Flow keräsi Helsingin Suvilahteen tänä vuonna (11.–13.8.) noin 75 000 kävijää viime vuoden tavoin. Festivaalin odotetuimpia esiintyjiä olivat muun muassa Frank Ocean ja Ryan Adams. Jälkimmäinen oli myös Flow'n tiedottajan Sini Tiaisen suurin odotusten kohde. Tiainen kertoo Kulttuurivihkojen Flow kylässä -sarjan videolla muun muassa, miten vuodesta 2004 alkaen järjestetty Flow on kasvanut kaveriporukalla järjestetystä pienestä tilaisuudesta yhdeksi Euroopan suosituimmista kansainvälisistä festivaaleista.

”Suuruus ei ole tavoite, vaan saada joka vuosi jännittävämpää ja monipuolisempaa ohjelmaa kaikille kävijöille”, Tiainen sanoo.

Flow'n kävijät ovat hyvin monimuotoinen joukko.

"Joitain on kiinnostanut taidetarjonta, jotkut ovat tulleet vain syöpöttelemään ja eri musiikkigenret kiinnostavat eri ihmisiä", Tiainen kuvailee.

Hän kertoo videolla myös, miten lauantai-illan ukkosmyrsky vaikutti festivaalin kulkuun ja miten se oli huomioitava turvajärjestelyissä.

Flow järjestetään Helsingin Suvilahden alueella, jossa sijaitsee myös Kulttuurivihkojen toimitila. Työryhmämme on tehnyt jo useana vuonna artisti- ja bändihaastatteluja Kulttuurivihkojen verkkolehteen.

Kulttuurivihkojen Flow kylässä -sarjan muut tämänvuotiset videot:

Milo&Moses

Kauriinmetsästäjät

Litku Klemetti

NYKY Ensemble

Vihreiden Maria Ohisalo Flow'ssa

ILMOITUS