Yle Teema esittää 9.10. uusintana Valokeilassa Atte Blom -dokumentin. Kulttuurivihkot haastatteli Atte Blomia vuosi sitten. Haastattelussa keskityttiin aina ajankohtaiseen punkiin. Julkaisemme numerossa 6/2014 ilmestyneen artikkelin nyt uudelleen.
Universal on julkaissut Lontoon skidit -nimisen kuuden cd:n laatikon, joka sisältää 144 singlekappaletta Johanna-levy-yhtiön ensimmäiseltä kaudelta vuosilta 1979–84. Julkaisu heijastelee punkin ja uuden aallon saapumista Suomeen noina aikoina.
”Mähän olin aloittanut jo 1960-luvulla ja silloin punkia ei ollut olemassakaan. 1970-luvulla yhtyeet kuten Tasavallan presidentti ja Wigwam muuttuivat Yes-bändin ja vastaavien innoittamana. Soittotaito kehittyi ja tuli komplisoidumpaa musiikkia ja kappaleiden tekoa, ja syntyi niin sanottu progerock. Jotkut bändit kehittyivät toki aivan toiseen suuntaan”, taustoittaa suomalainen musiikkivaikuttaja ja -tuottaja Atte Blom ja jatkaa:
”Vuoden 1975 jälkeen syntyi tyhjiö musiikkiskenessä. Maailmanlaajuisesti odotettiin jotain ohjaavaa tyylisuuntaa, ehkä jotain muuta kuin sitten tuli. Punkhan ei ole mitään muuta kuin paluuta rock´n rollin juurille. Vuosina 1973–74 olin signannut bändejä kuten Juice Leskisen Coitus Int, Virtanen ja Hurriganes ja näissä oli jo kapinaelementtiä.”
Suomalainen laulaja-lauluntekijä, tuottaja, Production House -yhtiön toimitusjohtaja ja Tavaramarkkinat-yhtyeessäkin vaikuttanut Liisa Akimof muistelee tuon ajan musiikkiskeneä. ”Vietin vuoden vaihto-oppilaana Argentiinassa 1979-80. Palattuani Suomeen kaikkialla aisti, että Suomi oli muuttunut. erilaisia vaihtoehtoisia tapahtumia oli paljon, useimmiten kera elävän musiikin. Elmut, rauhanliike ja Koijärvi synnyttivät paljon alakulttuuria.”
Rock-musiikki takaisin juurilleen
1970-80-luvuilla tulivat The Sex Pistols, The Ramones ja The Clash antamaan vaikutteita: ”Esimerkiksi Eppu Normaalihan oli aluksi sellaista The Ramones -tyyppistä hauskanpitoa. Rockmusiikki palasi jollain tavalla juurilleen ja samalla tuli tarve ilmaista poliittistakin viestiä. Pelle Miljoonahan oli muun muassa Bob Dylania ihannoiva hahmo. Dylan herätti aikoinaan huomiota siirtymällä folk-laulajasta esiintymään sähkökitaralla ja rocktaustabändillä, minkä seurauksena hänen päälleen aluksi syljettiin. Dylanin Blonde on Blonde -levy on vaikuttanut varmasti paljon myös punkiin”, selvittää Atte Blom.
Suomalainen punkmusiikki on muuttanut muotoaan koko ajan. Lontoon skidit -boksin koonnut Vesa Kontiainen pohdiskelee:
”1970-luvun lopulla monet punkbändinä aloittaneet yhtyeet olivat muuttuneet uuden aallon yhtyeiksi 1980-luvun alussa. Tokihan poikkeuksiakin oli, esimerkiksi Lama ja Appendix. Vuoden 1982 jälkeen niin sanottu vanha sukupolvi oli väistynyt ja tilalle tuli uuden polven oi-punkbändejä ja muita vastaavia. Tällaisia olivat muiden muassa Bastards, Terveet Kädet ja Rattus. Tasaisesti jokaisella aikakaudella on ollut omat punkbändinsä. Esimerkiksi 1980-luvun lopulla tuli muuan Klamydia, ja 1990-luvun alussa Apulanta. 2000-luvulla tällaisia ovat olleet muiden muassa Kakkahätä77, Pää Kii, Nyrkkitappelu, Pertti Kurikan Nimipäivät ja niin edelleen. Koko ajan uusia punkbändejä tulee, mikä on vaan hieno asia. Itsekin olen punkkarijätkä 1970-luvun lopulta, joskaan ei minussa hakaneuloja roikkunut mutta sen ajan punkmusiikin tahdissa sitä on vartuttu.”
Rohkeaa levyttämistä ja konkurssia
Kun Love Records meni konkurssiin vuonna 1979, konkurssiprosessi kesti kymmenen vuotta.
”Olin ollut haalimassa eri ihmisten asuntoja pankkilainoihin täysin hölmöyttäni. Kun yhtiö meni konkurssiin, ne pankkilainat piti jollain tavalla hoitaa. Toki Love Recordsin mentyä kumoon siirtyi parikymmentä artistia perässä Johanna-levy-yhtiöön. 1980-luku oli minulle maanisdepressiivistä aikaa. Silloin olin nuori ja jaksoin iloita menestyksistä kuten Tuomari Nurmion levyistä, Pelle Miljoonasta, Sigistä ja kauhean monesta muusta. Samanaikaisesti piti kuitenkin hoitaa vanhoja Loven omistuksessa olleiden asuntojen korkokuluja”, muistelee Johanna levy-yhtiön toimitusjohtajana ja tuotantopäällikkönä toiminut Atte Blom.
Ensimmäinen Johannan singlejulkaisu oli Ratsia-yhtyeen Lontoon skidit, ensimmäinen albumijulkaisu oli Tuomari Nurmio ja Köyhien ystävien Kohdusta hautaan.
Blomin signauskriteeri oli selkeä: ”jos mä tykkäsin bändistä niin silloin mä otin ne.”
”Johanna ja Poko Rekords olivat hereillä musiikkiskenen muutoksessa ja julkaisivat rohkeasti uusien bändien musiikkia. Tuohon aikaan levyttäminen oli kova juttu, ja levyn julkaisu nosti automaattisesti uuden bändin laajemman yleisön tietoisuuteen”, kehuu Liisa Akimof.
Merkittävää musiikin kannalta
Lontoon skidit -singlekokoelma jakautuu kuuteen eri levyyn. Levy yksi pitää sisällään suomenkieliset hitit, levy kahdella on vuosien 1979-1981 kappaleita, levy kolmella vuosien 1982-1984. Neljännellä levyllä on englanninkielisiä singlejä. Viides levy sisältää singlejen b-puolia, kuudennella levyllä on ”harvinaisia herkkuja”.
”Olen erittäin iloinen, että näitä kokoelmalevyjä tehdään ja siellä on positiivisia ihmisiä jotka johdon hyväksymänä julkaisevat tätä vanhaa materiaalia. Koska koko kaupankäynti musiikin kanssa on muuttunut, sitä tehdään aika paljon verkossa. Nuoret eivät osta fyysisiä äänitteitä eivät edes iTunes-kappaleita, vaan kuunteluoikeutta ja katsovat youtubea. Kyllähän uuttakin tulee koko ajan, mutta kuka siellä on sitten katsomassa, mikä on merkittävää itse musiikin kannalta, eikä massin kannalta,” Atte Blom toteaa.
Kulttuuritekona boksin kokoamisen lisäksi voi pitää myös sitä, että Vesa Kontiainen on selvittänyt jokaisen singlen taustat ja bookletissa on julkaistu myös kuvat singlejen taannoisista kansista. Kappaleiden taustatarinat ovat artistien rohkean rehellisesti kerrottuja, yllättäviä, raastaviakin.
”Noita sinkkujen kansiahan ei näe muuten missään. Osa saattaa muistaa jonkun sinkun kannen, osa taas ei, mutta suurimmalle osalle ne on varmasti mielenkiintoinen yllätys. Olihan levynkannet, niin albumien kuin sinkunkannetkin, oman aikansa taidetta ja ajankuvaa.”
”Biisitarinat artistien kertomina kiinnostavat aina. Se, miksi seassa on sinkkuarvosteluja johtui siitä että tiettyjä artisteja en vaan saanut tavoitettua, tai osa oli siirtynyt yläkerran orkesteriin. Ja on kiva lukea noita tarinoita. Mielummin miitä kuin jotain kuivaa omaa analyysia kappaleista, mikä ei kiinnosta oikeasti ketään”, Kontiainen kertoo.
Tavaramarkkinat on ainoita levyllä olevia naisyhtyeitä.
”Bändi toimi tienraivaajana, sillä tyttöjä oli tuohon mennessä ollut rock-bändeissä oikeastaan vain laulajina. Tavaramarkkinat toi esille toisenkin sukupuolen ja sen, että myös tytöt voivat tehdä lauluja ja soittaa muutakin kuin klassista musiikkia”, huomauttaa Liisa Akimof.
Boksin kokoaja Kontiainen suosittelee sitä kaikille: ”tämä on aikamoinen musiikkimatka 1970-luvun lopulle ja 80-luvun alkuun. Siinä voi samalla muistella omaa nuoruuttaan, sillä musiikki on kansallinen muisti ja kappaleista tulee monille mieleen ihmisille joku paikka, muisto tai elämänvaihe mieleen”.
”Musiikki on aika harvoin taantumuksellista. Punk oli hormoniruisku pop-ja rockmusiikille. Punkin suuri merkityshän oli myös siinä että joka kylässä oli punkbändi, siinä otettiin tavallaan kulttuuri takaisin kansalle, koska siinä tehdään suoraviivaisia lauluja, joita on helppo soittaa ja niiden kautta helppo ilmaista itseään. Punkissa se energia lähtee myös itse instrumenteista”, kokoaa Blom.
Aiheesta muualla internetissä:
