Tommi Uschanov pohtii kolumnissaan Helsingin Sanomissa 25.8., kannattaisiko elää 500- tai 1000-vuotiaaksi, kun nykyvanhuksenkin on vaikea ymmärtää nuorisoa ja sietää tutun elämänmenon käymistä yhä käsittämättömämmäksi. Tähän liittyen Uschanov kysyy, kuka kuuntelee Beatlesia vuonna 5000. Kiinnostava kysymys. Entä kuka kuuntelee klassista musiikkia vuonna 5000? Kenpä tietäisi sen, mutta voihan sitä hieman pohtia, millaiset seikat voisivat asiaan vaikuttaa.
Aloitetaan kuitenkin Beatlesista: mikä siitä tekee Beatlesia? Melodiat ja sointurakenteet? Niiden perusteella voi toki tunnistaa lukuisia Beatles-kappaleita, mutta kelpaako Beatles-fanille mikään muu kuin Beatlesin omat esitykset? Ei kai sentään… Kyllä sen ihan oikeaa Beatlesia pitää olla! Mutta klassisessa musiikissa ei vaadita eikä voida vaatia ehdottomasti säveltäjän omaa esitystä, vaikka monet 1900- ja 2000-luvun säveltäjät ovatkin sekä esittäneet että levyttäneet teoksiaan.
Esimerkiksi Šostakovitšin Pianokvinteton pianistina voi olla säveltäjän sijaan moni muukin hyvä pianisti ja eiköhän Lindbergin pianokonsertoistakin tule tarjolle hyviä esityksiä muidenkin kuin Lindbergin itsensä soittamana.Kun klassiset sävellykset saavat erilaisia tulkintoja, silloin eri aikakausien muusikot ja kuulijat voivat kokea ties minkä aikakausien teokset itselleen mielekkäiksi. Beatlesin Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band puolestaan kuulostaa aina jokseenkin samalta, koska kyseessä on yksi ja sama äänite. Erot ovat vain äänentoiston laadussa. Kun tulkinta ei esityksessä muutu, tuleeko Kersantti Pippurista vuosisatojen myötä yhä vieraampi ja vieraampi, vai siirtyykö kuuntelukokemus tulevaisuudenkin kodeissa vanhemmilta lapsille, jolloin siitä tulee osa lasten kulttuurista äidinkieltä?
Vaikka Beatlesia on kuunneltu jo yli 40 vuotta, ei tämä aika ikuisuusnäkökulmasta ole juuri mitään ja siksi Uschanovin esittämää kysymystä onkin parempi tarkastella nimenomaan klassisen musiikin kautta. Tällöin ruvetaan saamaan riittävästi aikaperspektiiviä jo asian empiiristäkin arvioimista varten: modernia klassista musiikkia on esitetty jo noin sata vuotta eli suunnilleen yhtä kauan kuin jazzia, Mozartia yli 200 vuotta, Palestrinaa yli 400 vuotta, Machauta yli 600 vuotta ja Hildegard Bingeniläistä yli 800 vuotta. Kannattaa muistaa, ettei siitä sentään ihmisikää ole, kun keskiaikainen yksiääninen laulu oli suorastaan muotia ja luostarikuorojen levytyksiä ostettiin tavaratalojen levyosastoilta. Ja ainakin Vox Silentii ja Anonymous 4 esiintyvät edelleen aktiivisesti.
Vaikka vanhempi sukupolvi siis taivastelisikin nuorison toilailua tyyliin ”oi aikoja, oi tapoja” ja teinit pälyilisivät keski-ikäisiä fossiileita epäluuloisesti, niin vieläkin esitetään ja kuunnellaan niiden menneiden vuosisatojen kappaleita, joiden säveltäjillä oli aika erilainen maailmankuva kuin nykyihmisillä. Ilmeisesti teoksia on onnistuttu tulkitsemaan tavoilla, jotka tekevät niistä koskettavia nykykuulijoillekin. On sitten kokonaan eri juttu, ovatko tulkinnat ollenkaan sellaisia, kuin säveltäjät ovat tarkoittaneet. Tätähän ei pysty mitenkään tarkistamaan. Koska menneet säveltäjät eivät voineet verrata teoksiaan kaikkeen siihen heidän jälkeensä sävellettyyn musiikkiin, mitä me voimme kuulla, ainakin siksi suhteemme heidän musiikkiinsa on väistämättä erilainen kuin heillä itsellään. Muistelen kuitenkin Olli Mustosen todenneen, että hyvä sävellys sietää erilaisia tulkintoja.
Kuunnellaan vaikka Johann Sebastian Bachia. Kuinka eri tavoin hänen musiikkiaan ovat soittaneet esimerkiksi Pablo Casals ja Pieter Wispelwey sellolla, Svjatoslav Richter, Glenn Gould ja András Schiff pianolla tai vaikka Wanda Landowska ja Ton Koopman cembalolla! Ainakaan ei tarvitse pelätä, etteikö tulkintoja rukattaisi uusiksi aina kulloisenkin tarpeen mukaan. Luultavasti paljon suurempi uhka jonkin musiikin säilymiselle on kaikki se tuleva musiikki, joka syrjäyttää suuren osan nyt kuuntelemastamme musiikista. Tuleeko se edes Euroopasta?
Nyt soitetaan Stravinskya ja Rautavaaraa eikä Pleyeliä tai Cherubinia, mutta soitetaanko vuonna 5000 mitään, mikä nyt kuuluu kantaohjelmistoon? Kuka tietää, mutta ei kai se aivan mahdottomalta tunnu, jos yli 800 vuotta vanhaa musiikkiakin viitsitään esittää. Luultavasti ihminen ei sittenkään edes sellaisessa ajassa muutu siinä määrin, etteikö todella vanhastakin musiikista saataisi iloa irti. Onko vuonna 5000 edes sellaisia soittimia kuin nyt tai onko sillä mitään väliä? Millä on väliä, on se, että pyrkisimme elämään tavalla, jolla vältettäisiin tulevaisuudessakin täysimittainen ydinsota tai sellaiset ekologiset katastrofit, jotka kyseenalaistaisivat ihmisen säilymisen lajina. Vain tällä ehdolla voimme spekuloida, kumpi kestää kauemmin: Euroopan unioni vai Beethovenin Yhdeksäs sinfonia.
