Kulttuurivihkot 1/2018

”Olen huora ja kuolen vankileiriltä vapauduttuani mielen kaaokseen ja muuhun ruumiin heikkouteen”, esittelee Petra Karjalaisen esittämä naiskaartin komentaja Hilma itsensä. Tampereella käytiin 1918 sisällissodan verisimmät taistelut ja monille punakaartin naissotilaille kävi yhtä huonosti kuin Hilmalle: osa menehtyi taisteluissa, osa vankileirillä, osa teloitettiin, eikä Venäjälle paenneillekaan aina käynyt hyvin. Punaisten puolella taistelleet naiskaartilaiset olivat moninkertaisesti vihattuja ja marginalisoituja ”susinarttuja” ja ”ryssän morsiamia”.

Musikaalia ei ensiajattelemalla miellä kovin poliittiseksi lajityypiksi. Poliittinen Sirkku Peltolan ohjaama Tytöt 1918 on kuitenkin monella tapaa. Näytelmä ei sorru latteaan vallankumousromantiikkaan tai poliittisen väkivallan ihannoimiseen. Mustavalkoisten vastakkainasettelujen sijaan pohditaan niitä syitä, jotka saivat ihmiset tarttumaan aseisiin. Sisällissota kuvataan rujona ja kaoottisena: tappaminen on lähes yhtä kauheaa kuin tapetuksi joutuminen, eikä punakaarti ole solidaarinen yhteisrintama, vaan joukko pelokkaita ja vihaisia ihmisiä, jotka sortuvat tappamaan myös toisiaan. Ihmisiä eivät ohjaa jalot aatteet, vaan syvä kokemus yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta, toistuvat menetykset ja jatkuva puute ravinnosta. Köyhän osana on ”surkea elämä, jossa jokainen sortaa ja potkii toistansa”. 

Anneli Kannon Veriruusut-romaaniin väljästi perustuva Tytöt 1918 ottaa kuitenkin eniten kantaa naisen asemaan – siihen mikä se oli sata vuotta sitten ja mikä se on ehkä vielä tänäkin päivänä. ”Ei ole piika ihminen ja torakka on helppo tallata”, todetaan erään näytelmän henkilön sanomana. Näytelmän työläisnaiset rakastavat, harrastavat seksiä, haaveilevat paremmasta maailmasta ja emansipoituvat pukeutumalla housuihin ja tarttumalla miesten rinnalla aseisiin.

Tytöt 1918 käsittelee myös viime syksynä puheenaiheeksi noussutta naisten kokemaa seksuaalista ahdistelua.  Puuvillatehtaalla työskentelevä 15-vuotias Sigrid (Marketta Tikkanen) joutuu tehtaanjohtajan lähentelyjen kohteeksi, mutta ei potkujen pelossa voi tehdä asialle mitään. Punakaartissa hän laittaa tehtaanjohtajan maksamaan teostaan. Kosto ei kuitenkaan ole suloinen ja vapauttava, vaan pikemminkin piinallinen ja ahdistava.

Siltaa menneisyydestä nykypäivään kantavat myös Eeva Konnun säveltämä musiikki ja Heikki Salon sanoittamat laulut, joiden sävyt vaihtelevat melodisesta kansanmusiikista rytmikkääseen hiphopiin. Hannu Lindholmin musta-valko-punainen lavastus on sekä tyylikkään yksinkertainen että vaikuttava. Videoprojisointeihin ja pyrotekniikkaan perustuvat tehosteet vievät näytelmän tapahtumat katsojan ihon alle. Tytöt 1918 -näytelmän ainoa ongelma on ehkä se, ettei siinä ole yhtä keskushahmoa, johon katsoja voisi samastua ja jonka tarina toisi näytelmään selkeän punaisen langan.

Tytöt 1918 ensi-illassa yleisö oli näkemästään niin hurmaantunut, että se osoitti suosiota seisaaltaan. Tällaista Tampereen Työväen Teatterissa ei tapahdu kovin usein. Ehkä yleisön reaktio oli myös kannanotto TTT:n toiminnan puolesta. Kulttuurin valtionosuustyöryhmä on esittänyt kansallisnäyttämön aseman poistamista TTT:ltä, mikä merkitsisi kahden miljoonan leikkauksia teatterin budjettiin ja vaarantaisi varsinkin suuren näyttämön toiminnan. TTT:n johtaja Maarit Pyökäri ihmetteleekin, onko leikkauksilla tarkoitus rahoittaa pääkaupunkiseudun teatteritoimintaa. Hänen mukaansa ehdotus on myös ristiriidassa työryhmän aluepoliittisten linjausten kanssa. 

Tampereen Työväenteatteri, Suuri näyttämö: Tytöt 1918. Käsikirjoitus ja ohjaus: Sirkku Peltola. Musiikki: Eeva Kontu. Laulujen sanat: Heikki Salo. Lavastus: Hannu Lindholm. Rooleissa muun muassa:  Petra Ahola, Emmi Kaislakari, Eriikka Väliahde, Marketta Tikkanen (Näty), Petra Karjalainen, Heidi Kiviharju, Kristiina Hakovirta, Suvi-Sini Peltola, Kaisa Hela, Niina Alitalo, Karoliina Vanne, Salla Korja-Paloniemi, Hanna Korhonen, Reetta-Kaisa Iles, Miia Selin.

ILMOITUS