Agit Prop -yhtye esiintyy omien sanojensa mukaan ”vielä kerran” Kulttuuritalolla tulevan vapun aattona. Vuonna 1971 perustettuun kvartettiin kuuluvat Pekka Aarnio, Monna Kamu, Martti Launis ja Sinikka Sokka.

”Aloitimme tämän vappukonserttitavan vasta joskus vuosituhannen vaihteessa. Välissä on ollut aina vähintään kaksi vuotta. Peräkkäisinä vuosina keikkoja emme ole pitäneet. Olemme halunneet tietysti kutsua keikkaa perinteiseksi, missä on monimielisyyttä. Meille se on ollut perinne, ja substanssi sisältää myös aika paljon perinnettä, vappu siis”, kertoo Love Records -levy-yhtiön tuottaja ja Johanna levy-yhtiön toinen perustaja Pekka Aarnio.

Hän muistelee esikuvana olleen vappukonsertit, joita hän oli järjestämässä 1970-luvulla Peter von Baghin kanssa.

”Kulttuuritalolla ja Finlandia-talolla oli teemakonsertteja, joissa vappu oli yksi teemoista. Oli Suomi 60 vuotta ja muuta, mutta ne olivat vapun aikana. Meillä oli siinä aika iso rooli, mutta emme olleet ainoita esiintyjiä, siellä oli Rauli Baddingista Reijo Frankiin ja Dave Lindholmista kehen hyvänsä. Peter von Bagh spiikkasi ja Aarnialan Timo -vainaan kuvat olivat multimediana.”

Ristivalotusta nostalgiaan

”Nuo teemakonsertit olivat meillä mielessä, kun ensimmäisen kerran vanhemmalla iällä tämmöinen vappukonsertti pistettiin. Pyydettiin vielä Peter von Bagh sinne puhumaan introksi tavallaan, vieläpä punainen villapaita päällään – kuten hänellä silloin aina oli, muistoksi.” 

Pekka Aarnio teki omalta osaltaan kuitenkin kaikkensa, että itse konsertti olisi mahdollisimman vähän nostalginen.

”Oli pyrkimys valottaa, niinkuin meillä nyt on tapana, hölöttää biisien välissä kaikkea mieleen sattuvaa. Luoda ainakin jonkin verran ristivalotusta, koska valtaosa biiseistä on samoja, joita olemme laulaneet 45 vuotta.”

Alusta asti Agit Propin vappukonsertit ovat olleet poikkeuksellisen suosittuja. ”Sitä jännitti kaikkein eniten, että saadaanko Kulttuuritalo täyteen.”

Yhdessä biisin sisällä

Kaiken kaikkiaan Pekka Aarnio kokee, että kyseisten konserttien tunnelmassa on tapahtunut ihmeen vähän muutosta vuosien saatossa. Hänen mukaansa on olemassa jonkinlainen perusjatkumo, vaikka kvartetti onkin vaihdellut aika paljonkin ohjelmistoa eri vuosina. 

”Erityistä näissä keikoissa, jos vertaa muihin keikkoihin, on ensinnäkin se, että meillä on aina koko bändi siellä säestämässä ja viime vuosina myös pari puhaltajaa mukana. Se on täysipainoisempi musiikillinen esitys.”

Itse biisien tulkinnoissa ja yleisökontaktissa ei ole Aarnion mukaan juurikaan eroa. Tunnelma on pysynyt samana. ”Siinä mielessä aika on seisahtunut.”

”Tyypillistähän on, että sali on pimeä ja et oikeastaan näe hirveästi ihmisiä, mutta sen tuntee ja on parhaimmillaan yhtä intiimiä kuin pienessäkin salissa, kun ollaan biisin sisällä. Toki on enemmän latausta, enemmän jännitystä. Jos mokaa, se on isompi moka, koska on isompi jengi todistamassa.” 

Aarnio näkee, että vappukonsertin tunnelmaa on vaikea kuvailla. Se on erikoislaatuista ja se täytyy olla itse paikalla kokemassa.

Theodor W. Adorno, joka hyökkäsi aikanaan Hans Eisleriä vastaan, tai kävi kotitilaltaan käsin debattia, totesi, että Eislerin musiikki johtaa illusoriseen yhteisöllisyyteen. Olkoon illusorista, mutta siinä on jotain lämpöä. Samaa mitä on folk-musiikissa, folk-klubeilla. Jonkinlainen välittömyys, siitä syntyy rampin yli ikäänkuin välitön kontakti. Helpommin kuin jos olisi joku stadion-bändi esiintymässä.”

Natalian intensiivinen puhuttelevuus

Kvartetilla oli tänä vuonna vappukeikkaan liittyvä kilpailu, jossa he kysyivät kuulijoiltaan, mikä on heille merkittävin tai tärkein kappale tuotannostaan. Mikä ohjelmistoon olisi ehdottomasti otettava – mitä ilman ei tule vappua? Suosituimmaksi kappaleeksi nousi Elvi Sinervon kirjoittama Natalia. Mistä Aarnio luulee tämän johtuvan?

”Nataliahan on hittibiisi, siinä on kaunis melodia ja intensiiviset sanat. Siinä runoilija puhuttelee toista, tila missä ollaan on intiimi, vankisellissä nainen puhuu toiselle. 'Sinä ja minä' ovat hittibiisin ensimmäisiä edellytyksiä. Meillä on aika vähän mitään minä-muotoisia kappaleita.”

”Sitten on se hittibiisin mystisyys. Esimerkiksi Iltatuulen viesti, jonka kaikki 1960–1970-luvulla eläneet tietävät, oli viikkokausia listaykkösenä – minkä takia? Osa tässä on täysin selittämätöntä. Nataliahan on käytössä jotenkin iskelmällistynyt, mutta nyt löytänyt myös uuden 'perverssin' ajankohtaisuutensa. On aika hurjaa, että 'on vieras hävittänyt armaan maansa'; nämä konnotaatiot ovat aika ristiriitaisia. Se on alun alkaen hemmetin hyvä biisi, toki puhkilaulettu ja fetissoitunut. Mutta kyllä sitä laulaessa jollakin salatulla tavalla menee mukaan. Kyllä me se nytkin varmaan lopulta vedetään, ihmiset odottavat.”

Työväen symbolinen tila 

Pekka Aarnio on itse viettänyt vappua vaihtelevasti. ”On ollut monia vappuja, että en ole paljoa jaksanut himasta mihinkään lähteäkään. Yleisesti ottaen se on minulle symbolinen tila, joka annetaan kerran vuodessa työväelle, se tuntuu tärkeältä. Työväenliikkeelle ja koko vasemmistolle jossain määrin.”

Hän muistuttaa, että Suomessahan ei ole Labour Dayta erikseen, niinkuin jenkeissä. ”Vappua on toki koverrettu kovasti, kaikki muutkin sitä viettävät, senkun vaan.”

”Ennen vanhaan toki Kiilan vappulounas oli tärkein, mutta voimani eivät enää riitä siihen”, taiteilija naurahtaa.

Laulaja ja musiikkituottaja ei itse vappuna juuri kuuntele musiikkia. ”Silloin kun tuo konsertti on, materiaalia treenataan ja se soi mielessä. Voi johtua ammatistakin, että ei hirveästi halua vapaa-aikana kuunnella mitään. Tai sitten se menee klassisen puolelle.”

Reijon Frankin ääntä Aarnio kertoo kuuntelevansa mielellään ja haluaa muistella Frankia. ”On minulla suuria esikuvia kuten Ernst Busch, 1930-luvun Berliner Ensemblen näyttelijä. Hän on joissain kappaleissa alter egoni, kuten Solidaarisuus-kappaleessa. Tahtomattani matkin häntä. Mutta tykkään kyllä hiljaisuudesta täällä kotona.”

Kantaaottamisen jatkumo

Mikä on poliittisen laululiikkeen tulevaisuus siinä vuosikymmeniä mukana olleen Pekka Aarnion mielestä? Useat ihmisethän pitävät esimerkiksi nykyajan työväenlauluina suomiräppiä. 

”Vaikea sanoa, nämä kulkevat aalloissa. Meidän sukupolvellahan, tai sillä jengillä, oli epätavallisen voimakas perinnetietoisuus. Se lähti siitä hädästä, että tämä koko kulttuuriperintö oli häviämässä, sitä ei ollut julkisessa tilassa ollenkaan.” 

Hänen mukaansa 1960-luvun loppuun asti oltiin siinä tilassa, että eräät heistä joutuivat aakkosista aloittamaan koko tutustumisen tuohon perintöön. Oli tärkeää pitää perinne elossa ja rakentaa sen päälle. ”Musiikillisesta soundistahan tuli hyvin omaleimainen, mikä on ihan sattumaa. Kaj Chydenius, Eero Ojanen ja Otto Donner sattuivat olemaan tämänlaisia säveltäjiä ja siitä muodostui tietynlainen genre.”

Räpissä on Aarnion mielestään se etu, että siinä voidaan väittää koko ajan jotain ja se ei ole tylsää. Se kuuluu hänen mukaansa tuon genren sisimpään olemukseen, se on luvallista. 

”Plus siinä on vielä se luonnollinen hiphopin sisäinen etäytys. Jos joku laittaa vaikka kuinka kovaa tarinaa, ei itse esittäjän tarvitse olla kova. Tiedetään, että koska se räppää, sen odotetaan esittävän kovaa. Tavallaan tuon valmiin etäännytyksen takaa on niin paljon turvallisempaa puhua asioista suoraan, kuten monet tekevät ja se on ollut mielestäni siunaus, että tällaista on tullut.”

Liikkeeksi asti nousevaa muuta poliittista uutta laulua ei laulajan mukaan nyt valitettavasti ole olemassa.

”Kyllä sitä sitten aikanaan tulee. Onhan tällä hetkellä kuvataiteen puolella politisoituminen paljon hyväksyttävämpää kuin vielä vuosi sitten, että eiköhän nämä virrat hiljalleen vaikuta sitten musiikissakin. Se, että uskalletaan ottaa kantaa ja väittää jotain, on äärimmäisen tervetullutta. Se ettei aina tarvitse pukea sitä ironian kaapuun, joka alkaa käydä vähitellen rasittavaksi, että väkisin ironisoidaan ja taitetaan se kärki, ettei vaan tunnu kornilta.” 

Työväen apparaatit

Onko Suomen työväellä tarpeeksi hyvät olot? Mistä pitäisi taistella?

”Kyllä kai osalla täyspäiväisessä työsuhteessa olevista on kohtuulliset olot pitkän vuosikymmeniä jatkuneen kamppailun tuloksena. Vastaavasti sitten prekaarisissa suhteissa ja työttömänä olevilla on hyvinkin ahtaat oltavat”, Pekka Aarnio miettii. 

Hänen mielestään isoin asia, mistä pitää taistella, ovat kollektiiviset järjestäytymisoikeudet, oikeus puolustaa omaa asemaansa ryhmän muodossa.

”Kun tätä viime vuosina on johdonmukaisesti pyritty rajoittamaan ja pyritään koko ajan enemmän ja enemmän murtamaan näitä oikeuksia. Se on tuhon tie, ei mene kauaa, että myös vakituisissa suhteissa olevat ovat kusessa.”

”Työväki osaa kyllä tapella, kunhan niillä on apparaatti kondiksessa. Silloin pitää vaan päästä siihen, että tämä hajoita ja hallitse -tilanne lopetetaan, jossa ajetaan työttömiä ja vakituisessa työsuhteessa olevia vastakkain. Eli katsotaan, että kun heikennetään työttömyysturvaa, niin saadaan työttömyys sillä vähenemään, joka on niin jostain syvältä olevaa argumentointia kuin olla voi.”

”Tämän eetoksen vastainen taistelu ja se, että vähitellen sekä prekaarit, työttömät että vakituiset duunarit pystyisivät vähitellen löytämään rinnakkaisten organisaatioiden muodon, ettei oikeasti käy niin, että toisen edut ovat toisen haittoja.”

Eli Aarnion mukaan ydinkysymys on oikeus taistella kapitalismin valtaa vastaan. 

Oikeisto siis hallitsee, mitä pitäisi tehdä?

”Huutaa metsään niin lujaa kuin jaksaa. Olen seitsemänkymmentä ja jotenkin tunnen itseni jo vähän voimattomaksi kaikessa suhteessa. Toinen toisistaan tukea hakien täysillä huutaminen, niin jaksaa räkyttää ja toimia, kyllä se sieltä. Selvää on, että vastuu täytyy itse ottaa. Alhaison on organisoiduttava. 'Don´t mourn, organize!', kuten Joe Hill aikanaan lauloi. Helpommin sanottu kuin tehty.”

Totta kai tämä vaatii Aarnion mukaan myös hirveän vahvaa sivistysperustaa, mikä onkin hänen mukaansa toteutunut työväenliikkeessä, jolle perinteisesti sivistystoimi on ollut tärkeää. 

”Ympäristöargumentteihin ja ilmastonmuutokseen olisi suhtauduttava vakavasti, opetella sitomaan ja solmimaan se samaan taistelukuvioon, missä elinehdoista taistellaan. Tätä toki oikeisto vastustaa yhtä lailla. Ei voi olla niin, että keskitytään vain lyhyen tähtäimen elinehtojen parantamiseen.”

Aarnio luottaa Antonio Gramscin ajatuksiin työväenluokasta kollektiivisena intellektuellina, joka ottaa haltuun olemassaolevan analyysin ympäristöstä ja yhteiskunnasta ja lähtee vastarintaan. 

”Puolestani saa syntyä uusia, entistä isompia ja vahvempia ammattiliittoja, mutta kaikki lähtee ruohonjuuritasolta.”

Agit Propin vappukonsertti, 30.4. kello 16.00 Kulttuuritalolla (Sturenkatu 4, Helsinki), liput 36,50 e / 30,50 e.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

ILMOITUS