Lahdessa asuvan kuortanelainen kuvataiteilijan Soile Yli-Mäyryn abstraktis-figuratiiviset maalaukset on tehty paletilla. Hänen maalauksensa ovat railakkaita, värit ovat kirkkaita ja iloisia sekä yhteisvaikutukseltaan jännitteisiä.
Länsi-Saksassa taidetta opiskellut Yli-Mäyry on kertonut olleensa 1980-luvulla ”kaiken ulkopuolella”. kunnes hylkäsi siveltimet ja valitsi työkalukseen palettiveitsen.
Yli-Mäyryn taiteeseen voi tutustua vilkaisemalla esimerkikisi kirjaa Palava tuhka (2002). Hänellä on Etelä-Pohjanmaan Kuortanella taidehalli ja Lahden lähellä Orimattilassa taidelinna (rakennettu 1895, arkkitehti Josef Stenbäck).
Hän on väitellyt 2011 sosiologiasta. Väitöksessään hän tutki taiteilijan tekemän taideteoksen ja taiteen kohtaamisen kokemusta. Tähän samaan jännitteeseen hän törmäsi nyt myös eteläpohjalaisen polliittisen vallan ja seinäjokilais-keskustalaisen mediavallan valtapelin yhteydessä. Siinä on kohdannut taide ja kansaa kosiskeleva yhteiskunnallinen valta.
Kuortaneelta on syntynyt myös modernin arkkitehtuurin tähtemme Alvar Aalto (s. 1898). Hän aloitti Helsingin koulun käyneenä klassistina. Aallon varhaistuotantoon (koristeellisia puutaloja) voi tustusta esimerkiksi Alajärvellä.
Kuuluisin Alvar Aallon suunnitelma Etelä-Pohjanmaalla on Seinäjoen Aaltokeskus (kilpailuehdotus 1951). Ensimmäiset abstraktit maaluksetkin nähtiin Seinäjoella vasta 1960-luvulla. Sivistystä rantautui tässäkin kohtaa merenpohjaan rannikon ruotsalaiskulttuurin ansiosta. Fooninkitalot ja Jussi-paidatkin on ”varastetu” todistettavasti rantaruotsalaisilta, joita täällä vihataan usein yli kaiken.
Näköisyys kaiken a ja o
Hämeestä muinaisia eräreittejä pitkin Kyröön ja Härmänmaalle jousipyssyt ja puukot kourassa vaeltaneilla eteläpohjalaisilla on hyvin konservatiivinen taide- ja arkkitehtuurisuhde.
Seinäjokilaiset inhoavat Aallon modernismia ja ihailevat eniten keskustassa sijaitsevaa Aallon 1924 piirtämää punikkivastaisen valkoisen lahtarivallan suojeluskuntataloa sekä läheistä Mannerheimin näköispatsasta.
Sama konservatiivinen asenne vallitsee Yli-Mäyryn abstraktin taiteen tulkitsemisessa. Hänen “käsittämätön” kansainvälinen kuvakielensä ei istu eteläpohjalaisen väen kaksineuvoiseen Lapuan lain nyrkkiin.
Eteläpohjalaiset rakastavat helppotajuista kuvaa. Näköisyys on kaiken a ja o. Kullattu kehyskin on hienompi teos kuin abstrakti kuva.
Merenpohjamaakunta on taiteen kohdalla alahärmäläisen paksulompakkoisen bisnestaiteilijan Palmun ja alajärveläisen taidemaalarin Nelimarkan nurkkakunta.
Noille taiteilijoille on yhteistä se, että heidän taiteensa esittää tuttua ja turvallista eteläpojalaista maaseutukulttuuria ja -myytistöä. Palmun kuvista puuttuvat usein ihmiset. Sitävastoin Nelimarkan töissä voi ihailla myös ihmisiä ja interiöörejä.
Akkojen, piikojen ja kakaroiden puuhaa
Lappajärven järviseudun hotelli-virkistyskeskus Kivitipun ja rautatieristeykseen 1960 perustetun Seinäjoen kaupunkiuntuvikon (vrt. Raison syntyminen tienristeykseen) uuden pääkirjaston Apilan postmoderni arkkitehtuuri viestittävät kuitenkin uuden aikakauden läpimurrosta.
Kohta uusin aika ottaa teräksenlujan otteen myös kiihkouskovaisessa, monipuolue- ja monikulttuurisuvaitsemattomassa agraarimaakunnassa.
Elinkeinorakenteeltaan yksipuolinen, maatalousvaltainen eteläpohjalainen kulttuuri ei toimi abstraktin ajattelun ja elämyksellisyyden pohjalta. Se toimii omaan vanhaan myyttiuskovaisuuteen sitovan ikivanhan käsityöllis-kuvallisen koodiston pohjalta.
Tämä selittää sen, miksi Ilkka-lehden nettikyselyssä (noin 700 vastausta) eteläpohjalaiset pitivät Yli-Mäyryn henkilökuvamaalauksen sopivana hintana muutamia kymmeniä euroja.
Ruskeiden kirjekuorten filander-alkiovaltaisella patriarkaalisella äijä-Etelä-Pohjanmaalla taidekulttuuri on akkojen, piikojen ja kakaroiden puuhaa.
Tästä johtuen Seinäjoen taidehallina toimii maanalainen kellari (ei luonnonvaloa, neonvalot) ja Kauhavalla eläinlääkärin entinen omakotitalo. Seinäjoelle nousee kellarin tilalle peruskorjattu navetta.
Kauhavan taidetalo aiotaan purkaa ja rakentaa paikalle uusi kahitiilinen senioritalo. Tautiset vaalirahoitustemppuilut (eduskuntavaali 2015) saattavat haiskahtaa näissäkin kohteissa. Onneksi Suomessa on kansainvälisten tutkimusten mukaan niukasti korruptiolle altista porukkaa.
”Muitte neuvoja me emmä tartte”
Kauhavan lentosotakoulun loppu 2014 käynnisti kunnan hallinnossa vallanvaihdon, ja käynnissä olevan kulttuurimurroksen jälki on näkynyt kaupungintalon tyhjentämisestä lähtien lukuisten muiden julkisten rakennusten loppuna. Kouluja lopetetaan nyt liukuhihnamaisesti.
Ilmajoki sinnittelee samaan aikaan kuntaliitosta vastaan, eli ei Seinäjoelle. SOTE-jyrä polkee kuitenkin lopuksi kaiken alleen.
Kauhavan ikioma ympäristöjyrä ”Kangas–Annala -tie- ja siltahanke” uhkaa kansainvälistä lintujensuojelualuetta (IBA), mutta lopputulokseksi on tulossa ”betoninen sumujen silta” keskellä komiaa eteläpohjalaista kulttuurimaisemaa.
Kuva- ja valtapelitaiteen kohdalla ei voi tapahtua Etelä-Pohjanmaan taivaan alla yhtikäs mitään uutta. ”Mä itte” ja ”Muitte neuvoja me emmä tartte”, tämä kulttuuriperinne jatkuu vielä pitkään.
Jukka Paaso
Turun yleissuunnitteluarkkitehti 1987-2010, eläkkeellä Kauhavalla
Aiheesta muualla Kulttuurivihkoissa:
