Kulttuurivihkot 2/2020, pääkirjoitus

Suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuurielämään on laskeutunut hiljainen kevät. Koronaviruspandemian hillitsemiseksi säädetyt rajoitukset kokoontumisiin ovat johtaneet käytännössä kaikkien kulttuuritilaisuuksien perumiseen. Teatterit, elokuvasalit, museot, kirjastot ja konserttipaikat on suljettu. Esiintyvät taiteilijat, etenkin freelancerit, ovat menettäneet työtilaisuutensa ja niiden mukana toimeentulonsa kuukausien ajaksi. Vaikeuksissa ovat myös alan lukuisat pienyritykset.

Kulttuuriväki on yhdistänyt voimiaan pyrkimällä kehittämään virtuaalista kulttuuritoimintaa ja vedonnut kulttuurin kuluttajiin sen tukemiseksi. Myös valtiovalta sekä useat säätiöt ovat jakamassa kulttuurialalle hätäapua.

Jos jotain hyvää haluaa tilanteesta etsiä, ehkäpä kulttuurin puute avaa ihmisille uudella tavalla sen merkitystä, kun moninainen kulttuurianti ei enää tunnukaan itsestäänselvyydeltä.

Akuutin terveysuhan torjuminen on toki asetettava etusijalle, mutta epidemian aikanakin päätöksenteossa on olennaista muistaa myös kulttuurin ja yhteisöllisyyden merkitys terveydelle. Rajoitustoimien hyötyjä ja haittoja on tarkkaan punnittava, muistakin kuin epidemiologisista näkökulmista.

 

Koronaviruspandemia voi muuttaa maailmankehitystä arvaamattomilla tavoilla. Tutkija Timo Järvensivu (Yle.fi 15.3.) luonnehtii koronaepidemiaa aikamme mustaksi joutseneksi, joka voi mahdollistaa aivan uudenlaiset kehityskulut – hyvät tai huonot. Hyvinkin pienet tekijät voivat nyt vaikuttaa siihen, mihin suuntaan asiat lähtevät rakentumaan.

Samaan aikaan pandemian kanssa näyttää osuvan pörssikuplan puhkeaminen. Keskuspankit ovat vuoden 2008 finanssikriisistä alkaen ”elvyttäneet” pumppaamalla markkinoille tähtitieteellisiä summia tyhjästä nyhjäistyä rahaa, joka on jäänyt kiertämään suureksi osaksi finanssitaloudessa ja nostanut pörssikurssit kohti taivaita. Tavallisten ihmisten ja todellisen tuotannon reaalitalous ei ole kasvanut vastaavasti. Mutta kun kupla puhkeaa, tavalliset kansalaiset joutunevat taas maksajan rooliin.

”Käsillä on mitä ilmeisimmin kapitalistisen maailmantalouden kaikkien kriisien äiti”, kirjoittaa blogissaan maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki, joka osasi ennustaa myös viime finanssikriisin – päinvastoin kuin monet tasapainoteorioihinsa luottavat valtavirtaekonomistit. Nyt toki ollaan vaiheessa, jossa romahdusta ennakoidaan jo varsin yleisesti.

Pandemiakin aiheuttaa tilapäisen notkahduksen talouskehitykseen, ehkä hyvinkin ison, mutta se on silti vain lisäelementti, jos keskuspankkien tuottama finanssikupla nyt todella puhkeaa.

 

Tämän Kulttuurivihkojen V. I. Leniniin liittyvä teema voi tuntua näissä oloissa etäiseltä. Venäjän vallankumousten ja sisällissodan aikoja onkin paras tarkastella ennen kaikkea puhtaasti historiana. Suurten muutosten äärellä saatamme olla nytkin, mutta hyvin erilaisissa olosuhteissa. 100 vuotta sitten oltiin siirtymässä agraariyhteiskunnasta teollisuusyhteiskuntaan, nyt elämme informaatioyhteiskunnassa. Tuon ajan opit eivät ole sellaisinaan sovellettavissa meidän aikaamme.

Kuten muidenkin klassikkojen, myös Leninin ajattelusta voi kuitenkin valikoiden ammentaa aineksia tämänkin päivän keskusteluun. Esimerkiksi Leninin imperialismiteoria on edelleen hyvin ajankohtainen. Teemapaketissamme Miika Salo (s. 26) vetää Leninin valtiokäsityksestä esiin piirteitä, jotka yllättäen yhdistyvät libertaarin vasemmiston traditioon autoritaarisen suuntauksen sijaan.

Pamfletissaan Mitä on tehtävä? (1902) Lenin linjaa silloisen Venäjän sosiaalidemokraattisen liikkeen strategiaa. Hän asettuu vastustamaan toisaalta ”vaistonvaraista” mellakointia, toisaalta pelkästään työläisten välittömiin palkkaetuihin keskittyvää ”tradeunionismia”. Niiden sijasta tarvitaan kokonaisnäkemystä sekä yhteiskunnasta että liikkeen strategiasta. Tämä perusoppi lienee tänäkin päivänä laajasti hyväksyttävissä – eri asia sitten on, mitä sen päälle rakennetaan.

Tämä mustien joutsenten kevät onkin hyvä aika pohtia vastausta Leninin kysymykseen ”mitä on tehtävä?”. Kysymme sitä nyt lukijoiltamme. Voit kirjoittaa vastauksesi tämän pääkirjoituksen kommenttiosioon. Voit myös lähettää sen sähköpostitse osoitteeseen lenin(ät)kulttuurivihkot.fi tai postitse toimituksen osoitteeseen. Kerromme vastauksista ja julkaisemme niitä seuraavassa Kulttuurivihkoissa.

ILMOITUS