Transsendenssi

Ihmiset kuvittelevat, että maailma ”etenee” hallitusti. Maailmassa oleminen ja eläminen tapahtuu kuitenkin hallitsemattomasti ”sattumien vyöryssä”.

Kaaoksen keskellä tapahtuu yrityksiä luoda järjestys, mutta koko ajan on syntymässä epäjärjestystä. Valtapelurit uskottelevat silti kansalle, että kaikki maailmassa on hallittua kunhan vain ”kaikkea hyvää tehdään”.

Rooman maailmanvaltakunnan perilliset, amerikkalaiset (USA) halaavat intiaanivanhuksia vaikka omat siirtomaaherrat rosvosivat omaisuudekseen intiaaneilta taivaankin.

Epäeksistentialistiset yksilöt elävät idealistisessa uskossa, että kaikki pysyy aina ”tasapainossa” ja, että mikään ei muutu koska ”kaikkea ohjaa kohti parempaa näkymätön korkea voima”.

Konkreettinen elämä kuitenkin aivan muuta.

Maailmassaolon aikana tapahtuu jatkuvasti muutoksia.

Kävin kaksikymmentä vuotta sitten Oulun yläpuolella Iin Asemakylän Kalevan talossa, jossa synnyin vuonna 1948. Olin ollut Iissä viimeksi 1953, jolloin muutimme ensin junalla Perniöön.

Minulle on kerrottu, että kun olin Kalevan talossa pieni vauva, talon omistajat kantoivat minut talosta johonkin muualle, koska isoveljeni olivat sytyttäneet viereisen ulkorakennuksen kissanreikään tulitikuilla tulen kissan kiusaksi sillä seurauksella, että koko rakennus syttyi tuleen ja paloi maan tasalle.

Eräs syy siihen, että uskovainen äitini otti minut ”pojista suosikkipojakseen” liittyy luultavasti myös tuohon tapahtumaan.
Syntymätaloni oli 2000-luvun alussa Iissä käydessäni peruskorjattu. Talossa asui joku nuoripari, mutta talon lähellä sijainnut isäni rakentama omakotitalo oli purettu.

Kotitalomme paikalla kaikki oli kadonnut ja luonto oli valloittanut koko alueen. Maisema näytti talomme kohdalla muuttuneen luonnoksi, jäljellä oli vain metsää.

Perniön omakotitaloakin olin käynyt katsomassa, talo jossa suurperheemme asui 1953-1955 oli 1990-luvun alussa pystyssä. Lapinjärven Sjökullan kartanon asuntomme oli tyhjä kun sain myöhemmin luvan käydä sisällä katselemassa entisen kotimme ikkunoista tuttuja maisemia.

Saksassa Braunschweigin Schunterin opiskelijakylää en ollut aluksi edes tuntea koska puut olivat venähtänet kovin korkeiksi ja tuuheiksi ja kerrostalotkin (opiskelija-asuntoja) oli ”postmodernisoitu” uusimman ajan hengessä ”lähes tuntemattomiksi”.

Turun Raunistula oli 1918 vallankumouksellisten kommunistien suosima asuinalue. Toisen avioliiton aikana kotimme oli myös Raunistulassa (vanha pitkä puutalo, Murtomaantie 20). Taloa vastapäätä (Virusmäentiellä) seisseen vanhan puutalon ullakolle syttyi tulipalo, kun muuan ”Sartre” (saman näköinen mies) sammahti humalassa tupakka suussa. Vuosi sitten syttyi läheinen kaksikerroksinen puutalo tuleen. Köyhiä alkoholisoituneita vuokralaisia täynnä olleen talon toinen kerros paloi maan tasalle.

Raunistilan satavuotias sukuaarre (iso puutalo, Murtomaantie 20) myytiin vanhusten kuoltua. Sen jälkeen rakennusliike olisi halunnut ostaa paikan, purkaa asuintalon ja rakentaa paikalle modernin rivitalon. Nuori insinööriperhe osti kuitenkin koko kiinteistön ja peruskorjasi päärakennuksen.

Insinööriperhe muutti kuitenkin kaukomaille, muistaakseni Australiaan asti töihin. Ja Murtomaantien talo joutui taas uudelle omistajalle. Nyt se peruskorjattiin uudestaan.

1800-luvun lopulla tontillamme seisoi pieni nelihuoneinen hirsimökki. Talon väki oli muuttanut Raunistulaan hevoskärryissä maaseudulta ja laajensi rakennusta moneen otteeseen. Talon omistaja, sukunimeltään Kari toimi Turussa hevostaksina. Myöhemmin karamelli- ja limonaaditehtailija (johtaja Vuori, Saamos-tehdas) oli ostanut pihalle Turun ensimmäinen auton, mustan amerikkalaisen Fordin.

Jo toisen avioeroni jälkeen muutin asumaan Raunistulasta Turun Lausteen kerrostalolähiöön. Lausteen mahanmuuttajakerrostalossa tapahtui pommiuhkaus ja poliisi tyhjensi koko rakennuksen mutta media vaikeni tapauksesta.

Varissuo-Lausten on nykyisin Suomen isoin maahanmuuttajakeskittymä. Olin osallistunut 1990-luvun puolivälistä lähtien Turun kaupungin virkamiehenä lähiöuudistukseen ja maahanmuuttajien asumiskotouttamiseen.

Mutta koska olin maahanmuuttajia kohtaan liberaali monikulttuurisuden kannattaja, virkavalta heitti minut vähää ennen eläkepäiviäni minut ulos koko maahanmuuttoprojektista.

Kävelin 1960-luvun lopulla Lapinjärvellä ensimmäisen tyttöystäväni Carola Scmeiserin kanssa yön pimeydessä kirkonkylässä pienen punaisen mökin ohi. Muistan kuinka sähkövalo loisti kirkkaana talon kuusiruutuista ikkunoista.

Mökin sisällä näin vanhan naisen hahmon. En tuntenut häntä enkä ollut edes nähnyt häntä koskaan aikaisemmin.

Ostin saman punaisen mummonmökin vuosikymmenien päästä (1996) turkulaisen perheeni kesänviettopaikaksi (Nimismiehenpolku 5).

Talo oli ollut kirkonkylässä pitkään tyhjänä kunnes joku mies osti sen asunnokseen mutta koska hän ei saanut velkojaan maksetuksi pankki ajoi miehen ulos paikasta.

Mökki tuli myyntiin ja minä ostin sen keskeltä Suomen kauneinta kirkonkylää. Kun olin saanut pankilta talon avaimet ja astunut sen matalaan tupaan ihastuin ensi silmäyksellä tuvan suureen valkoiseksi rapattuun muuriin (uuni).

Join heti ensimmäiseksi yhden oluttuopin uuninpankolla istuen.

Mummonmökki on ollut alun perin jostain siirretty hirsinen mora-tupa. Talon valkoisissa ulkopuolisissa ikkunaverhoilulaudoissa (alareunoissa) oli muutama ”hammasrivin kanta”. Talon tyyli juonsi siis antiikkiin. Ehkä se oli ollut alun perin aliupseerin klassistinen virkatalo. Lasiveranta oli lisätty rakennukseen myöhemmin .

Löysin Helsingin Itäkeskuksen arkistosta asiakirjan, josta kävi ilmi, että talo oli kuulunut maatyöläinen Emil Blomqvistille. Emil oli saanut mökin ja tontin omaksi 1900-luvun alussa torpparilaitosjärjestelyjen aikana. Sitä ennen Emil oli ollut tilanomistajan, varakaan ja vihatun kanttori Karlssonin renkityöläinen.

Mummonmökkimme pitkä sivu oli kiinni viivasorassa hiekkatienpätkässä. Nimismiehentien toisessa päässä oli ollut nimismiehen asuintalo.

Mökin kaupunkityyppinen sijoittelutapa juonsi sarkajakoon, aikaan ennen isojakoa. Tontin puolella oli pieni piha ja päärakennuksen vastakkaisella sivulla pieni lato, jossa oli pidetty yhtä hevosta. Ladon toisessa päädyssä oli pikkuruinen hirsimökki, jossa oli pidetty possua. Pihan sivustalle rakensin uuden saunarakennuksen.

Olin tutustunut jo teininuorena kyläläisiin kuten Sibbeksen poikaan (Sibelius), hänkin harrasti myös lintujen seuraamista, nyt tutustuin entisten kirkonkylätuttujen lisäksi muihin kyläläisiin, myös Rosenqvistiin.

Löysin mökkimme tontin pienestä hirsimökistä vanhan matkalaukun.

Leikkimökin kokoisessa pikkumökissä oli ollut tapana ruokkia koko vuosi yhtä ainutta porsasta. Kun se oli kasvanut aikuiseksi ja sen jälkeen possu teurastettiin ja sen lihat ja läskit laitettiin myös joulupöytään.

Matkalaukkuun oli kiinnitetty pieni lappu, jossa oli tiedot laukun omistajasta. Lapun yhdellä sivulla luki ”Blomqvist Sigrid Satdsadress: H:fors, Igelgottsvägen 11…”. Lapun vastakkaisella sivulla luki ”Blomqvist Sigrid Lanhdadress: Lappträsk Kykyby”. (Olisin halunnut kirjoittaa vastaavalla tavalla omaan laukkuuni ”kaupunkiosoite: Turku, maaseutuosoite: Lapinjärvi”.)

Olin kuullut, että naisen mies oli ollut ammatiltaan poliisi.

Lapussa Sigridin käsiala oli siistiä ja tasapainoista ”kaunoa”. Hän oli muuttanut aikoinaan Lapinjärveltä Itä-Helsinkiin, kaupungin ensimmäiseen lähiöön Siilitielle.

Suomen kaupungistuminen ja elinkeinorakenteen muutos oli käynnistynyt heti toisen maailmansodan jälkeen.

Ehkä hän oli ammatiltaan sihteeri? Se tuntuisi sopivan siihen nähden, että hänen aviomiehensä ammatti liittyi lakien ja normien noudattamisen valvomiseen ja järjestyksenvalvontaan, ei maatalouteen kuten asia oli ollut Emil Blomqvistinkin kohdalla.

Löysin possumökistä myös naisten kengät ja muita minua kiinnostaneita tavaroita. Lattialla oli renki-Emilin lapio. Se oli tehty kokonaan puusta paitsi, että lapion kärjessä oli teräväkärkisen veekirjaimen muotoinen rautalevy. Possumökin muut löydöt kuten raudasta tehty vanha koristeellis-konstruktiivinen kynttilänjalka oli samalta aikakaudelta kuin mummonmökkini lasiveranta. Mökissä oli myös 1920-luvun moderni miehen kenkä, aikansa ”amerikkalainen tanssijalkine”.

Toiset esineet liittyivät elämäntapojen muutokseen, teollistumiseen ja 1920-luvun uusiin terveyskäsityksiin (luonnonvalon terveellisyysvaikutus, valohoito lasiverannan avulla jne.).

Sigridin käsiala ja kenkä kertoivat minulle jotain hänen taustastaan mutta koska en ollut edes tavannut häntä en voinut edes aavistaa hänen olemisestaan.

Kuolleen ihmisen olemisesta ei voi sanoa jälkikäteenkään mitään.

Kun karkasimme Turusta Lapinjärvelle, mummonmökkimme toimi pakopaikkana. Minun pakoni liittyi Turun taudin aiheuttamien paineiden hetkeksi hälventämiseen.

Keskikesän aamuauringon kirkas valokiila siveli vuoteessa kasvojani. Nousin ylös ja ryhdyin maalaamaan keskellä pihaa ja lintujen aamulaulua akryyliväreillä abstraktia pikamaalausta, kutsuin jälkikäteen maalaustani ”Aamuhetkeksi”.

Olin tehnyt edellisenä päivänä höylätystä laudasta pihalle ison maalaustelineen. Asetin siihen pystyasentoon isohkon suorakaiteen muotoisen lastulevyn ja maalasin levyyn valkoisen pohjavärin.

Olen käyttänyt maalaamisessa öljypohjaisia värejä, muttaniillä maalaaminen tuntui minusta hitaalta ja raskaalta älylliseltä puurtamista. Koska halusin päästä nopeasti olemassaoloni tuntojen aaltopituudelle vaihdoin öljyvärin muovipohjaiseen akryyliin.

Akryyli sopii parhaiten pikamaalaukseen koska se on vesiliukoista ja litku kuivuu maalauspinnalla hetkessä.

Otin ison ja leveän rakennuksen julkisivujen maalaamiseen tarkoitetun siankarvasiveltimen ja vedin vaalean kellertävälle pohjalle aaltoilevaa vihreää, seuraavaksi ruiskautin värillä ”horisonttiviivaan nähden” diagonaalisia roiskejuovia, seuraavaksi otin maalarin leveän siankarvasiveltimen ja vetelin sillä vihreän päältä vastakohtavärinä punertavia vetoja sekä vedin siveltimellä vetäisyjä sinne tänne valkoisella ja mustalla.

Kun väri oli osaksi kuivunut raaputin naulan kärjellä maalaukseni päälle muutamia viivoja.

Kun maalaus alkoi tuntua kesäaamussa onnistuneelta henkiseltä pinnistykseltä, huomasin että värilitkua alkoi valua maalauksen alareunasta juovina alaspäin. Valuneesta väristä tuli eläviä juovia. Ymmärsin, että sattuma sisältyy maailmassaoloon.

Paljon myöhemmin käytin ”Kauhavan factoryssani” siveltimenä kirvestä (minun ensimmäinen FACTORY, ateljee, oli ollut Turun Raunistulan SAMOS-tehtaassa). Löin kirveellä reikiä peltilevyyn jolle olin maalannut.

Väri valui sen jälkeen minut yllättäen pellin takapuolelle, josta syntyi itsestään teokseni etupuoli. Tein työlleni raakalaudasta kehyksen ja maalasin sen punamullalla (kts. Kulttuurivihkojen blogini DADAVALU).

Olin pitänyt Turussa nuoruudentöitäni esitelleen taidenäyttelyn (Galleria Joella 2.2.-8.2.1994). Olin kirjoittanut taiteesta omakustanteen ”Taide” (alkusanat päivätty 7.12.1994) sekä aloittanut uudestaan teininuoruuteni kuvataideharrastukseni.

Alkuvaiheessa käytin paljon myös valokuvaa (pidin myös valokuvanäyttelyitä) mutta sen jälkeen kun varas kaappasi kamerani, ymmärsin palata takaisin käsillä ja vartalonliikkeillä tekemiseen yhä suurempien maalauspohjien edessä.

Kun olin myynyt Lapinjärven mummonmökkini ja hankkinut 2010 Etelä-Pohjanmaalta Kauhavalta uuden asuinpaikan syttyi Ukrainan sota. Noihin aikoihin olin siirtynyt ”sattuman taiteeseen”, mitä hallitsi yhä enemmän alitajuntainen vaistonvarainen oleminen ja liikehdintä.

Kauhavan omakotitalomme (kolmas avioliittoni) paikalla oli ollut eteläpohjalainen fooninki mutta se paloi tulipalossa 1980. Talon kaksi tytärtä olivat tuona hetkenä kaukana kotoa ja kun he lähestyivät kävellen kotitaloaan, se oli tuhoutunut maahan asti. Kolmas vaimoni on toinen noista tyttäristä.

Mitä vapaammaksi tunsin itseni Kauhavalla eläkepäivillä syrjäkylässä, sitä enemmän eksistentialismi viehätti minua ja sitä enemmän ”sattuman valu” alkoi hallita kuvien tekemistäni.

Mustassa valussa (kts. blogini MUSTA VALU) kaadoin mustaa väriä suoraan purkista valkoiselle levylle. Sattuma hoiti loput.

Seuraavassa (eli neljännessä vaiheessa) teen ehkä teoksia joissa ”on ei-mitään”. Ne ovat pelkkiä lastu- ja vanerilevyjä.

Syyriassa ja monissa muissa maissa Euroopan kaakkoissivulla oli ollut sotia jo vuosikausia. Syyrian sotapakolaiset törmäävät Euroopassa länsimaiseen itsekkyyteen ja saavat osakseen huonoa kohtelua, sylkeä suoraan kasvoille.

Maailmankirjat ovat taas kerran aivan sekaisin.

Ja nytkin valtapelipropagandaan kuuluu jyrkkä kahtiajako ”hyvät ja pahat” sekä ”länsi ja itä”. Suomalaisille Venäjä on taas paha paha Ryssä.

Kuvani alkoivat ”dadailemaan” aina vain enemmän.

Kun kävin vuosi sitten Lapinjärvellä katsomassa entistä mökkiämme (varsinainen asuinpakkamme oli 1996-2009 Turussa) mummonmökin omistaja oli vaihtunut taas kerran. Kuvittelin, että minulta mökin ostanut nuori rakastuneen näköinen helsinkiläispariskunta on ehkä eronnut. Vaimo oli suomesta, mies alun perin Etelä-Amerikasta.

Kun astelin asvalttitieltä kapeaa hiekkatietä pitkin entisen mökkimme eteen, säpsähdin. Näin, että mökkiä peruskorjattiin rajusti. Talo oli kuin pommi-iskun jäljiltä.

Rakennusta oli nostettu teräspilareilla alareunasta metrin veran ylöspäin mökin matalan huonekorkeuden lisäämiseksi. Vanhat pienet ikkunat oli vaihdettu uusiin isompiin ja nykyaikaisempiin. Vanha uunimuuri (noin 2×3 metriä) on uskoakseni purettu. Ikivanhat käsin sahatut leveät julkisivulaudat oli revitty irti ja heitetty pihalle. Pihakoivu oli kaadettu.

Koska asemakaavassa rakennus on suojeltu kaavamääräyksellä (Museoviraston inventointitutkimus ja kannanotto) vain minä olin kiinnostunut ostamaan sen omakseni. Nyt talon arvo nähtiin vain siinä, että sen voisi muuttaa moderniksi asuintaloksi.

Samalla tuhoutuisi kuitenkin talon alkuperäinen suojeluarvo (suojelu on asemakaavassa normina). Mökki ei saisi muuttaa toiseen asuun liikaa.

Postilaatikossa oli uusi ulkomaalinen nimi. Ehkä hänkin on lähtöisin espanjalaistaustaisesta Etelä-Amerikasta. Mutta hän ei ole syyllistynyt mihinkään.

Ajattelin, koska en ole enää talon omistaja koko asia ei kuulu minulle vaikka olenkin ”alan asiantuntija”. Minä omista ainoastaan muiston mummomökissämme. Uusi omistaja on jostain toisesta kulttuurista eikä häntä ole kasvatettu suomalaiseen byrokratiaan ja arvomaailmaan. Eikä uudessa maassa ole pakko kasvaa kaikessa maan tavalla.

Kauhavalla on yleinen tapa (kulttuuri) jättää maatilakeskuksen kaikki vanhat hirsiset maatilarakennukset tyhjillään mätänemään uusrakennetun pihapiirin sekaan.

Museovirasto on määrännyt jo vuosikymmenet maakunnan agraarikansaa suojelemaan vanhoja latojaan mutta turhaan. Maakunnan viranomaisten suhtautuminen arvorakennusten suojelemiseen ja arkelogiaan tuntuu hataralta kuin harakan pesä.

Samaan aikaan ”power-eteläpohjalaiset” kehuvat itseään käsistään muita näppärimmiksi ja lakeuksiaan maailman komeimmiksi paikoiksi.

Joku kauhavalaisrouva sanoi minulle, että kaatopaikkamainen Etelä-Pohjanmaa on järkyttävämpi näky kuin entisen Neuvostoliiton Karjalankannas.

Vastasin, että tuo yhtäläisyys liittyy siihen, että rakastaa itäisinä ihmisenä eniten kärsimystä ja haluaa samaistua ränsistyvään miljööseen. Esimerkiksi saksalaiset eivät edes tunne sanaa ”kärsimys”.

Saksalaiset laulavat siksi, että ”rakasta ja unhoita”, siis kerrasta poikki.

Kun kusaisin hädässäni Kauhavan keskustan johonkin ryteikköön, jossa ”kauhavalainen taajamametsurkin” (Turussa pitää hake puunkatolupa joka puulle erikseen) oli käynyt puuhastelemassa moottorisahallaan, huomasin maassa julisteen, jossa luki:

”Mielenilmaus Seinäjoen Kauppatorilla 6.2.2016, alkaen kello 13.00. Temat: haittamaahanmuutto, islamisaatio, naisten ja lasten ahdistelu”.

Julisteen keskellä oli piirros, jossa huusi seitsemän veljeksen päät (kts. Aleksis Kiven nationalistinen satu).

Piirroksen yläreunassa luki ”OSALLISTU JA ANNA ÄÄNESI KUULUA”, alareunassa sanottiin, että ”Tapahtuma on osa kansainvälistä FORTRESS EUROPE – yhteismielenilmausta”. Liike vastustaa turvapaikkahakijoiden massavastaanottamista ja islamilaistumista.

Julisteen yhteen logoon oli piirretty islamilainen temppeli ja päälle kieltomerkki.

Juliste on Euroopan nationalististen valtioiden äärioikeistolaista propagandaa. Perussuomalaisten suuri kannatus Etelä-Pohjanmaalla selittää sen, että Kauhavalla ja Seinäjoella on ollut kovaa huutoa turvapaikkakeskusten eli ns. ”etnohelvettien” perustamista vastaan.

Rasistinen Etelä-Pohjanmaa on varsinkin perussuomalaisille kovasti mieleen.

Ukraina kuului pitkään kommunistiseen Neuvostoliittoon. Syyrian kansan enemmistö on islamilainen samalla tavalla kuin sen naapurivaltiot Israelia ja sen ”valittua kansaa” lukuun ottamatta. Palestiinalaisten täytyy odottaa vielä sata vuotta vuoroaan?

Useimmat ukrainalaiset ja syyrialaiset eivät vielä tunne kirjailijana ja poliittisena osallistujana ja filosofina Sartrea, eksistentialistisen ajattelun keksinyttä filosofia.

Sartren eksistentialismi on nykyajan tärkein uusi filosofinen suuntaus. Kolmas päsäuuntaus länsimaisessa filosofiassa.

Eksistentialistisen ihmiskäsityksen painopiste on ihmisen yksilöllisessä vapaudessa ja ”itselleen olemisessa”. Jokainen meistä on ”maailmaan heitetty” ja jokaisen meistä täytyy ”rakentaa itse itsensä”. Minä on sama kuin tajunta ja maailmassaolo.

Yksilö ei saa alistua orjamoraalisesti siihen, että yhteiskunta muokkaa hänet mieleisekseen ja tuhoaa samalla hänen sisimpänsä (orjamoraali ja subjektin kuolema). Jokaisen yksilön tulee tehdä itse ratkaisunsa ja repäistä itsensä irti myös kansakunta-ajattelusta.

Kansallisvaltioiden perustuslaeissa korostetaan vaalissa annetun yksilöllisen äänen keskeistä merkitystä sekä kansan ylintä valta-asemaa valtiossa.

Itse tehdyt ratkaisut ovat tärkeimpiä, ei se että noudattaa valtaeliitin luomaanormatiivista järjestystä. Myös anarkiaa tarvitaan. Ihmisen täytyy irtaantua ja ylittää esteet yksilöllisen vapauden, ”itselleen olemisen” tieltä.

Yhteiskunnan tulee tukea kehitystä, jossa yksilö vapautetaan sisimpien mielenliikahdusten orjallisesta tukahduttamisesta luovaksi ”itsehallinnoivaksi” olennoksi ja ”itselleen olemisen taiteilijaksi”, joka ottaa myös vastuun teoistaan ja taiteestaan uuden paremman maailman ja yhteiskunnan hyväksi.

Kun on sotatila, siviilielämää elävä väestö pelkää eniten kuolemaa.

Modernia sotaa harjoitetaan myös kaupunkisotana. Sodankäynti tapahtuu siinä keskellä siviiliväestöä. Asukkaat pyrkivät siksi pakenemaan kaiken murskaavalta (rakennukset ja elolliset luontokappaleet) sota-alueelta.

Sotaa pakeneminen on irtaantumista ja ylittämistä (eksistentialismi) oman vapauden tähden.

Paon jälkeen pakolaisen ja turvapaikanhakijan vastaan tulee elämä vieraassa massa ja kulttuurissa. Hyvässä ja pahassa. Siihenkin tulee sisältyä uusia irtaantumisia ja ylittämisiä, ei pelkkää ”integrointikotouttamista”.

Maailmassa oleminen on jatkuvaa muutosta ja ”sattumien vyöryä”. Ajatus hallitusta maailmasta on utopia ja poliittisen valtapelin työkalu.

Sattuma on läsnä kaikessa ja kaikkialla.

Kun ihminen elää sota-alueella jatkuvassa kuolemanpelossa hän luopuu ensimmäiseksi kaikesta materialistisesta kuten asunnostaan ja tavaroistaan (1).

Jos ihminen on omaksunut jonkun uskonnon, hän ajattelee ”jossain kaukana vaikuttavan” ja tavallisesti samalla tässä maailmassa läsnä olevaksi ajatellun varjelevan ”hengen” olevan viimeinen pelastava oljenkorsi (2).

Jokaiselle, myös ateistille, kuuluu oikeus ajatella ”hengestä” miten itse haluaa. Mutta jos ihminen ei usko ”henkien olemassaoloon” ihminen voi tuntea kiintymystä ”transsendenssiin” (3).

Sartren ja hänen edeltäjiensä (Husserlin ja Heideggerin) ajattelun mukaan ”…transsendenssi viitta ylittämisen liikkeeseen itseensä ja on siten lähes synonyymi intentionaalisuuden kanssa (intentio ja intentionaalisuus tarkoittaa ”tarkoitusta, pyrkimystä , suuntautuneisuutta”, Jukka Paason lisäys) – – se on olennaisesti liike ’sisäisestä ulkoiseen’ – –” (kts. Sartren 1937 kirjoittama ”Minän ulkoisuus”, suomennos 2004, Tutkijaliitto, Antti Kauppisen esipuhe, sivu 16). Siis suuntautuminen (liike) ”sisäisestä ulkoiseen”.

Oman käsitykseni mukaan olemiseen liittyvässä suuntautumisessa voi tapahtua ”olemiskokemuksen laajentumista ja kutistumista”.

Esimerkiksi kun seisoo valtatien reunassa ja kuuntelee leivosen laulua viereisellä pellolla ja katsoo linnun kohoamista kohti taivasta, kuulee kevättuulen huminan ja tuntee keväisen lämpöaallon hipiällä, olemiskokemus laajenee (suuntautuminen: luontoelämys, nautinto) mutta heti kun auto (kone) kiitää meluten saman paikan kohdalle ja ohi olemassaolokokemus kutistuu (suuntautuminen: vaara, pelko).

Konkreettisen ihmiskuvan mukaan ihminen on vapaa SITUAATIOSSA (tilanteessa) IRTAANTUA ja YLITTÄÄ ESTEET. Situaatioon, tilanteeseen kiinnittyy ”faktisiteetti” kuten rumiini ja erilaiset esteet tielläni. Esteet projektini tiellä ovat välttämättömiä voidakseen ylittää ne.

VAPAUS on vapautta situaatiossa ”olen absoluuttisesti vapaa”.

(Tämän kuvauksen (tulkinnan) olen tehnyt Esa Saarisen kirjoituksen ”Fenomenologia ja eksistentialismi” pohjalta (Niiniluoto – Saarinen, Vuosisatamme filosofia, 1987).)

MURTAKAA muuri, IRTAANTUKAA ja YLITTÄKÄÄ ensimmäiseksi vapaiden yksilöiden yhtenäistämiseen ja massoittamiseen tähtäävän nalismin taikauskoseinämä.

Olemassaolokokemus liittyy aistimukseen ”minä olen”. Olemassaolokokemus ei pohjaudu järkeilyyn ja tietämiseen (tieto), ei tähän ”(minä) ajattelen, siis olen”.

Aistimus ”oleminen (minä)” on kaikki kaikessa.

Olemiskokemus ei ole ”järkihomma”.

Alan ”aistia olemassaoloa” ja ”tunnen olemassalotunnetta”.

Descartes korosti järkeilyä mutta olemisen aistiminen ei liity järki- ja tietoajatteluun (yksilö, vapaus- ja olemiskokemus).

Länsimaisessa ”tietokulttuurissa” erilaisia kokonaisuuksia (myös rakennus ja sen arkkitehtuuri) on myös tapana pirstaloida osiin, analysoida osia järkiperäisesti sekä ryhmitellä ja luokitella sen jälkeen kaikki osat. Osat muodostavat pareja kuten esimerkiksi ”hyvä – paha” (moraali), ”aine (materia) – henki” (Hegel), tietoinen (tietäminen) – aistillinen (kauneus, estetiikka) ja tämänpuolinen (”tietoisuus”) – tuonpuoleinen (jumaluus).

Tämä ajattelutapa eli kokonaisuuksien filosofis-analyyttinen pirstominen juontaa antiikin Kreikan perintöön (kuten dialektiikkaan, väittelytaitoon konemaisena ”tietotuotantona”) kuten myös yritys yhdistää antiikin filosofia ja teologia (kirkkoisät).

Myöhemmin modernin filosofian perustaja ”JÄRKIoleva ihmisolio” Rene Descartes kuvitteli olevansaihmisenä kellonKONEISTO. Koneajattelua seurasi teollinen yhteiskunta ja ympäristökriisi.

Betonilähiöiden arkkitehtuurikin (asumiskone) juontaa järkeen ja tieto-opilliseen taustaan.

Toisenlainen ”minä” (oleminen) ja maailmassaolokäsitys on sitä, että kaikki on yhtä monoliittia ja jakamatonta ja luokittelematonta ja samalla myös ilman järkiperäsyyttä, tietämistä ja tietolentomaisuutta.

Kaikki on ”eläväisessä olemisessa” yksinkertaisesti ”sattumavyöryssä olemista” (sattuma, liike ja oleminen). Ihmiset ovat kaikki yhtä ja samaa maailmassaolon vyöryssä etenevää merta. Kaikki ihmiset ovat siinä mieleltään yhtä luovia ja kekseliäitä. Luovuus on kaiken olemassaolon perusta (minä ja oleminen).

Yksikään meistä ei ole toista luovempi, taiteellisempi tai parempi ihminen.

Luovuus ja ajatteleminen (maailmaan heittäytymisenä) ilmenevät aina samassa monoliitissa kaikkeudessa.

Muussa tapauksessa luovaa katsojaa ja lukijaa sekä ”itselleen olemisen taidetta tekevää” ei voi olla olemassa.

Kun sanon, että eksistentialistiseksi ajattelijaksi tulemista edeltää luovana taiteilijana työskentely (esim. kirjailija Sartre) ja että vasta sen jälkeen ihminen tulee eksistentialistiseksi ajattelijaksi ”filosofiksi” pyrin sillä vain valaisemaan olemiseen liittyviä perusasioita, en pitääkseni ammattitaiteilijoita ”tavallisia ihmisiä” luovimpina. Abstraktia taideteosta maalaava taidemaalari toimii tässä ainoastaan esimerkkinä pohdittaessa, mitä oleminen on (minä ja oleminen).

Abstrakti maalaus syntyy ”antaa mennä” -periaatteella, abstraktia maalausta ei voi maalata suunnitelmallisuudella ja järkeilevällä ajattelutyöllä. Tämä ilmiö on olemiskokemuksen kannalta kaiken perusta.

Taidetta ei voi opettaa, annetaan vaan olla.

Abstrakti maalaus syntyy ”miltä musta tuntuu”-prosessina. Teoksen sisältö ei pulppua esiin ajattelutyöstä.

Vasta jälkikäteen taiteilijakin saattaa tulkita omaa teostaan ajattelutyön pohjalta. Taiteilijan työt todistavat hänen olemisestaan mutta se (oleminen) ei ole yhtään arvokkaampi kuin kenen tahansa vapaan ihmisyksilön oleminen.

Termi ”abstrakti ekspressionismi” tuli käyttöön noin 1950. Alunperin kyseistä termiä ilmeisesti käytettiin kuvaamaan (henkisyydestä ja teosofiasta kiinnostuneen) Kandinskyn ei-esittäviä maalauksia 1910–1914 mutta varsinaisesti termi tuli käyttöön 1946, tuolloin tavoitteena oli spontaani vaistonvarainen itseilmaisu.

Yksilöllisyyttä korostanut uudenlainen taidemaalaus perustui siihen, että maalaus välittää taiteilijayksilön henkisiä liikahduksia kankaalle kaikkien katseltavaksi. Sartren eksistentialismin pääteos ”Oleminen ja olemattomuus” oli ilmestynyt vähää ennen vuotta 1946 maailmansodan aina miehitetyssä Pariisissa vuonna 1943 (sotatilan aikana).

Sodan jälkeen 1950-luvulla syntyi myös niin kutsuttu ”eksistentialistinen taide”. Se (katso maailmansodan jälkeinen kuvataide ja kirjallisuus) kuvasi maailmaan heitetyn turvattoman yksilön olemssaolotaistelua ja yksinäisyyttä sekä koko olemassaolon mielettömyyttä. Tämä uusi ilmaisutapa liittyi myös nuorten sodan jälkeen synnyttämään anarkistiseen vastakulttuuriin (beat-sukupolvi).

Yleinen kehitys oli johtanut siihen, että (noin neljänsadan vuoden aikana, 1500-luvun lopulta lähtien) luovuttiin uskosta (kuvitelmasta) henkien ohjaavasta vaikutuksesta yhteisöissä ja alettiin korostaa hengen sijasta yksilöllistä ihmisjärkeä (Descartes).

Tuota tietä kuljettiin kohti yksilövapauden korostamista konkreettisena seikkana (Sartren eksistentialismi).

Eksistentialistisissa veistoksissa (kuten Alberto Giacomentin ”Kävelevä mies”, 1960) yksilö on kutistunut ja jäykistynyt kauhun vallassa tikkumaiseksi ”massavoiman keskellä” (sotatila). Perinteisen veistoksen pullistelevasta rehevyydestä ei näy veistoksessa merkkiäkään (varsinkin antikissa korostettiin veistoksissa ihmisen luonnollista olemismuotoa).

Abstraktis-ekspressiivisen taiteen ilmestyminen ja yleistyminen merkitsi yksilöllsyyden voittoa. ”Yksilöllisen sisäisen olemistilan ilmaiseminen” aiheutti valtavan jännitteen ”yhteisöllisiä totuuksia” korostaneen vanhan ”näköistaiteen” ja uuden yksilöllistä olemassaoloa korostaneen taiteen välillä. Ratkaiseva käänne tapahtui, kun Sartre ”viilasi valmiiksi” eksistentialismillaan pitkään jatkuneet olemassaolopohdinnat (varsinkin Husserlin ja Heideggerin esityö). Yhteiskunnallinen yhtenäistäminen alkoi murtua ja massoittamisen tilalle tuli vapaan yksilön ”itselleen olemisen” ja itseilmaisun korostaminen.

Myös minä koin teini-iässä (varsinkin 1960-luvun jälkipuoliskolla) voimakasta tarvetta irtaantua yksilöllistä vapauttani kuristaneista menneisyyden taakoista. Pakomatkaani edisti eniten luova ilmaisu (varsinkin kuva ja kuvataide).

Siinä tuli itsestäänselviöksi se, että teoksen piti olla abstrakti ja ekspressiivinen, jolloin maalaus kertoo minun yksilöllisestä maailmassaolostani, ei uskonnollis-mysteerisenä ilmiönä vaan hyvin konkreettisena ilmiönä.

Siinä tuli itsestäänselväksi se, että luovan musiikin täytyy olla alati vaihtelevaa ja uudistuvaa kuten nuorten pop-musiikki on. Muistan kuinka Jim Pembroke puhui pitkään ennen lauluäänen ilmoille päästämistä, ja taustalta saattoi kuulua linnun laulukin.

Puhe on laulua ja päinvastoin.

Myös esimerkiksi meren laineiden kohina ja moottorin mörinä kuuluivat uusin musiikkikappaleisiin ja kaikki maailman nuoret ymmärsivät, miksi ”jonkun englantilaisen pariskunnan ikioma tytär” jätti salaa kotinsa aamuyön hetkenä karkaamalla jonkun miehen mukaan moottorille ja ties minne vapaaseen maailmaan.

Käsitteellä ”transsendenssi” viitataan jonkun ”maailmasta riippumattoman” tuonpuoleisen läsnäoloon. Käsitteen vastakohtaa kuvaa ”immanenssi”, sillä viitataan jonkun tämänpuoleisen läsnäoloon (”konkreettinen tietoisuus”).

Mitä ajatuksesta tuonpuoleisuuden ja tämänpuoleisuuden vastakohtaisuudesta voisi ajatella? Onko niiden välissä jonkinlainen raja tai vyöhyke?

Sartre on kuvannut Inhossa (sanataiteellisessa teoksessa, romaanissa) eksistentialistisen olemiskokemuksen ”olla olemassa” tapahtuvan luonto-olion kuten ”lentävän linnun” (esimerkiksi lokin = olio) kautta.

Sartre väheksyi eksistentialistisessa filosofiassaan tieto-oppia. ”Puhtaalla järjellä” ei voi saavuttaa mitään syvimpien tuntojen tilassa.
Ihminen on ”tietoinen” maailmassa olemisesta (”minä tunnen olemista”) ilman ”järkitietoa” mutta ihmistä kuvaava moderni psykologia ja psykiatria ei perustu siihen vaan järkeen ja tiedon tuottamiseen (tutkimus).

Entä millainen on ”liikkuvan sotilaan” näkeminen syyrialaisesta kerrostaloasukkaan ikkunasta (sotilas on ihminen tappoase kädessä = olio) kautta tapahtuva olemiskokemus? Se kutistaa olemiskokemusta. Tuota tilaa kuvaa hyvin mainitsemani ”tikkumainen ihmishahmo”.

Jos onnistuu pakenemaan sota-alueelta, olemiskokemus laajenee ja ihminen ”rehevöityy” olemisessaan normaaliin olotilaan.

Mutta jos sama yksilö pakotetaan palaamaan takaisin kuolemanpelkoon sota-alueelle, olemiskokemus alkaa taas kutistua. Lopuksi ihminen kuihtuu ja kuolee (subjektin kuolema).

Mitä jos ”transsendenssi”-tarkastelun lähtökohtana pidetään sitä, että ihminen ei ole ”tieto-olento”(ihminen ”tajuaa ja tiedostaa” mutta ei ”tiedä”) ja saavuttamattomissa ihmiselle on myös ”mikä on todellista” eli myös ”totuus ja varmuus” sekä ”tosi ja tieto” on kykyjemme saavuttamattomissa.

Kaiken lisäksi keinomme puhua ja sanoa tekstillä on ”rajallinen häkki” (Wittgenstein).

”Sattuman vyöry” hallitsee mytologisen eläimen eli ihmisen konkreettista elämää.

Tämä panee tarkastelemaan kuvaamiani tietouskopohjaisia ”pirstaloimisia, rajanvetoja, kahtiajakoja ja luokitteluja” sekä myös esimerkiksi psykologien väitettä ”minän sisäisyydestä”.

Rationaalisessa tietomaailmassa ihminen ei tunne itseään. Ensimmäiseksi pitäisi kuitenkin tuntea aina itsensä. Eikä saisi pitää kuvittelemista totena.

Eri Rwardin kristillisessä kirjasessa ”Tuntemattomasta minästä”, 1966, siinä sanotaan, että ”on helppo osoittaa, että VAPAUS on raamatullinen teema”(sivu 7). Tuon ajattelutavan mukaan ”TODELLISUUS on henki” (spirististinen käsitys) ja että ihmisellä ei ole muuta mahdollisuutta maailmassaoloon kuin usko.

Koko keskiajan kaupunkiväestö, elämä ja rakennettu ympäristö muotoutui tältä pohjalta.

Hegelin mukaan ihminen voi olla vapaa ainoastaan valtion jäsenenä, siis alistuneena ”korkeimmalle maalliselle voimalle”. Lopputulos tuosta alistumisesta on ollut joka kerta verinen sota.

Kun Descartes hylkäsi uskonnon ja alkoi korostamaan uskomisen sijasta järkeilemistä ja tietämisen voimaa hän alkoi uskomaan ”omaan viisauteensa” ja valtaamaan kaiken elollisen ihmiselle (utilistinen luontosuhde, kaikki irti ihmiselle).

Nyt alettiin ajattelemaan, että ”todellisuus on tämänpuolista materialistista, ei tuonpuoleista henkeä”. Samalla yleistyi tieto-opillinen käsitys ihmis-minästä. Uskottiin voitavan ratkaista järkitiedolla kysymys siitä millainen ihminen (minä) on ja kuinka voin vaikuttaa myös itseeni, jos ”sisäinen koneistoni” alkaa narahdella.

Vastauksia kysymykseen millainen ihminen on, on etsitty lähinnä psykologian ja semiotiikan avulla. Psykiatria on puolestaan pyrkinyt ratkaisemaan psyykkisiä sairauksia (käytännön tilanteet ja hoitomenetelmät).

Käytännössä tämä on merkinnyt esimerkiksi sitä, että käsitykset lapsen kehityksestä ja kasvattamisesta ovat vaihdelleet kaiken aikaa ja ne tulevat vaihtelemaan ikuisesti koska ihminen ei ole tieto-olento eikä voi saavuttaa koskaan lopullista totuutta.

Sigmund Freud kehitti niin kutsutun ”vapaan assosiaation menetelmän”. Siinä potilaan tuli kertoa kaikki mitä hänen mieleensä tuli ja vapaan puheen avulla Freud pääsi selville potilaan ongelmista kuten potilaan oman seksuaalisuuden tukahtumisesta. Kun potilas tajusi seksuaalisen ongelmansa oire hävisi.

Michel Foucault on kuvannut ”Seksuaalisuuden historiassa” (suomeksi 1998, alun perin 1976) osuvasti yhteiskunnallista vallankäyttöä, jolla on vaikutettu seksuaalisuuteen.

Yhteiskunnallinen valta aiheuttaa orjamoraalia ja subjektin murskaamista. Pahin orjamoraalittaja ja ”vapaan yksilöminän” (”itselleen olemisen”) tukahduttaja on yhtenäistämistä ja maasoittamista harjoittava nationalistis-uskovainen puolue ja valtiovalta.

Sartren eksistentialismi korostaa konkreettista vapautta ja vapaana yksilönä olemista ”itselleen olemisessa”.

Sartren ”Minän ulkoisuus” (suomennos 2004) pohjautuu ajatuksen siitä, että ”henkeä” ei ole olemassa eikä ”minä” asu sisällämme kuten psykologit väittävät.

Sartre uskoi siihen, että poliittisella vaikuttamisella voi muuttaa yhteiskuntaa ja että tärkein keino siinä on korostaa omia yksilöllisiä oivalluksia ja ratkaisuja ”itselleen olemisessa”.

Eikö ”konkreettinen itselleen oleminen” ilmene yhtenä monoliittina olemassaoloaistimuksena? Kuinka olemiskokemusta voi pirstaloida osiin, luokittelemisesta puhumattakaan?

Jos alkaa pirstaloida ja luokitella järjellä olemiskokemusta aito alkuperäinen kokemus sammuu vähin erin ja lopputulos on ”minän eli subjektin kuolema”.

Kuolemanpelko keskellä kaaoksellista sotaa johtaa ahdistukseen ja yritykseen päästä taksin alkuperäiseen luonnolliseen olemisaistimukseen irtaantumalla ja pakenemalla.

Ihminen ymmärtää sen että jos minun oma ”itselleen olemiseni” alkaa kutistua ja kutistua, se johtaa kaiken loppumiseen kuolemaan.
Ihminen haluaa siksi paeta eikä palata koskaan takaisin sotaa käyvään maahan.

Sotapakolaisten pakkopalauttaminen johtaa vapaiden yksilöiden tappamiseen. On ihmisoikeusloukkaus yrittää käännyttää sotaa paenneita ja palauttaa turvapaikanhakijoita sotatilavaltioon.

Sotaa käyvässä valtioissa ei voi edes olla olemassa turvallisia osa-alueita, jonne siviiliväestöä voi palauttaa.

Ihmisoikeuksia pitää tarkastella myös eksistentialismin (olemiskokemuksen), ei vain kansainvälisen lainsäädännön (normien) pohjalta. Inhimillisen kohtelun keskeinen ehto on se, että ymmärretään mitä kaikkea ihminen kokee keskellä sotaa ja pakolaisena toisissa maissa.

Pitää ymmärtää se kuinka sotatilassa ”hormoonit jyllää ja sydämet tikittää ja mieli murtuu”. .

Jos joku uskovainen sanoo kuitenkin sinulle, että Jumala tuomitsee sinut orjamoraalittomana eksistentialistina helvettiin, voit vastata, että ”sehän olisi vääryys koska minähän yritin vain olla oma itseni, en enempää”.

Moniuskovaisten kirkkojen rakentaminen on ihan ookoo mutta jos ”maanpäällinen konkreettinen maailma” ei muutu samaan aikaan toiseksi pahasti ihmiskunnan käy.

Yhteiskunta on typistynyt viimeksi joka sivulta rasvatuksi kapitalismin rehottamiskoneeksi.

Esimerkiksi jos inflaatiomittari näyttää, että inflaatio on painunut nollaan, vallan on pakko toteuttaa saman koneen toisen mittarin kertoma sosiaalietuuksien indeksijäädytys.

Yhteiskunta on tänä päivänä yksipuolisesti talous ja pino rahaa. Yhteiskuntaa on voitava siksi muuttaa toisen tyyppiseksi.

Ei pidä uskoa, että meillä on vain yksi yhteiskunnallinen vaihtoehto eli kapitalistinen uusliberalismi.

Korruptio, salailu ja veroparatiisit ovat viimeistelleet kapitalismivaltioiden mädännäisyyden.

Meillä on kuitenkin käytössä lukemattomia erilaisia vaihtoehtoja ”rassata ja rasvata” teollisen koneaikamme vehkeitä.
Muutama esimerkki:

Hitlerin natsipuolue yritti luoda maapallosta ”saksalaismaailman” (arjalaisen maailmanvallan) ja kansainvälinen kommunistinen liike ”työläismaailman” (”kaikki yhteen”-internationaali).

Hitler-johtoista maailmanvaltiota ei syntynyt eikä kommunistinen liike levinnyt joka nurkkaan.

Saksan ja Ranskan ajatus ”maailmakansan väliportaan hallintovallasta” eli eurooppalaisesta suurvaltiosta ahdistaa sillä maapallolla tarvitaan vain yksi maailmanvalta.

Ja kansalliset valtiot tulee hävittää rasistisina ja ihmisyysvihamielisinä kokonaan.

Myös suurkuntien muodostaminen kansallisen valtion sisälle muodostuu ongelmaksi.

Neuvostoliitto romahti 1989 ja aloitti talousliberalistisen federaatioajan. Kiina yhdisti kommunistisen politiikan (yksipuoluejärjestelmä) ja kapitalistisen talouselämän.

Nationalistisen kansallisvaltiofilosofian (Hegel) taustalla on välittömiin ihmiskontakteihin pohjautunut kreikkalainen kaupunkivaltiodemokratia.

Tuo ”huutoetäisyyskehitys” johti kuitenkin jo Kreikassa suurvaltakehitykseen (Aristoteleksen oppilas Aleksanteri Suuren valloitusretket kohti itää). Länsi-Eurooppa yrittää muuttua nyt saman ”ihmishenkiuskon” pohjalta (länsimaisen kulttuurin pääidea juontaa antiikkiin)
Muita (uusia) yhteiskuntamalleja voisi esittää lukemattoman määrän.

Nationalistinen valtio perustuu ajatukseen, että ”valittua kansaa” edustaa joku pieni eliitti mutta ylin valta kuluu kansalle.
Perustuslain mukaan Suomessakaan ylin valta ei kuulu eduskuntaeliitille (200 henkilöä) vaan kansalle.

Kuitenkin ylintä valtaa käyttävät myös Suomessa kansalliset puolueet. Puolueiden valtapeleissä puoluekuri hävittää ajatuksen kansan edustamisesta. Nationalistiset puolueet tulee siksi lopettaa demokratian kannalta haitallisina.

Yhdysvallat on pienten valtioiden yhdessä muodostama (ruutukaavamainen) ”suurvaltio”. Euroopan unioni on saman tyyppisesti valtioiden yhdessä muodostama ”suurvaltio”. Ne ovat kuitenkin pelkkiä pikkuläiskiä maapallon pinnalla ja aiheuttavat itsekkäinä eniten ilmastonmuutoksenkin pahenemista.

Euroopan unioni syntyi jällenrakentamisesta ja kapitalistisen talouselämän tehostamisesta sekä rahapolitiikasta (vapaa liikkuminen). Mutta unionieliitin tavoitteena on ollut koko ajan muodostaa ”Euroopan suurvaltio” (liittovaltio), mikä harjoittaa myös poliittista ja sotilaallista toimintaa.

Tuo tavoite on edennyt jonkin verran mutta huhtikuussa 2016 tuli seinä eteen.

Ukrainan sota opetti unionin valtaeliittiä sotilaalliseen vallankäyttöön. Kreikan parlamentin painaminen polvilleen opetti unionivaltioiden eliittiä kansallisen valtion oman päätöksenteon yli kävelemiseen.

Seuraavaksi painetaan polvilleen unionin toimesta Suomen valtaeliitti (eduskunta).

Monet kansallisvaltiot (kuten Suomi) ovat liittyneet unionin jäseneksi ilman kansanäänestystä. Britanniassa järjestetään vasta kesäkuussa 2016 kansanäänestys EU-jäsenyydestä, maan pääministerikin on vaihtumassa veroparatiisikriisin takia. Islannissa valta vaihtui jo veroparatiisisotkun takia hetkessä (piraattipuolue).

EU:n ja Ukrainan välinen sopimuskin, jossa unioni asetti oikeudellisia, poliittisia ja taloudellisia ehtoja Ukrainalle on hyväksytty jäsenvaltioiden edustuksellisissa elimissä mutta ilman kansanäänestystä. Suomen kansakaan ei ole tiennyt sopimuksen sisällöstä. Eikä kansalaistemme enemmistö toivo sotaa, mikä voi johtaa koko maapallon tuleen syttymiseen.

Koska Ukrainan aikaisempi presidentti kieltäytyi allekirjoittamasta talouselämän vapauttamiseen tähdänneen sopimusasiakirjan, siitä aiheutui Ukrainassa sisäpoliittinen taistelu ja syttyi verinen sota. Itä-Ukrainassa käytiin sota ennen muuta unionimielisten ja Venäjän federaatiota ymmärtävien välillä.

Venäjän–vastainen propaganda kasvoi lännessä Ukrainan sodan aikana ja sen jälkeen ennennäkemättömiin mittasuhteisiin. Nyt unionisteilla on kusi sukassa kun monta rautaa putoilee lähes samalla hetkellä käsistä.

Ukrainan nykyinen presidentti (veroparatiisitiedot) ja pääministeri (korruptioepäilyt) ovat huonossa huudossa omien kansalaisten joukossa.

Kyseisen sopimuksen vahvistuessa Euroopan unionin vaikutus ulottuisi pitkälle itään entiselle kommunistisen Neuvostoliiton alueelle.

Sotapakolaisten keskitetty pakkokäännyttäminen fasistisen turkkilaisvallan ”vankileireihin” ei pelasta entistä deedeeärräläistä vaikuttajaa liittokansleri Merkeliä.

Mama-Merkeliä tullaan syyttämään Saksassa uus-suursaksalaisuusyrityksestä (Lebensraum taas idästä, nyt Ukrainasta), sisäpoliittisesta pakolaistaktikoinnista ja ihmisoikeuksien halventamisesta.

Nyt ovi on levällään Länsi-Euroopan (unionin) kriisille, koska hollantilaiset sanoivat sopimukselle kansanäänestyksessä 6.4.2016 ”EI”. Hollanti on nyt EU:n puheenjohtajamaa.

Seuraavaksi Turkki saattaa purkaa sen ja unionin välisen käännyttämissopimuksen jos unioni ei maksa Turkin valtiolle riittävästi kyseisestä toiminnasta. Saksalaisten enemmistö vastustaa Turkin EU-jäsenyyttä ja unionin ja Turkin kesken tehtyä pakolaissopimusta.

Syyrian sodan piti loppua jo kauan sitten viikossa (yksipuoliset rauhaneuvottelut). Nyt tuo lupaus on jo unohdettu. Mutta kaikkea kaunista vain luvataan.

Koska myös oikeuslaitos (Foucault) ja ”suomalainen luotettava media” (HS, maakuntalehdet jne.) ovat integroituneet eliitin poliittiseen valtaan kansalaisten tulisi tehdä Suomessakin omat johtopäätökset tästä ”pelleilystä”.

Suomalaisia koetellaan seuraavaksi Suomen jatkuvasti kasvavaan mammuttimaiseen valtionvelkaan liittyvässä kriisissä. Ja taloudellisen valinnanvapauden vaatiminen on tuo Suomen kuntiin seuraavaksi myös ”veroparatiisiterveysasemia” (sote-uudistus).

Koko soppa alkaa olla jo valmis. Veroparatiisiskandaalikin paljasti sen, että maailmanlaajuinen kapitalismi on tehnyt maapallosta läpimädän kiven universumissa.

Jos sama jatkuu, pallomme pamahtaa hetken päästä avaruudessa pyörähtäen halki.

Miksi Israelin kansaa ja asuttamia alueita katsotaan raamatullisen historian ja profetian (etukäteen tulevaisuuskin) yhdistämisen pohjalta? Miksi arabialaisia ja islamisteja tarkastellaan aivan eri pohjalta?

Amerikkalaiset kiihkokristityt haluavat hallita koko maailmaa? Uskonsota ei ole mitään uutta.

Pitäisikö meidän muiden olla samaan aikaan pelkkiä orpoja piruja väärissä helveteissä?

Vastustan kaikenlaista sotaa ja väkivaltaa. Haluan vapautta ja rauhaa.

Ja toivon eniten menestystä valtapeleissä maapallon yksilön vapautta arvostaville eksistentialistimarxilaisille.

Maailmankansan valvojat pyrkivät rekisteröimään tietotekniikalla (globaalit data-aineistot) maapallonlaajuisesti kakkien vapaina syntyneiden yksilöiden henkiset ja fyysiset liikahdukset.