”Proletarier aller Länder vereinigt Euch!” (Kommunistisen puolueen manifesti, alkuperäispainos 1848, sivun 23 lopussa).
”Punainen valu” perustuu abstraktin kuvaan ja tekstiin. Kuva auttaa siinä kertomaan sellaista mistä ei voi kertoa sanoilla.
Mikä ihmeen oleminen?
DNA tekee ihmisen ensimmäisistä hetkistä saman tyyppisen kuin on munasta kuoriutuneella linnunpoikasella. Ihmisenkään ”tajunta” ei ole ensin puhdas taulu (tabula rasa). Lintu osaa heti monta asiaa. Ihminenkään ei tule ensin maailmaan ja luo sen jälkeen olemuksensa.
Onko olemassaolo (eksistenssi) ”tietoisuutta” omasta olemassaolosta? Ei ymmärtääkseni. olemassaolo ei ole ”tietämistä”. Olemassaolo ei ole myöskään olemistapa. Olemassalon voi vain aistia.
Olemassaoloni on tuntunut erilaiselta joka kerta kun olen muuttanut uudelle seudulle uudenlaisiin suhteisiin. Myös luontosuhteeni on tuntunut usein erilaiselta. En ole osannut enkä välittänyt selittää itselleni syitä nähin ilmiöihin. Olen kuvitellut olevani olemassa mutta en voi sanoa olemassaolostani mitään aivan varmaa.
Oman olemassaolon pohtiminen herää ”raja- ja konfliktitilanteissa” kun ”olosuhteiden kellot soivat itselle”.
Olemassolo voi paljastua myös olemattomuuden aistimiseen, jos on esimerkiksi elänyt tosen kautta. Tietäminen on ”itselleen olemisen” vastakohta.
Jos esimerkiksi aviopuoliso kuolee, kumppani voi tuntea olemattomuutta, tyhjyyttä.
Kuvataiteen merkitys on siinä, että abstrakti kuvateos herättää luovasti ja elämyksellisesti kuvaa katsovan ihmisen ”olemiseen itselleen”. Sinä taiteilijan siveltimenvedot jatkuvat katsojan siveltimenvetoina.
Uusia näkyjä ja elämyksiä aukaisevien taiteiljoiden tehtävä on ruokkia kuvan katsojia ja runon lukijoita uusilla elämyksillä. Niiden voimasta ihmisessä herää ”itselleen olemisen” aistiminen.
Kuvan tekemisolemiseen olen innostunut eri aikoina eri syistä johtuen. Viimeksi innostuin siitä, kun tunsin saavani työyhteisössäni huonoa kohtelua. Kuvan maailmoihin vetäytyminen uudella seudulla antoi voimaa jatkaa työyhteisössäni. Eläkkeellä omistuduin täysin luovaan kuva- ja sanatyöskentelyyn.
Marxilainen yhteiskunta
Marxilainen työväenliike on tehnyt arvokasta työtä yhteiskunnan hyväksi. Siitä ja liikkeen virheistä on paljon hyötyä jatkossakin.
Kirjassa Naapurimme Neuvostoliitto (1977) on lähes tuhat kysymystä ja vastausta. Yhdessä kysymyksessä kysytään, mihin neuvostoliittolainen varmuus tulevaisuudesta perustuu. Vastauksen mukaan neuvostoihmiset eivät ole menettäneet koskaan uskoaan tulevaisuuteen.
Neuvostoliitto alkoi kuitenkin hajota 1980-luvun lopulla, kun uusliberalismi ja tietoteknikka valtasivat maailmanlaajuisesti alaa. Kiina on uusi maailmanvalta, joka ei viitsi edes hiiskahtaa ”pikkukonflikteista” kuten Ukrainan sodasta.
Kiinaa johtaa tänä päivänäkin kommunistinen puolue, talous on vapautettu myös kapitalistsiin muotoihin. Länsi olisi mieluiten täysin hiljaa Kiinan kommunistijohdosta.
Miksi EU kiinnostui laajentumisesta Ukrainan suuntaan, sodankin uhalla? 1917 perustetussa Ukrainassa asui viidennes Neuvostoliiton väestöstä, noin 50 miljoonaa asukasta. Pääkaupunki on ollut ”Kiovan Venäjän” Kiova. Ukrainassa oli korkeatasoista teollisuutta ja maataloutta. Ukrainassa on valtavia hiili- ja rautamalmiesiintymiä. Punaiset talonpojat osallistuivat Venäjällä aktiivisesti vallankumokseen.
Marxilainen filosofia ja puolueajatus ei voi kuitenkaan auttaa sellaisenaan vapaiden yksilöiden yhteisvastuullisten sosialististen yhteisöjen luomisessa.
Sartren ajatuksia puoluevallan muodostamisesta ei myöskään tunneta kyllin hyvin.
Yhteisö, ei puolue
Käyttää VALTAA on myös eksistentialistille valinta ja ratkaisu, johon sisältyy vastuu.
Siis YHTEISÖ, vapaiden yksilöiden sosialistinen yhteisö, ei PUOLUE.
Puolue on massan omaksumien ARVOJEN puolustamista vallankäytöllä.
Ei uutta puluetta kilpailemaan vallankäytöllä muiden jo toimivien puolueiden kanssa vallasta. Haluan luoda täysillä uutta, en nojautua vanhaan.
Minä en ole kone vaan ihminen, äärettömän monimutkainen ja monimerkityksellinen kuin runo. Kun hampaan vierestä särkee kun on flunssa, en kysele koska en voi tajuta mistä kipu johtuu. Lääkärikän ei osaisi vastata, tietämisestä puhumattakaan, olkoon.
Ei pidä perustaa PUOLUEKONETTA, tietotekniikkapohjaista VALTA-AUTOMAATTIA, eräänlaista veturia, jolta voi kysyä mistä tahansa asiasta vauhdilla valtaan nousemiseksi. Ihmisohjausta ei pidä korvata automaattiohjauksella, vaikka valtapelurit niin tahtovat.
Koneella, joka puhisee ja piippailee kun siltä kysyy sukupuolinetraalista aviolittolaista. Veroasioissa puoluekone mörisee karhun lailla. Kansantalouden nousut ja laskut näkyvät kuvaruuuduissa eri värisinä matemaattisina käyrinä kohisten korvissa meren laineina. Kone hioo puolueorganisaatota ja antaa neuvoja kansan houkuttelemiseksi propagandalla.
Eikä Kiinan kommunstisen puolueen kehittämä puoluekone ”MAO” ole kallis, hinta on vain 99 000 euroa. Halpa – vai mitä. Tarvehierarkian kannalta välttämätön laite. Jokaisen puoluepoliittisen valtapelurin unelma. Jykevä metallirunko, kaikissa väressä. Ilmainen kotiinkuljetus.
Kiinalainen kone täydennettynä eri ohjelmilla kuten sosiaalisella medialla sekä gallup- ja vaalikoneella. Ja tietysti yliopistollinen tutkimus-tuotanto-yhteys, semiotiikan hyödyntämiseksi.
Suomalais-kansallisesti ohjelmoitu kone päästää möreän ”lipposböön” heti, kun järjestelmään on pulpahtanut häiriö.
Arvojärjestelmältään vastakkaisten puoluekoneiden yhteen kytkemisessä räjähdysvaara. Suositellaan sateenaari- ja konsensuskäyttöön.
Yhteiskunnat ja rakennetut alueet perustuvat funktioihin. Asuminen, työnteko, palvelut, vapaa-ajanvetto ja liikkuninen ovat toimintoja. Vapaiden yksilöiden sosialistiset yhteisöt uudistavat funktioita inhimilisempään suuuntaan.
Uusi ihminen?
”Punainen valu” ei viittaa ”uuden ihmisen” muokkaamiseen. Kukaan ei voi muuttaa ihmisenä olemisen perustaa, pysymme pohjimmltaan sellaisina kuin olemme.
Futuristinen perinne on kuitenkin arvokas uuden taideilmaisun ja rakennetun ympäristön suunnittelussa.
”Punaisen valun” ideoihin ”uuden asumisen” hyväksi kuuluu esimerkiksi se, että kerrostaloissa on yhteinen kodinhuone, josta löytyy kookas yhteinen saunaosasto ja pesuhuone.
Uusliberalistien suosima ”joka-asunnon-oma-sauna” ja ”oma-pesukone” on taloudellisesti ja sosiaalisesti ongelmallinen ratkaisu. Sosialistinen yksilötaloyhtiö huolehtii siitä, että varallisuudesta riippumatta kaikki voivat pestä itsensä ja vaatteensa halvalla.
Uudenlainen vapaiden yksilöiden työyhteisö, palvelujen saatavuus, vapaa-ajan viettäminen ja paikasta toiseen liikkuminen ideoidaan saman tyyppisen ajattelutavan pohjalta. Köyhät ja apua tervitsevat saavat koko ajan tukea arjessa.
Sosialistisesta yhteisöstä ei saa tehdä valtakonetta. Rationaalinen ja tehokas organisointi tuhoaa yhteisöt ja tekee niistä epäinhimillisiä.
Porvariko työläinen?
Silmänkääntötemppu on postmodernin porvarivallan peruspiirre. Julistautumalla työväenpuolueeksi kokoomus viestitti äänestäjille sen, että kahtia jakautuneen työväenliikkeen oikeistolainen maisteri- ja revisionistisiipi (SDP:n pankinjohtaja Sundqvist jne.) on muuttunut porvarillisemmaksi ja uusliberalistisemmaksi kuin Kansallinen kokoomus itse.
Sininen ja valkoinen väriolio ei ole kuitenkaan punainen. ”Sulle-mulle”-eliitti ei myöskään täyttänyt tehtaita duunareina. Kokoomuksen silmänkääntötemppu, hujaus, epäonnistui.
SDP:n mielestä monimutkaisella ja kurjistuneella yhteiskunnalla ei ole muuta vaihtoehoa kuin uusliberalistinen kilpailukapitalismi. Tuon ajatuksen mukaan toimiminen hävittää porvarilliset revisionistidemarit lopullisesti.
Vastaiskuun sisältä päin
Proletariaatin, köyhien ja apua tarvitsevien vallankumousta tehdään nyt uudella tavalla sisältä päin ja ilman väkivaltaa, aseita.
Rahvasmainen punamulta valuu ”punaisessa valussa” kohti reunoja ja virtaa sivuilla myös pinnan taakse.
Lukemattomat vastoinkäymiset repivät punalippua virhearviointien takia niin pahoin, että alkuperäisestä punalipusta on jäljellä enää ”punaisessa valussa” näkyvä resuinen kappale.
Marxilaisuuden tarina ei ole kuitenkaan päättynyt. Se jatkuu ja syvenee entisestään.
Lukemattomat muutkin ryhmät tekevät virheitä, ei vain työväenliike.
Arkkitehdit saattavat pysähtyä palvomaan suunnittelupöytänsä jälkiä ymmärtämättä sitä, että maailma on jatkuvaa muuttumista. Esimerkiksi tehokasta lähiörakentamista osana modernia arkkitehtuuria ja sosiaalivaltiota ei saa jäädä jumaloimaan (katso arkkitehti Harri Haganin ajatuksia julkaisussa Lähiökorjaamisen arkkitehtoniset vakutukset, Ympäristöministeriö 1996).
Myös marxilaista filosofiaa on tarkasteltava uudelta pohjalta, jos halutaan, että ”punainen räsymme” muotoutuu sorretun kansan hyväksi, ehyemmäksi ja lujarakenteisemmaksi.
Marx korosti yksipuolisesti materialismia ja taloutta sekä epäviisaasti ”historian marssia”.
Mutta hän ei osannut edes aavistaa sitä miten ravisuttavasti Kandinsky tuli muuttamaan hänen jälkeensä pelkällä abstraktilla maalauksella historiaa ja maailmaa.
Modernin abstraktin kuvan ja monimerkityksellisen sanan vallankumous on tunkeutunut kaikkeen, koko nykyaikaan.
Tähänastinen järjen ja edistyksen maailmankuva on murtumassa. On alettu ymmärtää, että ”tieto on valtaa” -malli ei meitä pelasta vaan työntää meitä kohti uusia uhkia. Rationaalisuus ja valtapelit ovat ylimielisyyttä. Edistykseen ja hallittuun kehitykseen uskominen on harhaluuloa.
Historia yllätti marxilaiset, työväkikin huomasi, että yhteiskunta ei muutu ”kovien filosofisten lakien” ja kumoustahdon voimalla.
Taide haastaa
”Mustassa valussa” näkyy se, että ihminen ei tiedä kulkusuuntaa eikä hallitse vaan valuu ja vyöryy eteenpäin. Yhteiskunta, yhteisö ja yksilö pyöriskelee sattumien aalloilla pääsemättä ulos häkistä.
Ihmisen on silti etsittävä hyvään pyrkiviä tavoitteita, keinoja ja muotoja yksilölliseen erilaisuuteen (vastakohtana samanlaistamiselle) kasvatettaville huomisen ihmisille.
Hyviä tavoiteita ei saa kuitenkaan kääntää ympäri. ”Vapauden vallankumous” ei saa vaihtua tunteettomaksi ”vankileiristalinismiksi”. Vapaiden yksilöiden sosialismi vapauttaa massakoneen vangit ”itselleen olemisen” kokemiseen.
Jokainen meistä on oma ainutkertainen maailma. Jokaisen täytyy tarttua itse olemisensa ja maailmanlaivansa ruoriin. Ja ottaa tuulta purjeisiin.
Lopettakaa ryssäviha
Stalinin puna-armeijan ”suuri isänmaalinen sota” murskasi säpäleiksi ihmismassoja tykinruuaksi valaneiden natsien valtapelihaaveet Moskovan porteilla. Neuvostoliitto pelasti amerikkalaisten kanssa ihmiskunnan Hitlerin hirmuhallinnolta. Myös suomalaisten tulee kiittää Venäjää suuren isänmaallisen sodan sankariteosta.
Lisäksi suomalaisten tulee pyytää Pietarin saksalaispiirityksen aikana Suomen Kuvalehdessä olleen panettelun johdosta anteeksi (pietarilaisten torakoiksi vertaaminen, katso Olavi Paavolaisen Synkkä yksinpuhelu, maininta Suomen Kuvalehden solvauksesta). Piirityksessä 1941-1944 kuoli lähes miljoona pietarilaista.
Unohtakaa ryssävihaan yllyttäminen.
Tulin tähän ajatukseen, kun toimin Turun Pietari-seuran puheenjohtajana 2001–2004 ja kun korostin toiminnassamme ystävyyttä ja henkilökohtaisia tapaamisia Turussa ja Pietarissa, sekä kun olin kirjoittanut ja kuvittanut Pietarin 300-vuotisjuhlaan (1703–2003) näyttelyn Turun ja Venäjän historaillisista suhteista (katso Teija Vijola, Välähdyksiä, sivu 39, 2012).
Miljoonakaupunki Pietari sekä Venäjän suurvalta vaikuttaa pysyvästi Suomen kyljessä. Ystävyys on tuossa suhteessa valttikortti.
Jos Hitler olisi voittanut toisen maailmansodan, suomalaiset olisi nielaistu epäarjalaisena ”mustana makkarana” germaanien kurkkuihin. Saksan sota-apu ei olisi ollut kaiken kattavaa apua Suomelle.
Viaton yhdesäolo
”Punaisen valun” valamisessa on ajateltava myös yksityiskohtia.
Etelä-Pohjanmaan maakunnassa Kauhavalla herättiin 1800-luvun lopulla työväenliikkeeseen. Se ei syntynyt eriytyneenä puoluepoliittisena valtapelinä vaan ihan tavallisena köyhän väestön yhdessäololiikkeenä (Anja Järvenpää, Lakeuden ylle tuuli sytyttävät sanat loi, Kauhava I, 1984).
Köyhintä väkeä kokontui yhteisiin tapaamisiin ja rakentamaan kyliin työväentaloja, joissa kokoonnuttiin ja pidettiin tilaisuuksia ympäri vuoden.
Työväentaloissa puhuttiin esimerkiksi nuorista, raittiudesta sekä musisoitiin ja lausuttiin omia runoja tunteella. Haluttiin yhteisöllistä yhteenkuuluvuutta ja sitoutumista hyviin asioihin.
Porvarivalta (viranomaiset jne.) seurasivat työväen kokoontumisia työväentaloissa ja kielsi välillä runojen lausumisenkin. Tuota köyhää sympaattista arjen väkeä valkoisen vallan paksulompakkoiset isännät alkoivat teurastamaan kivääreillä alkuvuonna 1918. Työläisten punainen veri valui pitkin valkoisten porvari-isäntien ”komiaa lakeutta”.
Kun valtaeliitti iskee vapaata yksilöä vyön alle sisältä päin, ainoa oikea strategia tuosta pinteestä irti pääsemiseksi on iskeä takaisin ilman aseita sisältä päin.
Sairaalloisia kukkia
Ranskalaista runoilijaa Charles Baudelairea (1821–1867) on kutsuttu ensimmäiseksi moderniksi ihmiseksi. Hän on luultavasti myös ensimmäinen joka tajusi ,miten valistuksen jälkeinen teollis-kapitalistinen yhteiskunta muuttaa ihmisten tunteet, ajattelutavan ja elämäntavan.
Ihmisenä oleminen alkoi vaihtua aivan erilaiseksi kuin se oli ollut. Senkin hän aavisti, että lopputulokseksi tulisi ”subjektin kuolema” synnissä.
Runokirjansa Pahan kukkia (suomennos 1963) alussa Baudelaire omistaa runonsa, ”nämä sairaalloiset kukat” eräälle ”virheettömälle runoilijalle”.
Sivulla 7 hän kertoo sanateoksensa lukijalle, että ”kuten kerjäläiset syöttävät luteitaan, niin ruokimme kilttejä tunnonvaivojamme – –” ja jatkaa muutamien rivin jälkeen: ”ja tahtomme kalliin metallin höyryksi saa tuo viisas alkemisti, muut keinot ei mitkään – –” ja jatkaa taas jonkin hetken päästä: ”joka päivä se askelen Helvettin päin vie läpi löyhkääväin pimeyksien pelkoa vailla” ja jatkaa heti tämän jälkeen:
”Kuten köyhä irstailija, joka syö ja ahmii elähtäneen porton kidutettuja rintoja – –” ja kertoo jatkona tähän: ”Kuin miljoona suolimatoa aivoissamme koko pirujen kansa kuhisten juopottelee, ja kun hengitämme, niin Kuolema virtailee kumein valituksin ja huuhtelee keuhkojamme – –”.
Baudelaire viittaa tekstillä tavallisiin huomisen ”pulliaisiin”, modernin teollisen ja teknologisen yhteiskunnan olemattomiin ihmisoentoihin, tyhjänä sammuneisiin raukkoihin. Samaa ajattelutapa jatkoi Karl Marx (vieraantuminen) ja Jean-Paul Sartre (eksitentialismi).
Oleminen hänessä
Sartren sanataiteessa Inhossa mainittu ajatus ”Olin menettänyt yhteyden omaan lemassaolooni, en ollut enää olemassa itsessäni, vaan hänessä” on aivan erityisen huomion arvoinen.
Jokaisen silmittömästi rakastuneen ja avioliiton solmimista suunnittelevan parin täytyisi pysähtyä miettimään kyseistä kohtaa. Miksi haluisit elää elämäsi toisessa?
Sartre kieltäytyi solmimasta avioliittoa ja eli poikamiehenä usean naisen kanssa.
Kommunismin eräs ajatus on rajoittaa uskonnon harjoittamista yhteiskunnassa. Kuitenkin heti Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen heräsi tsaarinvallan aikainen ortodoksinen uskontoperinne. Ristin merkki tehtiin taas yhdessä hetkessä.
Tämä todistaa vanhan kulttuurin ja myytistön sekä identiteettikäsityksen sitkeydestä.
Historian professorin ja karjalaisen ortodoksin Jukka Korpelan mukaan puhe ”maakuntahengestä” on rasismia (katso kirjaa Monenkirjava Suomi).
Etelä-Pohjanmaa on kulttuuristen myyttien kuvitteellinen ”maakunta”, jossa vallitsee miesvalta. Seudulla ei ole ollut turvakotia. Patriarkaalisuudessa nainen elää aviomiehensä kautta ja jos parin välille syntyy yhteenotto, sitä seuraa usein väkivalta.
RAF
Neuvostoliiton puna-armeija on saanut ihailijoita myös Länsi-Saksassa, jossa terrorismilla on pitkät kotitekoiset perinteet. Katariina Lehdon kirja Ulrike Meinhof – lähemmäs totuutta, ei todellisuutta (2007) kertoo yhden saksalaisen naisterroristin elämäntarinan.
Vuonna 1968 syttyi frankfurtilaisessa tavaratalossa tulipalo. Sen tekijöiksi paljastui 1960-luvun nuoriskapinallisia (Ensslin, Baader, Froll ja Sönlein). ”Me sytytämme tavaratalot tuleen, jotta lakkaisitte ostamasta. Kulutuspakko terrorisoi teitä”.
Rote Armee Fraktion (RAF eli ”Punainen armeijakunta”) teki tuon jälkeen läntisessä Saksassa jatkuvasti pommi-iskuja.
Terrorismi ei ole kuitenkaan oikea ratkaisu taistelussa ”massojen diktatuuria vastaan”.
Myöskään itsemurha ei ole oikea ratkaisu arvostella nykyistä ”paskavaltaa”. Itsemurhalla hävittää vain ”olemisen itselleen”. Anarkia auttaa kun ahdistaa.
Vapaan luvan yksilön vastakohta on mielikuvitukseton orjamoraalinen yhteisö. Yksilö on ”olemista itselleen”, eikä ”todellista maailmaa” ei ole olemassa.
Kaikki on lopujen lopuksi kuviteltua, valumista ja satumaa. Eläköön taide.
Massaolemista ja -maailmaa ei ole olemassa.
Monikerroksinen sitoutuminen
Orjamoraalinen massayhteisö pitää kaulassaan kiristyvää hirttoköyttä sitoutumalla monikerroksellisesti nationalistisiin instituutioihin ja organisaatioihin. Tuon monoliitin möykyn kautta toimiminen taluttaa yksilöt keskellä massaa olemattomuuden tilaan suuren johtajayksilön seuraajaksi.
Korruptoitunut ”sulle-mulle”-puolue-eliitti ei voi edustaa olemattomuuteen nukahtanutta kansaa. Eduskunta on puolueorganisaatioiden kylmä korruptoitunut kone.
Esimerkiksi avioliitto, perhe, suku, koulu, työpaikka, kylä/kaupunginosa, puolue, kunnallisjärjestö, heimo-maakunta, klaani (heimosuku), vaalit ja nationalistinen valtio-organisaatio kuuluvat tuon monoliitin kerroksiin.
Nationalismin ja kansakunta-ajattelun kautta oleminen on vastakohta ”itselle olemiselle”.
Jokaisen valtakunnanuutisen toinen puolisko on urheilua eli kiihottamista kilpailemaan nopeudessa ja voimakäytössä. Massa marssii siinä pakonomaisesti kohti uutta. Ja samalla myös kohti uutta ”urheilulista sotaa”.
Povarilinen perhe ylläpitää vanhoillista kulttuuria, kaikki pyörii samalla orjamoraalisella tavalla eikä kukaan kyseenalaista mitään. Koti, isänmaa, uskontö ja yrittälyys riittää.
Kun ensimmäinen vaimoni löysi itselleen uuden paremman aviomiehen, tunsin kuinka minut työnnettiin joukolla syrjään yksinäisyyteen.
Työpaikka on aikuisille tarkoitettu sitoutumis- ja osaamiskeskus korruptoituneen eliitin hallintovallan maksimoimiseksi. Luovia työntekijöitä vihataan työpaikoilla eniten.
Kyläkulttuurin taustalla on rautakauden aikainen suku- ja klaaniyhteisö. Suurkuntauudistus hävittää onneksi kyliäkulttuurin ja aiheuttaa suku- ja klaanikriisin. Vanhoillista komenteluperinnettä, perheen ”sällipäätä” ja suvun ”johtajapomoa” ei tarvita enää.
Puolueen tastalla on massojen valvomiseen ja kurittamiseen perustuva valistuksen aikainen valtapeli, eliitin Hegel. Puolueen kunnallisjärjestö on sisäisten valtariitojen linnoitus. Kunnallisjärjetön pahin vihollinen on vaaleilla valittu valtuustoryhmä. Kansalla ei ole politrukkiorganisaatiolle muuta arvoa kuin vallan luovuttaminen äänestämällä.
Maakunta ja sen klaanit on tekaistu heimoveljeydestä rasismin ylläpitämiseksi. Suomi on ”murhaajien maa”, jossa on ikioma ”murhaajien maakunta”, puukkojen Etelä-Pohjanmaa.
Koska eduskuntavaalissa pakotetaan muualta tuleet äänestämään omaa maakuntahenkistä edustajaa eikä pelkälle puolueelle saa antaa ääntä, viisainta on olla äänestämättä.
Nationalistinen valtio pihisee kuolemanvuoteella. Kansallisvaltion hirttää kansainvälinen rahatalous ja valtapolitiikka.
”Suomivalta – unionivalta” on omaa henkilökohtaista etua korostavan koruptoituneen eliitin jakomielitauti.
Keskustarosvot
Liian vähän heiniä ja ruoskaa saanut Suomen kansa nosti eduskuntaan lukuisia Keskustan vanhoja rosvoja.
Kataisen hallitus karsi julkiset menot pohjaan ja teki suurkuntauudistuksella toimimattoman kuntarakenteen. Suomen talous on nyt 1930-luvun tasolla ja aluerakeneteen epätasapaino pahempi kuin kokaan.
Vaalit voittanut Keskustan Juha Sipilä lausahti vaalien jälkeisten hallitusneuvottelujen aikana tulevalle hallitukselle ja itselleen ”tulos tai ulos”, hän vaati uudenlaista tulosvastuuta polittiikkaan.
Sipilä on ymmärtänyt yhteiskuntademokratian väärin. Nationalstinen valtio ei ole tutantolaitos, konella täyetty peltihalli. Sipille yhteiskunta on kapitalistinen ”oy kone ab”.
Aina on mahdollisuus vaihtaa uusliberalistinen valtapolittiikka johonkin toiseen yhteiskunta- ja talouspolitiikkaan. Kaiken keskiössä ei tarvitse olla yrittäjyys.
Keskustan (Maalaisliiton) pääideologi Santeri Alkio kannatti jo 1920 Euroopan Yhdysvaltojen perustamista. Tästä ja Suomen eurosta syntyy tulevassa hallituksessa Sipilän ja Soinin välille niin kova riita, että ovet paukkuvat. Myös ”Tulos tai ulos” -puhe saattaa juontaa tavalla tai toisella tähän.
Tietäminen ja todellinen?
Tajunta ja todellisuus ovat kaksi eri kysymystä (Marx).
Kun katsoo maisemaa, tajuaa (näkee jotain), mutta ”tietää” mikä maisemassa (nähdyssä) on ”totta ja varmaa”, se pysyy ratkaisemattomana. Emme voi tietää emmekä sanoa mikä on ”todellista”. ”Todellinen” on sukua sanalle ”tosi”. Vaarallisinta on väittää jotain todeksi.
Totuuden etsintä johtuu halusta hallita (Nietzsche). Tieto ja valta ovat toistensa edellytyksiä (Foucault). Johtavat puoluepoliitikot ovat tiedonjanoisia valtapelipaskoja.
Tietämistä ja hallitsemista voi kuvitella ainoastaan yksilö, joka on ”olemisessa itsessään”. Tietämisen varmuus on harhakuvitelma, hallittu on hallitsematon.
Kun Hegel väitti, että yksilö voi olla vapaa ainostaan valtioyhteydessä, hän paljasti sen, että nationalismi on toisten kautta olemista.
Rakastunut on olemassa rakkaansa punahuulten kautta, kansalanen on olemassa kuvitteellisen kansakunnan kautta. Rakastunut kaatuu tyhjänä rakkaansa eteen, kansalainen sokeana nationalismin eteen.
”Oleminen itselleen” on tämän vastakohta, siinä yksilö on ”itselleen olemisensa kautta” vapaa olento, tajunta ja koko maailma.
Maailmanloppu ja uusi alku
Maailmanloppu on sitä, että ”itselleen oleminen” päättyy.
Nationalismi on ihmislajin sukupuuttoon kuolemista elollisen luonnon sukupuuttoon kuolemisen rinnalla.
Koska rahassa punnitun Suomen ”kasvavaa velkaa ja aljäämää” on mahdotonta vaihtaa toiseksi, puoluekoneiden atk-aivot ovat ihmeissään. Kohta voimme huudahtaa sipiläläislle: ”hyvästi korruptoituneiden eliittipaskojen Kepu”.
”Punaisen valun” vallankumous on jo alkanut.
Taide on nyt valtaa.
Valkohameisen suomineidon kautta oleminen on kuvittelua. Suomi ei ole henki, Suomi on pakanuus. Nationalismi on romanttista hurmoshenkisyyttä. Kansakunta on mielikuvitusta olemattomuudella. Valtio on organisaatio, jolla on alku ja loppu. Valtioita on syntynyt ja kaatunut maahan koko maailmanhistorian ajan.
Suomesta ei ole pelastettavissa mitään kiinalaisvalmisteisella puoluekoneella. Eikä yksityisyrittäjän ja arvopaperimiehen, protestanttisen uskovaisen puoluejohtajan Juha Sipilän paksulla oululaisella lompakolla.
Kun Suomen konkurssi ja valtioton tila alkaa, vapaiden yksilöiden sosialistiset yhteisöt, tuhannet ”vapaat yksilökollektiivit” auttavat köyhää ja syrjittyä pärjäämään huomisen suomettomassa arjessa.
Aiempia kirjoituksia blogissa:
