Matti RossiKirjailija ja kääntäjä Matti Rossi kuoli 3.7. Helsingissä pitkään sairastettuaan 83-vuotiaana. Rossi toimi Kulttuurivihkojen päätoimittajana vuosina 1978–1979.

Rossin laajaan tuotantoon kuuluu runoutta, laulutekstejä, näytelmiä, matkakirjoja, poliittisia pamfletteja... Hän julkaisi myös dekkareita nimellä Olavi Kokko.

Suurelle yleisölle monet Rossin lähinnä 1970-luvun runot lähinnä ovat tulleet tunnetuiksi muun muassa Kaj Chydeniuksen, Eero Ojasen ja Henrik Otto Donnerin sävellyksinä, esimerkiksi Agit Prop -yhtyeen tai KOM-teatterin kuoron esittäminä. Balladi toveri Viljasesta, Riistäjän lait, Savolainen balladi, Jos rakastat ja moni muu ovat nuorillekin ikäluokille tuttuja suomalaisen poliittisen työväenmusiikin klassikkoja.

Tämä on kuitenkin vain pieni osa monisärmäisen kirjailijan tuotannosta. Rossi esimerkiksi teki kymmenen vuotta (1985–1995) seitsenosaista romaanisarjaa Nuorallatanssijat, joka sijoittui Rossin silloisille kotikulmille Helsingin Kallioon, joka tuolloin oli vasta tulossa muotiin. Rossille oli ominaista tragiikan, komiikan ja fantasian yhdistäminen.

2000-luvulla Rossin jättiurakka olivat Shakespearen näytelmien uudet suomennokset, mistä työstä hän sai kirjallisuuden valtionpalkinnon vuonna 2007. WSOY:n Shakespeare-sarjassa julkaistiin vuosina 2004–2013 maailman kuuluisimman näytelmäkirjailijan kaikki 38 näytelmää, niistä 16 Rossin kääntäminä, muun muassa Hamlet, Othello, Antonius ja Kleopatra sekä Rikhard III.

Shakespeare oli Rossille yksi tärkeä esikuva myös kirjailijana. Shakespeare-kiinnostus oli alkanut jo varhain. Hänen opintonsa Englannissa ja Yhdysvalloissa linkittyivät nimenomaan Shakespeareen. Erinomaista 1500-luvun ja nykyenglantia puhunut Rossi toimi myös toimittajana BBC:ssä.

Englannista ja espanjasta kääntämiseen keskittynyt Rossi suomensi uransa aikana myös Friedrich von Schilleriä, Gotthold Ephraim Lessingiä, Aleksandr Puškinia, Gabriel García Márquezia, Jorge Luis Borgesia, César Vallejoa, Pablo Nerudaa, Ernesto Cardenalia, Juan Rulfoa ja Federico Garcia Lorcaa. Latinalaisen Amerikan kirjallisuuden tunnetuksi tekeminen Suomessa oli yksi keskeinen osa Rossin monipuolista elämäntyötä. Merkittäviä käännöstöitä olivat esimerkiksi Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys ja Borgesin Haarautuvien polkujen puutarha.

Rossi palkittiin vuosikymmenten mittaan myös muun muassa J. H. Erkon palkinnolla (1965), valtion kirjallisuuspalkinnolla (1966), valtion kääntäjäpalkinnolla (1972), Agricola-palkinnolla (1974) ja Savonia-palkinnolla (1988).

Laaja kirjallinen sivistys

Matti Rossi oli hyvin oppinut, syvällinen ja monitaitoinen kirjallisuusmies. Kulttuurivihkojen haastattelussa vuonna 2005 häneltä kysyttiin, mitä keskiaika ja renessanssi ovat hänelle antaneet.

”El Doradon, suunnattomasti rikkautta”, Rossi vastasi. ”Olen varakas mies. Koko Eurooppa, antiikkia myöten, on minun. Shakespearen maailma. John Donnen maailma. Cervantesin maailma. Henrik Merenkulkijan maailma. Kataarien maailma, Rabelaisin maailma. Pyhän Fransiskuksen ja Pyhän Teresan maailma. Boccaccion maailma. Olen kirjoittanut kaksi näytelmää, satiirista fantasiaa, joista toinen, Peuraneito ja Sarvikuono, sijoittuu varhaiskeskiaikaan, mytologiseen frankkien keisarikuntaan ja mytologiseen Suomeen. Toinen on fantasia myytistä, Lallin ja Henrikin taru.

Rautalammilta kotoisin ollut Rossi oli perehtynyt myös paikalliseen kulttuurihistoriaan. Hän kirjoitti paikkakunnalla eläneestä kansanrunoilija Juhana Ihalaisesta (1798–1856) näytelmän Mahtaja eli kansanrunoilija Juhana Ihalaisen salattu elämä, jota esitettiin Kuopion kaupunginteatterissa vuonna 2000. Näytelmä oli Rossin omin sanoin ”faktan, fiktion ja fantasian punos”. Siinä puhuttiin Ihalaisen omaa kieltä, savonsuomea.

”Savolainen suhtautuu kriittisesti monisanaisuuteen ja selittelyyn. Savolaisten sanomiselle ominaista on säästeliäisyys. Siitä puuttuu kokonaan joutava venkoilu. He sanoa sivaltavat”, Rossi pohti Kulttuurivihkoihin (6/2005) näytelmän tiimoilta kirjoittamassaan esseessä. Myös Rossi itse oli sanoa sivaltamisen mestareita.

Samassa esseessä Rossi puolusti tapaa, jolla esimerkiksi hänen näytelmänsä peilasi siloittelematta tavallisen kansan kielenkäyttöä ja elämäntapoja kuvattuna aikana: ”Kiinnostavaa elämässä ja ihmisissä on karheus, ei sileys; tahraisuus, ei siisteys; valo ja varjo, ei yksin valo eikä yksin varjo.”

Kantaaottavan runouden taitaja

Poliittisena kannanottajana Rossi muistetaan monista runoistaan, joista monet on sävelletty, esseistään, kolumneistaan, artikkeleistaan ja muista kannanotoistaan. Loistavia esimerkkejä toimivasta ja edelleen elävänä pysyneestä ajankohtaisrunoudesta ovat kokoelmat Tilaisuus (1967) ja Käännekohta (1968). Tilaisuuden ensimmäinen osa ”Maalaisilman puhtaudesta” ottaa purevasti kantaa Rossin ystävän ja kollegan Hannu Salaman jumalanpilkkaoikeudenkäyntiin ja on omistettu hänelle.

Matti Rossin elämässä on erilaisia poliittisia vaiheita. Vanhemmiten hänestä tuli yhä lämpimämpi Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän ystävä, mutta väliin mahtui toisenlaisiakin mielipiteitä. Esimerkiksi Käännekohta-kokoelmassa on myös kriittistä satiiria siihenkin suuntaan. Rossi kritisoi siinä kovin sanoin Tšekkoslovakian miehitystä.

”mihin suuntaan näyttää nyt Uljanovin parta

    kun isovenäläiset shovinistit ovat säätäneet oikeuden

        puuttua tarvittaessa veljespuolueiden sisäisiin asioihin

            ja vastavallankumous on kuin kommunismin vaara Pentagonin

                                                                  kenraaleille

               ja kummittelee aina siellä

                   missä sen suurvallan voimapolitiikan mukaisesti

                         tuleekin kummitella.”

Kulttuurivihkojen kuolinuutisen kommenttiosiossa Martti Pelho muistelee toimintasuunnitelmaa, jonka Rossi laati Suomi–Neuvostoliitto-seuran Rautalammin osastolle vuonna 1977:

”Muistelen Matin arvioineen toimintasuunnitelmassa, ettei mikään maailmassa ole ikuista; syntymä, elämä ja kuolema käyvät ikuista kamppailuaan vuorovedoin; kaikki valtiomuodostelmatkin tulevat kerran tiensä päähän ja tämä pätee myös vuonna 1776 perustettuun Yhdysvaltojen liittovaltioon ja vuonna 1922 perustettuun Neuvostoliittoon.”

Kommunismin aatteen Rossi lienee omaksunut oma-aloitteisesti – hänen isänsä oli jääkärikapteeni ja Rautalammin suojeluskunnan ensimmäinen päällikkö ja äitinsä opettaja, jonka työn perässä Matti joutui kiertelemään paikkakunnalta toiselle isän kuoltua. Rossin ja hänen äitinsä työkomennukset veivät sotatoimialueelle, jonka kauheudet herättivät Rossissa ristiriitaisia tunteita, jotka myöhemmin purkautuivat yhteiskuntakritiikkinä. Myöhemmin matkat Latinalaiseen Amerikkaan radikalisoivat entisestään jo aiemmin vasemmistolaiseksi ryhtynyttä Rossia. Hän on kirjoittanut erään vuoden kestäneen matkansa kokemuksista matkakirjan Väkivallan vuosi (1967), joka kuvaa maanosaa oikeistodiktatuurien, suuryritysten ja CIA:n puristuksissa.

Rossi toimi SKDL:n edustajana Rautalammin kunnanvaltuustossa vuosina 1976–1978 ja oli uudelleen perustetun SKP:n ehdokkaana 2000-luvulla kunnallisvaaleissa Espoossa sekä eduskuntavaaleissa.

Tapaus Kiss

Rossin julkista mainetta pilaamaan näyttää pysyvästi jääneen unkarilaiskirjailija Denés Kissin tapaus. Vuonna 1975 Kissin vierailtua Suomessa Rossi lähetti Unkarin kirjailijaliitolle kirjeen, jossa hän paheksui Kissin puheita Suomen Kirjailijaliiton tapaamisessa. Kiss oli rinnastanut natsi-Saksan ja Neuvostoliiton toisiinsa puhumalla ”itäisestä fasismista”. Rossin kirjeen seurauksena Kiss joutui vaikeuksiin kotimaassaan: oman kertomansa mukaan puoleksi vuodeksi julkaisukieltoon sekä monenlaisten selvitysten kohteeksi. Työpaikallaan Népszava-lehdessä Kiss joutui asian johdosta päätoimittajan kuultavaksi, ja tilaisuudesta laadittiin pöytäkirja. Hän joutui lisäksi tekemään kirjallisia selvityksiä ministeriölle ja kommunistisen puolueen keskuskomitealle. Suomessa muun muassa presidentti Urho Kekkonen pyrki vaikuttamaan asiaan Kissin eduksi ja lähetti sitä varten Budapestiin valtiosihteerin. Lopulta Kiss sai päätoimittajalta kirjallisen muistutuksen ja välttyi pahemmilta seuraamuksilta.

Suomessa Kissin kohtalosta on liikkunut toistuvasti virheellisiä tietoja. Tässä äsken mainitut tiedot ovat peräisin Kissin itsensä Suomen Kuvalehden pyynnöstä vuonna 1999 kirjoittamasta selonteosta. Väärät tiedot eivät loppuneet siihenkään, vaan edelleen useissa lähteissä Kissin väitetään esimerkiksi joutuneen vankilaan. Tämä tieto oli alkujaan myös Helsingin Sanomissa Rossin nekrologissa, mutta lehti oikaisi sen jälkeenpäin. Kirjeestä selviää, että Kiss oli ollut vankilassa aiemmin Unkarin kansannousun jälkeen ja oli nytkin pelännyt joutuvansa sinne uudelleen, mutta näin ei kuitenkaan käynyt.

Ilmiantajan maine lienee korostunut osaltaan siksikin, että Rossi ei koskaan halunnut katua tai pahoitella kirjettään. Rossi oli julkiselta kuvaltaan härkäpäinen persoona, joka ei yrittänyt miellyttää ketään eikä pahemmin piitannut siitä, mitä muut hänestä ajattelivat.

”Olen karkea, ilkeä, töykeä, tyly. Julma. Se pitää loitolla uteliaat. Juorutoimittajat ja sen sellaiset. Yksityisyys on kallis asia”, Rossi sanoi Kulttuurivihkoille 2005.

Oletettavasti Kiss-kohu ja viimeisinä vuosina myös heikentynyt terveys vaikuttivat osaltaan siihen, että Rossi paljolti vetäytyi kirjallisista seurapiireistä ja parrasvaloista.

Imperialismia vastaan

Vaikka Rossi keskittyi viime aikoina ennen kaikkea kääntäjän ja kirjailijan töihinsä, hän seurasi myös aktiivisesti kansainvälistä politiikkaa ja kirjoitti silloin tällöin Tiedonantaja-lehteen artikkeleja esimerkiksi Latinalaisen Amerikan ja Irakin tilanteesta. Hän nosti journalistina esiin kehityskulkuja, joista valtamedia vaikeni. Tähtihetkekseen Kulttuurivihkoissa Rossi nimesi sen, kun hän vuonna 1978 yhdessä graafikko Teemu Lipastin kanssa paljasti ”pääministeri Kalevi Sorsan (SDP) ja hänen renkinsä opetusministeri Kalevi Kivistön (SKDL) kähminnät demokraattisen hallintomallin romuttamiseksi Taideteollisessa korkeakoulussa”.

Viime vuosinaan Rossi teki omakustanteena valikoimat omista runoistaan sekä espanjaksi että englanniksi. Kielivirtuoosi ei luonnollisesti tarvinnut kääntäjää. Rossin viimeiseksi julkaistuksi teokseksi jäi pamfletti Raunioista nousee Donbass (2015), jossa hän ottaa väkevästi kantaa Ukrainan konfliktiin ja näkee sen pääsyyllisinä Yhdysvallat, Naton ja Ukrainan ”juntan”. Helsingin Sanomissa teos leimattiin ”huonoksi propagandaksi” haluamatta ymmärtää kirjailijan satiirista ja sivaltavaa ilmaisutapaa. Toki kirjan häikäilemätöntä puolueellisuutta voikin kritisoida, mutta kriittinen lukija voi myös poimia siitä tärkeitä taustatietoja vaikkapa siitä, miten Yhdysvallat hyödynsi entisiä natseja jo toisen maailmansodan jälkeen pyrkiessään vaikuttamaan Ukrainan poliittiseen tilanteeseen.

Rossi nostattaa vielä kuolemansa jälkeenkin monenlaisia intohimoja, mutta pitemmän päälle historiaan jää toivottavasti ennen kaikkea hänen syvään oppineisuuteen perustuva kirjallinen toimintansa. Itse hän arvioi (Helsingin Sanomien haastattelussa 2013) realistisesti, että hänen Shakespeare-käännöksensä kestävät joitakin kymmeniä vuosia. Tähän voisi lisätä, että vaikka uusia käännöksiä taas tulisikin, vaikutukset kantavat varmasti pitemmällekin. Rossin sanoin:

"Jos menisin metsään ja juurtuisin puuksi, tulisivat linnut, tekisivät minuun pesän"

 

Kuva: Helinä Kuusela.

ILMOITUS