Yleisö joutui pysähtymään helsinkiläisessä Höyhentämössä (aiemmin Teatteri Naamio ja Höyhen), kun Akseli Aittomäen soolotanssiteos 7 ½ intensiteettiä sai ensi-iltansa intiimissä tilassa.

Esitys käynnistyi videolla, jossa Aittomäki harjoitteli. Kamera oli pääosin kiinnitettynä hänen kehoonsa, joten yleisö näki tyhjän katsomon, seinät, katon, lattian ja tanssijan varjon. Silloin tällöin vilahti myös Aittomäki itse.

Kuka on katsoja, kokija ja esiintyjä vai olemmeko sitä kaikki taideteoksen tilassa? Sillä ei tunnu edes olevan merkitystä, mutta on tärkeää, että uskaltautuu pohtimaan näitä vuotokohtia.

Reilun tunnin ajan Aittomäki tanssi, hikoili, kirjoitti ja puhui filosofiaa, hitaasti ja taas kiihdyttäen. Esitys oli pelkistetty, puhdas ja eheyttävä, mutta samalla ravisteleva. Aittomäen ja esitystilan värimaailma loivat harmoniaa. Äänimaailma ja valaistus nivoutuivat erottamattomaksi osaksi kokonaisuutta: ne eivät pyrkineet ohjaamaan, mutta ottivat tarvittaessa tilansa.

Esityksen alaston tilinpäätös

Tanssija pohti niin kehonsa kuin puheensa kautta harjoituksen ja harjoittamisen arvoa. Ovatko harjoitus ja harjoittaminen vain välineitä johonkin, joka on taas väline jonkin saavuttamiseen ja niin edelleen? Vai ovatko ne merkityksellisiä itsessään?
Ja mikä arvo on tällä tanssiesityksellä? Tässä tultiin esityksen alastonkohtaukseen, joka oli kaikessa yksinkertaisuudessaan kekseliäs. Tanssija astui lavalle paljaana. Hän antoi tietokone kyljessään selonteon produktionsa etenemisestä – eräänlaisen tilinpäätöksen avaten osaansa taideinstituution tuotantojärjestelmässä. Mikrofoniteline oli säädetty epämukavan alas, ja puhuessaan Aittomäki joutui mukautumaan eriskummallisiin asentoihin.

Mikrofonin kanssa Aittomäki pohti monitasoisesti arvon katoamista ja säilymistä – saadut avustukset on syöty, eikä niitä voi lihasta ulosmitata, mutta mitä jää? Kansallinen kunnia? Esiintyjän harjoittelusta ja esityksestä saama mielihyvä? Katsojien nautinto? Jääkö mitään tai kenties jotain muuta?

Maailman tutkimista

Teos loppui herättävään videomateriaaliin, jossa alaston tanssija kirjasi liitutaululle lukusarjoja ja lopulta ajatuksia, pyyhki, kirjasi uudelleen, liikkui ylös ja alas, sivulta toiselle, kirjoitti aiemman päälle – tuotti täytettä pinnalle: lisäarvoa?

Liikkeen rytmi rakentui toiminnan nopeutusten ja hidastusten kautta. Videolla tanssija vertautui tehtaan koneisiin tai muurahaisyhdyskuntaan, tähän meidän todellisuuteemme, elämänmakuisesti ja puhdistavasti.

7 ½ intensiteettiä on osa laajemman Höyhentämön Massavuoto-ohjelman Assemblage-sarjaa, joka on ”yritys harjoittaa kokeellista filosofiaa välittömästi ruumiillisin keinoin”. Ohjelman ohjaa Akseli Aittomäki, ja se käynnistyi vuonna 2012 valmistuneesta Praxis ja teoria -esityksestä.

Massavuodon tavoitteena on ”tutkia maailmaa fyysisen teatterin, tanssin, teorian, filosofian, harjoittelun ja pohdiskelun vuotokohdissa. Se etsii inspiroivia ajatuksia, tekoja, aistimuksia – paikkaa esitykselle, näyttämölle ja esiintyvälle ruumiille, jossa reflektio ja nautinto kohtaavat. Jossa hiki virtaa yhdessä ajatuksen kanssa.”

Tätä kaikkea 7 ½ intensiteettiä teki ja lunasti samalla osan ohjelman lupauksista.
Suosittelen esitystä kaikille, jotka tuntevat, ajattelevat ja haluavat – tai kaikille, jotka haluaisivat niin tehdä.

Höyhentämö: 7 ½ intensiteettiä. Ohjaus, koreografia, tekstit, esiintyminen: Akseli Aittomäki
. Musiikki ja äänisuunnittelu: Matti Strahlendorff
. Valosuunnittelu: Marianne Lagus
. Videot: Akseli Aittomäki, Marianne Lagus ja Matti Strahlendorff
. Ensi-ilta 4.4.2013. Esityksiä 23.4. saakka.

ILMOITUS