Ensi lauantaina 9.6. mäntykankaalle, punavankimuistomerkille ja joukkohaudalle kokoontuu jälleen useita satoja ihmisiä muistamaan sadan vuoden takaisia valkoisten tekemiä julmuuksia.

Punavankimuistomerkin hoitoyhdistys ry. on aiemmilla vuosikymmenillä järjestänyt isoja muistotapahtumia Dragsvikissa, kuten vuosina 1980 ja 1990. Nyt kun tapahtumista tulee kuluneeksi 100 vuotta, pysähtyminen ja yhdessä muistaminen on tärkeää, kertoo järjestelytoimikunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta. Tilaisuuden suunnittelu on ollut käynnissä usean vuoden ajan.

Kansalaissodan ja Dragsvikin punavankileirin tapahtumien 100-vuotismuistovuotena kustannetaan Sirpa Kähkösen yhdistykselle kirjoittama mikrohistoriallinen teos Hugo 1918, joka julkaistiin 16. huhtikuuta. Kesäkuun 9. päivä järjestetään Tie Tammisaareen 100-vuotistapahtuma Dragsvikissa.

Kansalaissodan päätyttyä vuonna 1918 perustettiin eri puolille Suomea leirejä, joihin koottiin hävinneen osapuolen vankeja. Näistä leiristä yksi oli Dragsvikin kasarmialueella lähellä Tammisaarta. Toukokuussa 1918 perustettiin vankileiri, joka muuttui pakkotyölaitokseksi saman vuoden syyskuussa. Suurimmillaan leiri oli 20.–24. kesäkuuta välisenä aikana, jolloin vankeja oli 8 597. Tämä oli 11,4 prosenttia koko maan vangeista.

Muonitusolot vankileirillä muodostuivat poikkeuksellisen surkeiksi ja kuolleisuus korkeaksi. Niinpä vuoden 1918 kesä-joulukuun aikana leirillä kirjattiin 2 873 kuollutta vankia. Muihin leireihin verrattuna kuolleisuus oli Tammisaaressa kaikkein korkein.

Muistotapahtuman järjestäjä on Tammisaaren punavankimuistomerkin hoitoyhdistys ry.

"Teemme hyvää ja läheistä yhteistyötä muun muassa Dragsvikin varuskunnan, eri viranomaisten ja muiden järjestöjen kanssa. Tapahtumaa ja muistovuotta ovat olleet rahoittamassa valtioneuvosto, ammattijärjestöt, ja muut eri järjestöt sekä yksityishenkilöt", Maarit Feldt-Ranta listaa.

Tilaisuuden järjestelyt ovat hänen mukaansa sujuneet hyvin.

"On ollut hienoa huomata, että kaikki eri tahot ovat osoittaneet erittäin hienoa yhteistyöhalua ja arvostusta muistovuoden tapahtumien onnistumiseksi."

Miten sitten Feldt-Rannan mielestä me jokainen voisimme parhaiten kunnioittaa punaisten toveriemme muistoa?

"Jokainen voi kunnioittaa muistoa itselleen hyvältä tuntuvalla tavalla. Itse toivon, että järjestöt ja tahot, jotka järjestävät yhteisiä muistotapahtumia, rakentavat tapahtumat niin, että ne lisäisivät ymmärrystä ja tietoisuutta vuoden 1918 tapahtumista."

Hänelle sadan vuoden takaiset tapahtumat ovat lähellä muistiaan: Feldt-Rannan isoisän isä, punaisten riveissä toiminut Fredrik Feldt vangittiin ja pidettiin vankina työväentalossa, jonne vaimonsa Aina salakuljetti hänelle ruokaa.

”Erinäisten kuljetusten jälkeen hänen tiensä päättyi Inkoon Västankvarniin, jossa hänet tovereineen pantiin kaivamaan omat hautansa, joihin heidät teloitettiin toukokuussa 1918. Hän oli tuolloin 41-vuotias viiden lapsen isä. Sellainen oli Suomi 100 vuotta sitten."

Nyt sosialidemokraattien kansanedustajan mukaan onkin oleellista kehittää pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa, työskennellä herkeämättä eriarvoisuuden vähentämiseksi ja ylläpitää yhteiskunnan demokraattisia rakenteita.

Muistotyöllä ihmisoikeuksien puolesta

Aran johtaja, vasemmistoliiton aktiivi Jarmo Linden on osallistunut ensi kertaa Tammisaaren muistotapahtumaan vuonna 1993 isänsä kanssa.

"Pohjoismaiden suurin joukkohauta kertoo meille julmuudesta, jonka veroista Suomessa ei ole koskaan koettu. Vuosi 1918 jätti Suomen ylle synkän varjon, joka ulottuu meidän aikaamme asti", hän muistuttaa ja jatkaa:

"Meidän tämän päivän vasemmistolaisten velvollisuus on ylläpitää vuoden 1918 tapahtumien muistoa ja kunnioittaa väkivallan uhreja. Muistotyö on samalla työtä ihmisoikeuksien, rauhan ja tasa-arvon puolesta tässä ajassa."

Hänellä ei ole tiedossa omien sukulaistensa osallisuutta vuoden 1918 sodassa; isoisät olivat liian nuoria. "Sisällissota on kuitenkin erottamattomasti kytköksissä omaan poliittiseen vakaumukseeni vasemmistolaisena."

"Poliittisella 1970-luvulla koin vuoden 1918 sodan silmittömän väkivallan suureksi vääryydeksi. Lukion toisella luokalla kirjoitin mekaanisella kirjoituskoneella 61-sivuisen esitelmän Suomen kansalaissota: taustaa, tapahtumia ja jälkiselvittelyitä (1979). Se on yhä tallessa. Koko perheemme myös osallistui toukokuussa 1978 Lahden punavankimuistomerkin suureen julkistamistilaisuuteen."

Miten Lindenin mukaan me voimme toimia nykyään niin, etteivät sadan vuoden takaiset tapahtumat toistuisi?

"Minulla oli kunnia pitää vappupuhe Tammisaaren vankileirin hautamuistomerkillä 1. toukokuuta 2000. Päätin sen seuraavasti: ’Vuoden 1918 punaisiin meitä tämän päivän vasemmistolaisia yhdistää palava halu rakentaa tasa-arvon yhteiskuntaa. Me elämme onneksi kokonaan toisissa oloissa. Oloissa, jotka on muokannut vuosikymmenten kamppailu paremman elämän puolesta, sen puolesta, ettei väkivalta ja eriarvoisuus enää koskaan voi suistaa tätä maata onnettomuuteen.’”

Vuonna 2018 Lindenistä tuntuu, että kamppailua väkivaltaa ja eriarvoisuutta vastaan tarvitaan nyt jopa kipeämmin kuin vuonna 2000.

Hiljennettyjen historia esiin

Tietokirjailija Kukka Ranta on tutkinut aikoinaan historian opiskelijana kansalaissotaa omassa suvussaan ja "punikin pojanpojantyttärenä aihe on minulle hyvin läheinen". 

Hänestä on ollut hurjaa tajuta, miten syvästi eriarvoinen ja jakautunut Suomi on ollut ja miten paljon ihmiset ovat aikoinaan taistelleet ja uhranneet elämästään tasa-arvoisen ja ihmisarvoisen elämän eteen.

"Punaisten puoli leimattiin pitkään hiljaiseksi, mutta nyt meidän tulee muistella näitä kaikkia ponnistuksia ja miettiä todellisia syitä kansalaissodan taustalla."

Ranta muistuttaa, että hyvin harva tietää oman sukunsa menneisyydestä – erityisesti punaisten puolella häpeä on hiljentänyt ihmisiä aina meidän päiviimme saakka.

"Historia on kirjoitettu voittajien näkökulmasta. Arkistot ovat kuitenkin täynnä asiakirjoja ja omassa suvussa saattaa vielä olla henkilöitä, jotka muistavat tärkeitä asioita. Kannustan kaikkia keskustelemaan sukunsa vanhempien kanssa aiheesta."

Miten kansalaissota ja sen muisto on vaikuttanut Rantaan itseensä?

"Vasemmistolaiset aatteet voimistuivat ja muokkasivat voimakkaasti identiteettiäni, kun tutustuin historian opintojen aikana sukuni menneisyyteen. Isäni, isoisäni ja isoisoisäni ovat kaikki olleet keskeisesti mukana kehittämässä työväenliikkettä, työväen osuustoimintaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Suvun historian tutkiminen on voimistanut omaa tarvetta ja intohimoa tehdä yhteiskunnallista työtä, osana sukupolvien jatkumoa", hän painottaa.

Rannan isä on ollut myös aikoinaan järjestämässä vuonna 1980 pystytettyä muistomerkkiä lähelle Lappeenrannan linnoituksen punaisten joukkohautaa, jonne murhattiin yli 500 ihmistä.

"Nyt on meidän sukupolvemme aika toimia ja taistella yhtäläisten oikeuksien puolesta eriarvoistavaa politiikkaa vastaan, jotta menneiden sukupolvien työtä hyvinvointivaltion rakentamiseksi ei tuhota. Tasa-arvoisuuden, suvaitsevaisuuden ja ihmisyyden eteen täytyy jatkuvasti tehdä työtä. Maailma muuttuu yhdessä toimimalla ja jokaisen sukupolven täytyy käydä omat vääntönsä ja keksiä omat tapansa oikeudenmukaisuuden edistämiseksi."

Maarit Feldt-Ranta toivottaa ihmiset Tammisaareen kunnioittamaan ja muistamaan Dragsvikin punavankileirillä vuonna 1918 menehtyneiden muistoa.

"Julmat, epäinhimilliset ja järkyttävät kansalaissodan tapahtumat ovat osa yhteistä historiaamme, yhdessä me myös päätämme ja vaikutamme siihen, millainen on tulevaisuutemme."

Tie Tammisaareen -muistotilaisuus Tammisaaressa punavankimuistomerkillä 9. kesäkuuta kello 11.00–16.00. Bussikuljetuksia ympäri Suomen.

Tammisaaren yössä

Tammisaaren yössä on yksi Tammisaaren vankilassa tehdyistä lukemattomista lauluista. Sävelmän alkuperää ei tiedetä, mutta se lienee monille tuttu mm. 1960 levytetystä Reino Helismaan sanoittamasta Ellin boksista. Teksti on Martti Murron, kaiketi 1930-luvulta.

Tammisaaren yössä
Teksti Martti Murto

trad.

Tammisaaren yössä ei tähtien tuiketta näy, siellä piiskurit pistin vyöllä, joka puolelle ennättäy. Heillä halu lie herroille näyttää, kuinka lyötyä lyödä voi. Täten tehtävän tunnolla täyttää, jonka herransa heille loi.

Piiskurin piiskan alla vain harvat ovat taipuneet, vain muutamat voimaa vailla ovat taistoissa uupuneet. Suorana kuljemme sentään, vaikka hurttien lauma se lyö. Takaisin käänny ei kenkään, yhä synkempi siellä on yö.

Ei ole tämä röyhkeyttä, eikä kohtalon uhmaakaan. Me kuljemme taistojen tiellä ja muistamme ainiaan: on luokkamme kaiken luoja, sen taistelu valtaisa. Se meidänkin taiston suoja, siks taival niin turvaisa.

Ole huoletta luokkamme ylhä, emme petä sua milloinkaan. Matkan määrä on eessämme ylväs, sinne tämäkin on kulkua. Etuvartiokunnia meillä, se taistohon innostaa ja uhreja taistojen tiellä se opettaa antamaan.

Tammisaaren yössä vihan liekki se leimuaa. Ei raskaassa orjan työssä tämä joukkomme sortua saa. Kanssa luokkamme rinnatusten iskun annamme viimeisen. Alas riistoluokka loisten, alas mustat pyövelit!

ILMOITUS