Martina Roosin johdolla ilmaisuopintojen opiskelijat ja laulajat olivat valmistelleet Musiikkitaloon illan, jolle tarinalliset raamit asettivat Lewis Carrollin Liisa Ihmemaassa ja Alice Peilitaikamaassa sekä Tšehovin Kolme sisarta. Peilimaa – fakin seikkailu alkoi vauhdikkaasti koelaulutilaisuudella, jossa tenori (Tuukka Säily) esitti Mantovan herttuan aarian Questa quella (Verdi). Yleisön keskellä istunut raati ei kelpuuttanut häntä, mutta Yön kuningattaren esittäjän (Alina Koivula) kyllä. Sitten punatukkaisia laulajia epäillyt raati juoksi lavalle ja esitettiin yhteistanssinumero.
Laulajiin, kuten kaikkiin esiintyviin taiteilijoihin, kohdistuvat vahvat ulkonäköpaineet, jota peilailu myös symbolisoi äänen projisoinnin ohella.
Esitys oli rytmitetty musikaali- ja ooppera-aarioihin, ja edellä mainitun tarinan raamit sallivat jouhevasti etenemisen kappaleesta toiseen. Dave Dreyerin ja Billy Rosen Me and my shadow´n ympärille oli rakennettu hauska Liisan soolo, jossa hän ajautui Peilimaassa eteenpäin.
Esityksen laulullisia kohokohtia olivat bel canto-aariat Qui la voce… vien diletto (Bellini, esittäjä Emma Raunio) ja Donizettin Sulla tomba. Alina Koivulan lyyriset koloratuurit eivät sujuneet vielä ihan rasvatusti Bernstein-hitissä Glitter and be gay, mutta Offenbachin kappaleessa Les oiseaux dans la charmille hän räjäytti potin mahtavasti dramatisoidussa kohtauksessa, jossa hän esitti napin painalluksesta laulavaa nukkea. Tästä siirryttiin toiseen kohokohtaan, Offenbachin Kärpäsduettoon, jossa Visa Kohva esitti ihastuksensa ympärillä pörräävää kärpästä ja Emma Raunio kolosta ryömivää toista hylnteistä.
Useimmat kohtaukset oli dramatisoitu liikunnallisiksi ja toiminnallisiksi, ja välillä näyttämötyöskentelyyn keskittyminen kostautui laulupuolella. Kappaleiden hiominen oli jäänyt vähemmälle – tai sitten epävarmat ylä-äänet ja horjuva resonanssi kuuluivat tavoiteltuun taiteelliseen vaikutelmaan.
Kuten jo esityksen otsikosta selvisi, laulajaksi kasvaminen on tuskallinen peilausprosessi, jossa joutuu katsomaan peilistä sekä itseään että olemaan myös opettajansa peilauksen kohteena. Hengitys ja tuki ovat laulamisen perusasiat, mutta niistäkin voidaan olla montaa mieltä. Peilaus on avainsana kaikessa ihmiselämässä. Samaa peilausta ihminen harrastaa missä tahansa vuorovaikutuksessa ja erityisesti rakastuessaan. Myös laulaminen on peilausta, vokaalien projisointia.
Stephen Sondheimin kappaleet Into the woods -musikaalista olivat molempien väliaikojen suola ja pippuri: kevyitä, hauskoja moraliteetteja, jotka sopivat mainiosti työryhmän pop-äänille.
Peilimaa – fakin seikkailu. Esitys Helsingin Musiikkitalossa 23.5. Ohjaus: Martina Roos. Työryhmä: Sofia Kosonen, Visa Kohva, Emma Raunio, Mari Karjalainen, Tuukka Säily, Milla Mäkinen, Maritta Manner.