Sopraanokaksoset Anu ja Piia Komsi olivat säästäneet vaikeimman palan eli Niccolò Castiglionin (1932–1996) Cantus Planus -nykykirkkomusiikkiteoksen alkuun.
1600-luvun mystikkopappi Angelius Silesiuksen tekstifragmentteihin perustuvan, kahdesta 12-osaisesta pikkukappaleesta koostuvan teoksen muoto oli aforistinen kiteytys, jossa musiikin harmoniat eivät aina tukeneet tekstin sanomaa vaan loivat pikemminkin voimakkaan kontrastin sille.
Esimerkki: ”Suorin tie / todelliseen pyhyyteen / on vaeltaa nöyränä / siveän puhtauden polkua.” Kuulostaa ehkä tekstiltä, jonka voisi ajatella muuntuvan harmonisiin sävyihin, mutta ei: juuri tämänkaltaisia tekstejä korostetaan riitasointuja sisältävällä tekstuurilla. Varsinaisista melodioista ei voi puhua: pikemminkin ihmisäänen mahdollisimman monipuolisesta käytöstä vaativista legatoista kirkumiseen ja muuhun epäjalompaan äänenkäyttöön.
Osmo-Tapio Räihälän Uusinta-kamariorkesterille sävelletty Zénith on esitteen mukaan musiikkia, joka ei tarkoita mitään ja valitettavasti sellaisena se myös välittyi: huippusoittajista huolimatta se ei kommunikoinut ainakaan minun kanssani.
Ludvig XIV:n hovisäveltäjä Couperinin virtuoottiset Lecons de Ténèbres olivat erinomaisen vaativaa laulettavaa pitkine linjoineen ja kuvioineen. Erityisesti Anu Komsi kehitti valitusvirsiin hyvin voimakkaan tunnelatauksen.
Anu ja Pia Komsi lauloivat koko illan äärimmäisen puhtaasti ja kirkkaasti hyödyntäen kaikkia dynaamisia vivahteita ja nyansseja. Couperinissä sekä Piia että Anu todistivat olevansa paitsi enkelimäisen kirkkaita koloratuurisopraanoita, myös omaavansa voimakkaan tumman alarekisterin. Kirkko soikoon alkoi kahden enkelin laskeutumisella Kallion kirkkoon.
Kirkko soikoon –festivaali Helsingissä 3.–13.3.
