”Musta valu” vapauttaa taiteilijan ja taideteoksen katsojan taiteen lyijynraskaista järjellis-filosofisista pohdinnoista sekä varmuuden tunteen harhasta ja kehityksen hallitsemisen utopiasta. ”Musta valu” haastaa eksistentialismin humanistit toivon valamiseen.
”Valkoinen valu” on valkoinen valo ääretöntä pikimustaa avaruutta vasten.
Ihminen on avaruuden pisarasta äärettömässä aikamatkan evoluutiossa kypsynyt ja kasvanut semioottinen eläin.
Maailmassa on tuhansia miljoonia ihmisiä, mutta ei kahta samanlaista yksilöä. Se on maailman kaunein asia. Ongelmat alkavat heti kun vähintään kaksi yksilöä on lyöttäytynyt yhteen.
Myös nykyihminen on kuin pieni lasi, joka kurkottaa käsiään kohti kuuta ymmärtämättä, ettei tuota kaukaista ja valtavaa valopalloa voi ottaa omiin käsiin.
”Valkoilnen valu” tehdään lapsenomaisesti vapaan yksilön toimesta valuttamalla toiselle ”olemista itselleen”.
Tämäkin ”teatteriesitys” on tarkoitettu yleisölle – vapaalle luovalle lukijalle ja katsojalle, ei taiteilijoille tai taidetta tieteellisesti tutkivalle yliopistoihmiselle.
Orjamoraalinen massayhteisö on helvetillinen. Siitä ei voi rakentaa mitään hyvää.
Rasismin ja sodankäynnin alkuperä juontaa nationalistiseen massayhteisöön. Tärkeintä on kuitenkin jatkuva ja kestävä rauha.
”Minä haluan vain teidän tietävän, että kun me puhumme sodasta, me todellisuudessa puhumme rauhasta” (George W. Bush Unohtumattomat, toimittanut Ville Sutinen, 2005, Bushin sanat kesäkuussa 2002). Irakin sota ei kuitenkaan edistänyt maailmanrauhaa. Myös amerikkalainen iskulause ”arabikevät” on pahaa valtapeliä, mistä poikii uusia kärsimyksiä.
Yhteskunnallista valtaa käyttävä nationalistinen valtiolaitos käyttää massoille suunnatuissa valtapeleissä tietoa, kasvatusta, valvontaa ja kurittamista antamatta vapautta yksilönä olemiseen.
Pyrkimys yhteiskunnalliseen hyvään muuttuu korruptoituneen sulle-mulle-valtaeliitin käsissä pahaksi.
Miten ja mihin ihmisen alkuperäinen ääni katosi, tuhoutui ja hävisi? Miksi ihmislajin pehmeä luonnon seuraaminen vaihtui kovaksi elollisen luonnon koneryöstelyksi?
Ensin tapahtui ihmisen viraantuminen itsestään ja miljööstään (Marx), seuraavaksi tapahtui ”subjektin kuolema”. Siinä eliitti tuotatti yksilön yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa ja paineessa kuolleen toimijan (vrt. Sartren eksistentialismi ja jälkistrukturalistinen filosofia).
Miten herättää eloon se, jolla ei ole voimaa nousta ylös ”itselle olemiseen”?
Psykologien väitettä, että ”minä” on alitajuisesti tekojemme takana, ei voi osoittaa tosiasiaksi. Ihmisenä oleminen pysyy syvällisemmässä tarkastelussa arvoituksena.
”Se (positivistinen teide) karsii periaatteessa juuri ne kysymykset, jotka ovat…ihmiselle polttavimpia” (Edmund Husserl arvostelee tässä tiedettä teoksessaan Krisis, sivulla 4).
Jean-Paul Sartre on kirjoittanut (Minän ulkoisuus, alkuperäinen kirjoitus 1937, suomennos Antti Kauppinen, 2004), että ”– – minä ei ole – – tietoisuudessa; se on ulkona maailmassa – –”. Tämä Sartren jo 1930-luvulla tekemä havainto ennakoi jälkistrukturalistien julistamaa ajatusta ”subjektin kuolemasta”.
Siinä toimija on tuotettu olento. Myös ”yrittäjän vapaus” on nykyisessä valvonta- ja kuriyhteiskunnassa utopia. Verokarhu ja viranomaisvalvonta pitää siitä kyllä huolen.
Miten puhaltaa ”olemattomaksi kuihtunut” ihmisen ”alkuperäinen oleminen”, minkä hävitti valistuneen teollisen massayhteiskunnan korruptoitunut valtaeliitti?
Yhteiskunnaliseen osallistumisessa ei ole mieltä, jos yhteisö rakentuu sammuneista subjekteista.
Toiseksi maailmassaolo ei ole tietämistä, hallitsemista ja edistystä vaan enemmänkin tyhmää, villiä ja taantunutta. Maailmassa oleminen ja eläminen on ”sattumanvalua”. Taiteilijoiden tehtävä on tarjota siinä lohtua ja voimaa yksilönä olemiseen.
Ranskalainen kirjailija, taiteilija ja filosofi Jean-Paul Sartre oli ollut Beliinissä 1932–1934 välisenä aikana. Hän tutustui tuolloin ensimmäisen kerran Husserlin fenomenologiaan.
Sartre oli nähnyt Saksassa Hitlerin, natsien ja ihmismassojen valtaannousun, mikä tapahtui keväällä 1933. Natsit järjestivä Saksassa hurmoshenkisiä massaesiintymisiä, johon ilmestyi tähdeksi ainoa yksilö, suuri massojen johtaja Adolf Hitler. Natsit olivat hävittäneet yksilönvapaudet. Yksilön piti uhrautua yhteisen massavoiman liikahduksiin muuttuakseen osaksi uutta väkivaltaista maailmanvaltakoneetta.
Natsien propagandasta saattoi lukea esimerkiksi Der Sturmer (Hyökkääjä, limestyi vuodesta 1923) ja Völkischer Beobachter (Kansallinen tarkkaaja, ilmsestyi vuodesta 1919) -nimisistä natsien sanomalehdistä.
1936 ilmestyi Sartren Kuvittelu ja 1937 Egon transsendenssi. Sartren romaani Inho ilmestyi 1938 (viidennen painoksen suomennos 1981, sivunumeroviittaukseni ovat tästä painoksesta). Oleminen ja olematon ilmestyi sodan aikana 1943. Sartre jouti merivoimiin ja hän näki Pariisin saksalaismiehityksen.
Fiktiivisessä Inhossa kerrotaan, että kyse on Antoine Roquerentin muistiinpanoista, ne ilmestyivät sanateoksen mukaan todennäköisesti tammikuussa 1932. Kyseinen romaani on paras opas Sartren eksistentialistiseen ajatteluun syventymisessä.
1939 alkoi ensimmäisen maailmansodan taustaa vasten uusi, toinen maailmansota, taas massojen itsetuhoisuudesta todistanut väkivaltainen massahyökkäys, johon natsien massakone oli tähdännyt vuosikaudet. Saksalle elintilaa ja johtoasemaa maailmalla vaaltineen liikkeen taustalla oli porvarillinen nationalisimi.
Sartre on kirjoittanut Inhoon, että ”menneisyyttä ei ole olemassa” (suomennoksen sivulla 142). Tämä ei merkitse sitä, että historiasta ei voi sanoa mitään. Sartren Inho alkaa toteamuksella: ”Parasta on merkitä tapahtumat muistiin päivittäin, pitää niiden ymmärtämiseksi päiväkirjaa. Olisi tavoitettava jokainen vivahde – –” (suomennoksen sivulla 7). Sartre kuvaa Inhossa yksilönä olemiseen liittyviä ilmiöitä ”sormenpäitä myöten”.
Samalla tavalla kuin vapaa yksilö on orjamoraalisen massan vastakohta, samalla tavalla eksistentialistin päiväkirja on historiaa kirjoittavan historiateoksen vastakohta.
Sartre kirjoittaa: ”En tiedä; minulla ei ole enää minkäänlaista vaikutelmaa omasta itsestäni. Minut on kokonaan vallannut tunne, että kaikki minua ympäröivä on ehdottomasti yhtä: siinä ei mikään elä” (Jean-Paul Sartre, Inho, sivulla 42, suomennos vuodelta 1981, alkuteos 1938).
Menneisyys on aivan muuta kuin ihminen on itse, ihminen on ”olevaa itselleen”.
Mikä ihmeen yksilönä ”oleminen”? Taideteos Inho valaisee parhaiten tuota kysymystä.
”Niin vaivalloista on kuvitella olemattomuutta. Nyt tiedän; oliot ovat yksinomaan sitä, miltä ne näyttävät – –” (Inhon sivulla 141). ”Olin menettänyt yhteyden omaan olemassaolooni, en ollut enää olemassa itsessäni, vaan hänessä” (Inhon sivulla 144). ”Kahleistaan vuotanut olemassaolo vuotaa ylleni. Olen olemassa – – (Inhon sivulla 144). ”– – Ajattelen, että en tahdo ajatella. Koska sekin on ajatus – –” (Inhon sivulla 146). ”Olemassaolon vihaaminen ja inhoaminen on olemassaoloa sekin – – (Inhon sivulla 146). ”– – olemassolo on sortumista ja putoamista, putoaa, ei putoa…olemassaolo on puutteenalaisuutta…” (Inhon sivulla 148). ”Pelkkää olemassaoloa” (Inhon sivulla 150).
Massojen ”massavalumisen”, itsetuhoisuuden ja maailmansotien mielettömyyden pintaan nousu on tapahtunut vanhojen historiallisten vaiheiden pohjalta. Sitä ei voi perustaa ”eksistentialistin päivittäisiin muistiinpanoihin”.
Euroopan historiaa on kuvattava päälinjoilla. Kyseisen historian tunteminen, varsinkin siihen liittyvän ison ylimielisyydessä tehdyn virheen tunnistaminen, auttaa kurkistamaan tästä hetkestä ja nyt-olemisesta kohti parempaa tulevaisuutta.
Ihmiskunnan nykyvaihe, jossa niin kutsutut kansallisvaltiot muodostavat ”aidattuja aseilla vartioituja valtioleirejä”, seliittyy noin kahdentuhannen vuoden takaisilla tapahtumilla.
Välimeren yhteyteen ja ympärille muodostunut maailmanvalta Rooma hajosi sisältä päin, ei ulkoisten voimien puristuksessa.
Rooman kulttuuria ja valtakuntaa ylläpidettiin tehokkaalla henkisellä ja fyysisellä valtapelillä. Se alkoi kuitenkin murtua roomalaisen eliitin omissa välienselvittelyissä. Legioonan voittamaton väkivaltakoneisto paljastui sen aikana myytiksi.
Kun koko yhteiskunta halvaantui Välimeren ympärillä, entisen maailmanvallan sisälle syntyi sekasorto. Se aiheutti erilaisiin ihonväreihin, kieliin, uskontoihin, talouksiin sekä kulttuureihin ja myytteihin kasvaneiden muukalaisyhteisöjen liikehdintää entisen maailmanvallan raunioilla.
Yhteisöt ryöstelivät eri puolilla Rooman valta-aluetta ja aiheuttivat kauhua ja turvattomuutta. Toisaalta yhteisöjen välinen vuorovaikutus, kuten kaupankäynti, synnytti paljon uutta hedelmällistä ajattelu- ja toimintapaa entisen Rooman alueelle.
Ristiretket, siirtomaaherruus sekä nationalististen valtioiden perustaminen selittyvät Rooman maailmanvallan jälkeisellä tapahtumaketjulla. Siinä vaikutti vanha Rooman valtapeli ja kulttuuriperinne. Roomalainen valtaperinne jatkoi eteenpäin uusin muodoin.
Uusi ”aidattu valtioleiri” muodostettiin yhden kansan ja kulttuurin pohjalta aitaamalla kansan asuinseutu jollakin maa-alueella. Kansan valtaama suuralue jakautui osa-alueisiin, heimoalueisiin (esimerkiksi Pohjanmaa) ja klaanialueisiin (kuten eteläpohjalainen Ilmajoki).
Jokaisella heimolla ja klaanilla ajateltiin olevan omia erityispiirteitä ja tietotaitoja. Tämä nationalismiin juontava myytti huomioitiin kansakunnan valtiolaitosta perustettaessa.
Vaikka samalla alueella oli vaikuttanut aikaisemmmin monia kansoja ja kulttuureja, aidatun alueen väitettiin kuuluneen kautta aikojen yhdelle ja samalle omalle kansalle ja kulttuurille. Syntyi ”Jumalan armosta” palvottuja jumalallisia paikkoja.
”Aidatut valtioleirit” ryhtyivät käymään vuorovaikutusta keskenään. Se tapahtui ennalta sovittujen sopimusten muodossa. Jokaista tulijaa ja lähtijää valvottiin rajoilla tarkkaan, liikkumismääräysten rikkomisen estämiseksi käytettiin myös väkivaltaa.
Aidattujen kansojen itsekorostus ja omahyväisyys kasvoi kasvamistaan. Myöhemmin kansan oman kulttuurin korostaminen alkoi heiketä.
Kun alettiin arvostamaan eri kulttuurien välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä (EU), myös rajojen merkitys heikkeni. Ihmisten liikkumisvapaus kasvoi, mutta kaukomuuttajan tie johdettiin integrointivankiloihin.
”Valtioleirien” historiaa sekä eri kulttuurien ja kielten levinneisyyttä tarkastelemalla selviää se, että ”valtioleirien aitaamiset” ovat tapahtunueet villisti.
”Valtioleirin” kulttuuri saattaa juontaa valtaosin esimerkiksi etelään ja länteen, mutta saman valtiolaitoksen kansan käyttämä pääkieli itään ja muihin ilmansuuntiin.
Tästä ilmiöstä johtuu esimerkiksi se, että Turussa, suomalaisen nationalismin kohdussa, on enemmän itäistä veriryhmää kuin missään muussa maamme kolkassa.
Suomen ensimmäisen piispanistuimen (Turun Koroinen) tausta juontaa tuhoutuneen Rooman jälkeiseen germaanimaailmanvallan alkuvaiheeseen (Ranska, Saksa, siirtomaat jne.). Piispanvallalla Lounais-Suomen niemenkärjessä ei ole ollut mitään tekemistä nationalismimme kanssa mutta kylläkin Ruostin kungasvallan kanssa.
Turun historiaa pidetään tästä huolimatta ”valtioleirimme” nationalistisen rajaamisen kannalta keskeisenä paikkana, josta syntyi nationalistinen ”Suomi”. ”Ruotsi-Suomi Suomena” on jälkikäteen keksityn sadun sepittelyä. Natinalistinen ”Suomi-ideologia” sai alkunsa varsinaisesti vasta 1830-luvulla.
Myös esimerkiksi Turun asemakaavassa ja rakennuskannassa on vaikutteita monesta ilmansuunnasta. Kaupungin aluerakenteessa näkyy jälkiä esimerkiksi keskiajasta, venäläisen empirekaavoituksen vaikutuksesta sekä modernista kansainvälisestä teollisesta lähiökehärakentamisesta.
Vanhimmissa rakennuksissa on usein päällekkäin monia eri tyylivaikutteita. Tyylit juontavat alunperin eri ilmansuuntiin, vanhan hirsisrakentamisen esikuva löytyy tavallisesti muinaisesta Kreikasta (temppelitkin olivat alunperin puusta).
Erilaiset yhteisöt ja kulttuurit olivat toteuttaneet vuosituhannet keskenään spontaaneja ja vapaamuotoisia vuorovaikutisuhteita.
”Aidattujen valtioleirien” syntyminen on uusi omituinen ilmiö.
Kolmannessa vaiheessa (nyt ja huomenna) ollaan palaamassa eräällä tavalla takaisin ikivanhaan käytäntöön. Euroopan unionin lyhyt historia viittaa tähän.
Teollistumisen yhteiskunnan kaksi keskeistä kysymystä on ”kone- ja tavaratulva”. Siitä aiheutuu isoja ongelmia ihmiselle ja muulle elolliselle luonnolle.
Tuotanto ”ei tuota ihmistä ainoastaan tavarana, ihmistavarana – – vaan se tuottaa hänet – tätä määritystä vasten – sekä henkisesti että ruumiillisesti epäinhimillistettynä olentona” (Marx ja Engels, Valitut teokset 1, Moskova 1978–1979, sivulla 234). Ihminen vieraantuu kone- ja tavaratulvan keskellä ihmisen olemuksesta ja myös ”itselleen olemisesta”.
Georg Henrik von Wright kertoo kirjassa Humansimi elämänasenteena (1987) Aristoteleen opista liikkeestä. Aristoteleen mukaan olemassa on luonnollista liikettä ja luonnotonta pakotettua liikettä (kts. kyseisen teoksen sivulle 68). ”Vivut, väkipyörät ja kaltevat pinnat ovat nimenomaan ’luonnottoman’ liikkeen välineitä”, kirjoittaa von Wright manitulla sivulla. Luonnontiede on kiinnostunut vain ”luonnollisesta” liikkeestä.
Luonnonteiteellinen tutkimus ja tekninen kehitys on luonut ihmisten käyttöön liian runsaasti erilaisia koneita. Teollistuminen johti siihen, että koneita alettiin käyttää lähes kaikilla inhimillisen toiminnan alueilla. Alettiin puhumaan myös esimerkiksi ”asumiskoneesta”.
Kun aluksi koneita käytettiin vain tavaratuotannossa, uusimmassa teollisen yhteiskunnan vaiheessa koneita sovellettiin uusille ja uusille inhimillisen elämän alueille.
Ihminen ja kone ovat kasvaneet nykyaikana yhteen. Koneiden ja ihmisen liitto muodostaa uuden hallitsemattoman kokonaisuuden uudessa konemaisesti toimivassa hallitsemattomassa yhteiskunnassa.
Suomea rakennetaan kouluissa ja työpaikoilla, ymmärtämättä samaan aikaan syvällisemmin esimerkiksi koulu- ja työpaikkakiusamista.
Kaupunkikone suurena kulutuskoneena nielee valtavat määrät luonnonvaroja ja tuhoaa koko ajan maapallon elollista elämää. Maapallon ilmakehän lämpeneminen (ilmastonmuutos) johtuu maailmanlaajuisesta ”konekulttuurista”.
Koneyhteydessä tapahtuva teknologinen elämäntapa ei ole koko laajuudessaan mahdollinen köyhimmille, koska koneiden hankkiminen ja korjauttaminen on kallista. Auto, moottorivene, purjevene, polkupyörä, tiskikone, pyykinpesukone, kännykkä, tietokone sekä pienkoneet kuten kahvinkeitin ja mikro eivät kuulu joka perheeseen ja kotiin.
Tavaratuotanto on johtanut rikkoutuvien lyhytikäisten kertakäyttötavaroiden maailmanlaajuiseen ja massiiviseen liukuhihnatuotantoon pitkään kestävien tavaroiden tuottamisen sijasta. Maapallo täyttyy tavarasta.
Tavaratulvalle ei näy päätä, koska ilmiö on yhteydessä talouselämään ja tavaroiden kuluttamisen korostamiseen jatkuvan katkeamattoman taloudellisen kasvun ylläpitämiseksi.
Talouselämä etenee nousujen ja laskujen päättymättömänä vuorotteluna ja samalla uusitaan koko tavaratuotantoa. Yhtesöissä on omaksuttu konemainen kieli ja puhe – ihmisen ääni, mikä mörisee ja surisee tavaroiden ja koneiden keskellä katkemattomana ”konemusiikkina”.
Konepuheesta puuttuu runoilijan käyttämä ”monimerkityksellinen ja -vivahteinen kieli”. Esimerkiksi että käyttää sanan ”paatunut” sijasta ilmaisua ”sydämetön” tai ”kova”.
Runoilija ei pyri todistamaan mitään (tieto). Hän antaa kaiken ”valua” siten kuin hänestä kulloinkin tuntuu. Runoilijan puheessa ei koota ja organisoida ”toimijoita” (valta) vaan runon puheessa asuu elämä siten kuin ihmisen olemista ja elämää eletään.
Kuvantekijä leijuu samoilla aalloilla kuin runoilija. Taiteella ei ole mitään tekemistä ”tieto on valtaa” -valtapelin kanssa.
Markkinaoikeuden päätös, jonka mukaan Seinäjoen sairaanhoitopiirillä on oikeus keskeyttää hankintamenettely myös taideteoksen kohdalla, on vaarallinen ennakkotapaus (kts. Ilkka 3.3.2015) sillä ratkaisu todistaa poliittisen vallankäytön tunkeutuneen myös taiten alueelle.
Mutta maalaus ei ole mikään tilattu huonosti tai hyvin toimiva vempain.
Maalaus on lahja katsojalle maailmassa olemisen kokemiseen jokaiselle yksilölle ”olemisessa itselleen”. Maalaus ei ole mikään konemaisella ruokkimisella tuotettu ”työntö- ja vetolaite”.
Nykyajassa kuuluu kummallisten puhetta. Se todistaa omalta osaltaan nykymailmasta, jolla on vaikutus myös yksilönä olemiseen.
Suomi on konehullujen maa koska täällä uskotaan koneeseen rikastumisen Sampona.
Tietotekniikka, elektroniikka- ja sähköalan salangisanakirjassa (Marcus Toivonen, 2004) on noin 2 000 alan termiä ja nimistystä. Kunnallistalouden selityssanastossa (Pertti Ruuska, 1985) on noin 800 sanaa. Koneyhteiskuntaamme liittyvät uudet sanat ja merkitykset kiehuvat kulttuurimme kattilassa ja ovat synnyttämässä uusia myyttejä.
Kansainvälisten vierasperäisten sanojen käyttö (kts. sivistyssanakirja) on yleistynyt myös arkipuheessa. Vieraita kieliä (varsinkin englantia) puhutaan nykyisin yhä enemmän.
Kaikki meistä eivät tiedä, mitä esimerkiksi sana ”logaa” (tietotekniikassa) tai sana ”kate” (talouselämässä) tarkoittaa. ”Laitteeseen kirjautuminen” ja ”talousmatematiikka” ovat valtaosalle väestöstä käsittämättömiä alueita.
Erilaisten avustajien joukko keskellä avuttomia on kasvussa. Avustajia on palkattu jopa avustamaan modernin maalauksen katsomisessa. Psykiatristen ja sosiaalisten palvelujen tarve kasvaa nopeasti massoissa. Ihminen ei pysy enää pystyssä omilla jalolla. Avuttomuus voimistaa olemattomuutta.
Tästä huolimatta valtaeliitimme jaksaa uskoa, että yhteiskuntamme toimii myös kokonaisuutena ja on demokraattinen. Vallan puhe on harvoin viisasta.
Vakavin epäkohta nyky-yhteiskunnassa liittyy vapaana yksilönä olemisen hävittämiseen ja vapaan luovan työntekemisen vapauden heikentämiseen.
Valtakunnalliseen osallisuushankkeeseen osallistuminen ja Turun suunnitteluun osallistumisen avustajana toimiminen (vuodesta 1999 lähtien) teki minut vakuuttuneeksi siitä, että osallistumisprojekteilla ei haluta suoran vaikuttamisen lujittamista vaan edustuksellisten puoluepoliitikkojen vallankäytön lisäämistä korkeiden äänestysprosenttien voimalla.
Oikeistolainen nationalismi on nyt kasvussa joka puolella Eurooppaa. Vanhatestamentillinen ja arvokonservatiivinen maaseutu-Suomi on nyt valtaa.
Onneksi tämä hyppy tappaa myöhemmin koko porvarillisen oikeistolaisuuden.
Äskettäiset eduskuntavaalimme voitti oikeistoporvaristo, vanha ”kansallinen valkoinen valta”. Keskusta ja Perussuomalaiset on tehty alunperin samasta puusta (Maalaisliitto-SMP). Kokoomuksen tausta on puolestaan 1800-luvun lopun nationalistisessa ideologiassa.
Suomen vanhoillisin kansanosa päätti äskettäisessä vaalissa, että ”arvo- ja nuorkonservatiivit” saavat painaa yksilönä olemisen vapauden nurkkaan. Yksilöllisyys, kansainvälisyys, monikulttuurisuus ja sukupuolineuraalius työnnettiin taas kerran pääraitilta sivukiskoille.
”Valkoisessa valussa” rakastetaan köyhiä ja sorrettuja ja annetaan tuomio rikkaille porvareille. ”Valkoisella valulla” korjataan yhteiskunnan virheitä ja luodaan uutta kulttuuria ja uudenlaista myytistöä.
Meidän on palattava yhteiskunnassa takaisin erityisesti asoiden ja ilmiöiden ymmärrettävyyteen sekä kulutuskestävien ja itse korjattavien tavaroiden luomiseen. Ilman omin käsin tekemistä lukutaitokin rapistuu.
”Valkoisessa valussa” luonnollinen vapaana yksilönä oleminen ja aidosti vapaa luova taideilmaisu asetetaan korruptoituneen valtaeliitin halpahintaisen massakosiskelun tilalle.
”Valkoisen valun” vastakohta on ”Musta valu”.
”Musta valu” auttaa meitä ymmärtämään vallitsevaa maailmankatsomuksellis-yhteiskunnallista ongelmaa.
Mutta ainoastaan mustaa ja valkoista vuorotellen valuttamalla voimme päästä perille siitä, mitä maailmassa on ja tapahtuu. Sekä mitä ja miten voisi olla jotain peremmin.
Kolmas toivo ”Punainen valu” on jo raskaana. ”Punaisessa valussa” proletariaatin aurinko hehkuu punaisena puista taustaa vasten.
Punainen on tavallisen työläisen väri.
