessa tähdättiin tehokkuuden maksimoimiseen. Tehokkuus merkitsi puoluepoliittisen vallan isojen rakennusliikkeiden (Puolimatka, Kivikartio jne.) vallankäytön maksimoimista.
Rakennusliikkeiden ja puolueiden kassat olivat pullollaan. Mutta lähiön tuleva asukas, yksilö kutistettiin näkymättömiin.
Kun oli arkkitehtina ”pal piirtänt” (kopiokoneellakin peilikuvapohjia) sai palkinnoksi professorin tittelin.
Turun kaupungin vuokrataloyhtiö ”Turun vuokratalot OY” (TVT) on antanut naulata yhden naulan lähiökerrostalon parvekkeelle – muuta omaa muutosta ei saa TVT:n asunnoissa tehdä.
Maahanmuuttajien satelliittiantennit TVT halusi poistaa pareekkeilta määräysten vastaisina.
Kunta päätti, että täällä toteutetaan pelkkää integrointipolitiikkaa.
Kun suunnittelin Turun lähiöiden uudistamista (vuodesta 1994) aloitin myös maahanmuuttajien asumisolosuhteiden parantamisen monikulttuurisuuspolitiikan pohjalta.
Minä ja Karoliina Kokko teimme maamme ensimmäisen yksityiskohtaisen (asuntopohjat ja haastattelut) asuntotutkimuksen eri kulttuureja edustavien ryhmien asumisesta nyt lähiöissä (katso ”Siirtolaisuus”-lehti, artikkeli).
Suomen lähiöt suunnitteli maestroarkkitehtimme ajan ”stalinistisessa hengessä”. Arkkitehdit luovuttivat ”suuren taiteensa” lähiörakentamisenkin aikana vallan kouraan valtapelityökaluksi.
Suurin epäkohta modernin lähiörakentamisen kohdalla ei ollut LÄHI-INFORMAATION unohtaminen. Isoin ongelma ei ollut se, että ”kropasta unohtui hipiä”. Isoin ongelma ei ollut tältä pohjalta esteettinen ja ”hipiätunnepohjainen”.
Läheltäkin kaunis ja tunteellinen (kosketeltava) ei riitä.
Suurin epäkohta oli se, että asuinalueen ja asunnon tuleva asukas eli yksilö unohdettiin työntämällä VAPAA YKSILÖ isojen poliittisten ja taloudellisten valtapelien varjoon. Vapaat yksilöt eivät voineet osallistua ”itselleen olemisessa” lähiöiden muotoutumiseen.
Samalla tavalla kuin vapaaseen taiteeseen sisältyy eksistentialistisesti myös ”itselleen olemisen taide” samalla tavalla VAPAASEEN ASUMISEEN sisältyy mahdollisuus omasta itsestään (eksistentialismin hengessä) jäljen jättäminen asuinalueeseen, rakennukseen ja asuntoon.
Pelkkä oikeus sisustaa oma asunto ei riitä. Itsensä toteuttaminen sisältyy humanistiseen asumiseen. Ei saa aidata ketään karsinaan.
Olen lukenut mustasta afrikkalaisesta, joka maalasi asuntonsa kullan väriseksi.
*
Betoninharmaimmaksi Turun lähiöksi moititun Lausteen lähiön erään entisen pellon reunaan oli rakennettu matala lamellikerrostalo. Siinä asui melkoisesti työttömiä ja syrjäytyneitä. Talon sivustalla oli puromainen oja ja lehtipuusaareke.
Asuessani kyseisen paikan lähellä havaitsin, että saarekkeen sisää oli ilmestynyt pöytä ja tuoleja sekä kankainen katos. Seuraavaksi paikkaan ilmestyi ”suihkulähde”, jota komisti iso valkoinen muovinen kurki. Seuraavaksi tiilestä muurattu grilli. Paikkaan oli pystytetty myös esimerkiksi roskakori.
Lehtipuusaarekkeesta syntyi vähitellen asukkaiden omatekoinen ulko-oleskelupaikka. Sen rakentamista edisti se, että monet asukkaista olivat entisiä eri alojen ammattilaisia (esimerkiksi muurari). Havaiisin, että paikkaan syntyi sosiaalinen itsekontrolli eli kenenkään päähän ei juolahtanut tehdä omalla pihapaikalla ilkivaltaa.
Kuvaamaani prosessia ja lopputulosta kutsutaan itsesuunnitteluksi. Se käynnistyy tavallisesti ”itsestään” ja omaehtoisesti ilman virallista lupaa.
*
Kun yhteiskunnalliset vallankäyttäjät pakottavat väestön asumaan samanlaisissa taloissa ja asunnossa (joissa kaikissa on esimerkiksi samanlaiset vaaleat tapetit) valta pyrkii nationalistisen massaperiaatteen mukaisesti yhtenäistämään alamaisekseen koko joukon.
Yksilö on olemassa ja elää siinä valtaa, kuntaorgaania ja valtiota, ei itseään varten.
Yksilö saattaa alkaa myös itse uskoa, että hän on vapaa alistuessaan yhteiskunnalliselle vallankäytölle.
”Valubetonilaatikossa” massahiukkasena asumisesta ei tuli koti vapaalle yksilölle.
Vapaana yksilönä ei voi olla ja elää ilman itsensä toteuttamista, ilman kulttuurinsa mukaista itsesuunnittelu ja -rakentamista.
Jokaiselle täytyy tarjota mahdollisuus jättää itse jälki itsestään. Se on myös demokratian toteutumisen ehto.
*
Puhe kulttuurista, taiteesta ja arkkitehtuurista on sisältynyt aina valtapeleihin.
Yleiseurooppalainen kulttuuripääkaupunkivuosi on houkutellut monia paikkoja rakentamaan ko. projektista itsekehuskelu-imagopelejä.
Ei pitäisi kehaista narsistisesti jatkuvasti itseään. ”Stubbismi” on myös vaarallista.
Myös Turun kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 aikana käynnistyi laaja itsekehaisupeli.
Demokratiasta ei näkynyt valmistelussa mitään merkkiä, koska projektin johto annettiin suljetulle säätiölle eikä siihen päässyt käsiksi muut kuin valtion tilintarkastajat
Pahaa ja rumaa Turkua alettiin kääntämään ympäri hyväksi ja kauniiksi. Mutta huijaus kostautui.
Ennustin, että kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 jälkeen Turulla on tulossa paha krapula (kts. kirjoitukseni ”Onnistuuko vuosi 2011”, Turun ylioppilaslehti 1/2010). Niin myös kävi. Kaupungin täytyy palauttaa valtiolle valtavia summia projektia varten saamansa rahaa. Riita on ollut kohta kaksi vuotta KHO:ssa.
Halusin herättää Turun kulttuuripääkaupunkivuoden valmistelusta julkista keskustelua mutta paikalliset tiedoitusvälineet (media) pitivät huolen siitä, että ”toisinajattelijoiden suut pysyvät tukossa”. Turun Ylioppilaslehden lisäksi Arkkitehtiuutiset (AU 6-7/2009) kuuluivat niihin harvoihin lehtiin, jotka suostuivat julkaisemaan kirjoituksiani kyseisen vuoden järjestelyistä.
Eräs herättämäni keskustelunaihe koski Jan-Erik Anderssonin väitöskirjaan sisältynyttä ”fantasia-arkkitehtonista” rakennusta. Korostin kyseistä uudisrakennusta koskeneissa kirjoituksissani erityisesti vapaan taiteen ja arkkitehtuurin eroa. Tarkasteluni pohjalla oli arkkitehtuurin rationaalinen ajatteluperinne sekä ”funktionalismin ja modernismin perinne”.
Väitöskirjaan sisältyi Suomen arkkitehtien (Safa) arkkitehtuuriteoriagurun Juhani Pallasmaan tarkastuslausunto. Kun pyysin siitä kopiot itselleni Helsingin kuvataideakatemian kirjastosta minua ohjeistettiin sanomalla: ”mikäli aiot julkaista osia lausunnosta jossakin mediassa, pyydäthän siihen luvan sen kirjoittajalta Juhani Pallasmaalta”.
Pallasmaa arvosteli lausunnossaan Anderssonin arkkitehtuurikäsitystä. Varsinkin ”koristetyyliä”.
Pallasmaa oli lausunnossa eri mieltä arkkitehtuurista kuin Andersson.
Tuohon taideakatemian viestiin ja ohjeistukseen sisältyi kulttuurimme mukainen omituinen sananvapaus- ja demokratiakäsitys. Täällä jopa väitökset ja niiden asiantuntijalausunnot saattavat näyttää salaisilta ja ”ulkopuolisilta” kielletyiltä asiakirjoja, kun kyseessä on ”hyvä hanke”.
”Maan tapa” Turun kaupungin (valta) ja valtiolaitoksen (valta) hyväksi kulkee täällä kaiken edellä. Likaisten käsien pesu on täällä jatkuvaa.
Kriittisistä tarkastuslausunnoistakin täytyisi täällä vaieta. Tai supista niistä vain itsekseen.
Anderssonin ja muiden ammattitaiteilijoiden yhdessä toteuttaman talon (projektiin osallistui myös yksi arkkitehti) iskulauseena toimi ”koriste”. Rakennussanomat 1/2009 julkaisi artikkelin (otsikko: ”Viisaat” istuvat pimeässä) kahdesta omakustanteestani.
Päätoimittaja Harri Kumpulaisen kirjoitukseen sisältyi pilapiirrokseni, mikä esitti Turkua ”taidearkkitehtuurikaupunkina” (”turkulaista fantasia-arkkitehtuuria”, Hirvensalo, Satava ja Kakskerta maailmankartalle).
Toisaalta näin jälkikäteen ajateltuna Andersson ja hänen taiteilijaystävänsä olivat monessa suhteessa myös oikeilla jäljillä.
Kyseinen talohan herättää pitkästä unesta vanhan väittelyn arkkitehtuurin päämääristä. Arkkitehtuuriin tulee sisältyä aina vasta-ajattelun herättäminen.
Esimerkiksi Reima Pietilä harrasti modernistiarkkitehtina rationalistisen modernismin arvostelemista ja rikastutti samalla arkkitehtuuriajattelua. Pietilän arkkitehtuurifilosofian huomion arvoisimpiin seikkoihin sisältyy se, että hän huomioi paikan kulttuurin ja muut erityisolosuhteet. Eri puolille maapalloa syntyy siten eri tyyppistä muotokieltä materiaalien käytöstä lähtien.
Arkkitehti Maija Kairamo on kuvannut osuvasti vanhan ja uuden rakentamisen eroja kirjoituksessaan ”Arkkitehtuuri – memento mori” (Arkkitehti 7/1984). Hän on kysynyt esimerkiksi ”mitä keinotekoinen ilmasto tekee ihmisen terveydelle?” (vrt. nykyiset homekoulut).
Helsingin Sanomat uutisoi 18.6.2009 siitä, kuinka ”Prinssi Charles jatkaa sotaansa modernia arkkitehtuuria vastaan, kuninkaallinen väliintulo esti suuren rakennushankkeen Lontoossa ”
Taiteen nostaminen rakennuksessa keskeisimpänä seikkana heikentää rakennukseen sisältyviä muita sisältöjä kuten toiminnallisuutta, sosiaalisuutta, moraalista vastuun ottamista rakennusten käyttäjistä sekä yhteiskunnan demokraattisuutta.
Esimerkiksi rullatuolilla liikkuva (liikkumisesteitä, hanakalia toimintoja) ei luonnollisestikaan pidä Anderssonin taloa liikuntaesteisille parhaana ratkaisuna.
Kallis talo on myös eri asia kuin halpa ja kaikkien hankittavissa oleva rakennus. ”Taidetalon” vastakohta on ”slummitalo”.
Paras talo on se, jossa vapaa yksilö on saanut toteuttaa itseään ”itselleen olemisen toiminnan ja taiteen pohjalta” (pienyhteisön itsesuunnittelu ja vapaan yksilön ”itselleen olemisen taide”).
”Hyvä talo ja asuminen” kuuluu maapallolla kaikille ihmisille, ei vain rikkaiden maiden hyväosaisimmille. Niukasta pitää jakaa jokaiselle.
*
Maapallolla on ilmastonmuutoksen lisäksi muitakin vakavia ympäristöongelmia. Niistä pahimpiin kuluu väestönräjähdys, kaupungistuminen sekä slummiutuminen.
Näihin kriiseihin liittyvien ongelmien tausta on oma lukunsa. Maapallon tila on täynnä ristiriitaisuuksia.
Ympäristökriisin taustalla on eniten ihmislajin ja maapallon muun elollisen luonnon välinen epäsuhde (utilistinen luontosuhde). Länsimainen ihminen ”mässäilee” yksinvaltiaana maapallon elollisella ja elottomalla luonnolla.
Kun teknosysteemi murskaa alleen ekosysteemi ihminenkin jää jyrän alle. Lopputulokseksi tulee elollisen elämän päättyminen maapallolla miljooniksi vuosiksi.
*
Maapallon maat on jaettu ”perinteisesti” länsimaisen kulttuurin ehdoilla kehittyneisiin ja kehittymättömiin. Köyhimpien maiden slummeissa asuu noin miljardia köyhää ihmistä.
Tämä merkitsee valtavaa eriarvoisuutta. Köyhyys on siivottu siinä sivuun rikastumisen tieltä. Rikkaat maat huolehtivat nyt itsekkäästi vain itsestään.
Ihmiskunnan on opittava uusi maailmanlaajuinen ajattelu ja ottaa vastuu maapallon kaikista ihmistä.
Tähänastinen valtioiden välinen kilpailu (nationalismi) keskittyy riikkaimpien maiden rikastuttamiseen entisestään. Rikkaiden nälkä on pohjaton.
Rikkaiden lisää rikastuttamiseen pohjautuvan systeemin varassa ei voi toteuttaa kaikkea muuta elämässä tarvittavaa.
Se, että toimin kaksikymmentä vuotta Turun lähiöiden uudistajana on pikkujuttu siihen verrattuna, että olisin toiminut tuonkin ajan maailmalla slummien elinolosuhteita parantavana alue- ja rakennussuunnittelijana vaikka Brasiliassa.
Nationalismipuolueet syrjäyttävien globaalipuolueiden tulee hahmotella ja määritellä ihmisen tähänastiselle ajattelulle ja toiminnalle uudenlainen suunta myös slummien kohdalla.
*
Kaupungistuminen lisääntyy maapallolla kiihtyvällä vauhdilla. Köyhimpien miljoonakaupunkien reunoilla on slummeja, joissa ihmiset asuvat nälkäisinä ja janoisina romusta tehdyissä hökkeleissä. Ilman kunnon vettä ja viemäröintiä. Ihmisten hyväksikäyttö on slummiarjessa räikeää.
Vallankumouksellinen mieliala elää voimakkaana kun ihmisellä ei ole edes toivoa paremmasta.
Seuraavaksi nähdään maailmanvaltion eksistentialistis-marxilainen maailmanvallankumous.
Köyhälistön asumisen ja elinolosuhteiden parantaminen slummeissa on maapallonlaajuinen haaste, johon täytyy panostaa monin verroin enemmän kuin tähän asti.
Se, että toimin parikymmentä vuotta Turussa lähiöuudistajana, merkitsi useimmiten jo liiankin hyvin voivien ihmisten elämän kohottamista vieläkin ylemmälle tasolle. Sitä vastoin slummiarkkitehtia toimiminen merkitsisi ihmisen konkreettista auttamista ihmisen todellisessa hädässä.
Me uudistimme länsimaisten rationalismikerrostalojen sisäänkäyntejä postmodernistisen tyylin mukaisiksi, jotta talot olisivat uusimman muodin mukaisia (asuntobisnes ja imago). Ja houkuttelimme samaan aikaan alkoholistit lähiökeskustoista metsäpubeihin ryyppäämään omassa rauhassa itsensä kuoliaaksi etteivät he pääsisi häiritsemään monipuolisia lähiöpalveluita käyttänyttä eliittiä.
Samaan aikaan joka kuudes maapallon ihminen asui ilman henkistä ja fyysistä turvaa pahvista ja jätepellistä kyhätyissä slummeissa ilman raikasta vettä ja kunnon ruokaa.
*
Tulevan rakentamisen pitää pohjautua paikallisiin olosuhteisiin ja materiaaleihin. Modernistinen ”maailmanarkkitehtuuri” ei kelpaa kansainvälisiä ihmisoikeuksia puolustavalle maailmanvaltiolle.
Iso betoniputken pätkäkin on slummiväelle parempi ”talo” kuin hutera pahvi- ja peltitalo. Betoniputki olisi luja ja maanjäristyksiäkin kestävä rakennuksen runko.
Mutta parempi ratkaisu olisi poikkileikkaukseltaan neliön muotoinen ja halpa ”putkenpätkä”, jossa olisi valmiina reikiä läpiveintien omatoimiseksi toteuttamiseksi (savupiippu jne.).
Lisäksi slummiväestölle tulisi tarjota kokonainen vuori ”kierrätystavaraa” niin, että he voivat käyttää sitä rakentamiseen ja muuhun uuteen elämään.
*
Asuntorakentaminen kapitalistisen talouskasvun moottorina on eri asia kuin kodin perustaminen. Ja aineeton kulttuurituotanto kapitalismin yhtenä muotona on eri asia kuin taiteen vapauden puolustaminen.
Valtapelureiden puhe pelkän ”hyvän tekemisestä” on suuri huijaus. Hyvään tähtääminen aiheuttaa aina myös pahaa.
Länsimaiden itsekkyys ei voi jatkua ikuisesti, sillä meillä on yksi ainoa yhteinen maapallo.
