Vähemmän materiaa, fiksumpaa työtä

Kulttuurivihkot 3–4/2019, pääkirjoitus

Luonnonvarat, pääoma, työ. Siinä tuotannontekijät, joiden erottelu on olennaista pohdittaessa tuotantoelämän ja koko yhteiskunnan tulevaisuutta. Ekologisen kriisin kannalta ongelma on luonnonvarojen liikakäyttö. Työ on ihmisen lihaksiston tai aivojen käyttöä vaihteleviin tarkoituksiin, ja siihen liittyy ekologinen ulottuvuus vain sen kautta, miten siinä käsitellään luonnonvaroja. Ihmistyö sinänsä on uusiutuva luonnonvara – se ei maailmasta lopu niin kauan kuin ihmisiä riittää.

Yhteiskunta kuitenkin suosii juuri luonnonvarojen käyttöä työvoiman sijasta. Suomessa yli puolet verotuotoista kertyy kotimaisen työn verotuksesta (muualla tehtyä halpatyötähän ei meillä veroteta) ja vain noin seitsemän prosenttia ympäristö- ja luonnonvaraveroista.

Eriarvoistaminen tuli entistä näkyvämmäksi

Kulttuurivihkot 2/2019, pääkirjoitus

Moninaisesta edistyksestä huolimatta Suomi ei ole koskaan lakannut olemasta luokkayhteiskunta. Luokkaeroja onnistuttiin hyvinvointivaltion rakentamisen kaudella kuitenkin merkittävästi tasoittamaan. Tämä kehitys tyssäsi 1990-luvun lamaan ja uusliberalististen oppien läpimurtoon. Juha Sipilän oikeistohallitus on entisestään kärjistänyt luokkaeroja. Hallituksen sosiaalipoliittisen linjan on voinut tiivistää kahteen sanaan: köyhät kyykkyyn. 

Veljeskansamme Viro

Kulttuurivihkot 1/2019, pääkirjoitus

Suomella ja Virolla on pitkä yhteinen historia. Välissämme aallokoiva merenlahti ei ole erottanut meitä vaan pikemminkin mahdollistanut kansojemme yhteyden. Hiljattain satavuotista itsenäisyyttään juhlineet tasavaltamme ovat olleet yli kaksinkertaisen ajan osa samaa valtiota, ensin Ruotsia ja myöhemmin Venäjää.

Virolaista historiaa määrittää silti pitkä baltiansaksalaisten hallintakausi, jolloin virolaiset olivat toisen luokan kansalaisia ja maassa vallitsi orjuus. Suomen historia ja asema Ruotsin yhteydessä oli toisenlainen. 

Kohtuuden aika

Kulttuurivihkot 6/2018, pääkirjoitus

Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n lokakuinen raportti, jonka mukaan ilmaston lämpenemisen dramaattisimpien vaikutusten torjuminen vaatisi entistä nopeampia toimia, on läpäissyt kattavasti poliittisen julkisuuden ja kansalaiskeskustelun maailmalla ja meillä. Jotain tarttis tehdä, sanovat kaikki, ja epäilemättä monenlaista tehdäänkin.

Vieläkään ei ole kuitenkaan riittävää tietoisuutta siitä, miten täydellistä yhteiskunnallista ja kulttuurista käännettä käynnissä oleva ekokatastrofi edellyttää, vieläpä hyvin nopeasti.

Teorian voima

Pääkirjoitus, Kulttuurivihkot 4–5/2018

Kokonainen ideologia ja yhteiskunnallinen suuntaus sai alkunsa kolmen wieniläislähtöisen intellektuellin kirjallisesta työstä ja laajentuneesta verkostoitumisesta 1930–40-luvuilla. Friedrich von Hayek, Ludwig von Mises ja Karl Popper loivat perustan uusliberalismiksi nimeämälleen opille, joka korosti markkinoita, taloudellisen vapauden ensisijaisuutta ja valtiollisen sääntelyn vahingollisuutta. Kolmikosta Popper sittemmin monilta osin irtaantui suuntauksesta.

Kulttuurin valtarakenteet valokeilaan

Kulttuurivihkot 3/2018, pääkirjoitus

Tukholma ja Ruotsi -teemassamme kirjailija Saara Henriksson kertaa Ruotsin akatemiaa viime ajat ravistellutta skandaalia. ”Kulttuuriprofiili”, jonka puoliso oli Ruotsin akatemian jäsen, paljastui syyllistyneen jatkuvasti naisten seksuaaliseen häirintään ja ahdisteluun. Akatemia oli rahoittanut hänen Kulttuuriklubinsa toimintaa, jonka taloudenpidossa oli useita epäselvyyksiä, ja järjestänyt hänelle monenlaisia etuisuuksia.

Skandaalimaista ei ollut pelkästään tämä, vaan se, ettei suurin osa akatemian jäsenistä ollut valmiita vetämään tapahtumista tarvittavia johtopäätöksiä. Likapyykkiä pesemään joutunut akatemian naispuolinen sihteeri joutui kovan hyökkäyksen kohteeksi ja joutui luopumaan paikastaan akatemiassa (Kulttuuriprofiilin puolison lisäksi). Akatemian uskottavuus meni, sen työ halvaantui ja Nobelin kirjallisuuspalkintokin jäi tänä vuonna jakamatta.

ILMOITUS