Todellisuuden loppu – 2 (mikä oleminen, tieto, tietoisuus, totuus, todellisuus ja myytti?) 

0. Kirjoitin seinäjokilaiseen sanomalehti Ilkkaan 11.5.2017 seuraavan mielipidekirjoituksen:

”KUVITTEELLISUUS JA KONKREETTISUUS

Jos joku uskoo uskontonsa mukaan, se on luonnollista ja kyseinen henkilö on myös rehellinen jos hän ajattelee, että tärkeintä on se ”tapa jolla uskoo kuin se mitä uskoo” (Kierkegaard). 

Mutta jos uskovainen väittää ”tietävänsä”, että hänen harjoittamansa uskonto on ”todellista ja todellisuutta”, hän on epärehellinen koska siinä uskonnosta tulee vallankäytön väline.

Koska ihmisellä ei ole kykyä ”tietää” ja koska ihminen ei pysty sanomaan mitään siitä mikä on ”todellista ja todellisuus” jäljelle jää ”kuvitteellisuus ja konkreettisuus”. 

”Tietää” ja ottaa haltuun ”todellisuus” sisältyvät periaatteeseen ”tieto on valtaa”. 

Koska ”tieto” on ”tosi uskomus” ja ”todellisuus” viittaa siihen ”miten kaikki on”, kukaan ei voi sanoa niistä mitään ”varmaa”. 

Urheilukilpailuselostukset ovat fiktiivisiä tarinoita mutta heti kun lätkä on mennyt jääkiekko-ottelussa maaliin, tapahtuu konkreettista. Nälänhätää kärsivä kansa elää konkreettista elämää. Kun arkeologi on löytänyt maasta ikivanhan esineen, tuo esine on hyvin konkreettista, kaikki muu kaivaukseen liittyvä ”tietotuoto” on kuvitteellista, sillä on mahdotonta sanoa jälkikäteen yhtään mitään siitä ”mitä muinoin tapahtui todellisesti”. 

Ulkoilmamuseoiden perustamisesta luovuttiin esimerkiksi Turun linnan edustalla jo sata vuotta sitten koska ainoastaan alkuperäisellä paikalla säilytetty rakennettu miljöö (ulko- ja sisätilat sekä alkuperäiset esineet) ”todistavat” konkreettisesta. 

Mutta ei niinkään voi olla ja elää, että etupuoli kiiltää mutta tapahpuoli on ”täynnä törkyä”. 

Kuvitelmissa eläminen on luonnollista mutta ”kuvitteellisesta tietämisestä” on ”kulttuuristen myyttien” varassa ”luonnostaan elävälle ihmiselle” enemmän haittaa kuin hyötyä. 

Mutta onneksi ihminen voi pinnistää ainakin hetkeksi ”konkreettiseen olemisen aistimiseen”.” 

 

Tämä mielipidekirjoitus julkaistiin sanomalehti Ilkassa 14.5.2017. 

Tätä ajattelutapaani voi kutsua ”eksistentialistiseksi konkretismiksi”. 

*

Samalla tavalla kuin Karl Marx havaitsi kapitalismin kääntyvän jonain päivänä pohjattoman nälkäisenä hirviönä (1) keksijäänsä ihmistä vastaan, samalla tavalla ihmisen kiero luontosuhde kääntyy hirviönä (2) harjoittajaansa ihmistä vastaan. 

Noiden hirviöiden (1 ja 2) ruuaksi joutuu koko maapallon elollinen luonto ja eläinkunta, ei vain ihminen kuten usein luullaan ja kuvitellaan. 

* 

Näin muutama päivä sitten painajaisunen. 

Tapasin unessani vanhoja työtovereitani jossakin kaukana Turusta. Kyse oli tilausbussimatkasta. Ja minulla oli siinä joku valtava kuorma kannettavanani. Ymmärsin, että en voisi selviytyä siitä yksin. Joku muukin oli siitä kansani samaa mieltä.   

Mutta kuin heräsin painajaisunestani, ymmärsin mihin kaikkeen uneni liittyi. Uneni selittyi niillä omilla ajatuksillani ja niillä arjen tapahtumilla, joiden kanssa olin painiskellut edellisenä päivänä.   

*

Vanhojen nationalististen SUURTEN PUOLUEIDEN suosion mureneminen on tullut viimeksi näkyviin monissa kansallisvaltioissa. 

Kansalaiset ovat saaneet eniten tarpeekseen puolueiden moraalittomuudesta. 

Esimerkiksi Suomen keskustassa, kokoomuksessa ja sosiaalidemokrateissa ei ole kyse ainoastaan ”maan tavasta” vaan korruptiivisesta rakenteellisesta vallankäyttötraditiosta ja nationalistisen valtaeliitin läpimädästä tapakulttuurista. Siinä kietoutuu yhteen valtapuolueet ja valtamedia, pankit ja rakennusliikkeet sekä monet muut yksittäiset vallankäytön elementit.  

”Metromafia – – Metroepäselvyydet ovat suunnaton musta jätevuori” (Eero Taivalsaari, Lahjottu Helsinki, 1988, sivu 82).

”Miten MAFIAN mahti eroaa valtiomahdista” (Ritva Santavuori, Rouva syyttäjä ja mafian lait, 2000, kirjan takakansi).

”Asuntotuotanto oli 1950-1985 varsin keskittynyttä – – Tämä kaikki alkoi varsinaisesti heti sodan jälkeen (ns. jälleenrakentaminen ja aluerakentaminen ja sama valtapeli jatkuu samantyyppisenä tänä päivänäkin”  (Christer Bengs Eero Taivalsaaren kirjassa Näennäinen demokratia, 1991, sivu 91). (kursivoinnit JP). 

Turun tauti on yhtä ja samaa maan tapaa.

Vanhojen suurten nationalististen puolueiden kuolema on jo läsnä. Valtaan on nousemassa aivan uusia, vielä pieniä puolueita.   

*

Kaikki mihin ihminen ryhtyy, heijastaa ihmistä ja kaikki ihmisen aiheuttama palautuu viime kädessä ihmiseen. 

Kun pörssien talouskäyrä aaltoilee nousemalla ylös ja laskemalla alas siinä on kyse mytologisen ihmiseläimen luonteesta. 

Kaikki tapahtuu siinä hallitsemattomasti ja sattuman vyöryssä, hyvä ja paha vuorottelevat siinä arvaamattomasti ja villisti, katkeamatta miten kulloinkin sattuu.

Kuka on niin hölmö, että uskoo tuon ”eläimellisen heilahtelemisen” hallitsemiseen? 

Ei kukaan.   

*

Että minäkö haluaisin ehdolle vaalissa ja istuisin ”tattina kunnan johtokunnissa” tekemässä kaikkea viisasta ja hyvää yhteisölle. 

Olisi tuossa tapauksessa kuin ”totuutta ja armosanomaa” levittävä Jeesus Kristus. 

En tietenkään voi suostua tuollaiseen sillä minäkin olen pelkkä haavoittuva ja traumaattinen ihminen.

Mutta itserakkaita valtapelihulluja riittää. 

Yllin kyllin viisastelijoita.  

*

Kuvaan tällä kirjoituksellani parhaillaan tapahtuvaa teollis-kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän postmodernia murtumista (todellisuuden loppua). 

Tuolla muutoksella on suuri vaikutus myös ”huomisen yksilönä olemiseen”. 

*

Sodan jälkeinen teollis-kapitalistinen uusliberalismi on perustunut järkiperäisesti tuotettuun, yhteiskunnallista ja taloudellista valtapeliä palvelevaan tietoon (”tieto on valtaa”-periaatteeseen), ”todellisuuden haltuunottoon” sekä yksityisen bisneksen ja julkisen talouselämän yhdistämiseen sekä kapitalistisen talouden ylikansalliseen vapauttamiseen. 

Siinä yksityinen ja yhteiskunnallinen valta on liittoutunut ylikansallisesti yhteen ja muodostanut yhdessä organisoidun kansainvälisen ylikansallisen valtaeliitin.

*

Kun tuon eliitin toiset jäsenet pyörittivät yrittämisen esteistä vapautettuja kansainvälisiä talousrattaita, toiset (virkamiehet, poliitikot ja vanhat puolueet) tekivät samaan aikaan noiden rattaiden pyörittämistä myötäileviä poliittis-yhteiskunnallisia päätöksiä. 

Siinä hävitetään vanhaa julkista valtaa ja kaikesta tehdään ”yksityistä riistaa”. 

Kun totaalikapitalismi siten tuli valmiiksi inhimillisen elämän tärkeimmäksi asiaksi tuli olla menestyvä yrittäjä ja rikastua. Köyhä ei ole enää yhtikäs mitään. 

*

Kansainvälisen uusliberalistisen kapitalismin aikana luotiin myös suuruudenhulluja suunnitelmia tulevan kehityksen hallitsemiseksi. 

Niiden mukaan globaalien rahahanojen piti pysyä jatkuvasti auki ja arvopapereiden arvon piti pysyä katkeamatta ylhäällä niin, että uusi kapitalistinen ja kansainvälinen ”talouskone” alkoi muistuttaa ”ikiliikkujaa”. 

*

Suunniteltu uusi ylikansallinen uusliberalistis-kapitalistinen talous- ja yhteiskuntalaiva ajoi kuitenkin karille. 

Siitä ei tullutkaan ”eliitin tuhatvuotista valtapeliä” kuten ylikansallinen valtaeliitti vielä hetki sitten laskelmoi. 

Uusin kansainvälisesti suuntautunut valtaeliitti irtaantui kansasta ja demokratiasta. Samaan aikaan päättyi ikivanha käsitys ”kaikille yhteisestä todellisuudesta”. 

Jatkuva Trumpin vastainen mediaräksytys ei onneksi palauta ikinä eilistä valtapeliä. 

*

Antiikin Kreikassa kokeiltiin muinoin lukemattomia demokraattisen yhteiskunnan organisointimalleja. 

Mutta yhtäkään ”lopullisesti hyvää yhteiskuntamallia” ei löytynyt. 

*

Nykyisin käytössä ollut poliittisen ja taloudellisen valtapelin malli on rakentunut ”tietovallan ja todellisuusvallan haltuunottoon”. Mutta siihen sisältyy nykyisin paljon muutakin? 

Esimerkiksi uudentyyppinen valtataistelu äänten kalastelussa. Äskettäiset Ranskan presidentinvaalit ovat tästä paras todistus.

*

Ennen Ranskan presidentinvaalia pelättiin sitä, että jos Ranska sulkeutuu nationalistisesti, päättyy kansallisvaltioiden avautuminen ja Euroopan unionin yhteistyö.   

Ranskan vaalissa kaatui ensimmäiseksi suurten puolueiden oikeisto-vasemmisto-kahtiajako (ensimmäinen vaalikierros). Suuret puolueet menettivät jo kättelyvaiheessa kaikki omat presidenttiehdokkaansa pelistä. 

Samalla murtui ja päättyi suurten puolueiden markkinoima ”kaikille yhteinen todellisuus”.

*

Kapitalismin uudessa totalisoitumisvaiheessa poliittinen ja taloudellinen vallankäyttö on yhtynyt yhdeksi ”kallioksi”. Ylikansallinen rahavalta vaikuttaa nyt kaikkeen inhimilliseen toimintaan. Kansallisvaltiot ovat aina vain ahtaammalla. 

*

Ranskassa äskettäin tapahtuneessa ”vallan suuressa uusjaossa” tuli valtapelin keskiöön valttikortti nimeltä ”vaalit”. Ranskan presidentinvaalin sanottiin ratkaisevan koko Euroopan kohtalon. 

Kansalaisten käyttäytyminen perustuu eri väestöryhmien omaksumaan kulttuuriin ja myytistöön.

Vaalissa voi olla nyt samanaikaisesti ”häviäjä ja voittaja” (kuten Le Pen). ”Häviön ja voiton” jälkeen valtapelurit suunnittelevat jopa puolueen nimen muuttamista jotta ”puolueen imu iskisi seuraavissa vaalissa laveammin ja tehokkaammin”. 

*

Liberalisti Emmanuel Macron voitti 7.5.2017 pidetyn presidentinvaalin toisen kierroksen selvästi. Hän sai koko äänisaaliista kaksi kolmasosaa, nationalisti Le Pen yhden kolmasosan. 

Pariisi oli Macronia kaupunki mutta heti Pariisin lähistöltä alkoi myös Le Penin kannattajien alueita. 

Mutta ”taistelu jatkuu”, uusi valtataistelu on jo käynnistynyt (heti varsinaisen vaalin jälkeen). 

Mutta ”läpimädän puun Suomessa” valitsee hiljaisuus Ranskan vaalin suhteen koska suomalaisten valtapelureiden maha on aivan kuralla.

*

Uudet tähdet ovat jo nousseet taivaalle. 

Nyt kysytään, että ”mikä mies on tähti Macron?”. Sekä miten tähti Le Penin jatkaa toimintaansa.  

Macronin ilmestyminen Ranskan taivaalle muistutti tähdenlentoa ja Raamatussa kuvattua ”Jeesuksen syntymähetkeä”. 

Kansalaiset kaipaavat taas kerran ”yliluonnollisten voimien” henkiedustajia.   

Macron vaikuttaa myös vanhan valtaeliitin ”kasvattipojalta ja tuotteelta”. 

*

Mutta vielä ei ymmärretä sitä, mistä kaikesta äskettäin tapahtuneessa oli kyse.

Varmaa on kuitenkin se, että Macron ja hänen taustavoimansa eivät voi saada ”suunnitelmillaan” ”konkreettista järjestystä käynnissä olevaan pirstaloitumiseen”. 

Ei varsinkaan järjestystä kapitalistisen talouselämän ”käyrien villiin heilahteluun” koska ne heijastelevat ihmistä itseään. 

Näyttää kuitenkin siltä, että tämänhetkinen ranskalainen kahtiajako ”uusliberalismi ja uusnationalismi”, Britannian brexit sekä ”USA:n Trump-suurmaisema” ovat ”varmasti” yhtä ja samaa uusinta postmodernia ilmiötä. 

*

Filosofiaa opiskelleella Macronilla on äärimmäisen lyhyt poliittinen historia (vrt. Suomen keskustalainen pääministeri Sipilä ja USA:n Trump). 

Macron on entinen pankkiiri, jolla on kahden vuoden kokemus sitoutumattomana talousministerinä. Nyt hänellä on oma poliittinen liike.

Macronin valtapeli on kallistellut laidasta laitaan, työntynyt välillä myös poliittiseen keskustaan, eikä hänen perustamalla uudella poliittisella liikkeellä ja puolueella ”En Marche” (sosiaali- ja talousliberaali liike) ei ole tällä hetkellä yhtään kansanedustajaa parlamentissa. 

Nyt jännitetään sitä, nouseeko kyseinen ENA-liike suurimmaksi puolueeksi ensi kesäkuun 2017 parlamentinvaalissa. 

Jos ei niin mitä sitten tapahtuu?

*

Siis presidentinvaalin jälkeen jäi paljon leijumaan ilmaan isona arvoituksen. 

Ja siinä onkin Macronille haastetta aivan liikaa.  

”Politiikan maisema” saattaa muuttua Ranskassa suuresti parlamenttivaalien jälkeen.

*

EU-valtapeli on johtanut oman henkilökohtaisen edun tavoitteluun, tästä on hyvän esimerkki Suomen entinen pääministeri Kataisen siirtyminen EU-virkailijaksi. Lisäksi unioninkin sisällä rullaa monia korruptiivisia pelejä.  

Tämä on länsimaisen demokratian mädännäisyysilmiötä ja samalla rakenteellista (moraalittomuutta ja korruptiota).  

*

”Entinen filosofi Macron” kuului talousministerinä ”ajatushautomoon” (saksaksi ”Denkfabrik”, englanniksi ”thinktank”) ja kyseinen ”hautomo” voi olla ”tutkijoille” todellinen ”tietolähde Macronin sielunmaisemaan”.

”Macron-ilmiö” merkitsee ”avata uudella tavalla näkyväksi jotain uutta”.  

Kansa kaipaa nyt johtajakseen ”itse messiasta”. 

*

Sitä vastoin perinteistä ”tieto on valtaa” -peliä pelaavat vanhat suuret puolueet ja vanha valtaeliitti on kansan silmissä epäonnistunut kaikessa. 

Vanhoihin suuriin puolueisiin ei luoteta Ranskassakaan enää vähääkään.

Saksankielisen Wikipedian mukaan Macron on opiskellut filosofiaa, hallintoa ja taloutta, toiminut talousministerinä ja muissa hallintotehtävissä kuten pankkiirina. 

Vuonna 2014 hän joutui konfliktiin Ranskan hallituspuolueiden kanssa. Hänellä on omia suuria yhteiskunnallisia uudistussuunnitelmia ”tulevaisuuden varalle”. 

Hänen taustakuvioitaan voi kuitenkin monessa kohtaa vain arvailla. 

Tällä hetkellä ei voi sanoa edustaako (1977 syntynyt) vanhan valtaeliitin ”kasvattipoika” Macron ”valoa vai pimeyttä”. 

*

Britannian, Saksan ja USA:n kulttuuri ja myytistö poikkeavat suuresti toisistaan. 

Britannialla, Saksalla ja USA:lla on parhaillaan suuri vaikutus kansalliseen ja kansainväliseen suunnanmuutokseen mutta nuo uudet suunnat pysyvät vielä pitkään monessa kohtaa arvoituksena. 

Britannian kulttuurissa ”pokka pitää”, nykyistä saksalaista kulttuuria leimaa ”asiallisuus” (mutta ei ”orjamoraali ja massahenkisyys” kuten oli Hitlerin aikana), Trumpin yllättävä nousu valtaan kielii amerikkalaista myyttiä ”olla suuri ja mahtava”. 

*

Macronin ja Le Penin kannatuksessa näkyy monia kahtiajakoja. Myös alueellisesti, länsiosa ja eteläosa Ranskaa on valtaosin EU-myönteisen Macronin kannattajia. Myös Britannia (brexit-kannattajia) vastapäätä olevat alueet sisältyvät EU-myönteisen Macronin kannattajiin. 

Valtaosa Le Penin kannattajista sijoittuivat Sveitsin, Saksan ja Belgian puoleiselle sivustalle Ranskaa, EU-kriittisimmät asuvat kyseisillä alueilla. Toiseksi Saksan (viimeksi toinen maailmansota ja Saksan natsiarmeija) ja Ranskan väliset sodat on käyty kyseisellä sivustalla Ranskaa. 

Pariisissa Le Penin kannatus ei ole suurta. Nämä seikat vaikuttavat Ranskan eri alueiden kulttuurin ja myytistön tulevaan rakentumiseen. 

Myös Välimeren rannikolla on ”uusnatsistinen Le Pen keskittymä”. Kyseinen seutu on ollut pitkään vuorovaikutuksessa Italian kulttuuriin (viimeksi fasistit). 

*

Suomen valtiopolitiikkaan vaikuttaa nykyisin ”alku- ja perussuomalaisuusinnostus”. Sen kannatus on heikointa Etelä-Suomessa ja vahvinta Pohjois-Suomessa.   

Se on merkinnyt kansallismielisyyden, mahanmuuttokriittisyyden ja EU-kriittisyyden korostamista. EU-eroa vaativat äänet ovat kasvaneet viimeksi PS-joukoissa. 

Perussuomalaisuuteen on sisältynyt uusisänmaallisuutta, suvaitsemattomuutta ja rasismia, vaatimuksia sulkea valtion rajoja sekä kansantalouteen ja omaan markkaan palaamisesta. 

Uusisänmaallisen liikkeen pääajatus on ”me suomalaiset määrämme täällä” . Kaikkea ikävää mitä pakolaiset ja maahanmuuttajat ovat joutuneet Suomessa kohtaamaan (väkivaltaista uhkailua jne.) ei ole kerrottu, vaan sitä on pyritty virallisesti piilottelemaan.  

*

Ennen Ranskan presidentinvaalin toista kierrosta Suomessa tyydyttiin lähinnä odottamaan lopullista vaalitulosta. Miksi? Siksi koska ”Le Pen -henki” on Sipilän hallituksen yhtenä keskeisenä valtatyökaluna. 

Toiseksi Suomessa on tapana tehdä tärkeimmät päätökset ”suljettujen ovien sisällä” niin, että lopputulokseksi tulee ”likaiset kädet”. 

Koska Suomea hallitsee ”pesäänsä piiloutunut valtaeliitti” kapina sitä vastaan on aina tervettä ajattelua ja toimintaa. Mutta ”kaksinapaisten perusnationalistienkin” (samalla iskulla ”vaatia läpinäkyvyyttä ja hengen tunkkaisuutta suosien=hegeliläiseen henkiuskovaisuuteen sitoutuminen) tie on päätymässä ”omaan pullaan tukehtumisena”. 

Ennen toista kierrosta saksalaisen Die Weltin mukaan tietyt kysely- ja tilastoluvut tulevat ratkaisemaan Ranskan presidentinvaalin. Tämä on tyypillistä ”tieto on valtaa”-järkiuskoisille saksalaisille (Saksan historiaa on leimannut aina ”kylmäjärkisyys ja kovat otteet”). Ranskalaisen Le Pointin mukaan vaalitulos ratkeaa kahden pääehdokkaan edustamien lukuisten erilaisten yksityiskohtien erot (käsitys esimerkiksi sosiaaliturvasta ja työllistämisestä). 

Tämä perinteinen poliittinen ajattelu elää nyt kriisiä. Uusin valtapeli perustuu aivan uudenlaisten näkymien avaamiseen. 

Esimerkiksi aivotutkija Matti Bergströmin mukaan (Politiikan aivot, 1999) äänestämisen mielekkyyden voi kyseenalaistaa sillä antamalla vaalissa ääni ehdokkaalle ihmisyksilö menettää suurimman osan aivokapasiteetistaan ja arvostaan, mutta äänen saaneen poliitikon arvo nousee. Siis kun nostaa toisen äänestämällä ylös valtaan painaa samalla hetkellä itsensä ihmisenä alas.     

*

Yhden ajattelutavan mukaan jos valtaan ei valita ”sitä yhtä ainoaa ja oikeaa valtaeliittiä (henkilöitä ja puolueita)” vaan ”uusia vääriä käsityksiä edustavia” (henkilöitä ja puolueita) luotu ”kansainvälinen totaalikapitalismi-ikiliikkuja” alkaa yskimään ja pysähtyy lopuksi kokonaan. 

Vallan kahvaan alkoi kuitenkin nousta vaaleilla valtaeliitin vastaisia ”häirikkövoimia” (USA, Trump) ja ne ryhtyivät purkamaan vanhan eliitin rakentamaa ”ylikansallista ikiliikkujaa” pelastaakseen toimeentulonsa ja työpaikkansa. 

*

Ranskan äskettäinen vaalitulos tulee parhaiten ymmärrettäväksi kun syventyy ranskalaiseen kulttuuriin ja myytistöön. Ranskaan kuuluu mm. roomalaiskatolisuus (vrt. saksalainen luterilaisuus, mikä on vaikuttanut suutesti Suomeen), ”vahva kommunismi” sekä sartrelaisen eksistentialismin ja vapausaatteen vaikutus. 

Ranskan kulttuuri ja myytistö on sekoitus eri puolilta Eurooppaa saaduista vaikutteista sekä vanhana siirtomaana myös kaukomailta saatuja vaikutteita. 

Ranskalaisia ei voi siksi työntää yhteen putkeen noudattamaan ”historian ja nykyajan kovia lakeja”. 

Ranskalaisista ei saa ”nationalistista natsikansaa” (vrt. esimerkiksi saksalaiset ja suomalaiset). Ranskalaiset osaavat yllättää. Ja protestoida suoraan valtaeliittiä vastaan (anarkistien mellakat). 

*

Ranskan vaalissa oli vastakkain koko Ranskan kahtia jakanut ”valkoinen ja musta”, ”avaava ja sulkeva” ehdokas. 

Monien ranskalaisten mielestä molemmat ”valkoinen ja musta” olivat yhtä huonoja vaihtoehtoja ja siksi moni ei käynyt äänestämässä lainkaan. Ranska sai presidentinvallin toisella kierroksella 16 miljoonan ihmisen opposition), äänestäneitä oli 30 miljoonaa.

Monet ranskalaiset taas ajattelivat että parempi on antaa äänen kuulua ja valita ”pienempi paha” (Macron). 

Ranskalaiset ovat pohjimmiltaan suvaitsevia, ei kiihkoilijamielisiä. ”Kiihkomielinen nationalismi”, ”putkimainen kommunismi” tai ”lässynläävasemmistolaisuus” (revisionismidemarit) ei kelpaa kaikille ranskalaisille. 

Presidentinvaalissa 2017 näkyi Ranskan kahtiajako, vanhat isot puolueet putosivat kelkasta jo vaalin ensimmäisellä kierroksella ja heidät korvasi uudet valtaorganisaatiot ja valtapelurit. 

Vaali ilmaisi ranskalaisten halua hävittää vanhoja korruptiivisia rakenteita. Äänestysprosentista oli vaalin jälkeen hyvin niukasti tietoa, luku oli jossakin alle 75 %.     

Esimerkiksi Suomen Sipilällä, USA:n Trumpilla ja Ranskan Macronilla ei ole takanaan pitkää poliittista uraa (sehän on vanhoilla valtapelureilla yhtä pohjaan asti tahrittua likaa), he ovat ”uutta uunituoretta riistaa”, jota kansa tahtoo naukkia nyt mieluiten suihinsa.  

Sipilä ja Trump ja heidän sukulaisensa ovat miljonäärejä. Macron on puolestaan ”totaalikapitalismin puolesta elävä pankkiirinukke”. Tästä kansa ”ei tykkää”. 

*

Ylikansallisesti suuntautuvaa valtaeliittiä jäi kuitenkin Ranskan presidentinvaalin jälkeen rasittamaan ”brexit” (Britannian unioniero) ja Trump (USA:n suuruudenhulluus). 

Uuden ylikansallisen eliitin ”ikiliikkuja” toimii siksi nyt huonosti. 

Maapallonlaajuinen kehitys on saamassa siksi taas kerran aivan uuden suunnan. 

”Dialektiikan laki” toimii taaskin oikein hyvin. 

*

Kapitalistinen maailma on kasvanut kansainväliseksi vanhojen suljettujen valtiorajojen avaamisen ja maapallonlaajuisen uusliberalistisen talouden vapauttamisen ansiosta totaalikapitalismin hirviöksi, joka on kääntynyt ihmistä ja luontoa vastaan.  

Kun tuo hirviö romahtaa kuolleena maahan mahdollistuu uuden monikulttuurisen ja maapallon laajuisen yhteiskunnan rakentaminen. Vasta tuon jälkeen päästään vapauttamaan yksilö ”itselleen olemiseen” pysyvästi yhteiskunnassa.

 

1. Kuvaan tällä kirjoituksellani ihmisenä olemista siten kuin minä koen ja ymmärrän maailmassa olemiseni ja siihen liittyvät ilmiöt. 

Minä en voi sanoa mitään siitä kuinka muut ymmärtävät olemisensa. 

Oman ajattelutapani taustalla on ehkä eniten eksistentialismia ja marxilaisuutta kuvaavat kirjoitukset. 

*

Yksilö (ihminen) on ollut vuosituhansia alistettuna ”ihmisjoukkokorosteisiin maailmassaolokäsityksiin” ja valtapeleihin. 

Tuo valtapeli on keskittynyt  samalla kaikenlaiseen ”kuvitteelliseen tuonpuoleiseen”. 

Ihmisenä olemisessa ei ole kuitenkaan mitään mieltä jos ihmisyksilö ei voi olla oma itsensä. Kun ihminen on vapaa olemaan täysin oma itsensä, hän on ja toimii yksilönä ja on irti ”massapaineista”.  

Oikeus tämänpuoleiseen konkrettiseen ”itselleen olemiseen” on kaiken maailmassa olemisen perusta. 

Yksilön huomioon ottaminen on myös vanhan kansakunta- ja valtiojärjestyksen hävittämisen ja uuden moniarvoisen ja monikulttuurisen maailmanvaltion luomisen peruskivi.

*

Koko maailma on tämänpuoleista konkreettista ihmisyksilöä varten mutta ihmisyksilö ei ole tuonpuoleisia ”keinotekoisia yhteiskuntasysteemejä” (kuten kansallisvaltioita) varten.  

*

Esa Saarinen kirjoittaa teoksessaan Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin (1985, sivu 27) Faidon-dialogista ja Platonin ideaopista.

Saarinen siteeraa siinä vanhaa filosofista alkuperäistekstiä:  

”Taivaan ulkopuolella olevasta – – Mutta tällainen se on – – totuus – – jonka voi nähdä vain sielun perämies, järki. Tähän olevaisuuteen kohdistuu todellinen tieto. Koska Jumalan mielenravintona on järki ja puhdas tieto – –” (kursivoinnit JP).  

Tästä näkyy se, että kreikkalaiset filosofit (ihmiset) pyrkivät tulemaan ajattelutyöllään Jumaluuden kaltaiseksi. 

Vaikka Sokrates tunnusti oikeudessa ymmärtävänsä sen, ettei hän tiedä.  

”Platonin puheessa” tuonpuoleisesta pysyvästä ”kaikille yhteisestä todellisuudesta” on kyse ikivanhasta myytistä. 

Sen taustalla on ikivanha käsitys jumalien olemassaolosta sekä uskonnon funktiosta.

*

Nykymaailmassa on ja vaikuttaa kuitenkin vain ja ainoastaan tämänpuoleinen (postmoderni) murentuminen. 

Platonin ideaopin mukainen puhe tuonpuoleisesta ”todella olemassa olevasta” eli epämateriaalisesta ”ideoiden maailmasta” on nykyajallemme ”puhdasta myrkkyä”.   

Puhe tuonpuoleisen olemassaolosta ja puhe mahdollisuudesta tulla Jumaluuden kaltaiseksi on puhdasta kuvittelua. Niihin ei pidä uskoa. 

Ihminen paljastuu niissä olennoiksi, jolla on ainoastaan kyky kuvitella, mitä on esimerkiksi ”tietää” ja kyky kuvitella ”todellisesta olevaisesta” eli ”todellisuudesta”. 

*

Platon kirjoitti yhtenä ihmisyksilönä teoksen Valtio.

Siinä hän kuvasi omasta mielestään oikeudenmukaisen ihannevaltion mallin. 

Platonin ihannevaltiosta ja -yhteiskunnasta tuli kuitenkin ihmiskunnan isoin helvetti. 

Koska hän rakensi yhteiskunnallisella valtioajattelullaan ison helvetillisen valtapelin ja murskasi samalla stalinistikommunistien lailla ihmisyksilöltä pään irti kehosta. 

Platonin valtiomalli on ”massojen valtio” jossa yksilö hukkuu massaan.

Platonin jälkeen monet ajattelijat (kristillisen kirkon johdosta nationalisti ja ”valtiorasisti Hegeliin”) ovat rakennelleet ihmiskunnalle samaa helvettiä, jossa keskitytään ensisijaisesti yhteiskunnallisen kokonaisuuden rakentamiseen, ”kaikkeen hyvään” viskaamalla jääkylmän ”peruveden mukana” valtapelistä ulos yksilö ja yksilöllinen vapaus ”itselleen olemiseen”.  

Tuota virhettä ei voi korjata muuten kuin lähtemällä yhteiskunnallisessa ajattelussa ihmisyksilön konkreettisesta vapaudesta ja samalla yksilön oikeudesta ”itselleen olemiseen”. 

”Tämänpuolinen vapaa ihmisyksilö” on ”itselleen olemisessa” kaikki ja koko ”maailmassa oleminen”.  

*

On aiheellista murskata ja murentaa pieniksi palasiksi kaikenlaiset kuvitelmat ”hyvään johtavasta yhteiskunnan hallitusta rakennemuutoksesta” sekä ”yhteiskunnallisesta edistyksestä”. 

Koska niissä on kyse vanhasta myytistä. 

*

Omaan maailmassa olemiseeni on liittynyt viimeksi uusimpien yhteiskunnallisten ja arkisten tapahtumien seuraaminen ja mustan pikkukissamme pikimustan ”Pörrin” tarkkaileminen ja eläimenä olemisesta kirjoittamiseen.  

Mustia kissoja vainottiin muinoin taikauskoisesti ja mustia kissoja pidettiin ”pahoina noitakissoina”. Mutta myös ”mustakarvaiset kissat” ovat ihan tavallisia kissoja. 

Kissamme ei elä pakkomielteisesti ”samoja väyliä pitkin” vaan vaihtelevasti eri tilanteiden mukaan ja kissamme katse henkii samaa ”semioottista puhetta” kuin on meissä mytologisissa ihmiseläimissä. 

Eläimen olemisesta todistaa ainakin kissamme omien ratkaisujen (valintojen) tekeminen aivan yllättävästi. 

*

Kuvan tekeminen (kuvalla puhuminen) ei kosketa tällä hetkellä minua. Odotan että jotain alkaa tapahtua tai on tapahtumatta minussa kuvankäytön suhteen. 

Kuva ei ole tarina vaan ajattelu- ja kerrontatapa ja ”kokonainen vaihtoehtoinen filosofiaperusta” (vrt. sanan käyttäminen). 

*

Kuvateokseni ”Musta valu” (kts. blogini) on esimerkki siitä kuinka yhden (päältä päin yksinkertaisen) kokonaisvaltaisen kuvan avulla (vrt. arkkitehtuuri) voi kertoa kokonaisen filosofiatarinan. 

*

Seuraan nykyisin hyvin aktiivisesti erityisesti tämänhetkistä kiristyvää kansainvälistä kehitystä lukemalla ulkomaisia sanomalehtiä. Katselen ainoastaan silloin tällöin muutaman sekunnin (inhoten) kansallisia uutisia sekä paikallisuutisia.  

Suomalaisissa uutisissa on kyse kuvitteellisesta ”mössötarinoinnista”, jolla ei ole mitään tekemistä tämänpuoleisen ”todellisuuden” kanssa. 

Paikallisuutiset ovat minulle tyhjää puhetta. 

Maakunta- ja paikallislehdet keskittyvät ”pikkusuorittajien pierujen” suurentelemiseen.  

Jos haluaa tietää missä ”tässä maailmassa” ollaan nyt menossa ”ihan konkreettisesti” täytyy lukea kansainvälistä mediaa.

Kreikan talouskriisin ja 2008 talousromahduksen (USA) jälkeen on alkanut tapahtua taas. 

USA:n itsehallintoalueen Puerto Ricon (noin 3,5 miljoonan asukaan saarivaltio) äskettäinen talousromahdus on USA:n suurin konkurssi (Die Welt, 5.5.2017).   

*

Viimeksi minussa on herännyt uusia kysymyksiä myös filosofiasta. Siis kaikki on jatkuvassa yllättävässä muutostilassa. 

Jatkuva suuntautuminen kohti ”korkeampaa tietoa ja tasoa” on harhakuvitelma, ja myytti. 

Ja taloudellisten ja poliittisten valtapelureiden pitäisi lopettakaa sodat ja laittaa yhteiskunnat tasapainoon eikä tyrkyttää meille tietoyhteiskuntaparatiisiutopioita ja ”lentäviä autoja”, niiden vilauttelulla valta vain paljastaa oman avuttomuutensa. 

*

”TOTUUS on nimenomaan avoin kaikille ja kaikilla on tai ainakin voi olla sitä, samoin kuin kaikilla on erehdystä – – Totuudessa etsimme totuutta aineistosta joka on ulkopuolellamme, mutta kun viimeisen päälle mietimme, mikä kussakin asiassa on totuus, joudumme aina palaamaan itsemme. Minä tässä kysyn totuutta – –” (Eero Ojanen, Ihmisen filosofia, 2005, sivu 88 ja 137, tekstisuurennos JP). 

Tästäkin kirjoituksesta huomaamme, että filosofian pitää olla yksilöllistä ja keskittyä tämänpuoleiseen. 

Mitään ”yleisiä tuonpuoleisia totuuksia” ei voi olla olemassa. 

*

Tällä planeetalla myös yhtä monia ”filosofisia suuntauksia” kuin tänne maapallolle on syntynyt ihmisiä, jokainen meistä on omalla tavalla yksilöllinen ”tämänpuoleisessa maailmassa olemisen filosofi”. 

Vasta kuolleena ihminen on ”ei mitään”. 

*

Meitä on myös yhtä monta erilaista eksistentialistisesti suuntautunutta ihmistä kuin on ihmisiä maapallolla. 

Koska siinä ei ole kyse ”uskonnosta” ihmisyksilönä olemiseen liittyviä kehityspolkuja on äärettömän monia. 

* 

Puhe siitä, että 1900-luvulla olisi kolme ”kilpailevaa” filosofian pääsuuntausta (henkeä korostava, materiaa painottava sekä yksilölliseen olemiseen liittyvä pääsuuntaus) juontaa antiikista asti vallinneeseen uskomukseen siitä, että ihminen pystyy ratkaisemaan ja ”tietämään” ihmisenä olemiseen ja toimimiseen liittyvät seikat. 

Ja ”tietämään” myös sen mikä on ”totuus” sekä mikä on ”kaikille yhteinen todellisuus”. Sellaiset ”ilmiötilat” ovat kuitenkin ihmisen tajunnan ”ulkopulista olemattomuutta”. 

 

Antiikista alkanut ikivanha ”käsitys todellisuudesta” on murtunut viimeksi nyt postmodernina aikana. Eikä eiliseen moderniin voi palata vaikka modernissa ajattelutavassa ja luovuustyöskentelyssä näkisikin vielä paljon ”hyödynnettävää modernismissa”. 

Modernista postmoderniin siirtymisessä on kysymys koko elämän tähänastisen perustan hajoamisesta. Postmodernia ei pidä ymmärtää ”muodollisena muutoksena”.       

Kaikista uusimmassa nykyarkkitehtuurissa rakennus näyttää yhä enemmän ”vanhan tyylin kopiolta”, siinä on ”modernia” vain muutamissa rakennuksen pienissä yksityiskohdissa ja tuolloinkin kaikesta muusta irrallaan. 

*

Maailma ”räjähti” toisen maailmansodan jälkeisen modernismiuskon jälkeen murusiksi. Siitä alkoi tämänhetkinen syvenevän murentumisen postmoderni aikakausi. Se on jo johtanut ”todellisuuden loppumiseen”. 

Olen nyt kiinnostunut postmoderneista murenemisilmiöistä vaikka kutsunkin samaan aikaan ”omaa tietoista olemistani” ”konkreettiseksi olemiseksi”. 

*

Ajattelen, että ”tunnen ja koen olemista” mutta olemiseni ei ole ”todellista” sillä ”todellista olemista” ei voi olla olemassa. 

Ikuisesti samana pysyvää muuttumatonta (säännöllistä ja lainalaista) ei voi olla olemassa. 

Postmodernista olemisesta kertominen ei myöskään ole ”todellisuuden (toden) muille tyrkyttämistä”.

*

Koska olemista koskeva ajattelu on ihmisläheistä, se on samalla ”humanistista”. Viimeksi on kuitenkin tapahtunut yhteiskunnassa myös ”humanismista” luopumista.  

Maapallon elollisessa luonnossa on arvokkainta ”kaiken tämänpuoleisuus” ja siihen sisältyvä oleminen. 

Ajattelen, että myös muut eläimet kokevat olemista, mutta eläimenä oleminen tapahtuu ”eri muodoissa” kuin ihmisenä oleminen. 

Ihmislajin raakuus tunnetaan parhaiten katkeamatta jatkuvasta sodankäynnistä. Vähemmälle huomiolle on jäänyt ihmisen aiheuttama eläinten jatkuva teurastaminen ihmiskunnan ravinnoksi sekä ihmislajin eläinkunnalle aiheuttama muu katkeamaton kuolemankierre (eläimenä olemisen päättäminen). 

*

Inhimillisiä olemismuotoja ja -tapoja on yhtä monia kuin on ihmisiä maapallolla.  

Jokaisen oleminen on yhtä arvokas. 

Jos jotkut ihmiset toivovat olemisensa päättymistä (kuolemaa) sekin on yhtä luonnollista kuin halu olla ja elää. 

Jokaisella maapallon ihmisyksilöllä on myös oma todellisuuskäsitys. Se muuttuu ja uudistuu jokaisen yksilön elämän aikana. 

Lapsena olemisesta ei voi saada aikuisena minkäänlaista ”konkreettisen tuntuista otetta”. Se on helppo ”testata” yrittämällä ”muistella” miten on kokenut aikaisemmin oman olemisensa.    

”Itselleen oleminen” ja ”konkreettinen oleminen” voi olla vain yksilöllistä ja ”minäpohjaista”. 

”itselleni oleminen” on minäni aistimaa ja suuntaamaa.

Yhteisön oleminen on aina kuvitteellista (esimerkiksi nationalistisen valtion kansakunta-ajattelu sekä elämä paikallisessa sosiaalisessa ja kulttuurisessa miljöössä). 

Yhteisöllä ei ole yhteistä konkreettista olemista eikä konkreettista minää (subjektia).

Nationalistis-yhteisöllinen isänmaallisuuskin on olemattomuuden johdosta kuvittelua. 

*

”Maailma” on materialistinen, eikä siihen vaikuta henki. Maailma ei muutu suunniteltujen, ohjattujen ja hallittujen toimenpiteiden vaan ”sattumavyöryn” pohjalta, parhaiten tästä ”todistaa” talouselämän nousut ja laskut. 

*

Ihmisiä syntyy koko ajan eri puolilla maapalloa ”maailmaan heitettyinä” ja niin alkaa ”olemisprosesseja”. 

Vaikka Heideggerin filosofian mukaan ihmisen oleminen on kuolemaa kohti olemista, ihmisenä olemisen voi ymmärtää monella muullakin tavalla. 

”Maailmassa oleminen” on parhaimmilllaan ”olemista itsessään” ja samalla ”konkreettista olemista”. Mutta toisaalta ”maailmassa oleminen” voi olla myös ”olemattomuuden ja tyhjyyden tunnetta”. 

Kun minäni (subjekti) voi pahoin, pitää etsiä pahoinvointiin syitä, sillä subjektin kurjistuminen voi johtaa subjektin kuolemiseen, ahdistavaan tunteeseen, että tuntee ”olevansa elävänä kuollut”. 

Vaikka ihminen tuntee ”olevansa ja elävänsä”, hän voi tuntea olevansa samaan aikaan ”eloton” (on kuin olisi pelkkää tyhjyyttä). 

Elävänä voi tuntea olevansa kuollut, mutta ”kuollut ei voi olla elävä”. 

*

”Ajattelen, siis olen” (Rene Descartes), 

Tällä 1600-luvun ”järjen ja tietämisen kuuntelulla”, johon sisältyi ajatus siitä, että olen varmasti olemassa, ei ole mitään tekemistä sen ”ihmisen yksilöllisen sisäisen äänen kuuntelemisen kanssa”, johon herättiin vasta 1900-luvulla teollisen kapitalismin aikana (toisen maailmansodan syttymisen kynnyksellä, sodan aikana ja sen jälkeen). 

Siinä on kyse Jean-Paul Sartren eksistentialismista. 

Eksistentialismi on yksilöllistä ja tunnepohjaista vapaus- ja olemassaoloajattelua.

Sen perusta on inhimillinen ihminen, ei ”järki”, ei ”tieto”, ei ”tiedon tuottamususko” (”rationaalinen tiede” = uskomus) eikä ”todellisuus ja tosi”.  

On erehdys kuvitella, että ”maailma on ikuinen järjestys”, johon sisältyy ”yksi ikuisesti kaikille sama todellisuus”. 

Eksistentialistista ei saa konehullua (tänä päivänä ”atk- ja robottiuskovaista”), koska evoluutiossa kehittynyt ihminen ei ole ”tieto-olento” eikä kone. 

Ihminen on maapallon evoluutiossa muun eläinkunnan keskellä kehittynyt tunteellinen mytologinen eläin (laji). 

*

Inhimillistä olemista ei voi tapahtua ilman jatkuvia jännitteitä ja toistuvia ahdistuksen tuntoja.

Ihmisenä oleminen tapahtuu jatkuvien sisäisten ristiriitojen (sisäisten jännitteisten tunnetilojen) keskellä. 

Ristiriitoja tarvitaan elämässä eteenpäin omaan suuntaan pääsemiseksi. 

”Ihmisen oleminen” ilman ristiriitoja on ”olemattomuutta”.  

”Ristiriitaisessa olemistilassa” ihmisyksilöä tulee koko ajan vastaan uusia yllättäviä käänteitä ja niissä on pakko tehdä valintoja ja ratkaisuja ja pakko ottaa uusia suuntia omalle olemiselle ja elämälle. 

Tätä ilmiöitä voi kuvata termeillä dialektinen oleminen ja dialektinen intentio.

* 

Myös taideteos luodaan ”eksistentialistisen vireen” pohjalta. 

Taide liittyy ihmisenä olemiseen ja yksilölliseen minäpuheeseen.

Taiteilijalle ei ole tärkeintä kirjoittaa pitkä ja lyijynraskas romaani tai essee koska se pohjautuu valtaeliitin suosimaan ”tieto- ja todellisuususkoon”. 

Romaanin kirjoittaminen raskaana ja aikaa vievänä toimintana kuvaa myös hyvin harhakuvitelmaa jossa ihminen kuvittelee voivansa ottaa hallintaan ”koko todellisuuden”.  

Taiteilijalle, joka ei välitä ”todellisuudesta, on tärkeintä kirjoittaa lukijalle nopeasti lyhyt naseva ja ihmismieltä syvästi koskettava ”höyhenen kevyt runosepitelmä”. 

*

Minä voi olla vahva (tasapainoinen), heikentynyt, vaurioitunut ja kuollut (minän kuolema). 

Olemista tapahtuu, kun minä (subjekti) voi hyvin. 

Kuollut minä on ”olemattomuutta”.  

Olemiseen liittyy se, että ihmistä tulee koko ajan vastaan erilaisia tilanteita, joissa täytyy ”kumota esteitä” ja ”ylittää aitoja”. 

Olemisessa pitää pyrkiä konkreettiseen itselleen olemiseen, koska se merkitsee ”kriittistä olemista” minäni ”olemisselvyyteen pääsemiseksi”. 

Tuolloin suhtautuu kriittisesti valtakunnallisen median uutisiin, ei sorru sen harjoittamaan propagandaan vaan ottaa tapahtumista itse selvää sekä analysoi itse tapahtunutta.

Suomalainen Yle ei ole eksistentialismin näkökulmasta luotettava uutistalo. 

Minä käytän asioiden ja ilmiöiden selvittämisessä hyväksi mediaa kuten Die Welt, Le Point ja New York Times mutta en Helsingin Sanomia tai varsinaissuomalaista maakuntalehti Turun Sanomia tai eteläpohjalista Ilkkaa tai kauhavalaista Komiat-lehteä. 

Eniten inhoan nationalismia, rasismia sekä maahanmuuttajien ja seksuaalisten vähemmistöjen pilkkaamista.

*

”Konkreettista itselleen olemista” elävä ”tiedostava minä” kulkee määrätietoisesti oman ymmärryksen tiellä liittymättä massojen mössömäisiin väyliin. 

Olemiseen sisältyy myös vastuu, esimerkiksi kansalaisten kuvitteellisen yhtenäistämisen kieltäminen on konkreettisinta vastuun kantamista. 

”Konkreettista itselleen olemista” elävä vapaa yksilö joutuu vuorovaikutukseen monien erilaisten poliittisten (esimerkiksi puoluevallan) ja teknisten järjestelmien kanssa. 

Koska ne ovat keinotekoisia ei ”todellisia” järjestelmiä, niiden suhteen pitää olla kriittinen. 

Niissä näkyvät konfliktit voivat tapahtua myös toisen järjestelmää käyttävän kanssa (esimerkiksi liikenneverkon käyttö). Tästä aiheutuu se, että ”konkreettinen oleminen” ei takaa missään järjestelmässä ja eri koko järjestelmäverkostossa toimimisessa ”yksilöllistä menestystä”.     

*

”Kuvitteellisessa olemisessa” minä on myös kuvitteellinen. Kuvitteellinen oleminen selittyy paikan kulttuurin ja myytistön pohjalta. 

Nationalismin mukainen valtioideologian mukaan eläminen on hyvä esimerkki ”kuvitteellisesta olemisesta ja minästä”. 

*

Mutta jos pyrkii ”tietoiseen käsitykseen” maailmassa olemisessa eli pyrkii tiedostavaan minään eli konkreettiseen olemiseen, nationalistinen arvomaailma ja ajattelu täytyy sivuuttaa (ylittää) eli siihen ei voi turvautua päästäkseen eteenpäin ”minäni suuntautumisessa”.

Taideteoksen tekemisen yhteydessä tapahtuva oleminen on sitä, että minä on heittäytynyt kuvitteelliseen olemiseen.

Taiteilija antaa kaiken tapahtua siten kuin hänestä jonakin hetkenä tuntuu. Hän ei usko eikä välitä ”ihmisjärjen ja tiedon” käytöstä eikä ”kaikille yhteisestä todellisuudesta”. 

Taiteellinen luomistyö tapahtuu sisäisessä tunnetilassa syöksymällä ”nyt eteenpäin” tulevaa  pelkäämättä. 

Olemista on monenlaista ja minäkokemus on eri yksilöillä erilaista. Minäkokemuksia on maapallolla ääretön määrä. 

Esimerkiksi ”itselleen olemisesta”, ”konkreettista olemista” ja ”konkreettista minäkokemusta” ei pidä pitää yhtenä ja samana. 

Yksilön olemista voi hallita eniten esimerkiksi ”konkreettinen minä” mutta saamaan aikaan ihmisyksilöön vaikuttaa muitakin ”voimia”.  

 

2. Mikä on TODELLISUUS ja TODELLISTA?. 

Kun ihminen ymmärtää jonkun asian jollakin tavalla se (tajunta) ei ole sama kuin se mikä on kyseisen asian kohdalla ”todellista” (”tosi”). 

Termillä ”todellinen” on yhteys käsitteeseen ”tosi”. 

*

Miten tajunnan ja todellisuuden välinen ero voisi ”avautua” ihmiselle? 

Entä havainnon suhde ajatteluun tai havainnon suhde ”todellisuuteen”? 

Toiset ovat väittäneet, että ”todellisuus on henkistä” (Hegel), toisten ajattelijoiden mielestä ”todellisuus” on materialistista (Marx). 

*

Marxin mukaan ”henki heijastaa ainetta”. 

On ajateltu, että kun (aineeton) henki heijastaa aineellisiin ilmiöihin ja suhteisiin liittyvästä seikasta siinä on samalla kyse myös ”todellisuudesta”. 

Filosofien mukaan ajattelu on aistihavaintoon nähden ensisijaista. Mutta pelkkä ajattelu ilman tiivistä suhdetta ”konkreettiseen maailmassaoloon” on tyhjyyttä. 

Ensinhän pistää ja sattuu, sitten huutaa ja kuulee sekä vasta sen jälkeen ajattelee, että mikä minulla on?

*

Tämä ajattelutapa herättää myös kysymyksen vallankäyttäjien valtapeleissään kansaan päin harjoittamasta ”näkemispakottamista”. 

Siinä valta (mikä soveltaa valtapeleissä käsitystä ”tieto on valtaa”) sanoo ensin sen ”mikä on todellista” ja pakottaa sen jälkeen kansan ”näkemään todellisuuden” (”tajuamaan kovat tosiasiat”) ja tietysti valankäyttäjän omaksumalla tavalla. 

Esimerkiksi ”valta” voi tuntea sodan syttymisen uhkaa ja pitää itse sodan uhkaa ”todellisuutena” (vaikkei sodan uhkaa olisi), sen jälkeen ”valta” pakottaa kansan kuvittelemaan että ”sodan uhka on todellista”. 

Diktaattorit ovat saaneet siten aina yhteiskunnassa totaalisen vallan (esim. Hitler). 

Tai esimerkiksi kun lapuanliike koki Suomen sisällissodan jälkeen ”kommunismin uhkaa” se pakotti maan ylimmän poliittisen vallan kokemaan ja uskomaan samaa ”todellisuutena”. 

Samalla talonpoikainen lapuanliike kaappasi Suomessa ”ylimmän viisauden ja vallan” itselleen. 

Siis puheeseen ”tämä on todellista” sisältyy aina valtapelitemppu. 

Kyseisellä puheella ei voi olla ”konkreettista pohjaa”.  

*

Henkisiä ja materialistisia ilmiöitä järki- ja tietoperäisesti tutkivat tiedemiehet tuottavat oman tutkimussektorinsa tieteellisiä ”tuloksia ja tosiasioita”. ”tulos” on tieteessä ”tieto”. 

”Tieto” eroaa esimerkiksi uskonnosta olemalla ”hyvin perusteltu tosi uskomus”.

Se mikä on ”hyvin perusteltu tosi uskomus” ja ”varma tieto”, on kuitenkin ”todellisuudessa” pelkkää kuvittelua ja uskomista. 

Nykypoliitikot perustelevat kaikki ehdotuksensa ”tieto on valtaa” -periaatteella (tiede – tieto – valta). Mutta koska ihminen ei ole ”tieto-olento”, yksikään poliitikko ei voi esittää minkäänlaista vaihtoehtoa missään tilanteessa asiassa. 

*

Tulosten kuvaamisen lisäksi tiedemiehet selvittävät tutkimusten tekemiseen liittyneitä tutkimusprosesseja (tutkimustoiminnan muotoja). 

Nuo prosessit eivät ole pelkästään rationaalisia vaan myös irrationaalisia. 

Tutkijapersoonalla on aina vaikutusta tutkimusprosessiin. 

Koska taideteoksen tekeminen liittyy ”Maailmassa olemisen ymmärtämiseen”, myös taide on ”tiedonhankintamuoto”. 

Nykyistä villiä ja viihteellistä postmodernia kehitystä kuvaa parhaiten taiteellinen ilmaisutapa (ns. ”tyyli”) nimeltä ”dada” (eli ”hölynpöly”).

Tutkimustuloksia ja tutkimusprosesseja on ääretön määrä ja tieteellisiä tutkimuksia tehdään lukemattomilla eri tavoilla. 

Eli ”tietoa” on äärettömästi. Ja kun siten on, jäljelle jää pelkkä ”pullaan tukehtuminen”. 

*

Käsitys ”todesta ja todellisuudesta” on erilainen ihmistieteissä ja luonnontieteissä. 

Onko olemassa ”yksi kaikille yhteinen todellisuus” vai onko olemassa ”lukemattomia todellisuuksia” koskee ehkä eniten ihmistieteitä. 

Taidetta koskeva tutkimus on hajonnut viimeksi lukemattomiksi eri teorioiksi ja psykologiaa koskeva tietous ”ihmisen psyykkisestä todellisuudesta” uusiutuu ikuisesti. 

Luonnontieteellisen tutkimuksen mielenkiinto kohdistuu ”fyysiseen ja aineelliseen todellisuuteen”. Tuolloin ”todellisuuden” yhtenä piirteenä voidaan pitää esimerkiksi säännönmukaisuutta. Esimerkiksi aine kuten vesi (”kemiatieteen kielellä H2O”) ymmärretään luonnontieteellisesti ”järkitietoisena todellisuutena”. 

Sitä vastoin esimerkiksi japanilaisen kulttuurin mukainen ”vesikäsitys” ja japanilainen kivi-puutarha poikkeavat vastaavista länsimaisista ajattelutavoista täysin.       

Esimerkiksi taiteen ja psykologian kohdalla ”ymmärtäminen on hämärää” ja tämä johtuu myös siitä, että käsitys ihmisestä ja yhteiskunnasta on jatkuvassa muutoksessa. 

Vaikka uskoo tieteen ja taiteen edistymiseen, se ei avaa (ratkaise) kysymystä siitä ”mikä on todellista?”. 

Ihminen ei voi ratkaista koskaan kysymystä siitä ”mikä on todellista?”.

*

”Faktalännessä” kuvitellaan, että kun kaikki tiedesektorit ovat tuottaneet niihin liittyvät ”perusfaktat” niiden yhdistämisen jälkeen ihmiselle on avautumassa kokonainen ”kaikille yhteinen todellisuus”. Mutta niin ei voi tapahtua.

Jos niin voisi tapahtua ihminen osoittautuisi Jumalan kaltaiseksi yliluonnolliseksi ”kaikkitietäväksi ja kaikkihallitsevaksi” olennoksi. 

”Kaikille yhteinen todellisuus” ei pysy aina samana ja erilaisia ”totuusnäkemyksiä” on äärettömästi. 

Jos Jumala on ”henki” niin ”kaikille yhteinen todellisuus” on pelkkä sepitelmä. 

*

”Todellisuuden loppu” alkaa, kun usko ”kaikille yhteisestä todellisuudesta” vaihtuu postmodernisti ”lukemattomiksi todellisuuksiksi”, kun teollis-kapitalistisen kulttuurin edistysusko sammuu ja kun luottamus kansakuntavaltioiden edustukselliseen valtaeliittiin ja puoluevaltaan sekä nationalistiseen valtiojärjestelmään päättyy. 

Uusliberalistinen kapitalismihirviö tappaa valtavan joukon ihmisiä ennen kuin se romahtaa maahan ja kuolee. 

*

Tietotekninen kehitys kiihdyttää ”todellisuuden loppua”. Valta on ryhtynyt käyttämään hyväksi ”lukemattomien todellisuuksien maailmaa” keräämällä ja luokittelemalla esimerkiksi facebook-tietoja markkinoinnin, bisneksenteon ja poliittisten valtapelien hyväksi. 

Koska nuo uudet ”kommunikointilaboratoriot” perustuvat vanhaan uusliberalistis-kapitalistiseen systeemiin ja valistuksen ajatukseen ”valvoa ja tarkkailla kansalaisia”, ne murentavat samalla myös tähän asti eletyn demokratian. 

Lopputulokseksi on tullut uusi ”postmoderni todellisuus” sekä ”kuvitteellisuuden ja viihteellisyyden räjähtäminen ihmisten olohuoneisiin”. 

*

”…juuri eksistentialismi – hylkää tieteellisen maailmanselityksen ja skientismin” (Esa Saarinen, Fenomenologia ja eksistentialismi, teoksessa Vuosisatamme filosofia, Niiniluoto ja Saarinen 1987, sivulla 132). 

Samassa Esa Saarisen kirjoituksessa on kappale ”Sartre: intentionaalisuus didoksena maailmaan” (kts. sivulta 123 lähtien). Saarinen lainaa (sivulla 124) Sartrea: ”Tietoisuus on tietoisuutta jostakin – – tietoisuuden rakenteeseen kuuluu transsendenssi – – tietoisuus syntyy sellaisen olion tukemana, mikä ei ole se itse. Tämä on mitä kutsumme ontologiseksi todistukseksi.” (kursivoinnit JP). 

*

Koska sanaan ”tietoisuus” sisältyy sana ”tieto”, jolla on sukulaisuutta sanan ”tietäminen” kanssa kyseisestä kielenkäytöstä (syntyy helposti käsitys minkä mukaan eksistentialistikin pyrkisi ”tietämään” ja että eksistentialistillakin olisi ”hallussaan tieto(a)”. 

Minä yritän välttää sanan ”tieto” ajatusharhaanjohtamista käyttämällä sanaa ”konkreettinen” ja käytän tuota sanaa korostaakseni samalla maailmassaolon aineellisuutta. 

Ihmisen puhe ”tietoisuudesta ja tiedosta” on hyvä esimerkki siitä kuinka ihmisen käyttämä kieli on ”ajattelullisen muodon” tarkan kuvaamisen kannalta usein ongelma koske ihmisen käyttämä kieli ”sekoittaa sanottavaksi aiottua ajatusta” ja johtaa helposti ”outoon ja harhaiseen huuhaa-puhumiseen”. 

Sitä vastoin taiteessa ihmisen kieli toimii täydellisesti koska taiteilija ja ihminen (kuten lukija) ei välitä yhtikäs mitään ”tosiasioista ja todellisuudesta”. 

*

Eksistentialistin olemassaololla viitataan usein ”tietoiseen olemiseen”. ”Mutta millainen on tietoisuuden (ihmisen) olemassaolo? Tämä on Sartren eksistentialismin peruskysymys – – Sartren eksistentialismi hylkää perinteisen Descartes-tyyppisen tieto-opillisen kysymyksenasettelun – – Sartrelle intentionaalisuus merkitsee ponnahduslautaa tietoisuuden ulkopuoliseen maailmaan…inhimillinen tietoisuus on rakenteessaan sidottu itsensä ulkopuoliseen todellisuuteen – – se mikä intuitiivisesti on ’sisäistä elämää’ – – subjektiivisuutta, tosiasiassa (huomaa tämä filosofisen puheen kannalta hankala sana ”tosiasiassa”/kursivoinnit = JP) ei ole tarkasteltavissa ympäröivästä, ulkopuolisesta todellisuudesta irti abstrahoituna – –” kysyy ja sanoo Esa Saarinen mainitussa teoksessa sivuilla 124-125.  

*

Filosofiassa puhutaan yksilöstä ja yhteisöstä (ja yhteisön organisaatiosta kuten työpaikasta ja yhteiskunnasta). Sekä olemisesta ja minästä (siis elämästä). Sekä todellisuudesta ja ”todellisuudesta”. Sekä tämänpuoleisuudesta ja tuonpuoleisuudesta. Sekä ”siitä jostakin” ihmisen sisällä olevasta tai/ja ihmisen ulkopuolisesta ”olevaisesta”. 

Tämä ihmispuheen sanojen ja käsitteiden ”sekamelska” herättää myös kysymyksen siitä mikä on ”todellisuus- ja transsendenssiajattelun” ero. 

Esimerkiksi platoninen ”jumalallinen idea- ja todellisuusoppi” sekä Sartren ”ihmisläheinen transsendensiajattelu” paljastuvat sen yhteydessä vastakkaisiksi.  

Sekä kysymyksen siitä pitäisikö ihmisen ainoastaan ”kohdata ihmisen olemiseen liittyvä rakennus tai paikka” sekä käsitellä mainittuja kohteita (terapeuttisesti) vai pitäisikö ihmisen myös kiinnittyä kyseiseen  rakennukseen ja paikkaan (ns. ”paikan henki”). 

(Tässä taloa ja paikkaa koskevassa olemisajattelussa rakennus tai paikka ei liity estetiikkaan eikä arkkitehtuurin lainkaan.) 

Näinkin syntyvä ”ihmispuheen ja ajattelutapojen sekamelska” todistaa siitä, ettei ihminen voi ”tietää mitään” ja että ihmisen ei pitäisi puhua ”todellisuudesta” koska sellaista kuin ”todellisuus” ei voi olla edes olemassa.

Jäljelle tästä jää lukemattomissa erilaisissa ”todellisuuksissa” oleminen ja eläminen. 

Todellisuus on sitä mitä kukin itse ”todellisena” pitää.

Filosofi on viihdettä janoavan yleisönsä edessä seisova ”sirkusmaisen taitava miekkailija”, ei mitään muuta.

*

3. Marxilaisuuden ja eksistentialismin välisen luontevan suhteen muodostaminen on nyt näinä vaikeina aikoina äärimmäisen tärkeää, sillä tuolla yhdistämisellä on mahdollista pelastaa koko ihmiskunta. 

Jyväskylän Yliopiston Ylioppilaskunnan julkaisusarjan julkaisu 2/1982 (ISBN-951-9113-12-6) J.-P. Sartren vuonna 1960 ilmestyneen ”Dialektisen järjen kritiikki” on Leena Subran tutkielma. Vuonna 1957 ilmestyneen Sartren kirjoittaman johdanto-osan otsikko oli ”Existentialisme et materialisme”. 

Sartre arvostelee siinä ”järkimarxilaisuutta” ja pyrkii marxismin ja eksistentialismin yhdistämiseen. 

Sartre katsoi marxismin pysähtyneen kehityksessään.  

”Critique de la raison dialectique” on marxilaisen rationalismin ja materialismin sekä yksilövapautta korostavan ”sartrelaisen eksistentialismin” välisen suhteen pohdintaa. 

Sartre arvostelee erityisesti sitä, että marxismi ”unohti” yksityisen ihmisen. Ihmisen pitää hylätä tuon johdosta ”lait ja dogmit” 

Subran keskeinen kysymys on ”yhteiskunnallisen todellisuuden muuttamisen mahdollisuus” ensisijaisesti poliittisen toiminnan kautta. 

*

Subran tutkielman sivuilla 16-17 on kokonainen kappale ”Dialektisen järjen kritiikki”. 

Subra kertoo siinä, että Sartre ei hyväksynyt Engelsin ajatuksia ”dialektisesta materialismista” ja ”dialektiikan laeista”. 

Sartrea kiinnosti Marxin alkuperäiset kirjoitukset, ei muiden tulkinnat. 

Sartre etsi Subranin mukaan ”järjen dialektisuutta eli olemassaolomme järjellisyyttä”. 

Hegelin mukaan todellisuus hahmotetaan sisäisten ristiriitaisuuksien kautta. Marx omaksui tämän ristiriita-ajatuksen saksalaiselta idealistilta Hegeliltä mutta käänsi Hegelin henkiajattelun ”materialistiseksi puheeksi”. 

Marxin mukaan ”henki heijastaa aineellisuutta”. 

Siinä ”tietoisuus muovautuu aineellisten ehtojen mukaan”. Marxille oli tärkeintä selvittää ”talouselämän lakeja” kaiken ”aineellisen todellisuuden” tärkeimpänä lähteenä. 

*

Tämän päivän uusliberalistis-kapitalistisen talouden sisällön avaaminen selittää sen mihin nyt ollaan menossa.  

Samaan aikaan kun ylikansallinen valtaeliitti pyrkii kapitalististen nousu- ja laskusuhdanteiden taloudelliseen ja poliittiseen hallitsemiseen tietotekniikka aiheuttaa suurta vahinkoa yhteiskunnalle ja demokratialle. Seuraavaksi perinteisten vaalien järjestäminen on mahdotonta. 

*

Modernin ”järki- ja tietokulttuurin” murtumista on seurannut nykyinen postmoderni ”pirstalekulttuuri”. 

Huomion arvoisinta tässä yhteydessä se, että ”postmoderni kehitys” on murskannut ikivanhan käsityksen”kaikille yhteisestä todellisuudesta”. 

Jokainen yksilö on nyt oma maailmansa eikä kukaan halua luovuttaa enää yksilöllistä vapauttaan ”itselleen olemista” kuvitteelliselle ”kansakunnalle ja valtiolle”. 

*

Koska mitään kaikille yhteistä ei ole enää olemassa jäljelle jää fiktiivisiä tarinoita, viihdettä ja dadailua (”järjetöntä ja tosiasiatonta hölynpölyilyä”).

”Todellisuuden kaappaamisesta” on tulossa nykyisen yhteiskunnallisen valtaeliitin viimeinen vallankaappaus. 

Seuraavaksi valta muuttuu ontoksi ja häviää savupilvenä näkyvistä. 

 

4. Uusimmalla valtaeliitillä on vielä hetken kaksi sille elintärkeää asetta, 

ne ovat ”tieto on valtaa” sekä ”todellisuus on valtaa”. 

Valtaa käyttävät poliitikot uskottelevat tekevänsä ihmisille ”kaikkea hyvää”, mutta valtapeleistä aiheutuu kuitenkin koko ajan myös pahaa. 

Tämä johtuu siitä, että valta käyttää valtapeleissään työkaluna ”rationaalista tietoa” ja ”kaikille yhteistä todellisuutta” (siihen liittyvää uskomusta). 

Mutta valtakaan ei ”tiedä” mitään eikä valtaeliitin ”todellisuutta” ole olemassa. 

Valeuutiset ja -dokumentit laajentavat ”sisältöjen epäselvyyttä” ja paljastavat omalta osaltaan yhteiskunnallisten valtapelien sairasta ja korruptiivista luonnetta (politiikka ja talous). 

Sekä todistavat omalta osaltaan siitä kuinka hataralla pohjalla valtaeliitti on väittäessään ”kaikille yhteisen todellisuuden” olevan ”fakta”. 

*

Valtapoliitikot eivät turmele ja tuhoa ainoastaan elollista luonnonympäristöä vaan myös ihmisten arvokkaimman, yksilön sisimmän minän (”subjektin kuoleman” aiheuttaminen). 

Vallankäyttäjien maapallon elolliselle luonnolle aiheutetuista ”vammoista” saa parhaan käsityksen katselemalla vanhoja satelliittivalokuvia. 

Niistä näkee sen, että elollista elämää maapallolla uhkaavat ”vammat” eivät ole syntyneet itsestään vaan ovat syntyneet yhteiskunnallisen valtaeliitin kansoille ja kulttuureille tyrkyttämien ”realiteettien ja todellisuuksien” pohjalta.

*

Valtapoliitikot aiheuttavat myös ”sairasta arkkitehtuuria ja rakentamista”. 

Home- ja sisäilmaongelmien vähättely on päättynyt mutta seuraavaksi alkaa uusi haittaväittely, tämä käy hyvin ilmi mielipidekirjoituksesta ”Pohjanmaalla muhii tuulivoimakatastrofi” (Ilkka, Päivi Peltoniemi, 7.5.2017). Uuden sairastumisaallon aiheuttaa tuulivoimaloiden infraääni.

Tuulivoiman suunnittelu ja rakentaminen on erityisen korruptiivista toimintaa, koska hankkeiden yhteydessä käytetään valtavia rahasummia.

Monet muutkin uudet tekniset keksinnöt ja laitteet ”luontosuhteen hallitsemiseksi” aiheuttavat ihmisen terveydelle vaaroja ja haittoja. Toivottavasti niihinkin kiinnitetään jatkossa huomiota.  

*

Homekoulu (1) ja ”sairaassa koulurakennuksessa” esimerkiksi astmaan sairastuminen (2) sekä kouluopetuksessa vaurioitunut subjekti eli lasten ja nuorten minä (3) ovat kaikki vallankäyttäjien aikaansaannoksia, joita he pitävät ”hyvän yhteiskunnan todellisuutena”. 

Valta lisää poliisien lukumäärää yhteiskunnassa tehostaakseen kansan valvontaa. 

Kun ”vallankäyttäjäoleminen” kietoutuu intohimoisesti ”vallankäyttöhimoon”, muodostuu ”valtaoleminen”. 

Siinä vallankäyttäjän ”minäkäsitys yhtyy tietämisen ja todellisuuden haltuunottoon”. 

Tuolloin ”tieto ja todellisuus on valtaa” vallankäyttäjän toiminnassa.

Aina kun valtaeliitti tuntee itsensä heikoksi, se ryhtyy laajentamaan organisaatioita ja ”lisää tietotuotantoaan” ja alkaa toitottamaan kansalle ”kaikille yhteisestä todellisuudesta”.

Mutta kun kansa menettää luottamuksensa kansaa edustavaan valtaeliittiin, kansa valitsee johtajakseen yksinvaltiaan. Näin on tapahtunut viimeksi monessa valtiossa. 

*

Kauhavalainen kansanedustaja, nuori ”kauhavalaisten omapoika” ja keskustapuolueen varapuheenjohtaja ja juristi (eduskuntan sopii muka parhaiten lakioppia opiskelleet) Antti Kurvinen pamautti eräässä kauhavalaisen Aviisin itsekehukolumnissa, että terveysongelmia rakennuksissa aiheuttava moderni rakenne on uudistettavissa ihmisen toimesta sellaiseksi, että uusi rakenne ”vastaa paremmin todellisuutta”.

Tämä on hyvä esimerkki valtaeliitin harjoittamasta ”todellisuuden haltuunotosta”. 

Siinä valtapeluri yrittää todistella äänestäjille sitä, että kun ”kaikkea hyvää vaan tehdään” tuolloin on ”todellisuuskin hallinnassa”. 

*

On todella hölmöä väittää, että jollakin on ”hallussaan tieto todellisuudesta ja kaiken hallitsemisesta”. 

Antti Kurvisen lausahduksesta ”vastaa paremmin todellisuutta” on tulossa ”uusin hitti”.

Se on aiheuttamassa samalla Antti Kurvisen matkaan ”pahoja mutkia”.

 

5. Modernista järkipohjaista ”tieto on valtaa” valtapelistä aiheutuu koko ajan valtavia kärsimystä kaikelle elolliselle luonnonympäristölle ja ihmisille (ihmisten elinympäristöt, sairaudet, ”minän kuolema” jne.). 

Sen jälkeen kun valtaeliitti on alkanut tunnustamaan aiheuttaneensa itse teollis-kapitalistisen kehityksen syventävän ympäristön pahoinvoinnin, valtaeliitti on tuntenut syvää avuttomuutta ja neuvottomuutta. Se on sysännyt siksi ympäristöpoliittista vastuuta kansalaisille ja on istahtanut olohuoneittemme sohville asti oleskelemaan.

*

Valtaeliitti on kaapannut viimeksi myös taiteen valtapeliensä työkaluksi. 

Uusin tähän samaan kehitykseen liittyvä ilmiö on se, että valta on kaapannut myös ”todellisuuden” valtapelinsä työkaluiksi.

*

Valtapoliittinen eliitti käyttää ”todellisuusasetta” moderneissa valtapeleissään (nykytodellisuuden haltuunotto) sekä historiankirjoituksen yhteydessä (menneisyyden todellisuuden haltuunotto).

Pari esimerkkiä valaisee sitä kuinka ”todellisuuden haltuunotto” tapahtuu.

Kun USA:n valtaeliitti korvautui äskettäin yllättäen uudentyyppisiä valtaotteita käyttävillä uusilla vallankäyttäjillä vanha valtaeliitti sekä neljäs valtiomahti (eli ”media”) ja koko tiedeyhteisö (yliopistot) purskahti katkeamattomaan kirkumiseen.

Kun Kauhavan suurten puolueiden valtaeliitti menetti viime kunnallisvaalissa 2017 kannatustaan ja kuntalaisten luottamuksen lakkauttamalla kyläkoulut ja tekemällä paljon muutakin yhtä typerää se lupasi heti tappionsa jälkeen rakentaa omilleen paratiisiin. 

Tuon yhteisen olohuoneen pilviin kohoavia rakentamis- ja käyttökustannuksia suuremmaksi ongelmaksi on tulossa se, että kyseinen ”kaikkea kivaa lupaava” monitoimirakennus ei tule toimimaan.  

*

Jouko Jokisalon kirjoituksesta (Kaspar Hauser -blogi 27.4.2017) saa hyvän käsityksen monissa Euroopan maissa tällä hetkellä tapahtuvasta valtasuhdemuutoksesta. 

Seuraavaksi kannattaa seurata tarkkaan myös Ruotsin tulevia vaaleja. 

Tutkija Mike Tervosen mukaan ”Yhtenäistä Suomea ei ole olemassakaan” (kts. HS 2.5.2017). Jos joku luulee, että ”Suomen todellisuus on kansankunnan yhtenäisyydessä” hän erehtyy.  

”Tutkimus: Rikkaat ja köyhät asuvat yhä enemmän omilla alueillaan” (yle.fi, 2.5.2017). Tämäkin Suomen suuria kaupunkeja koskeva uutinen valaisee nykyhetkeä. 

Totaalikapitalismin hirviö paisuu maapallolla räjähdysmäisellä vauhdilla ja kääntyy mörkönä vanhoja nationalistisia valtioita vastaan. Vanhoja valtioita koskeva ”valtioton lopputila” lähestyy. 

Vanha nationalistinen valtio perusti rajojen sisälle sulkeutumiseen. Kun vanha valtio liberalisoitui ja avasi rajojaan, sai alkunsa totaalikapitalismin mörkö. 

Työpaikat karkasivat ulos valtioista ja tupiin tunki muita kansoja ”ulkopuolisina”. 

Tämä jatkuu niin kauan kunnes vanha nationalistinen valtiojärjestelmä on kuollut (valtioton tila). Hirviö hyökkäsi siinä keskijäänsä päin.   

Suomessa kerrotaan samaan aikaan siitä kuinka perusuomalaiset suunnittelevat jo uutta ”ylösnousujytkyä” (kansanäänestystä unionista eroamiseksi). Timo Soinihan pelasi jo pelinsä.    

Vaikka Sampo Terho seurasi Tynkkysen jalanjälkiä kannattamalla Suomen eroa EU:sta (kansanäänestys), hänet valittiin äskettäin Eurooppa-ministeriksi. Brittilehti uutisoi jo siitä, että myös Suomi aikoo erota unionista. Romahtaako Suomen luottoluokitus? 

Revisionistinen sosiaalidemokratia perustuu kapitalismin hyväksymiseen ja kapitalistisen riiston ”pehmentämiseen”. Tämä ”lastentauti” on demariliikkeen kuolemaksi. 

*

Uutinen ”Ei aihetta juhlaan – näin demarit näivettyivät retropuolueiksi monissa Euroopan maassa” (yle.fi, 30.4.2017) valaisee hyvin demaripuolueiden kriisiytymistä.

Professori Ilkka Ruostesaaren kyselyn mukaan vapaamielinen suvaitsevaisuus ja arvokonservatiivisuus ovat nykyisin vastakkain enemmän kuin koskaan aikaisemmin. 

Tähän asti pitkään vallinnut kahtiajako vasemmistolaisuus-oikeistolaisuus on muutostilassa (Ilkka 30.4.2017). Suurilla puolueilla menee nyt huonosti, uusilla pienillä puolueilla hyvin. 

Vasemmistolaisten lisäksi vihreätkin ovat vasemmistoradikalisoituneet entisestään. Vihreissä oli alun perin paljon myös kommunisteja. Nyt on paljon vihreitä feministejä. 

Näiden uutisten pohjalta voi ajatella, että kansainvälisellä marxilais-eksistentialistisella maailmanvaltioaatteella on tulevaisuus edessään. 

Nyt ollaan radikalisoitumassa konkreettisesti. Valtaan nousee seuraavaksi kokonaan uudet puolueet, myös globaalipuolueet.   

*

Maapallon maanpinnasta valtaosa on vettä, muut alueet ovat mantereita ja saaria. Niiden yläpuolella on ohut ilmakehä. Maa-alueilla kasvaa usein metsiä mutta osa maan pinnasta on myös esimerkiksi tasankoja tai vuoristoja ja autiomaita. 

Merillä ja maa-alueilla on erilainen kasvi- ja eläinkunta. Maa-alueilla on myös esimerkiksi ihmislajin rakentamia kaupunkeja ja erilaisia kulttuureja. Esimerkiksi maapallon eläinkuntaa on luokiteltu jo vuosisatoja jotta ihminen voisi ”järjestää tietoutemme luonnon moninaisuudesta, jotta yksityinen ihminen voisi sen hallita” (MMM lintuharrastuskirja, 1975, sivu 49). 

Esimerkiksi Michel Foucaultin mukaan kaikenlaiset lukitukset ovat vaarallisia. Omasta mielestäni yksi vaarallisimmista luokituksista on kansojen luokitteleminen kansakuntiin ja sen mukainen ”valtiollinen aluevaraamisjärjestelmä” (nationalistiset kansallisvaltiot). 

 

6. ”Todellisen menneisyyden” kuvaaminen ei ole mahdollista. Historiankirjoitus on aina fiktiivinen tarina. 

”Historiantutkimuksen” yhteydessä käydään kuitenkin jatkuvasti verisiä linjariitoja menneisyydessä vallinneesta ”yhteiskunnallisesta todellisuudesta” koska tämän päivän valapelikädenväännöt pohjautuvat myös ”taisteluun menneisyyskäsityksistä” (”tieto on valtaa”). 

*

Historiankirjoitus sai alkunsa ideologian tai uskonnon pohjalta. Tämä tapahtui esimerkiksi ainakin länsimaisessa, muhamettilaisessa ja kiinalaisessa kulttuurissa (Seppo Rytkönen, Historiankirjoituksen perinne ja keskiset suunnat, Turun historiallinen arkisto 31, 1976, ). 

Martti Häikiön Historian väärät profeetat, Kirjoituksia Suomen historian kipupisteistä (2003) sekä Heikki Ylikankaan Käännekohdat Suomen historiassa (1986) ja Suomen historian solmukohdat (2007) todistavat siitä, kuinka historiatutkijat käyvät jatkuvasti keskenään ja median kanssa verisiä kiistoja historiankirjoituksesta ”yhteiskunnallisen todellisuuden kuvaajana”. 

*

Professori, historioitsija Timo Soikkanen on kirjoittanut myös historiallisia näytelmiä ainakin Turun kaupunginteatterille. 

Teoksessa Taistelu autonomiasta (2009) hän kyseenalaistaa (käänsi ympäri) tämän päivän porvarivallan hyväksi vanhan nationalistisen myytin Aleksanteri I:n hyväntahtoisuudesta autonomisen Suomea perustamisessa (Venäjä alkoi 1700-luvulla valtaamaan Suomenniemeä ja kaappasi tuon ruotsalaisten alueen Ruotsilta itselleen 1808).  

Timo Soikkanen nosti 1984 ilmestyneellä historiateoksella Kansallinen eheytyminen – myytti vai todellisuus (Ulko- ja sisäpolitiikan linjat ja vuorovaikutus Suomessa vuosina 1933-1939) tärkeän yhteiskunnallisen kysymyksen. 

Postmoderni nykyaika pitää huolen siitä, että Suomi pysyy jatkossakin pirstaleisena. 

Eteläpohjalaiset talonpojat olivat Suomen sisällissodan innokkaimpia punaisten teloittajia. Ministeri Petteri Orpo (kok) halusi poistaa Suomen 100-vuotisjuhlakolikosta kuvan, jossa valkoiset teloittavat punaisia, hän piti kyseistä ”pahaa kuvaa” hyvin ”mauttomana”. Kolikkotaiteilijan mukaan rahan toiselle sivulle hän suunnitteli vastakohtaista kuvaa eli ”hyvää puhetta”. 

Ministeri Petteri Orpo ei ymmärrä sitä, ettei hänellä ole hallussaan ”todellisuutta”. 

*

Mainitsemani Soikkasen historiateos herätti minut ymmärtämään syyn siihen miksei Kauhavalla saa lausua ääneen sanaa ”kommunisti”. Vappumarssiakaan ei ole ollut Kauhavalla vuosikymmeniin. 

Vappu on omiin suku- ja ystäväpiireihin sulkeutuneella Kauhavalla tyhjyyttä. Vappu on perinteisesti Suomessa työväen ja ylioppilaiden juhla mutta törkyläjäkulttuurisella Barbaari-Kauhavalla vietetään ”naisyrittäjävappua”.

Soikkasen kirjassa kerrotaan vuodesta 1930 lähtien Suomessa tapahtuneesta kommunismin vastaisesta liikehdinnästä (”sisällissodan 1918 jatkosodasta”). 

Talonpoikavaltainen lapuanliike suunnitteli diktatuuriin siirtymistä ja maamme diktaattoriksi  on arveltu ajatellun itse sotamarsalkka Mannerheimia (kts. kyseisen teoksen sivut 16-19). 

Hitler lahjoitti aseveliveljelleen Mannerheimille vuonna 1941 auton eli saksalaisen Mersun. Tuo auto on löytynyt USA:sta (yle.fi 29.4.2017). 

Käsitys Suomen valtion ja natsi-Saksan läheisestä militaristisesta yhteistyöstä vahvistuu koko ajan, esimerkiksi ruotsalaiset historiankirjoittajat ovat pitäneet tätä seikkaa pitkään itsestäänselvyytenä.    

1930-luvun ehkä merkittävin poliittinen muutos oli kuitenkin Svinhufvudin paluu politiikkaan pääministerinä. Erikoista siinä oli se, että hän muodosti Suomen hallituksen olemalla yhteydessä lapuanliikkeeseen mutta ei eduskuntaryhmiin.     

Maata viljelleet eteläpohjalaiset Lapuanliikkeen talonpojat erehtyivät kuvittelemaan, että heidän oman väen hallussa on ”koko todellisuus”.

*

Puheessa ”yhtenäistä kansakunnasta” on kyse nationalistisesta harhauttamisesta, sillä Suomessakin on vaikuttanut vuosisatoja lukuisia eri kansanryhmiä ja eri kulttuureja. Myös valtiorajamme on luonnoton, ”sattumanvaraisen ja villin kehityksen tulos”. 

Puhe Suomen ”yhdestä yhtenäisestä kansakunnasta” on kuvittelua. 

Vielä pahempi mielikuvituksen tuote on nationalistinen historiankirjoitus, sillä sen yhteydessä väitetään esimerkiksi, että jo Suomenniemen ensimmäisillä piispoilla olisi ollut hallussaan Suomen itsenäiseksi valtioksi tulemisen ”todellisuus”. 

Tässäkin ”todellisuus-vallankaappauksessa” on kyse valtapelistä, jolla pyritään ylläpitämään kansalaisten keskuudessa kuvitelmaa siitä, että valtiollisen itsenäistymisen (alue ja kansa) taustalla on ”henkivoimia”. 

 

7. Tähänastinen porvarillinen oikeistokulttuuri elää myös lakeudella syvää kriisiä. Tämän näkyy selvästi. 

Lakeuden kansaa vaivaa pohjaton alemmuuskompleksi. 

Eikä maailma ole heidän mielestään ”siinä ainoassa oikeassa ryhdissä”.

Esimerkiksi ”homorummutusta” arvostelevalla eteläpohjalainen (kotipaikka = Kurikka) kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala (PS) väittää, että hänellä on muka hallussaan myös sukupuolista käyttäytymistä ja seksuaalisuutta koskeva ”todellisuus”. 

Tämän virheensä hän paljastaa blogissaan ”Rasismin ja homorummutuksen rumat päät” ja siinä hän tahtoo samalla, että kaikkia seksuaalisuus-vääräuskoisia seurataan hyvin tarkkaan niin, ettei heidän ”läpimädästä toiminnasta” aiheudu väestölle ja yhteiskunnalle pysyviä vammoja. (http://www.saarakkala.fi/blogi/2017/03/24/17626) 

”Lakeuden nuijamyyttiin” kasvanut ”duutsoniuros” ei luovu puukosta eikä heteromyytistä.  

*

”Marxilaisille pyhä vappu” on kauhavalaisille ”haudanhiljainen hetki”, silmänräpäys, jolloin mikään ei saa liikahtaa (vrt. ”Kauhavan Joulu” ja tuolloinen pitkä haudanhiljaisuus). 

*

1930-luvun maankuulun lapuanliikkeen jatkoksi on tulossa kovaa vauhtia patavanhoillinen ”kauhavanliike”. 

”Salailua ja sukulaisten suosimista kansallistutkimus raapaisi suomalaisen korruption kiiltokuvaa” (yle.fi, 4.5.2017), tämäkin uutinen auttaa ymmärtämään sen kuinka ”kauhavaliike” syntyy.

”Sairas korruptiivinen kauhavalainen valtapeli” käynnistyy heti sen jälkeen kun Kauhavan entiselle lentosotakoulualueelle  päätetään sijoittaa valtion toimesta useita satoja ympäristöpakolaisia. 

Nykyisin kyseistä kauhavalaisten ”pyhää paikkaa” (LSK-aluetta) yritetään elävöittää perinteisesti ”militarismilla” kuten muistorikkailla monumenteilla ja militaristisella vapaaehtoistyöllä. 

Kun sinne ei ole saatu takaisin sotapoikia ja suihkuhävittäjiä aluetta on alettu aktivoimaan uusimmalla ”isänmaallisella militarismilla”. 

*

Kauhavalaiset rakastavat kuvitteellisessa olemisessaan eniten odottamista. 

Ennen ”kauhavanliikettä” alueella veistellään puukkoaiheisia runoja (kts. www.puukkofestivaalit.fi). 

Sekä harrastetaan vapaaehtoista maanpuolustustyötä ja käydään Kortesjärven kunnostetussa jääkärimuseossa ja jääkäriseminaareissa.  

Näin perussuomalaisten kannatus voi jatkua Kauhavalla noususuunnassa seuraavissakin vaaleissa, vaikka muualla Suomessa puolueen kannatus kuihtuisi. Ja saadaan lopuksi kansainväliseen julkisuuteen kohoava ”pakolaisvaltainen kauhavanliike”.  

*

Päältäpäin rento ja ylituttavallinen härmäläinen ja kauhavalainen kulttuuri on sisältä päin kireä, konservatiivinen ja miesvaltainen. 

Nuijasotahistoria, puukkojunkkaripomo Antti Isotalo ja talonpoikaisen lapuanliikkeen isäntäpomo Vihtori Kosola sekä maa- ja metsätalouden koneet todistavat parhaiten lakeuden miesvaltaisen ja autoritäärisen kulttuurin ylistyslaulusta. 

*

”En muuttaisi takaisin Pohjanmaalle – – pohjalaisuus ei lähe naisesta” (entien kauhavalainen laulaja Sari Peltoniemi Komiat-lehdessä 27.4.2017). 

”Pohjalainen kulttuuri ei rakennu naisen maailmasta”. Eli lakeudella kasvanut nainen haluaa pysyä ylpeästi naiseusmyytissään eikä vaihda ikinä seudun miesmyyttiä naismyyttiin (vrt. tätä feminismiin ja roomalaiskatoliseen Maria-kulttiin). 

Lakeuden naisetkin pitävät kuvitteellisessa olemisessaan äijävaltaa maakunnan itsetunnon kantavana runkona.  

Kauhavalaiseen kulttuurin sisältyy aggressiivinen maanpuolustusvire, ”pitkäpiimäiseen Kauhavan Jouluun hiljentyminen” sekä ”vapun haudanhiljaisuus ja kommunistien vastaisuus”. Yli puoli vuosisataa lentosotakoulua on tehnyt tehtävänsä: kun muu Suomi avautuu kauhavalaiset sulkeutuvat kuoreensa.  

Kauhavalaiset ovat keskenään tuttavallisia ja sukurakkaita mutta ”ulkopuolisille” viileitä. Tämä johtuu siitä, että harkanpesäkin on jykevämpi kuin kauhavalaisen itsetunto. Kauhavalaisia leimaa ”kuvitteellinen todellisuus” maalaisten heikon itsetunnon kohottamiseksi.  

*

Kirjoitin Seinäjoella ilmestyvään maakuntalahti Ilkkaan 2.5.2017 seuraavan mielipidekirjoituksen:

”LOPULLISESTI RATKAISTU?

Sen jälkeen kun Korkein hallinto-oikeus (KHO) oli antanut Kauhavan Kangas-Annalan tie- ja siltahanketta koskevan päätöksen, jolla hylättiin luonnonsuojelijoiden valitus luonnonsuojelulaista poikkeamisesta, monet päätöstä käsitelleet uutiset oli muotoiltu siten, että kyseinen kysymys ja kiista tuli ratkaistua lopullisesti. 

Niin ei kuitenkaan tapahtunut.

Se demokraattinen järjestelmä, minkä pohjalta suomalainenkin yhteiskunta toimii, on luotu Ranskan suuren vallankumouksen yhteydessä 1700-luvun lopulla. Siihen sisältyy vallan kolmijako, minkä mukaan uuteen yhteiskuntaan sisältyy kolme itsenäisesti toimivaa riippumatonta vallankäyttöelintä: lainsäädäntävalta (parlamentti, eduskunta), toimeenpanovalta (esimerkiksi poliisi) ja tuomiovalta (oikeuslaitos). 

Laista poikkeamisen salliminen (kyseinen poikkeamislupa), sekä esimerkiksi hankkeen demokraattisuus (tässä suurkuntauudistus ja kuntalaisten mahdollisuus osallistua sen valmisteluun ja siitä päättämiseen, hankehan rahoitettiin kunnan verovaroin) ja vallankäytön yhteydessä toteutunut luontosuhde (tässä rakennushankkeessa luontoa alistava luontosuhde) ovat täysin eri asioita mutta liittyvät kysymykseen siitä onko soveliasta ja joka suhteessa asiallista rakentaa maantie ja silta kansainväliselle lintujensuojelualueelle (ns. IBA-alueelle). Nämä avoimeksi jääneet kysymykset ovat samalla kansainvälisiä.”

*

Sanomalehti Ilkka julkaisi tämän mielipidekirjoitukseni 6.5.2017. 

Tuppukyläkauhavalaiset elävät siinä uskossa, että kaikki pahimmat hyvän yhteiskunnallisen kehityksen jarrut on nyt tuhottu. Mutta niin ei ole. Jos tässä valtiossa ei tutkita yhteiskuntamme pahimpia ongelmia niin seuraavaksi niitä tutkitaan aivan muissa maissa.   

*

Nyt yhteiskunnallisen valtaeliitti tutkii (hankkii ”tietoa”) rahoittamansa Turun yliopiston tutkijavaltaeliitin toimesta sitä millaisia haittoja kyseinen tie ja silta aiheuttaa linnuille. 

Tuo toiminta on yhtä tuomittavaa kuin on tutkia (hankkia ”tietoja”) siitä millaista haittaa aiheutuu demokratialle vaalien aikaisista ”tietovuodoista”. 

Vakoilemista kutsutaan vaalivaltapeleissäkin”tiedusteluksi” ja hallitsematonta kehitystä pidetään ”hallittuna kehityksenä”.    

Rähmällään elävä ihminen ei ”tiedä eikä hallitse” nytkään yhtikäs mitään. Eikä ymmärrä siitä mikä on ”todellisuutta”. 

*

Joka kerta kun eteläpohjalaisen lakeuden maatilan emäntä kehaisee paksua avainnippuaan, hän kasvattaa välimatkaa nykyaikaiseen feminismiin.  

Paikka ja sen kulttuuri lyö aina leimansa ihmiseen. 

Mutta vaikka saisi siihen jälkikäteen ”kontaktin” se on eri asia kuin alkuperäinen kokemus paikassa ja kulttuurissa. 

Ihminen ei voi kokea koskaan ”ajassa ja paikassa vallinnutta konkreettista todellisuutta”. Ihminen voi kokea vain kerran jo eletyn hetken, ei koskaan kahta kertaa.   

 

8. Arkkitehtuuri on kokonaisvaltaista ja liittyy ihmisenä olemiseen. Koska postmoderni arkkitehtuuri paljastaa villeillä mielikuvapeleillään sen ”missä juuri nyt olleen menossa” kävimme Härmän kylpylässä. 

Kylpylän postmodernia puhetta katsellessa huomaa, että horisontaalisella maatasangolla lainehtii meri, vanhuus työntyy nuoruuteen ja ”ankka näyttää jänikseltä” (Ludwig Wittgenstein). 

Eikä tiedä aina onko merellä keinahtelevan ruotsinlaivan seisovassa pöydässä matkalla Tukholmaan vai kiitääkö ilmassa lentokoneessa kohti Teneriffaa.  

Härmän kylpylästäkin havaitsee sen, että mytologista ihmiseläintä hallitsevat mielikuvat, ei ”todelliset havaintokohteet”. 

Postmodernissa arkkitehtuurissa voi nähdä yhdellä silmäyksellä koko sen kokonaisuuden, jossa kuvitelma ”todellisesta maailmassaolosta on päättynyt” ja että ”todellisuus on loppunut”. 

Kun poliittinen valta ja rahavalta  puhuu ”hallitusta rakennemuutoksesta” ja ”hallitusta todellisuudesta” se valehtelee. Pysyäkseen ikuisesti ”tieto on valtaa”-valtapelillä vallassa.     

Myös suomalaiset arkkitehdit (Safa) ovat puhuneet ”modernismin korjaamisesta” (kts. Arkkitehti 1/2017) mutta kansalliseen nationalismiin kiinni naulattujen arkkitehtiemme haaveesta palata moderniin  ei voi tulla ikinä ”todellisuutta”. 

 

9. Vaasalaisen Matti Hurmeen mielipidekirjoitus (Ilkka 3.5.2017) ”Maan tie johti itsenäiseen Suomeen” kuvaa hyvin suomalais-kansallisen nationalismin ”kuvitteellista todellisuutta”.   

Tuon kirjoituksen taustalla on kuvitelma ”Suomen alkukodista”. Kauhavalla mentiin maailmansodan jälkeen tätä vieläkin pidemmälle, nyt keksittiin (alitajuntaisesti) myös Kauhavan regionalistis-nationalistinen alkukoti Perttulanmäki. Löydetystä pikkuruisesta kivikirveestä (pakanallisesta kulttiesineestä) puuttui reikäkin (vasarakirveskulttuurin ”työkirveet” olivat reiättömiä) mutta muistokiven kivikirveeseen hakattiin mielivaltaisesti reikä (Kauhava-seura 1955)

Koska kaikkien ihmisten oleminen on yhtä arvokas, yhdelläkään kansalla tai väestöryhmällä ei ole oikeutta vallata itselleen jotain maa-aluetta (paikkaa) ja karkottaa sieltä muut pois. 

*

Eteläpohjalaisten isoin ongelma on se, että heillä on virheellinen käsitys Suomen valtiolaitoksen, seutunsa ja kulttuurinsa menneisyydestä. 

Lakeuden historiakäsitys on rakennettu 1800-luvulla suomalais-kansallisen nationalismi-innostuksen pohjalta. 

Tämä näkyy parhaiten alueen arkkitehtuurista, jossa seudun ”fooningit” ovat myöhäisiä jäljitelmiä.  

*

Kävin taas kerran alun perin Nykarlebyn ruotsalaisväestön muinoin perustamassa Alahärmässä. 

Lainasin käyntini jälkeen kirjastosta historiateoksen Alahärmän historia – 1 (Eero Kojonen, 1993) ja ajattelin heti muutaman rivin luettuani, että Alahärmästäkin voisi kirjoittaa ainakin kymmenen erilaista historiateosta mutta yhdestäkään niistä ei löytyisi ”lopullista totuutta”. 

Kojosen historia on tyypillinen nationalistis-regionalistinen satutarina. Se juontaa Etelä-Pohjanmaan Maakuntaliiton perustamiseen ja  ”Kytösavut-julkaisusarjaan”. Niissä korostetaan suomalaisuutta ja lakeuden erilaisuutta Suomen muihin heimoihin verrattuna.  

Kojosen mukaan Alahärmä on saanut alkunsa Lapuan suunnalta 1530-luvulla. 

Oman käsitykseni mukaan Alahärmä, Ylihärmä ja Kauhava saivat kuitenkin alkunsa ruotsinkielisen rannikon suunnalta (pitkin Lapuanjokea),  Alahärmä Uudenkaarlepyyn vaikutuksessa. 

Kustaa Vaasa antoi käskyn kyseiseen muuttoon ensimmäisen kerran 1550 mutta vaikuttavin todiste kyseisestä ruotsalaisasutuksesta on noiden alueiden vanha hirsitaloarkkitehtuuri ja siihen liittyvät yksityiskohdat, niitä ei ole voitu keksiä Härmänmaalla. 

Härmänmaalaisten (Härmä ja Kanta-Kauhava) ja lapualaisten heimokunta on yhtä ja samaa erä- ja maatalouskauden ”barbaarikansaa”. 

Tämän voi todeta myös seudun nykykulttuurista.

Alahärmässäkin kohtasivat kuitenkin jo  muinoin monikulttuurisesti ruotsalaiset, erätaloutta (eräkautta) ja osaksi maataloutta harjoittaneet häjyt suomalaiset ”härmänmaabarbaarit” sekä muut väestöryhmät kuten venäläiset.  

Koska Alahärmän pohjoisosasta löytyy aitta, jossa lukee ”Stårgord” (Antti Isontalon kotipaikka) ja monet tuon alueen paikat ovat ruotsinkielisiä (esimerkiksi Holma, Näsi ja Knuuttila ja ”jestintori” eli vierastori) tuntuu luonnolliselta väittää, että Alahärmän ensimmäinen asutuskin on tullut pohjoisesta rannikon, ei etelästä Lapuan suunnalta. Snellmanien kesäpaikkakin oli tuolla alueella (Lapuanjoen itäpuolella).  

Eteläpohjanmaan murre on täynnä ruotsin kieleen juontavia sanoja, koska avioliitot suomen- ja ruotsinkielisten kesken on ollut täälläkin aivan yleistä. DNA-tutkimukset avaisivat koko tämän ilmiön levälleen koko lakeuden agraarikansan ihmeteltäväksi. 

Tuohon kulttuuriin voi tutustua vilkaisemalla ”Lakeuden murresanakirjaa” (Jaakko Vesala ja Keijo Väkevä, 2011). Varisinkin asumiseen liittyvät murresanat kuten ”köökki, hantuuki ja karteeki” juontavat täydellisesti rannikonruotsalaiseen kulttuuriin. Samoin esimerkiksi ”fooninki” (kaksikerroksinen asuintalo). 

Lakeuden kansan pitäisi olla kiitollisia ”rantaruotsalaisille”. Lakeuden nationalismihurmokselliset perussuomalaiset pilkkaavat kuitenkin päivittäin seudun paikallislehdissä seudun ruotsinkielisiä ja vaativat koulujen ”pakkoruotsin” lopettamista. 

Sivistys tuli Suomeen ensin Ruotsista Suomenniemen rannikolle ja sen jälkeen sivistys siirtyi sisämaahan kuten Härmänmaalle. Sivistyksen jäljet näkyvät nyt myös vanhojen rakennusten klassistisissa detaljeissa sillä ne ovat antiikin alkuperäisissä muodoissa (esimerkiksi avaimenhelat). Kytösavujen erä- ja agraarikansa ei ole niitä voinut keksiä.

 Monet seudun aitat ovat alun perin ruotsalaisia kala-aittoja. Ja Hakolien kansanarkkitehtuuri juontaa rannikon (ruotsalaiseen) veneenrakennustaitoon.   

Tärkeintä on kulttuurinen vuorovaikutus ja sen mukainen ”hedelmä” eli ”sivistysruoka”. Ei se onko joku vallannut ensimmäisenä jonkun alueen kuten Härmän.

*

Tällä kertaa tutustuin Alahärmässä käydessäni Lapuanjoen itäsivustalla vastapäivää länsisivustan Knuuttilan raittia sijaitsevaan LINNANMÄKI-nimiseen mäkeen. 

Ensimmäiseksi pohdin sitä, mihin kaikkeen kyseinen sana ”linnanmäki” liittyy.

Voltin ”pyörähdyksen” (Uu-käännös) kautta pääsin lähestymään tarkastelukohdettani. 

Ajattelin alun perin että Alahärmän Linnanmäki liittyy puolustautumiseen mutta en tiedä tästä mitään tarkemmin. 

Löysin Alahärmän Linnanmäeltä laajan mökkialueen ja alueen laella 6×6 metrin kokoisen jykevän kivikehän. Aikaisemmin löysin saman näköisen ja saman kokoisen paksun kivikehän Kanta-Kauhavan Kosolanmäeltä. 

Mihin tuo kivirakennelma liittyy. Varsinaisia linnanmäkiä ei ehkä lakeudella ole ollut.

Esimerkiksi rakennuksen sokkeliksi löytämäni kivikehä olisi ylimitoitettu. Kosolanmäellä sitä pidettiin viimeksi possun karsinana! Onko kivikehässä kuitenkin kyse jykevän vilja-aitan alaosasta, yläosa olisi tehty kahdesta hirsiseinästä täyttämällä seinien väli hiekalla. 

Vai liittyykö kyseinen rakennelma (myös) linnoittautumiseen (puolustautumiseen)? Kyseinen rakenne täytyy olla melko nuori, esimerkiksi vasta 1600/1700-luvulta? 

*

800-luvulla (jKr.) rautakautinen asutus hävisi kokonaan lakeudelta. Viikinkikaudelta (800-1150/1300 jKr.) ja ristiretkiajalta (1025/1050-1150/1300 jKr.) ei ole varsinaisesti arkeologisia löytöjä kyseiseltä seudulta. Siis noin 800-1300 jKr. tapahtui ”lakeuden autioituminen”. Merenkurkun muinaisesta liikenteestä huolimatta. 

Tämä ”lakeusolemattomuus” on hyvin konkreettinen viittaus siihen, ettei eteläpohjalaisuus ole ollut aina äänessä. Nyt se on jatkuvasti liiankin kirkuvana. 

Etelä-Suomessa elämä oli sitä vastoin tuolloin vilkasta. Maatalousvaltaisen lakeuden kompleksit juontavat osaksi tähän  seikkaan. Niiden pohjalla ei ole ainoastaan nuijasodan talonpoikatragedia (1500-luvun lopun nuijasota).     

*

Lakeudella vallitsee myytti seudun miesten ”sisusta ja voimasta” (sotaa ”nyrkein, nuijilla ja muijilla”) sekä paikallisen väestön ”ainutlaatuisesta korkealuokkaisesta käsityötaidoista” (fooninkitalot, puukot, kellot jne.). 

Jokaisen hetken voi kokea vain kerran, mutta voiko ihminen kirjoittaa lainkaan ”todellista historiaa” ja voiko sitä olla edes olemassa. 

Ei voi eikä sellaista voi olla olemassa. Historia on myytti. 

Seinäjoen pohjoissivustan militaristinen ja suuruudenhullu porvarillinen valtaeliitti on muodostanut viimeksi entisestä Kauhavasta, Ylihärmästä, Alahärmästä ja Kortesjärvestä yhden suurkunnan. 

Mutta samalla alueella elää edelleenkin täysin voimissaan neljä eri identiteettiä ja siksi niiden kesken käydään jatkuvasti kovia valtariitoja. 

Eniten on hämillään neljän entisen kunnan väestö. Yhtä suurkuntaväestöä ei siitä saa pitkiin aikoihin. Ehkä ei koskaan. 

Eikä suvaitsemattomuus näytä täällä hellittävän vähääkään. Härmänmaa-kauhavalainen kulttuurin on kuin teräsbetonia. Tämä käy hyvin ilmi upouudesta ”Härmänmaan laulukirjasta” (Härmä-seura 2016), sen viisuissa kaikki konkreettinen paha kiepautetaan hetkessä kuvitteelliseksi hyväksi. 

*

Nationalistisen ”henkimyytin” mukaan Jumala johdattaa valitun kansan sille varatulle neitseelliselle alueelle. Myytin mukaan paikka on tuolloin koskematon ja asumaton. 

Yleinen kehitys on tapahtunut kuitenkin eri tavalla. Esimerkiksi Turun Koroisilla vaikutti vanha virolais-venäläinen kulttuuri ja asutus ristiretkiläisten tullessa. 

Alahärmän Knuuttilan raitin alueella on myös vaikuttanut jokin vanha kulttuuriasutus ennen kuin alueelle saapui ruotsalainen ”sisämaasiirtokunta” (Nykarleby). 

Paikan suomenkielistä väestöä korostava historia on sitä vastoin alkanut vasta 1800-luvulla nationalismin ja ”nationalistisen regionalismin” käynnistyessä.       

*

Alahärmää koskevat arkeologiset kaivaukset sekä arkistotiedot paikan vesimaisemasta ja ensimmäisistä viljelyalueista voisivat muodostaa alueen varhaishistorian ”todellisuusrungon”. 

Sen jälkeen paikan menneisyyttä selvittävä joutuu käymään läpi alueen ”yksityiskohtakehityksiä”. 

Näistäkään pohjatiedoista ei voi kuitenkaan rakentua muuta kuin kirjoittajansa sepitelmä.

Tuo ”historiakuvaus” voisi olla esimerkiksi seuraavanlainen. Siinä kohtaavat rannikkoruotsalaiset ja sisämaasuomalaiset barbaarit (tausta siperialaisessa väestössä) sekä mahdollisesti esimerkiksi Merenkurkun kautta Ruotsissa käyneet venäläiset kauppiaat.

Ruotsi valtasi Suomenniemeä ”siirtomaakseen” ja joutui siksi jatkuviin sotiin venäläisten kanssa. Kustaa Vaasan määrätessä Korsholman virkavallan kautta Suomenniemen rannikolle muuttaneita ruotsalaisia muuttamaan sisämaahan Suomenniemelle Uudenkaarlepyyn ruotsalaisia siirtokuntia lähti pitkin ”Lapuanjokea” etelään (joen nimi on nationalismin aikainen). 

*

Merenrannikolta ainakin Alahärmään asti muuttaneet siirtolaiset kiinnittivät ensimmäiseksi huomiota paikan jokeen ja sen lähellä sijainneeseen koskeen (tulevan vesimyllyn paikka) sekä viljelykelpoiseen maahan. Ja aivan ensimmäiseksi alueen tulevan väestön täytyi asettua johonkin asumaan ja sitä varten kyseiseen paikkaa piti rakentaa asumuksia (aluksi aitat?) ja lisäksi alue tuli myös linnoittaa. 

Härmän Linnanmäelle pääsee Voltin kautta. Kyseinen ”kääntymispaikka” (Voltti) on eräänlainen ”kieliraja”, jos lähtee Voltista pohjoiseen tai länsi-pohjoiseen tulee ruotsinkielisille alueille.

*

Härmän Linnanmäki ja Kauhavan Kosolanmäki ovat molemmat joen tuntumassa (Lapuanjoki ja Kauhavanjoki) sijaitsevia paikan korkeimpia kukkuloita ja sellaisina ne vaikuttavat ”puolustusmäiltä”. Molemmat ovat idän (ja itäpohjoisen) puolella eli vihollista on odotettu noilta sunnilta. 

Ajattelin (kuvittelin) alueen vaiheista erilaisia malleja ymmärtäen sen, että historiamallien keksijä luo kokonaisuuksia, jossa ei ole kyse ”todellisuudesta” vaan joka karta abstraktista kuvitelmasta ja uuden kuvitteellisen myytin rakentamisesta. 

 

10. Kerran ”jo elettyyn todellisuuteen” ei voi palata koskaan, koska sitä ei ole ollutkaan. 

Mutta voi olla terapeuttista kokea paikan päällä uudestaan ”vuorovaikutusta tutun eilisen kanssa” voidakseen havaita se, että paikan yhteisö ja minä on muuttunut viimeksi toiseksi.

Ihminen voi elää eksistentialitisesti keskellä ”itselleen olemista” ja ”konkreettista olemista” mutta ei keskellä ”kaikille yhteistä todellisuutta”. 

Mikä on ”todellista tai todellisuutta” on joka hetki jokaisen yksilön sisällä ja joka kerta erilainen. 

 

11. Kaikesta huolimatta valtaeliitti tahtoo pitää ”todellisuuden kourassaan” ja lupaa meille samalla kaikkea hyvää ja kaunista, kokonaisen paratiisin. 

Uusin paratiisimme on ”tietoyhteiskunta” ja automaattisesti pyörivä tekninen miljöö kuten ”auto- ja katurobotti”.

Mutta linnut laulavat tänäkin keväänä luonnossa aivan samalla tavalla kuin aina ennenkin. 

Evoluutio hallitsee koko elollista elämää. 

Ihmisen on pakko tyytyä siinä myytteihin. 

*

Tietotekniikkausko perustuu tietouskoon. 

Se voi tehdä ihmisistä ainoastaan entistä konehullumpia.  

*

Viistoista vuotta sitten soittelin Turussa puhelinkopeista puhelinkorteilla, joissa oli TPS:n mainoksia. Nyt nuo kaikki kopit on purettu ja korvattu älypuhelimilla. 

Huomenna tämäkin ”konehistoria” voi olla aivan toisin. 

Pankit sulkevat parhaillaan pikkukonttoreitaan ja myös raha-automaateista ollaan luopumassa. 

Nordea on luopumassa myös tunnuslukukorteista. Uuden täysdigitaalisen järjestelmän uusimmat iskulauseet kuuluvat ”tietokone-mobiililaite-tunnuslukulaite ja -sovellus”. Tämä on upouusinta ”todellisuutta” josta väestö saa jatkuvasti pahoja hepulikohtauksia? 

Kansalla ei ole käytössä edes ”uusien iskulauseiden ja sanojen sanakirjaa” pankkiongelmien ratkaisemisessa. 

*

Kun kommunistinen Neuvostoliitto romahti (1989) piti tulla ”historian loppu” mutta sitä ei tullutkaan. 

Nyt kun postmoderni kulttuuri on syleillyt kaiken, EU on romahtamassa. Nyt tulisi alkaa taas kerran ”uusi historian alku” tai sitten pitäisi räjähtää käyntiin kolmas maailmansota.

Kansat haluavat taas kerran, että vallankäyttö muuttuu ”modernista pehmoilevasta ja näkymättömästä” postmodernin mukaiseksi kovaksi ja näkyväksi (Foucaultin ”tarkkailla ja rangaista”). 

Koska kansa ei usko enää yhtikäs mihinkään. 

Ainoa joka uskoo vielä johonkin, on valtaeliitti.