Elokuun ensimmäisen sunnuntain Helsingin Sanomissa Kimmo Laakso kirjoitti itsestään persaukisena faijana. Ei käy kateeksi miestä ja isää, jolla rahat ovat vähissä, sosiaaliset paineet valtavat ja vaimo tuskastuu rahatilanteeseen. Seuraavana lauantaina Sonja Saarikoski kirjoitti köyhistä eläkeläisistä. Luulisi, että tällaisissa tilanteissa klassinen musiikki olisi viimeinen mieleen tuleva asia. Eivätkös klassisen musiikin tapahtumat ole niitä tukevasti keskiluokkaan kuuluvien näyttäytymistilaisuuksia, joilla yritetään pönkittää sosiaalista asemaa? Miten persaukisella voisi olla tällaisiin rahaa tai edes riittävästi pokkaa, vaikka kiinnostus ei sattuisikaan kohdistumaan pelkästään bluesiin tai rockiin? Yleisradiossakin Janne Koskinen hienostelee nimenomaan rahakkaissa piireissä.
Eipä kuitenkaan syytä huoleen! Ensimmäiseksi pitää unohtaa turha häveliäisyys ja muistaa, kuinka Alexander von Schönburg kirjoitti jo yhdeksän vuotta sitten tyylikkäästä köyhäilystä. Koskas kuulit viimeksi Bachin Die Kunst der Fugen elävänä esityksenä? Minä kuulin sen viime keskiviikkona (mutta en kerro, että konsertti oli maksuton). Seuraavaksi pitää unohtaa Savonlinnan oopperajuhlat ja muut kalliit ökyfestivaalit ja odottaa parempia aikoja (lue: tuloja), jolloin moisiin tapahtumiin voi ostaa pääsylippuja ja tarvittaessa maksaa jopa matkat ja majoituksetkin. Jos lippuja sattuu saamaan lahjaksi, silloinhan tilanne on yhtä juhlaa, mistä on syytä olla lahjoittajalle kiitollinen. Muutenhan tavallisen konserttikauden liput ovat festivaalilippuja halvempia ja kuitenkin parhaat esiintyjät ovat aivan yhtä loistavia kuin festivaaleillakin. Jotkin festivaalikonsertitkin voivat olla maksuttomia, kuten esimerkiksi toisinaan Helsingin taiteiden yössä, jolloin ei siis kannata hairahtua pussikaljahortoiluun.
Kun rahapula riivaa todella pahasti, silloin jopa tavallisten konserttien opiskelija- ja eläkeläisalennetuista lipuista voi vain haaveilla. Tällöin tuntuu todella pahalta lukea uutisista, että vuosittain parempiosaisilta jää miljoonien arvosta pöytälaatikoiden pohjalle vanhenemaan kulttuuri- ja liikuntaseteleitä ja joskus jopa lounasseteleitä. Miksi?! Ennen kuin halkeaa kateudesta (Hävetkää unohtajat – tai jos voitte, niin antakaa moinen etu edes eteenpäin jollekulle, joka sitä oikeasti arvostaa!), kannattaa tarkistaa, pääseekö konserttien kenraaliharjoituksiin edullisesti. Lisäksi musiikkioppilaitokset ja erilaiset kulttuurikeskukset tarjoavat joko edullisia tai suorastaan ilmaisia konsertteja aika paljon ja toisinaan laatu on yllättävän hyvä. Aina näistä konserteista ei ole mainintaa sanomalehdissä, joten kannattaa seurata netti-ilmoittelua. Eikä hätä lue lakia, oli uskonnollisuuden laita miten tahansa, kun kirkoissa on ilmaisia konsertteja (Yksi suosikeistani on Euroopan yleisradioliiton joulukonsertti) eikä ovella kysytä jäsenkirjaa. Rohkeasti sisään vaan!
Levykauppojen uutuudet saa unohtaa. Kahdella kympillä ostaa jo aika paljon syötävää. Parempi käydä ympäristöystävällisesti antikvariaateissa tai kirpputoreilla, joissa klassiset levyt ovat usein jostain ihmeen syystä pahnanpohjimmaisina ja siksi halpoja. Itse olen ostanut niistä loistavia levyjä jopa avaamattomissa pakkauksissa. Kerran löysin ilmaisjakelusta Oleg Kaganin, Yuri Bashmetin ja Svjatoslav Richterin esitykset Šostakovitšin sonaateista viululle ja pianolle sekä alttoviululle ja pianolle.
Vieläkin halvempi ratkaisu löytyy kirjastoista, joista voi löytyä lähes mitä tahansa, jopa sellaistakin, mitä muualta ei enää saa. Ainakin Helsingin kaupunginkirjastosta voi lainata samanaikaisesti sata lainaa ja uusia niitä melkein viisi kuukautta, joten tarjolla on valtava määrä kuunneltavaa. Sitten vain tarkkana lainojen uusimisien ja palautusten kanssa, etteivät myöhästymismaksut pääse yllättämään!
Kun on matti kukkarossa, radio ja televisio ovat hyviä ja turvallisia valintoja. Lisäksi monet ohjelmat ovat tarjolla myös netissä vaihtelevan ajan lähetyksen jälkeenkin, joten tarjonnasta ei ole puutetta nuukimmalle tai laiskimmallekaan kuulijalle. Ainakin klassisen musiikin osalta Piraattipuolueen voi julistaa turhaksi.
Olisihan se hienoa, jos kaikilla olisi varaa maksaa muusikoille konserteista kunnolla, mutta kun ei ole. Toisaalta kaikki muusikot eivät pääse täysihintaisina heti julkisuuteen, mikä on surullisella tavalla köyhimpien etu. Olipa kerran maksuton urkukonsertti, jossa olin ainoana kuulijana. Entä, jos en jostain syystä olisikaan mennyt kyseiseen konserttiin? Kuulin urkurilta konsertin jälkeen, että jotkin vierailevat muusikot olivat joutuneet kohtaamaan tyhjän kirkon. Pitäisi kai kehittää palvelu, joka vinkkaa vähintään lähialueen pienituloisille, jos joku muusikkoparka meinaa jäädä kokonaan ilman yleisöä. Joka tapauksessa onneksi on kuitenkin niin, ettei klassisesta musiikista nauttiminen ole aina rahasta kiinni ja loistava musiikki tarjoaa kokemuksen elävöittävästä henkisestä rikkaudesta.