Kulttuurivihkot 4–5/2012
Yhdysvaltojen politiikka ei muuttunut mitenkään, kun maan presidentti vaihtui neljä vuotta sitten. Sen sijaan kansalaisyhteiskunnan edistyksellinen puoli passivoitui, kun Valkoista taloa alkoi isännöidä »oma mies». Obaman edistyksellisyys on vasemmisto- ja oikeistopiirien yhteinen harha. Näin väittää internetsivuston »Obama the Conservative» perustanut Ilari Kaila.
Barack Obaman valinta Yhdysvaltojen presidentiksi neljä vuotta sitten George Bush nuoremman jälkeen herätti runsaasti toiveita maan politiikan suunnan muuttumisesta. Obamalta odotettiin edeltäjäänsä rakentavampaa ja rauhanomaisempaa kansainvälistä yhteistyötä, ihmisoikeuksien parempaa kunnioittamista sekä tasa-arvosta ja heikoimmista enemmän huolta kantavaa sosiaali- ja talouspolitiikkaa. Obamalla olikin runsaasti näihin teemoihin liittyviä vaalilupauksia.
New Yorkissa asuva suomalainen säveltäjä ja vapaa toimittaja Ilari Kaila toimittaa jo toista vuotta tiuhaan päivitettävää blogisivustoa ”Obama the Conservative”, jossa muun muassa systemaattisesti verrataan toisiinsa a) Bushin tekoja, b) Obaman puheita ja c) Obaman tekoja. Huolellisesti dokumentoiduista vertailuista selviää, että eroja kahden maineeltaan hyvin erilaisen presidentin teoissa on ollut ällistyttävän vähän. Sen sijaan kuilu Obaman vaalienaluspuheiden ja hänen valintansa jälkeisten tekojensa välillä on valtava.
Obama on lähes kaikilla aloilla jatkanut Bushin linjaa ja joissakin asioissa vienyt sitä jopa pitemmälle kuin Bush itse. Tunnetuimpia Obaman petettyjä lupauksia on Guantánamon vankileirin sulkeminen. Aluksikin Obaman suunnitelma oli vain siirtää sen pahamaineisia toimintoja muualle, mutta maaliskuussa 2011 hän antoi uuden asetuksen, joka vahvisti Guantánamo Bayn pysyvän roolin paikkana, jonne voidaan pidättää terrorismiepäiltyjä määräämättömäksi ajaksi, sekä sotilastuomioistuinten toiminnan siellä. Näin pitkälle Bushkaan ei virkakaudellaan mennyt. Sivustolla siteerataan ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchia: ”Presidentti Obama jää historiaan presidenttinä, joka ikuisti Yhdysvaltojen lakiin määräämättömäksi ajaksi tapahtuvan pidätyksen ilman oikeudenkäyntiä.”
Obama sanoutui vaalikampanjassaan yksiselitteisesti irti kidutuksesta. Presidenttinä hän antoi kidutusta harjoittaneille tai määräänneille sekä kidutuksen todisteita tuhonneille laajan immuniteetin paitsi syytteitä myös tutkimuksia vastaan. Kidutus jatkuu Bagramin vankilassa Afganistanissa, ja Obama on määrännyt CIA:n jatkamaan kidutukseen johtavia ”erikoisluovutuksia” muihin maihin.
Vasemmistokin haastamaan
Edityksellisissä piireissä Obaman merkittävimpänä saavutuksena pidetään terveydenhuoltouudistusta. Kailan blogissa kerrotaan, kuinka lääke- ja vakuutusyhtiöt, sairaalat ja useat muut asianosaiset lobbasivat vaikuttaakseen sen sisältöön ja edistääkseen sen hyväksymistä ja käyttivät tähän arvioiden mukaan sadoista miljoonista noin miljardiin dollaria. Uudistus ei ehkäise mitenkään terveydenhuoltomaksujen nousua, kun julkinen vakuutusmahdollisuus poistuu. Terveysvakuutusyhtiöiden osakekurssit kohosivatkin uudistuksen läpimenon jälkeen pilviin massiivisten voittojen odotuksessa. Jo viime vuosikymmenellä näiden yritysten voitot kasvoivat 250 prosentilla.
Uudistuksen on sanottu takaavan sairausvakuutuksen entistä useammalle, mutta kongressin budjettitoimiston arvion mukaan vuonna 2019 yli 25 miljoonaa ihmistä tulee edelleen olemaan ilman vakuutusta. Senkin jälkeen laki antaa yhtiöille mahdollisuuden useiden porsaanreikien kautta evätä korvauksia niiltä, jotka ovat tulleet valtion mandaatilla asiakkaiksi.
Veropolitiikassa Bush jäi historiaan suurituloisimpien veronalennuksista, mutta Obama on jatkanut niitä.
Ympäristö- ja ilmastokysymyksissäkin Obamalta odotettiin paljon Yhdysvaltojen jätettyä ratifioimatta Kioton sopimuksen Bushin kaudella. Obama on kuitenkin jatkanut kansainvälisissä neuvotteluissa täsmälleen samaa linjaa kuin Bush: hän vastustaa laillisesti sitovia sopimuksia. Kööpenhaminan ilmastokokouksessa joulukuussa 2009 hän henkilökohtaisesti hylkäsi kaikki sitovat päästörajoitukset. Kun Bolivia ja Ecuador, joita ilmastonmuutos erityisesti uhkaa, protestoivat todellisten päämäärien puuttumista sopimuksesta eivätkä allekirjoittaneet sitä, Obaman hallinto rankaisi niitä perumalla niille lupaamansa ilmastoavun.
Tässä oli vain muutamia esimerkkejä ”Obama the Conservative” -sivuston laajasta aineistosta. Tekijät toivovat että, sivusto auttaisi vaihtamaan poliittisen keskustelun suuntaa, jota on viime aikoina hallinnut teekutsuliike ja muu Obamaa haastava oikeisto, mobilisoimaan äänestäjiä uudelleen ja muistuttamaan edistyksellisiä ihmisiä siitä, miksi he ovat tukeneet Obamaa.
Obaman puolustajat muuttivat selityksiään
Ilari Kaila, minkälaisen vastaanoton sivusto on saanut?
Aihe herättää yhä vahvoja tunteita. Tosin jopa sivuston lyhyen olemassaolon aikana Obaman omistautuneimpien kannattajien hurmoshenkisyys tuntuu vähän laantuneen. Sivuston julkisissa kommenttiosioissa on lähes yksinomaan positiivista palautetta. On ollut mielenkiintoista huomata, että negatiiviset reaktiot tulevat lähes aina henkilökohtaisina sähköposteina; kukaan ei tunnu haluavan väitellä julkisella foorumilla tosiasioita vastaan. Kielteinen palaute on aina yleisellä, abstraktilla tasolla: Obamaa puolustellaan republikaanien poliittisen sabotaasin uhrina tai selittämällä hänen tekojaan USA:n poliittisen järjestelmän toimimattomuudella. Obaman politiikasta syytetään mieluummin vaikka kuun asemaa kuin presidenttiä itseään.
Sivustolla on ollut reilut 21 000 kävijää (uniikeista IP-osoitteista). Viimeisen noin puolen vuoden ajan se on saanut vajaat 2 000 uutta lukijaa kuukaudessa.
Kuinka laajasti arviosi mukaan Yhdysvalloissa on ymmärretty Obaman lupausten ja tekojen välinen kuilu?
Tämä itsestäänselvyys on alkanut hiljalleen rekisteröityä. Ensimmäisen kahden vuoden aikana Obaman räikeimpiä lupausten rikkomisia seliteltiin nerokkaana poliittisena taktikointina: »presidentti pelaa 11-ulotteista shakkia» oli iskulause, jota pitkään toisteltiin naama peruslukemilla. Nykyään tällaista ei kukaan enää kehtaa vakavissaan väittää, ja presidentin kannattajien selityksinä ovat useimmiten nuo edellisessä vastauksessa mainitsemani seikat.
Viime vuosina paljon näkyvyyttä ja kannatusta saaneessa teekutsuliikkeessä Obamaa pidetään lähestulkoon kommunistina, ja toisaalta edistyksellisissä piireissä hänen julkikuvansa on ainakin vähän liberaalimpi ja vähemmän oikeistolainen kuin Bushin tai Mitt Romneyn. Eletäänkö molemmissa piireissä saman harhan vallassa?
Niissä sekä eletään saman harhan vallassa että kyynisesti pidetään tätä harhaa yllä. Kun maassa on käytännössä yhden korporaatiopuolueen kaksi siipeä, on käytettävä mielikuvitusta, jos haluaa saada ihmiset uskomaan, että heillä on todellisia vaihtoehtoja. Hyvä esimerkki Romneyn ja Obaman samankaltaisuudesta on terveydenhuoltouudistus — Obaman ainoa konkreettinen saavutus, joka saattaisi edistää liberaalia agendaa. Laki perustuu Massachusettsissä vuonna 2006 käyttöönotettuun järjestelmään, jonka pääarkkitehti on silloinen kuvernoori Mitt Romney. Republikaanit tarjosivat samaa suunnitelmaa vaihtoehdoksi Clintonin ajamalle valtakunnalliselle terveydenhuoltouudistukselle.
Ulkopolitiikassa ehdokkaat ovat kuin kaksi marjaa. Aaron David Miller, ulkoministeriössä vuosikymmeniä työskennellyt Washingtonin veteraani, kirjoitti hiljaittain tästä Foreign Policy -lehdessä. Jutun otsikko oli Barack O’Romney. Miller päivitteli, miten kukaan voi kuvitella tai rehellisesti väittää, että valtapuolueiden välillä olisi ulkopolitiikassa mitään eroja. Tämä ei ollut kritiikkiä; Miller pitää yhtenäistä ulkopoliittista linjaa Yhdysvaltojen suurena vahvuutena.
Homojen oikeudet parantuneet
Onko mielestäsi mitään asioita, joissa Obama olisi saanut merkittäviä positiivisia muutoksia aikaan?
Vielä kesäkuussa olisin sanonut, että terveydenhuoltouudistuksen nettosaldo saattaa olla kaikesta huolimatta jossain määrin plussan puolella. Korkein oikeus kuitenkin kumosi juuri lain edistyksellisimmän osion. Tästä ei maan ulkopuolella ilmeisesti uutisoitu lähes ollenkaan, nähdäkseni ei ainakaan Suomessa. Jopa Yhdysvaltain sisällä se herätti ihmeen vähän huomiota. Kyseessä oli Medicaid-ohjelman laajennusta koskeva lainkohta. Noin kuusi miljoonaa ihmistä tulee arvioiden mukaan jäämään vaille Medicaid-vakuutusta, ja noin puolet heistä ei tule hankkimaan vakuutusta muualtakaan. Lisäksi pitää muistaa, että sairasvakuutus ja terveydenhuolto eivät ole yksi ja sama asia. Ironista kyllä, tämä korkeimman oikeuden päätös johtui Obaman itse nimittämän Elena Kaganin antamasta äänestä. Korkeimman oikeuden siirtyminen oikeistolaisempaan suuntaan on myös ollut huolestuttava kehitys — ja tässä tapauksessa se sattui Obaman omaan nilkkaan.
Homojen oikeudet ovat menneet eteenpäin. Vaikka Obaman hiljattain antama tuki homojen oikeudelle avioitua olisikin ollut laskelmoitu veto vaalivuonna, se on silti arvokas asia, josta hän ansaitsee kiitosta. Obaman kontribuutio on ollut symbolisesti merkittävä asia, mutta siitä ei ole toistaiseksi seurannut mitään konkreettista — hän on tehnyt selväksi, että osavaltiot saavat edelleen päättää avioliittoasiasta. Sen oli siis tarkoituskin olla vain symbolinen ele. Myös avoimesti homoseksuaalisten sotapalvelun kieltävä laki kumottiin Obaman aikana.
Obama-liike vuoden 2008 presidentinvaaleissa oli paljolti hyvin edistyksellistä joukkoa. Mukana oli esimerkiksi kansalaisoikeusaktivisteja, sodanvastustajia ja ammattiyhdistysaktiiveja. Miksi nämä ryhmät eivät ole pystyneet vaikuttamaan Obamaan enää tämän presidentiksi valinnan jälkeen?
Demokraatit tietävät äänestäjiensä pysyvän uskollisina, mistä seuraa se, että vasemmistolainen tyytymättömyys on presidentille poliittisesti täysin yhdentekevä asia. Franklin D. Rooseveltin New Deal -uudistukset juontuivat jatkuvasta, julkisesta poliittisesta painostuksesta. Ne joko auttoivat häntä toteuttamaan uudistukset tai pakottivat hänet niihin, tulkinnasta riippuen. Usko Obamaan oli niin vahva, että monille poliittinen aktivismi tuntui päättyvän hänen vaalivoittoonsa tai muuttui presidentin sokeaksi kannattamiseksi. Tämä on ollut Obaman presidenttiyden tuhoisin seuraus: on ollut pelottavaa nähdä, miten suurelle osalle vasemmistoa ne rikokset, jotka Bushin aikana olivat heidän mielestään barbaarimaisia, ovat nyt muuttuneet yhdentekeviksi tai jopa puolustettaviksi asioiksi. Homojen oikeuksia ajavat järjestöt ovat pysyneet aktiivisina ja aggressiivisina, ja mainitsemani edistysaskeleet ovat olleet suoraa seurausta tästä.
Ratkaisijoina imago, karisma ja retoriikka?
Olet aikaisemmin nostanut keskusteluun eurooppalaisten mielestäsi ennakkoluuloisia ja mustavalkoisia käsityksiä sekä tietämättömyyttä Yhdysvalloista. Keskustelimme tästä Kulttuurivihkojen Amerikka-teemanumerossa (3/2008). Bush oli Euroopassa äärimmäisen epäsuosittu, Obama taas on mielipidemittausten mukaan Euroopassa suositumpi kuin Yhdysvalloissa tai missään muuallakaan maailmassa. Miten tulkitset tätä ilmiötä?
Tämä on hyvä esimerkki siitä, että eurooppalaisten asenteet Yhdysvaltoja kohtaan eivät liity varsinaiseen politiikkaan vaan pinnallisiin vaikutelmiin. Pew Research Centerin hiljattain tekemän tutkimuksen mukaan Obaman suosio on pysynyt korkeimmalla Länsi-Euroopassa. Mutta lukuisien Pew’n ja muiden tahojen tekemien tutkimusten mukaan Obaman ja USA:n suosio arabi- ja muslimimaissa on romahtanut jopa matalammalle kuin Bushin aikoinaan, alun optimismin jälkeen. Tämä on ymmärrettävää: arabimaiden kansannousujen aikana Obaman politiikka Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa on paljastunut jopa kyynisemmäksi kuin Bushin. Tällaiset seikat eivät tunnut eurooppalaisia kiinnostavan; Obaman eittämätön älykkyys, akateemisuus, supliikki ja komeus ovat tärkeämpiä tekijöitä. Vaikka olen itse hyvin kriittinen USA:n hallintoa kohtaan, harva asia poliittisessa keskustelussa ärsyttää minua yhtä paljon kuin eurooppalaisten tietämätön antiamerikkalaisuus, johon liittyy yleensä stereotyyppisiä käsityksiä maan kansalaisista ja täysi mielenkiinnon puute Euroopan ja oman valtion toimintaa kohtaan.
Osaatko arvioida, mitä Obama oikeasti ajattelee? Onko hän hylännyt aiemmat ihanteensa, vai onko hänellä ollut vastassaan liian vahvoja voimia, joiden takia hän ei ole saanut alkuperäisiä pyrkimyksiään läpi, vaikka olisi halunnut?
Mielestäni rakentavinta on arvioida puuta hedelmiensä mukaan. Spekulaatio siitä, mitä joku huippupoliitikko oikeasti sisimmissään tuntee, on usein yhtä hyödytöntä kuin se, että elokuvafani pohtii viimeisimmän Bond-elokuvan nähtyään, millainen tyyppi Daniel Craig on. Itse en kuitenkaan missään vaiheessa pitänyt Obamaa idealistina, vaan täysin tavallisena, laskelmoivana ammattipoliitikkona. Hänen karismassaan ja retoriikassaan on jotain niin vahvaa, että ihmiset helposti projisoivat häneen omia toiveitaan. Bushilla oli hyvin samanlainen vaikutus Yhdysvaltojen konservatiiviseen väestöön, joka piti häntä maanläheisenä ja hyväsydämisenä jokamiehenä. Erityisen kuvaava esimerkki on se, että Obama toi jo vaaliväittelyissä täysin avoimesti esiin aggressiivisen ulkopolitiikkansa. Monet hänen pasifistisemmat kannattajansa väittivät kivenkovaa, että juuri näissä asioissa Obaman oli pakko valehdella voittaakseen vaalit. Valitettavasti nämä militaristiset puheet ovat niitä harvoja, joiden takana hän on myös teoillaan seissyt.
Sivustoa lukiessa tulee helposti ajatelleeksi, että vaikka presidentillä on Yhdysvalloissa hyvin paljon muodollista valtaa, ratkaisevammassa roolissa taitavat silti olla vakiintuneet valtiolliset rakenteet, toimintatavat ja niihin kietoutuneet valta-asetelmat – kaikki se, josta on käytetty esimerkiksi nimiä ”syvä valtio” ja ”syväpolitiikka”. Missä tällainen vaaleissa valittavista henkilöistä paljolti riippumaton valta tällä hetkellä lymyää? Ketkä sitä käyttävät?
Olen samaa mieltä syvään juurtuneista valta-asetelmista. Edistyksellisissä piireissä halutaan kuitenkin uskoa, että Bush ja Romney ovat näiden rakennelmien edustajia, kun taas Obama on samojen rakennelmien uhri. Tässä analyysissä ei ole vähäisintäkään järkeä. Obama on status quon puolustaja ja ylläpitäjä, aivan kuten Bush.
Poliittinen ja taloudellinen valta ovat Yhdysvalloissa, kuten suurimmassa osassa maailmaa, yksi ja sama asia. USA:ssa vaalit voittaa useimmiten se ehdokas, jonka kampanjalla on eniten rahaa. Vuonna 2008 Obaman budjetti oli valtava, ja rahoitus tuli suurimmalta osin Wall Streetiltä, mikä selittää hänen talouspolitiikkaansa. Suurilla korporaatioilla ja yksittäisillä miljardööreillä on suunnattomasti vaikutusvaltaa, ja suuri osa poliitikoista on heidän ostamiaan lakeijoita. Esimerkiksi veljekset David ja Charles Koch ovat viime vuosina saaneet paljon ei-toivottua julkisuutta. He ovat tietenkin vain jäävuoren huippu – tai yksi monien jäävuorien huipuista –, mutta kiinnostava tapaus sinänsä. Kochit ovat olleet mukana luomassa ja rahoittamassa teekutsuliikettä, lukuisia konservatiivisia vaalikampanjoita, lobbausjärjestöjä ja niin edelleen.
Äänestysaktiivisuus Yhdysvalloissa on yleensä ollut länsimaisittain alhainen, 50-60 prosentin luokkaa. Voisiko tähän olla osasyynä se, että kahden pääpuolueen ja niiden ehdokkaiden väliset poliittiset erot ovat niin vähäisiä, vai johtuuko se pikemminkin kansalaisten valistuneisuuden puutteesta?
Lukuisissa mielipidemittauksissa enemmistö Yhdysvaltain kansalaisista sanoo, että äänestämällä ei voi juurikaan vaikuttaa asioihin. He ovat pitkälti oikeassa. Se, ettei tuhlaa aikaansa äänestämiseen on tästä näkökulmasta täysin rationaalista, ehkä jopa merkki tietynlaisesta »apaattisesta valistuneisuudesta».*
Luottamus Obamaan passivoi kansalaisyhteiskuntaa
Toivotko kaikesta huolimatta, että Obama voittaa Mitt Romneyn vaaleissa vai onko asia mielestäsi yhdentekevä?
Kysymys ei ole mielestäni niin yksinkertainen. Jos Obama häviää, tärkeää on myös, miten se tapahtuu. Ensimmäisissä kongressivaaleissa Obaman valinnan jälkeen demokraatit saivat pahasti selkäänsä: republikaanit ottivat alahuoneen haltuunsa ja lisäsivät paikkojaan senaatissa. Syy tähän oli selvä: valtava innostus oli jo kahdessa vuodessa alkanut antaa myöten apatialle, kun Obaman lupaamaa muutosta ei kuulunut. Demokraatit reagoivat tappioonsa kuitenkin täysin väärästä lähtökohdasta ja päättivät siirtyä entistäkin enemmän oikealle. Kuten sanoin, niin kauan kuin demokraatit tietävät äänestäjiensä pysyvän heille uskollisina, mikään valittaminen ja purnaus ei tule auttamaan. Demokraattien täytyy pelätä voivansa hävitä vaalit siksi, että menettävät tarpeeksi ison osan vasemmistolaisista äänistä. Jos Obama siis menettäisi tarpeeksi ääniä esimerkiksi vihreiden Jill Steinille, demokraatit ehkä ottaisivat viimein onkeensa. Bushin ja Goren välisessä kamppailussa Ralph Naderiä syytettiin vasemmiston äänien vastuuttomasta hajottamisesta historiallisen tärkeiden vaalien aikana. Itse en ollut tästä silloin, enkä vieläkään, samaa mieltä. Mutta Romneyn ja Obaman välillä ei voi parhaalla mielikuvituksellakaan nähdä suurta ideologista kamppailua. Jos vihreä puolue saa edes joissain tärkeissä osavaltioissa tarpeeksi tuulta purjeisiinsa, se saattaisi auttaa siirtämään demokraatteja vasemmalle.
Romney nimitti äskettäin varapresidenttiehdokkaakseen Paul Ryanin. Hupaisaakyllä, tämä valinta otettiin vastaan valtavan innostuneesti – sekä republikaanien että demokraattien joukoissa! Ryan haluaa systemaattisesti tuhota viimeisetkin rippeet sosiaalisesta turvaverkosta ja keventää miljonäärien, miljardöörien ja suuryritysten verotusta lähes olemattomaksi. Tämä on antanut kampanjoille kummankin leirin toivomaa kontrastia. On kuitenkin vaikea sanoa, kuinka radikaali Romney olisi presidenttinä; hänellä on ollut varsin liberaaleja mielipiteitä monista asioista, mutta hänen poliittiset ”vakaumuksensa” vaihtuvat tiuhaan ja helposti. Samoin on Obaman laita; hänen vuoden 2008 vaalikampanjansa profiloitui hyvin liberaalina, mutta presidenttinä hän on ollut Yhdysvaltojen mittakaavassa keskustalainen (eli varsin konservatiivinen). Romney todennäköisesti gravitoituisi kohti samaa keskustaa.
Obama olisi ehkä marginaalisesti parempi presidentti kuin vastustajansa, ainakin yhden asian suhteen: Romney nimittäisi todella konservatiivisia tuomareita korkeimpaan oikeuteen. Toisaalta Obaman vaarallisin ominaisuus on ollut se, että sellaiset ihmiset, jotka tavallisesti välittävät ihmisoikeuksista, kansalaisoikeuksista ja rauhasta, ovat hänen presidenttikautensa aikana passivoituneet, kun Yhdysvaltain imperiumi on saanut uudet, ystävälliset kasvot.
Aiheesta muualla internetissä:
