Kulttuurivihkojen suuressa Suomi 100 -teemanumerossa painottuu kulttuurin ohella ruohonjuuritason yhteisöllisyys: työväentalot, lähiöelämä ja esimerkiksi Porin Annankadun nuorisoyhteisö. Haastattelussa on muun muassa Koivukylä-aiheisen romaanin kirjoittanut Elmeri Vehkala sekä Outomaa Malmi -taidehankkeen tekijät. Suomalaista arkea ja ajankuvaa käsittelee myös Veli-Matti Huhta esseessään Rintamäkeläiset-tv-sarjasta.

Laulaja Markus Allan kertoo tangourastaan, ja Kyösti Rantasalo kirjoittaa Kiven veljesten suhteesta yhteiskuntaan, kieleen ja heidän isäänsä. Aimo Minkkinen kertoo, miten Lenin vuosien mittaan kirjoitti ja toimi Suomen itsenäistymisen puolesta. Olli Korjus kertoo riipaisevasti Kymin teollisuuspitäjän kohtalokkaasta päivästä sisällissodan jälkeen. Professori Juhani Suomi ruotii haastattelussaan kovin sanoin Suomen nykyistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Julkaisemme myös rap-artisti MC Kajon rajun juhlarunon 100-vuotiaalle Suomelle.

Lehti on ostettavissa Kulttuurivihkojen verkkokaupasta edullisesti sekä postitettavana irtonumerona että helposti ladattava digilehtenä.

Teema: Kotimaa, kotiseutu, yhteisöt

Pääkirjoitus

Valta karussa kansalta

Mitä luimme kerran

Kulttuurivihkojen tekijät valitsivat parhaat suomalaiset kaunokirjalliset teokset.

Paperittomat eteläisestä Hämeestä

Kyösti Rantasalo pohtii Kiven veljesten suhdetta yhteiskuntaan, kieleen ja heidän isäänsä.

Kaarlo Nuorvala, salanimien sekakäyttäjä

Tuottelias kirjailija ja journalisti mausti käyttöviihdettä avaruuden muukalaisilla ja kansallissosialismilla.

Leninin kansallisuuspolitiikka ja Suomen itsenäistyminen

Suomi ja Puola olivat Leninin mukaan ne kansakunnat, jotka voisivat luonnollisimmin toteuttaa eroamisoikeutensa Venäjän valtakunnasta. Aimo Minkkisen artikkeli.

Mitä tapahtui Kymissä 12.5.1918?

"Siinä on teidän yrttitarhanne!" Olli Korjus selvittää kohtalokkaan päivän tapahtumia teollisuuspitäjässä.

"Historiasta ei ole opittu mitään"

Juhani Suomi ruotii kovin sanoin maamme nykypolitiikkaa.

Sanoilla leikkimistä rankoillakin aiheilla

MC Kajo alias Kalle Niskanen kirjoitti totutusta poikkeavan juhlarunon 100-vuotiaalle Suomelle.

Lauluissa on monta soviteltavaa tarinaa

Markus Allan kertoo tangourastaan

Kansallista elokuvakulttuuria rakentamassa

Suomalainen mykkäelokuva on mainettaan laadukkaampaa, korostaa Kari Glödstaf historiakatsauksessaan.

Satavuotias elävien kuvien Suomi

Monet suomalaiset mykkäelokuvat tuotettiin Ruotsissa tai Tanskassa. Raportti Forssan mykkäelokuvafestivaaleilta.

Lähiöiden vapaat lapset

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran keräämissä muistoissa suomalaislähiöistä korostuu lasten yhteinen tekeminen ja vapaus.

Koivukylästä punahissiin

Elmeri Vehkala on kotonaan lähiössä.

Porin itse tehty nuorisoyhteisö

Tyhjästä paitatehtaasta kehittyi valtausaikeen kautta tärkeä ja tunnustettu nuorten kulttuuritoiminnan keidas.

Yhteisöllisyys on työväentalojen perusta

"Koko 1900-luvun suomalaisen yhteiskuntahistorian voi nähdä työväentalojen historiasta."

Työväen asuinalueen sydän ja sivistyskeskus

Pakilan työväentalo on itsenäisen Suomen ikäinen.

Kollektiivi tekee valokuvaa malmilaisten kanssa

Outomaa Malmi -taidehankkeessa arkiympäristöä tarkastellaan löytöretkeilijän silmin.

Siniseksi maalattu kuivauskaappi, höylälautaa

Rintamäkeläiset-tv-sarja kuvaa taitavasti nyt jo kadonnutta aikaa hämäläisen pientilan asukkaiden silmin. Veli-Matti Huhdan essee.

Muuta

Kolme naisnäkökulmaa nykytaiteeseen

Kulttuurien vuoropuhelua Venetsian biennaalissa.

Sodankylän elokuvajuhlien parhaimmistoa

Carlos Sauran tuotanto ja pasifimi, polttavan ajankohtainen Bertrand Bonellon Nocturama, kaksi suurta ja yksi pieni mykkäelokuva ja paljon muuta.

Hunter S. Thompson ennusti trumpismin nousun

Susan McWilliamsin essee legendaarisesta gonzojournalistista, Helvetin enkeleistä ja Trumpinkin kannattajien "totaalisen koston eetoksesta".

No trespassing!

Ville-Juhani Sutinen pohtii liikkumisen vapautta matkallaan Yhdysvaltojen halki.

Kaunokirjallisuus

Toisin

Viivi Välttilän lyhytproosaa.

Runoja

Kari Saviniemi: Maailmasta ja Läpikulkumatkalla.

Kuvataide

Valokuvia

Mickael Vis kuvaa taiteessaan sitä, miten menneisyys vaikuttaa mielikuviimme nykypäivästä.

200 sanaa 

Pori Jazzien kansainvälisestikin uniikki lauantai. Sianna Hoo -popduon Sini Hynynen. Flow kävi kylässä. Ja monenlaista muuta.

Levyjä, kirjoja

J. Tuomas Harviaisen esittelyssä Ulverin The Assassination of Julius Caesar ja neljä muuta tuoretta levyä.

Kirja-arvioissa Juhani Salokanteleen Nuoren Viron omatunto – kansalliskirjailija A. H. Tammsaare, Orhan Pamukin Kummallinen mieli, Maria Peuran Tunkeilijat, Marisha Rasi-Koskisen Eksymisen ja unohtamisen kirja, Johan Söderbergin Maailman taloushistoria – esihistoriallinen aika sekä Slavoj Žižekin Uusi luokkataistelu – terrorismin ja pakolaisuuden todelliset syyt.

Kolumneja

Maisemoidaanko kerrostaloilla? Jouni Avelin kummastelee Turun kaavoituspolitiikkaa. Martti Berger kirjoittaa Venäjän vallankumouksen vaikutuksista taiteisiin. "Tieteisfiktion tapa sekoittaa tiedettä ja utopioita on siirtymässä tiedeuutisoinnin normiksi", havainnoi Markku Soikkeli.

100 sivua, vain 9,60 e!

Irtonumerot noin viikon toimitusajalla verkkokaupastamme tai sähköpostitilauksena laskulla: tilaus(ät)kulttuurivihkot.fi (hinta sisältää postikulut). Verkkokaupasta saatavissa myös digilehti.

Kestotilaukset (tilaajalahjaksi voit valita tämän uusimman numeron)

ILMOITUS