Yhteiskunnallisen elokuvan ja taiteen festivaali Lens Politica järjestetään Helsingissä seitsemättä kertaa 28.11.–2.12. Kulttuurivihkot esittelee ohjelmistotärppinä Saharan konfliktia ja sahrawi-kansan tilannetta käsittelevän fiktioelokuvan Wilaya (2012).
Afrikan tuntematonta historiaa
Arabikevään nimellä tunnetut arabivaltioiden kansannousut ja mielenosoitukset ovat olleet uutisten kestoaiheita melkein kahden vuoden ajan.
Yleensä koko tapahtumasarjan katsotaan alkaneen Tunisian vallankumouksesta vuodenvaihteessa 2010–2011. Toisen näkemyksen mukaan arabikevään synty voidaan sijoittaa Länsi-Saharaan, missä Marokon sotavoimat tuhosivat väkivaltaisesti alueen alkuperäiskansoihin kuuluvan sahrawien perustaman Gdeim Izikin mielenosoitusleirin marraskuussa 2010.
Vaikka levottomuuksia on ollut kuta kuinkin kaikissa arabivaltioissa, aiheen kansainvälisessä uutisoinnissa on keskitytty vain muutamiin maihin, kuten Egyptiin, Syyriaan ja Libyaan. Ainakin länsimaissa Saharan tilanteesta on mainittu arabikevään yhteydessä vain ani harvoin.
Kaikista maailman kansoista ilman yleisesti tunnustettua omaa valtiota sahrawit tunnetaan huomattavasti huonommin kuin esimerkiksi palestiinalaiset, kurdit, tiibetiläiset ja baskit.
Länsisaharalaisen vapautusliikkeen Polisarion jo 1970-luvulla perustaman Saharan demokraattisen arabitasavallan ovat tunnustaneet vain osa Afrikan unionin jäsenmaista sekä muutamat Latinalaisen Amerikan valtiot.
Sahrawit ovat eläneet pitkään vieraiden kansojen ikeessä. Portugalilaiset tunkeutuivat Saharaan jo 1400-luvulla, ja 1800-luvun lopulta lähtien alueen katsottiin kuuluvan Espanjan omistukseen.
Vuonna 1975 Kenraali Francon kuoleman aikoihin Espanja luovutti Saharan siirtomaansa Marokolle ja Mauritanialle. Tämän seurauksena yli 300 000 paikallista asukasta – heistä valtaosa Sahraweja – muuttivat pakolaisleirille Etelä-Algeriaan, missä he ovat asuneet jo useamman sukupolven ajan. Osa pakolaislapsista on käynyt koulunsa Espanjassa.
Naiskohtaloita kriisialueella
Tämä tilanne on lähtökohtana espanjalaisen Pedro Pérez Rosadon ohjaamassa Wilayassa, jossa kerrotaan sahrawi-kansan kohtalosta yhden perheen näkökulmasta. Elokuva sijoittuu Wilaya de Smaran pakolaisleirille, joka on yksi neljästä sahrawien asuttamasta pakolaisleiristä Algeriassa. Tarinan keskushenkilö on sijaisperheessä Espanjan Valenciassa pikkutytöstä lähtien asunut Fatimetu (Nadhira Mohamed), joka palaa äitinsä kuoltua leirille 16 vuoden jälkeen. Äiti on toivonut, että Fatimetu huolehtisi rammasta sisarestaan Hayatista (Memona Mohamed).
Tavoiltaan ja pukeutumiseltaan länsimaalaistunut nuori nainen muuttaa naimisissa olevan veljensä Jatrin (Mohamed Mouloud) ja Hayatin telttaan, mikä ei ainakaan helpota kulttuurišokkia.
Fatimetu huomaa elävänsä miesvaltaisessa yhteisössä, jossa miehillä ja naisilla on tarkasti määrätyt velvollisuutensa ja oikeutensa. Naisille tärkeintä on olla hyvä vaimo, äiti ja kodinhoitaja.
Fatimetu ja Hayat eroavat leirin useimmista naisista siinä, että he ovat naimattomia. Ulkoisesti poikkeavan Hayatin ei lähtökohtaisesti edes odoteta avioituvan. Hänen toiveenaan on opetella elämään aiempaa itsenäisemmin.
Unelmaansa edistääkseen Hayat pyytää Fatimetua opettamaan häntä ajamaan autoa.Peréz Rosado kuvaa tarkkanäköisesti, kuinka patriarkaalisissa yhteisöissä julkisivun säilyttäminen ja kunniakysymykset ovat usein miehille heidän omasta mielestään ensisijaisen tärkeitä.
Wilayassa tämä tuodaan esille hieman surkuhupaisankin esimerkin avulla. Perheenpää Jatri on säästänyt pitkään voidakseen hankkia jääkaapin, josta on muodostunut hänelle tärkeä statussymboli. Kun perhe lopulta saa jääkaapin, ei heillä yleensä ole ruokaa laitettavaksi sinne.
Naisnäkökulmasta kerrottu Wilaya on hyvin maltillisesti feministinen elokuva. Se on ammattimaisesti toteutettu arkirealistinen kuvaus ilman suuria ulkoisia tai sisäisiä konflikteja, joita tuollaisessa kärjistyneessä tilanteessa voisi toisaalta hyvin syntyä.
Arabialaisen tapakulttuurin kuvauksena elokuva on ilmeisen autenttinen. Sikäläisen tavan mukaan siinä kysellään jatkuvasti kanssaihmisten vointia ja toivotetaan hyvää jatkoa.
Wilaya on toki merkittävä tapaus jo siksi, että se on tiettävästi ensimmäinen sahrawien pakolaisleireillä kuvattu pitkä näytelmäelokuva.
Taistelu luonnonvaroista
”Onneton on se kansa tai heimo, joka sattuu syntymään öljyn, kaasun tai timanttien päälle. Heidän ihmisoikeutensa eivät ole edes teoreettiset.”
Tämä Suomen arvostetuimman elokuvantekijän Aki Kaurismäen kommentti pitää paikkansa erityisen painokkaasti sahrawi-kansan tapauksessa.
Länsi-Saharassa itsevaltaisen isännän ottein vuodesta 1979 hallinnoineella Marokolla ei ole todettu olevan alueeseen historiallisia oikeuksia. Onkin selvää, että maan itsepintainen halu pitää Länsi-Sahara omistuksessaan johtuu ensisijaisesti luonnonvaroista. Alueella on laajat fosfaattiesiintymät, öljyä, maakaasua sekä rikkaat kalavedet.
Marokon sotilaat ovat syyllistyneet melkein neljän vuosikymmenen aikana lukuisiin ihmisoikeusrikkomuksiin sahraweja kohtaan, joista Gdeim Izikin tapaus on vain yksi – joskin poikkeuksellisen räikeä – esimerkki. Sahrawi-kansan hyvinvointi riippuu nykyään pitkälti kansainvälisestä avustustoiminnasta.
Sahrawi-kansasta muualla internetissä:
Wilayan näytökset Lens Politicassa:
Torstaina 29. 11 klo 18. 45 (Andorra)
Lauantaina 1. 12 klo 16. 45 (Andorra)
Festivaalin kotisivut ja ohjelmisto:
