TYÖ 4.0 – Tulevaisuuden työn lanseeraustilaisuus järjestettiin 9. syyskuuta. Astoria-salissa Helsingissä. Kutsu tapahtumaan oli kryptinen: se lupasi tapaamisen uuden työn ruumiillistuman kanssa, kuohuviinitarjoilun, sukupuuttoon kuolevan työn näyttelyn, tulevaisuuden työn paljastamisen ja manifestin.

Todellisuuden tutkimuskeskuksen töitä on vaikea kuvailla. Esitystaiteen kollektiivin teokset ovat omaleimaisia, mutta kaikki hyvin erilaisia. Todellisuuden tutkimuskeskus käyttää esitystaidetta välineenä hahmottaa ja tutkia ympärillämme tapahtuvia yhteiskunnallisia muutoksia ja liikkeitä. Työtä kollektiivi on tutkinut kymmenen vuoden ajan, ja TYÖ 4.0 oli tämän tutkimuksen lopputulosta.

Kuten muutkaan kollektiivin teokset, ei TYÖ 4.0 ole klassisen teatteriesityksen muodossa, vaan se on enemmänkin tapahtuma, jossa yleisö haahuilee ympäriinsä kokemassa haluamiaan asioita.

Kuva, jonka Todellisuuden tutkimuskeskus piirtää nykytyöstä, on kipeä. Nykytyön ruumiillistuma on Panda, kasvot valkoisina ja silmät mustina ympäriinsä levottomana ravaava hahmo, joka on aina töissä. Panda näyttää enemmän pukuun sullotulta luurangolta kuin pandalta. Pandoja parveilee katsojien seassa keskustelemassa työstä. Työn ja vapaa-ajan ero on Pandan elämästä kadonnut, mutta se on ihan okei, vakuuttaa Panda, sillä Panda rakastaa työtään. 




Tilaisuutta valvoo pahvinen Karl Marxin kuva, joka pitää puheen. Puhetta ei kuitenkaan kuulu, sillä kaikki meistä tietävät mitä sanottavaa Marxilla työstä on. Marxin kuva on kaadettava uuden työn tieltä, ja skoolatessamme kuohuviinillä Marx jätetään yksin. Astoria-saliin on levittäytynyt kuolevan työn näyttely, jossa Pandat esittelevät meille erilaisia työntekijöitä. Köydellä rajatuilla alueilla on niin turhaa tietoa ulkoa opetellut ja sitä meille luetteleva Panda kuin porvarillista elämäntapaa ylläpitämään pyrkinyt työtön taiteilijakin. Kuntouttavaa työtoimintaa tekevä Panda seisoo kunnantalon kellarissa pitämässä yksin levyraatia, ja näin toimimalla kuntoutuu hetkessä takaisin työelämään. 

Klassisen duunarin kuvana on työhaalareissaan eväitä syövä mies, joka ei puhu mitään.



Marx on kaadettu lavalla, ja me keräännymme kuuntelemaan Pandan puhetta, joka voisi olla hallituksen kiky-höpinää. “Onko tässä puheessa ideana se, ettei tästä tajua mitään?” kuiskaa takanani oleva henkilö toiselle. “On”, tämä vastaa. Pääsemme myös mukaan älyttömään kokoukseen, jonka aikana yksi Pandoista saa vihdoin hermoromahduksen ja sanoo juuri ne sanat, jotka jokainen meistä haluaisi huutaa turhassa palaverissa istuessamme: “Mä haluaisin vaan tehdä mun töitä! Onks nää strategiapalaverit joku saatanan uusi kansalaisten hallintamuoto, ettei vaan tuu paniikki?!”



Ilta tiivistyy odotukseen uuden työn julkistamisesta. Meidät ohjataan parvelle katsomoon, tunnelma on jännittynyt. 

Lopulta raskaat samettiverhot väistyvät kitisten lavan edestä. Lava on tyhjä. Me taputamme ja hurraamme, kunnes saliin laskeutuu hiljaisuus. Katsomme tulevaisuuden työtä, tyhjää näyttämöä jossa ei tapahdu mitään. Verhot sulkeutuvat, ja kasvonsa puhdistaneet Pandat saapuvat tuomaan meille manifestin. Manifesti kehottaa sabotoimaan epäekologisia yrityksiä, osallistumaan mielenosoituksiin ja ostamaan yhden osakkeen ja vaatimaan yhtiökokouksessa rakkautta osinkojen sijaan.

Todellisuuden tutkimuskeskuksen TYÖ 4.0 jättää surumielisen mutta helpottuneen olon – me olemme kaikki samassa veneessä. Kukaan meistä ei selviä nykyisessä työelämässä, kaikista meistä se on älytöntä, eikä kukaan tiedä mitä on edessä. Työ on muuttunut peruuttamattomasti, mutta kukaan ei vielä tiedä, mihin olemme matkalla. Pandan sanat jäävät kaikumaan mieleeni: “Me uskoimme työhön kuin jumalaan. Enää emme tiedä miksi sitä tehdään.”



 

ILMOITUS