Tanssi on kiireisen tämän päivän hyvä tulkki ja oivallinen väline niin todellisuuden tarkkailuun kuin kokemiseenkin. Englannin kielen ”instant” tarkoittaa silmänräpäyksellistä, pikaista, hetkellistä tai välitöntä. Nämä kaikki adjektiivit kuvaavat osuvasti huhtikuun viimeisenä lauantaina Helsingissä järjestetyn Festival of Instant Choreography (FIC) -tanssifestivaalin esityksiä.
Halu haastaa perinteisiä koreografian tekemisen tapoja on ollut alun perin lähtölaukauksena FIC-festivaalille. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin yksipäiväisenä teatteri Höyhentämössä ja sitä ympäröivässä kaupunkitilassa. Yleisö pääsi eri tavoin osallistumaan tanssin ja kehollisuuden riemuun neljässä eri konseptissa.
Itse koin ja näin Energpriests-ryhmän A Sharing -esityksen. A Sharing oli samalla tanssiesitys, ravit, läsnäoloharjoite ja kohtaamispaikka. Ennen esitystä yleisölle esiteltiin toimintaohje, jossa katsojia pyydettiin havainnoimaan ja kokemaan esitys itselle tyypillisellä tavalla vaikkapa mukana tanssien, katsellen tai kuunnellen. Esityksen kerrotiin käsittelevän vaikeita asioita, kuten häpeää ja seksuaalisuutta. Myös alun nauhoite käsitteli samoja asioita.
Kiehtova kone
Aktivoinnista huolimatta suurin osa yleisöstä hakeutui perinteisen katsomon puolelle. Osa uskaltautui lavan reunoille, jotkut vaihtoivat paikkaa esityksen aikana ja kokivat tilan sekä esiintyjät ja yleisön eri näkökulmista.
Tanssijat olivat dynaamisia, energisiä, herkkiä ja ylitsevuotavia. Kaikkea tätä yhtäaikaa ja erikseen. Vaikeiden asioiden käsittely ei ainakaan minulle näyttäytynyt angstisena tai negatiivisena. Pikemminkin tanssijoista välittyi kuva aktiivisina oman elämänsä toimijoina.
A Sharing -esityksen alkuosa näyttäytyi pitkälti yksilöllisten kokemusmaailmojen kehollisena käsittelynä. Rytmiikka ja intensiteetti vaihtelivat jatkuvasti. Näimme lavalla erilaisia muodonmuutoksia. Myöhemmässä osassa tanssijoista rakentui vaikuttava, massiivinen, kaiken nielevä ja kaiken valloittava kone, jonka osana tanssijat vaihtoivat rooliaan ja paikkaansa muuntuen aktiivisuuden tasoilta toisille. Kone ei ollut pelottava, vaan pikemminkin se oli kiehtova kaikessa ehdottomuudessaan.
Esityksen loppuosassa tanssijat kävivät hakemassa yleisöstä pareja itselleen. Tarjouksen sai ottaa vastaan tai jättää ottamatta. Minä tartuin tarjoukseen, onneksi. Oli hienoa olla johdateltavana rytmiin ja liikkeeseen käsi sykkivällä, hikisellä ja kuumalla rintakehällä. Kokemus oli jopa hypnoottinen. Suuri osa yleisöstä jäi vielä tanssimaan massaan, esitys muuntautui raveiksi ja vähitellen kääntyi kohti loppuaan. Hymyilytti. Tämä oli helppoa. Tämä oli luonnollista. Tämä oli hyvä kokemus. Jäin miettimään, että olisin halunnut osallistua pidempään ja päästä osallistumaan jo aiemmin. Festivaalin katsojista varmasti suurella osalla oli aiempaa tanssiin liittyvää kokemusta, joten meitä olisi voinut vielä rohkeamminkin houkutella aktiiviseksi osaksi esitystä.
Kulttuurilöylyt taidesaunassa
Esityksen jälkeen puheensorina ja kepeä nauru jatkuivat Höyhentämön tilassa. Yleisö ja tanssijat olivat jotenkin enemmän läsnä toisilleen. Yhteisesti jaettu kevyt iltapala levitti ilmaan punaisten omenien ja tuoreen basilikan vahvat aromit.
Matka jatkui Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon väliselle pihalle, jossa sijaitsi Markus Renvallin Satu on tarua ihmeellisempi -teos. Se oli leivinpaperilla vuorattu taidesauna, joka rakennettiin, lämmitettiin, käytettiin ja purettiin puolilta päiviltä puolille öille. Kulttuurilöylyissä ehtivät käydä ainakin kaksi norjalaista rakennusinsinööriä ennen Tallinnan matkaansa sekä iso kasa FIC-festivaaliin osallistujista. Löylyn lomassa saunassa sai nauttia videotaiteesta.
Lauantain aikana oli tarjolla myös Riina Hannukselan esityksellisiä kävelyitä, jotka olivat loppuun varattuja. WALK ME, TALK ME – Acts of Daringin -esityksessä kävelyyn osallistuja kulki kaupunkitilassa yhdessä taiteilijan kanssa tavoitteenaan kokea ja pohtia yhteisömme sallivuutta ja välittämistä sekä esimerkiksi sitä, kuinka vapaita olemme ilmaisemaan itseämme julkisessa tilassa.
Kotityöt liikkeellisenä rituaalina
FIC-festivaaliin kuului myös interaktiivinen installaatio ja tanssiesitys Household Dancy Protocolin Kitchen Explorations, jonka tarkoituksena oli käsitellä päivittäisiä keittiörutiineja, kuten teen keittämistä tai leivän leipomista, jotka koskettavat miljardeja ihmisiä joka ikinen hetki. Teoksen tarkoituksena oli pysäyttää meitä pohtimaan kotitöiden asemaa yhteiskunnassa. Samalla teos tarjosi mahdollisuuden käsitellä kotitöitä luovana liikkeellisenä rituaalina tai leikkinä.
FIC-festivaali osoitti jälleen kekseliäisyytensä, mutta samalla myös sen, että tällaisille yhteisöä ja olemassaoloa tutkiville osallistaville kokokonaisuuksille on tilausta. Ei olisi pahitteeksi, vaikka vielä useampi meistä löytäisi itsensä tämänkaltaisten tapahtumien ääreltä, samalla katsomasta mutta myös luomasta taidetta ja myös suvaitsevaisempaa todellisuutta.
