Kulttuurivihkot 1/2020, pääkirjoitus

Ultra Bra -yhtye puki sanoiksi monien kylmän sodan aikaisten sukupolvien tuntemuksia Anni Sinnemäen sanoittamassa kappaleessa Kahdeksanvuotiaana vuonna 1996:

”Kahdeksanvuotiaana tiesin / että maailma tuhoutuu / kaksintaistelussa suurvaltojen. / Kahdeksanvuotiaana etsin / kartalta kaukaista paikkaa / joka välttäisi laskeuman”.

Ultra Bran aikana tällaisten uhkakuvien koettiin kuitenkin olevan jo ohi:

”Kävikin niin / että sodat ovat / monimutkaisia / kansallisia konflikteja / joissa ammutaan / ja joissa kuolee / aina vähän ihmisiä kerrallaan”.

Hätäisimmät julistivat historian loppua, Pax Americanaa ja globaalin kapitalismin autuutta.  Kävikin niin, että kylmän sodan voittajien hybris johti vastakkainasettelun paluuseen. Varsovan liitto lakkautettiin, Pohjois-Atlantin liittoa (Nato) ei. Laaja-alainen kollektiivinen turvallisuusjärjestelmä, joka ei jättäisi ketään ulkopuolelleen eikä perustuisi vastakkainasetteluihin, jäi haaveeksi. Venäjän saartaminen laajenevan Naton ja lukemattomien sotilastukikohtien avulla, kansainvälisen oikeuden vastaiset pommitukset Jugoslaviassa, laiton öljysota Irakissa, itäisen Euroopan ohjuspuolustusjärjestelmä, paljolti Yhdysvalloissa orkestroitu Ukrainan vallanvaihto, islamistikapinallisten tukeminen Syyriassa… Kaikki tämä johti kansallista itsetuntoaan nostaneen Venäjän vastareaktioihin, kuten Krimin valtaukseen ja Syyrian sotaan liittymiseen.

Toisin kuin iltapäivälehtien otsikoista voisi luulla, Venäjä ei ole kuitenkaan kasvattamassa sotilasbudjettiaan, joka on vain kymmenesosa Yhdysvaltojen sotilasbudjetista ja pikemminkin pienenemään päin – päinvastoin kuin Yhdysvalloissa, joka kasvattaa sitä rajusti. Venäjän sotilasdoktriinissa kuitenkin korostuvat suurvaltapolitiikan tarpeet, mikä merkitsee muun muassa panostamista ydinaseisiin.

Yhdysvaltojen ja Venäjän lisäksi ydinasemaita ovat ainakin Iso-Britannia, Ranska, Kiina, Intia, Pakistan ja Pohjois-Korea. Lisäksi kaikki tietävät Israelilla olevan ydinaseita, vaikkei se itse sitä myönnäkään. Jo alueellinenkin ydinasein käytävä sota olisi kohtalokas koko ihmiskunnalle.

Vaikka nykytilanne on kaukana kylmän sodan varustelukierteistä, kehityksen suunta on huolestuttava. Vuosi sitten kariutui lyhyen ja keskipitkän matkan ohjukset kieltävä INF-sopimus, joka YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin mukaan oli ”ydinsodan merkittävä este”. Kenttä on vapaa kilpavarustelulle, ja uusia asejärjestelmiä kehitellään vauhdilla.

Aseteknologian kehittyminen, robotiikka ja tekoäly ovat osaltaan lisänneet vahingossa syntyvän ydinaseselkkauksen riskiä. Vääriin hälytyksiin liittyvät ydinaseiden riskit saattavat nyt olla jopa suurimmillaan sitten Kuuban kriisin, varoittaa Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin entinen johtaja Markku Kivinen kirjassa Vakaus vaakalaudalla (2017). 

Ehkä huolestuttavinta on se, kuinka vähän aiheesta puhutaan. Kun ydinaseuhka oli tuore asia, sen todelliset apokaplyptiset visiot tulivat kaikille tutuiksi ja niiden torjumiseksi syntyi laajaa kansalaistoimintaa, joka kasvatti painetta liennytykseen. Kylmän sodan loputtua uhka unohdettiin, ja edelleen se tuntuu ihmisten mielissä kuuluvan menneeseen maailmaan. Nyt tarvitaan julkista näkyvyyttä asialle ja laajempaa kansalaistoimintaa.

Suomikin voisi olla liennytyksen edistämisessä jälleen kokoaan isompi tekijä. Voimme edistää rauhaa ja vakautta omalla ja lähialueillamme ja tarjota tilaisuuksia diplomatialle laaja-alaisemminkin. Vaikka presidentti Sauli Niinistö on ollut kiitettävän aloitteellinen vuoropuhelun edistämisessä, vahva sitoutuminen Yhdysvaltoihin on vienyt Suomen liittoutumattomuudelta uskottavuuden. Naton isäntämaasopimus asettaa epäilyksenalaiseksi sen, etteikö Suomi sallisi aluettaan käytettävän hyökkäystoimiin Venäjää vastaan.

Suomen puolenvalinta kävi selväksi viimeksi Iranin ja Yhdysvaltojen selkkauksessa: Suomi tuomitsi Iranin ohjusiskut Yhdysvaltojen tukikohtiin (joista toisessa oli myös suomalaisia sotilaita – mikä sekin jo itsessään ilmentää puolenvalintaa), mutta ei Yhdysvaltojen suorittamaa kenraali Suleimanin salamurhaa, joka sekin oli valtioterrorismiksi luokiteltava rikos ja josta koko selkkaus alkoi.

Vast'ikään puolustusministeri Antti Kaikkonen on kommentoinut myönteisesti Ranskan presidentin Emmanuel Macronin ehdotusta rakentaa EU:lle korkeampi turvallisuuspoliittinen profiili Ranskan ydinaseiden varaan. Ehdotus olisi aivan uusi harppaus EU:n militarisoimisen tiellä ja sitoisi Suomenkin EU:n jäsenenä osaksi ydinasepolitiikkaa.

Suomen olisi otettava itsenäisempi ote rauhankysymyksissä. YK:n ydinasekieltosopimuksen allekirjoittaminen olisi hyvä alku.

Kulttuurivihkot 1/2020, teemana ydinuhka

ILMOITUS