Yliopistot ja demokratia -studio – debatissa Jukka Kekkonen ja Anna Mauranen

Ketkä käyttävät valtaa, kun yliopistojen asioista päätetään? Miten yliopistouudistus muutti henkilöstön asemaa? Miten leikkausten kohdentamisesta tulisi päättää? Mitä on kollegiaalisuus, ja toteutuuko se yliopistolla riittävästi? Miten yliopistojen päätöksentekoa voitaisiin uudistaa?

Tällaisia kysymyksiä käsiteltiin Kulttuurivihkojen järjestämässä yleisötilaisuudessa Helsingissä maanantaina 16.1. kello 17–18. Keskustelemassa olivat professori Jukka Kekkonen ja Helsingin yliopiston vararehtori Anna Mauranen. Muusikkovieraana esiintyi tilaisuuden alussa Eki Suomaa. Tilaisuuden juonsi Elias Krohn.

Missä luuraa osallistuva nykyrunous? Studio e 10.12.

Useat runoilijat käsittelivät 1960–70-luvuilla tuotannossaan yhteiskunnallisia teemoja: Pentti Saarikoski, Claes Andersson, Marja-Leena Mikkola, Aulikki Oksanen, Arja Tiainen, Pentti Saaritsa, Matti Rossi ja lukuisat muut. Tänä päivänä niin poliittiset kuin kirjallisetkin virtaukset ovat hyvin erilaisia kuin silloin. Runo ei enää osallistu saati julista entiseen tapaan. Silti nykyrunouskaan ei pelkästään käperry omaan kokeellisuuteensa tai leikittele kielellä, vaan se saattaa myös osuvasti heijastaa yhteiskunnallista todellisuutta.

Studio e -ohjelmassa osallistuvan runouden nykytilaa pohtivat runoilija ja vammaisjärjestöaktiivi Sanni Purhonen sekä kapinarunojen keruuhankkeen vetäjä Jussi Särkelä. Kuulemme myös näytteet sekä Purhosen tuotannosta että kerätyistä kapinarunoista. Studioisäntänä on Elias Krohn.

Tunnin suora videolähetys lauantailta 10.12. on katsottavissa tallenteena.

Pakolaiskriisin syyt – katso Studio e 24.10.!

Kulttuurivihkojen verkkolehden Studio e -ohjelmassa keskusteltiin YK:n päivänä lauantaina 24.10. Eurooppaa koettelevasta pakolaistulvasta. Näkökulmana olivat erityisesti pakolaiskriisin syyt ja taustatekijät lähtömaissa:

Mitä Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maissa tapahtuu? Miksi pakolaiset lähtevät juuri nyt? Miten tilanteeseen vaikuttavat suurvallat Yhdysvallat ja Venäjä sekä EU-maat? Entä paikallinen voimatekijä Turkki? Miten syntyi ISIS, ja miten sitä voidaan torjua? Millaisia kokemuksia Suomeen saapuneilla turvapaikanhakijoilla on? Mitä (jos mitään) mahdollisuuksia on auttaa hädänalaisia heidän kotimaissaan?

Studio e: Miksi koulussa ei opita? (1.10.2016)

Miksi huomattava osa suomalaislapsista ja -nuorista ei viihdy koulussa ja saa heikonpuoleisia arvosanoja? Kun eri oppilaisiin purevat erilaiset opetusmetodit, mitä opettajan pitäisi tehdä saadakseen kaikki oppimaan? Miten opettaja voisi valmentaa elinikäiseen oppimiseen? Muun muassa näitä kysymyksiä käsitellään Kulttuurivihkojen Studio e -ohjelman lähetyksessä.

Studiokeskustelu: Miten kasvattaa lapsia ja nuoria elokuvan pariin?

Kulttuurivihkojen verkkolehden Studio e -sarjaan kuuluvan studiokeskustelun aiheena on elokuvakasvatuksen nykytila ja kehittäminen. Aiheesta keskustelevat Koulukinon tuottaja Marjo Kovanen, Tikkurilan lukion elokuvaopettaja Antti Pentikäinen, vapaa tutkija ja taiteilija Niilo Rinne sekä Filmihullu-lehden tuore päätoimittaja Lauri Timonen. Muusikkovieraana lähetyksen alussa on Oula Hyrske. Studioisäntänä on Elias Krohn.

Kenen suurmoskeija? Studio e -keskustelu 23.4.2016

Helsinkiin suunnitellaan suurmoskeijaa, jonka rahoitus tulisi pääasiassa Bahrainin kuningashuoneelta sekä sen kautta muista Persianlahden maista, kuten Saudi-Arabiasta. Miksi tällainen hanke on vireillä? Ketkä sitä ajavat? Millaisia mahdollisuuksia siihen liittyy – entä uhkia ja ristiriitoja? Millainen on rahoittajamaiden rooli islamilaisessa maailmassa, ja miksi ne haluavat tällaista hanketta tukea? Miten muslimien uskonnonharjoitus ylipäänsä tulisi Suomessa järjestää ja kenen rahoituksella?

Studiokeskustelu: Rahan olemus ja kapitalismin kriisi

Vuonna 2008 Yhdysvalloista alkanut finanssikriisi ja sitä seurannut eurokriisi ovat herättäneet keskustelua valtavirtaisen uusklassisen taloustieteen vaihtoehdoista. Raha ja talous -blogia pitävä poliittisen taloustieteen tutkija Lauri Holappa ja Karl Marx -seuran aktiivi Miika Kabata keskustelivat Kulttuurivihkojen Studio e -ohjelmassa 20.9.2014 päätoimittaja Elias Krohnin kanssa.

Studio e 5.3. tallenne: Minne menet kritiikki?

Moni kulttuurinystävä on viime aikoina valittanut kritiikkien vähentyneen ja lyhentyneen etenkin päivälehdissä. Toiset sanovat kritiikin myös pinnallistuneen, kun ajan henki mediassa ei enää suosi laajaa historiallista perspektiiviä eivätkä kritiikkien kirjoittajat välttämättä enää tunne alaansa syvällisesti. Toisaalta kriitikoillakaan ei ole helppoa: toimeentulo on tiukassa, ja harva pystyy enää saamaan elantoaan pelkästään kritiikistä.

Kulttuurivihkojen Studio e -ohjelmassa tällä sivustolla pohditaan kritiikin tilaa lauantaina 5.3. kello 11–12.

Studio e 19.1.: Oikeutta tekijälle, käyttäjälle vai molemmille?

Kulttuurivihkojen Studio e -ohjelmassa puhuttiin sunnuntaina 19.1.2014 tekijänoikeuksista. Vieraina olivat Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloitteen puuhamies Joonas Pekkanen ja aloitetta kritisoinut Suomen freelance-journalistien puheenjohtaja Heikki Jokinen. Muusikkovieraana lähetyksen alussa esiintyi Katja Luhtala,, ja studioisäntänä oli Elias Krohn.

Talvisodan henkeen kuului myös epäluulo

Historiantutkija Tuomas Tepora vastaa Kulttuurivihkojen videolla toimittaja Aleksi Ahtolan kysymyksiin talvisodasta. Teporalta on vast'ikään ilmestynyt kirja Sodan henki – Kaunis ja ruma talvisota (WSOY 2015).

Moni peräänkuuluttaa nykyäänkin talvisodan henkeä vaikkapa leikkauspolitiikan toteuttamiseen. Tepora kertoo, että talvisodan henkeen kuului muutakin kuin samassa veneessä olemisen tunne ja poliittisten erimielisyyksien sysääminen hetkeksi syrjään. Suomalaisten epäluulo toisiaan kohtaan kasvoi ja yleensä perättömät ilmoitukset viranomaisille kasvoivat räjähdysmäisesti. Myös käsitys siitä, ketkä ovat suomalaisia, oli usein rajoittunut: siirtokarjalaisia ei aina toivotettu tervetulleiksi.

Studio e -tallenne: Keskustelu median tulevaisuudesta

Miten käy laadukkaan journalismin, kun nettiin siirtyvä media kilpailee klikkausten määrällä? Miten valtamedia voi vääristää kuvaamme maailmasta? Mitä on vaihtoehtomedia, ja miltä sen tulevaisuus näyttää? Katso tallenne Kulttuurivihkojen Studio e:n mediaillasta.

ILMOITUS