Suur-Kauhavaa kehutaan Suomen maatalousvaltaisimmaksi kunnaksi. Yksipuolisesti maatalousvaltaisessa kulttuurissa ja yhteiskunnassa ei ole kuitenkaan mitään kehumista.

*

Marxilaisen filosofian suurin ansio on siinä, että sen on onnistunut liittää teollisen yhteiskunnan aikana syntyneellä ammattiyhdistysliikkeellä kaikkien työläisten omalla työnteolla aikaansaama työsuoritus kaikkien työläisten yhdeksi yhteiseksi suoritukseksi ("työläiset liittykää yhteen" ja vallan keskittäminen).

Kapitalistinen yhteiskunta pyrkii lisäämään tehokkuutta äärettömyyteen asti. Uusliberalistiset työnantajajärjestöt ja puoluepoliitikot pyrkivät siksi parhaillaan hävittämään tuon valtaannousun.  

Jos niin kutsuttu "paikallinen sopiminen" (tähänastisen keskitetyn sopimismenettelyn pirstaloiminen) tulee uudeksi säännöksi yhteiskunta palaa takaisin ennen teollistumista vallinneeseen maatalousyhteiskunnan tilaan, jossa tärkeintä oli työläisen yksilöllinen työsuoritus.

*

Maatalousyhteiskunta synnytti myös puutetta ja torppariliikkeen, rengeistä ja piioista tuli keskeinen osa uutta vasemmistolaista työväenliikettä.

Marxilaisessa köyhälistöajattelussa työläisen omalla työpanoksella aikaan saama työsuoritus arvioitiin kaikkien mahdollisten asiaan liittyvien seikkojen pohjalta.

Työssä nähtiin ensinnäkin työsuorituksen arvo ja työn lisäarvo (Karl Marx, Das Kapital, 1867). Toiseksi kaikkia työläisiä kehotettiin liittymään yhteen (manifesti 1848), jotta kaikki esiin tulleet eri näkökulmat työläisen työstä ja tarpeista tulisivat uudessa teollisessa yhteiskunnassa huomioiduksi (valta).  

Maatalousvaltainen yhteiskunta johti tämän jälkeen kehitykseen, jossa pyrittiin torjumaan myös vasemmistolainen ajattelutapa "työläisten yhteissuorituksesta".

Sekin haluttiin hävittää (Suomi 1918 ja sisällisodan jatko  1930-luvun lapuanliike).

Ja kun marxilainen työväenliike ja ajattelu oli tuomittu ja tuhottu maatalousvaltaisimmilla alueilla köyhyyden olemassaolo kiellettiin ja "siivottiin maton alle".  

Tuossa uusimmassa agraarikulttuurisessa ilmiössä köyhimmät on häivytetty näkymättömiin maton alle, muutamat harvat ja ja valitut ("maatilojen isännät") on nostettu näkyviin maton päälle.

Koska köyhyyttä ei ole edes ollut yhteiskunnassamme siihen ei tarvitse myöskään panostaa.

Jäljelle jäi kapitalistinen yrittäjyys, jääkäriliikkeen, valkoisen vallan ja suojelukuntien palvominen, militarismi sekä "ei kaikille ulkopuolisille".

*

Maatalousvaltaisella Etelä-Pohjanmaalla ja Suur-Kauhavalla on ollut viimeksi kovia pakkasia ja lumisateita.

Sivutiet ovat olleet Kanta-Kauhavalla talvella usein lumisateen jälkeen pitkään auraamatta.

Traktorien pörrätessä pääteillä leveiden aurojen kanssa, Kanta-Kauhavalla tienvieren postilaatikkokatoksia, pieniä laudasta tehtyjä punamullalla maalattuja harjakattoisia "perinnerakennuksia", murskaantuu tuon tuostakin kappaleiksi tien sivustalla.

Ihmiset ovat samalla suuressa vaarassa. Lautahan voi kopsahtaa omaan päähän. Miksei kukaan pidä tästä "meteliä". Paitsi minä, joka on korjaillut jo kolmea rikottua postilaatikkoa.

*

Lappajärvellä koulubussi kolaroi jokin aika sitten henkilöauton kanssa mutta onneksi ei tapahtunut mitään vakavampaa.

Kauhavalla aura saattaa aurata pahimmassa tapauksessa koululaisenkin tien vierestä sivuun. Uuden suurkunnan turvallisuusjärjestelyt eivät ole kunnossa.

Kauhavalaiset ovat oppineet olemaan vaiti koko tapauksesta (vaikeneminen ja alistuminen).

Tuossa "auraushäjyilyssä ja väen rähmällään olossa" on kyse seudun kulttuuriperinteestä.

Viimeksi tuon perinteen kruunasi aura, joka viskasi pysäkiltä kokonaisen pysäkkikatoksen ojaan.       

*

Lumiauran murskaamat postilaatikkorakennelmien palaset tien vieressä ovat merkki saman tyyppisestä "ristiriitaisesta vuoropuhelusta" kuin tapahtui esimerkiksi Härmän häjyjen sekä valtiovaltaa edustaneen Kauhavan herran (nimismiehen) välillä toista sataa vuotta sitten.

Postilaatikot tien varteen viskaava auraus on myös vanhan ja uuden paikallisen kulttuurin yhdistelmä.  

Joka kotiin lähetettävä ohje siitä, kuinka etäälle tien reunasta postilaatikot tulee sijoittaa tien varteen ratkaisisi vallitsevan ongelman mutta niin ei ole tehty. Tielaitoksen ja postin tulisi kokoontua tässä mielessä heti koska kyse on myös ihmisten turvallisuudesta (koululaiset jne.). Nykyinen "järjestelemätön järjestely" on vaarallinen.         

*

Yleinen maantie edustaa nykyisin modernia yleistä yhteiskuntajärjestystä, johon paikallisen ja yksityisen intressin (kuten omakotitontin omistajien) on pakko alistua.

Myös rautatie ja lukuisat muut uudet modernit järjestelmät edustavat vastaavasti koko valtakuntaa koskevaa "pakkosääntöä".  

Näiden rinnalla elää samaan aikaan myös aivan toisenlaisia paikalliskulttuureja.   

*

Kulttuurin ilmeneminen ja maailmassa oleminen tapahtuu lukemattomilla eri tavoilla. Eräs tähän liittyvistä havainnoistani koskee Kauhavalla vallitsevan "köyhyyden olemassaolon kätkemistä ja kieltämistä".

*

Kun Suomenniemi kuului Ruotsin kuningaskuntaan (Österland) eikä minkäänlaista Suomen valtiota ollut edes kenenkään ajatuksissa täällä syntyi sääty-yhteiskunta, johon kuului aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpojat. Sekä myöhemmin lukematon määrä uusia eriytyneitä väestöryhmiä ja ammatteja.

Tämä kehitys syveni myös autonomian aikana. Modernista yhteiskunnasta tuli arvomaailmaltaan kaikkea muuta kuin "yhtenäinen".

Pirstaleisuus on nationalistisen valtion peruspiirre vaikka Friedrich Hegel muuta kuvitteli ja tahtoi.   

*

Etelä-Pohjanmaan seudulle jäi kuitenkin vallitsevaksi maa- ja metsätalouteen pohjautuva yksipuolinen talonpoikaiskulttuuri ja arvomaailma. Monet pitävät tätä modernin valtiomuodostuksen kannalta vakavana ongelmana.

Maatilalla koko elämä rakentui yksipuolisesti maatalouselinkeinoon. Itseellinen tila oli eräänlainen "oma pienoisvaltio valtiossa" josta tuli eteläpohjalaisen kulttuurin ja myytistön peruskivi.

Taloudellisen perusrakenteen pohjalta muotoutui myös kaikki sosiaaliset, kulttuuriset ja arkkitehtoniset rakenteet. Niihin sisältyi esimerkiksi ankara hierarkkisuus ja tilan omistaneen suvun merkityksen korostaminen.

Koska koneellistumista ja teollistumista ei ollut tapahtunut maatilalla tarvittiin paljon ihmistyötä (rengit ja piiat). Työntekijän arvo liittyi työntekijän yksilölliseen suoritukseen ja siitä tapahtui myös kilpailua työntekijöiden kesken. Teollistumisen tapahtuessa tämä käsitys murtui ja muuttui täysin toisenlaiseksi.   

Talollisen yhteispihan (miespihan) sivustalla saattoi olla kahden tai useamman perheen asuintalot. Asuintaloryhmissä (puhoksissa) oli kyse tilan omistajien jälkeläisten taloista. Tästä sukuun sidotusta arkkitehtuurista aiheutui luonnollisesti myös sukulaisavioliittoja, johon liittyvät perinnölliset ongelmat tunnetaan nykyaikana hyvin.  

Yhteispihan sijasta "yhteisulkotila" oli usein katu, josta saattoi tulle myös yleinen ajotie. Esimerkiksi Alaharmän Knuuttilanraitissa on kyse tästä mallista. Joki ja sitä myötäilevä maantie on yleinen lähtökohta eteläpohjalaisessa "aluemalliarkkitehtuurissa".   

*

Maatilakeskuksissa kannettiin huolta ainoastaan "omista". Tavaksi tuli lausahtaa "me emme tarvitse muita".

Esimerkiksi tämän päivän pakolaisuus on tähän nähden täydellinen vastakohta, sillä siinä vaaditaan pitämään huolta myös "ulkopuolisista".  

Yksilöllisen työsuorituksen arvostaminen ja "vain omat"-ajattelu johti agraariseen arvomaailmaan ja talonpoikaiseen "massakulttuuriin" vastakohtana teolliselle yhteiskunnalle. Sen jälkeen kun "rengit ja piiat" olivat liittyneet yhteen yhteiskunnan teollistuttua maatilojen tilanomistajat kokoavat uudessa yhteiskunnassa suuren uhkakuvan itselleen (esimerkiksi lapuanliike).   

Modernissa teollisessa yhteiskunnassa sosiaalinen ja kulttuurinen elämä on myös tavallisesti kaupunkikulttuurin mukaista. Siinä suvaitaan ja sallitaan samalla monia täysin erilaisia tyylejä.  

Eksistentialistinen "itselleen oleminen" ja maatalouskulttuurisissa sukulaissuhteissa ja yhteisöarvoissa eläminen ovat täydelliset vastakohdat.  

*

Kuvattu kehitys johti Ruotsin ja Venäjän vallan aikana Etelä-Pohjanmaalla päinvastaiseen kehitykseen kuin tapahtui säätyihin ja ammatillisesti eriytyneisiin ryhmiin jakautuneessa esimodernissa teollisessa yhteiskunnassa.

Kun maa- ja metsätalous koneellistui 1900-luvulla ihmistyö tuli maatiloilla valtaosin tarpeettomaksi.

Maatilaa leimaa tällä hetkellä se, että suhteellisen pieni mutta vauras väestö voi nauttia jatkuvasti esimerkiksi EU:n maataloustuista.

Tämä merkitsee monien mielestä rikkaiden maatalousyrittäjien suosimista. Teollisen yhteiskunnan palkkatyöläisten asema on uudessa yhteiskunnassa aivan toisenlainen. Palkkatyöläisten kannalta ammattiyhdistysliike on ratkaisevan merkityksellinen.           

*

Ruotsin kuningasvallan aikainen eteläpohjalainen talonpoikaissota (nuijasota) oli talonpoikien kapina Ruotsin kruunun tahdosta Venäjää vastaan taistelleiden sotilaiden maatiloilla harjoittamaa rasitusta eli "linnaleiriä" vastaan.  

Koska sotilaat saivat lopuksi luvan ottaa talonpoikien vilja-aitoista ns. "puodeista" elintarvikkeita (kuittia vastaan) myös itse se köyhdytti jatkuvasti itseellisyyteen tottuneita talonpoikia. Tämä käytäntö johti sotilaiden omavaltaisuuteen.

Nuo hirsiaitat eli "puodit" olivat eräänalaisia tilan kassakaappeja. Ja samalla tilan suurimpia ylpeydenaiheita.  

Ruotsin kruunun alainen Suomenniemen aatelisto surmasi nuijasodassa tuhansia kapinaan nousseita talonpoikia. Seuraavaksi hirtettiin tuota aatelistoa ja se korvattiin Suomenniemellä uudella ruotsalaisella aatelistolla. Nationalistiset historioitsijamme ovat pitäneet tätä katastrofina.

*

1800-luvun eteläpohjalaisten puukkojunkkareiden harjoittama väkivaltariehuminen selitetään tavallisesti sillä, että koska kaikki talonpojat eivät päässeet osalliseksi maatilan perinnöstä ilman omaa maatilaa jääneet pojat purkivat "sosiaalista ahdistusta" ryyppäämisellä ja puukolla.

Tilattomiksi jääneet puukkojunkkarit harjoittivat myös vilja-aitojen ryöstelyä.       

Häjyilyä ei voi selittää yksilölliseltä pohjalta. Mutta tuo alueellinen väkivaltakierre ei selity myöskään pelkästään yhteiskunnallisten ja taloudellisten näkökulmien pohjalta.

*

Täydellisempään kuvaukseen puukkojunkkariudesta sisältyy myös kulttuuriin, myytteihin ja filosofiaan sisältyviä näkökulmia.

Myyttien merkitys tässä yhteydessä on siinä, että sen yhteydessä korostetaan ihmistä "mytologisena eläimenä" vastakohtana käsitykselle "tietävä ja hallitseva ihmisolento".

Filosofian merkitys tässä yhteydessä on siinä, että filosofia yhdistää samasta ilmiöstä kaikki erilaiset näkökulmat yhdeksi kokonaiskuvaksi.  

Esimerkiksi Alahärmän historiassa (osa 2) on lyhyt maininta Snellmanien talon tulipalosta 1971 mutta siinä korostuu sana "kipinä". Sitä koskeva kuvaus on paljastava.

Johan Snellman korosti lojaalisuutta Venäjän keisaria kohtaa ja oli huolestunut härmäläisten puukkojunkkarien riehumisesta. Jos sanan kipinä sijasta tuossa historiakuvauksessa puhuttaisiin myös seudun kulttuurisista myyteistä koko tapahtuma alkaisi näyttää toisenlaiselta.

Snellmanien aikalaiset (härmäläiset) kokivat Snellmanin pelkästään ruotsinkielisyyden takia vastenmielisenä. Nationalismin ideologiastakin härmäläisillä talonpojilla on täytynyt olla hyvin kummallisia käsityksiä, nationalismi eli "kansakunnan yksi yhtenäinen vallankäyttö" saatettiin kokoa Härmänmaalla uhkana.      

*

Maatila käsitettiin alun perin kaiken vaurauden ja hyvinvoinnin lähteeksi. Koko maailmassa oleminen koettiin sisältyvän maatilaan. Sen yhteiseen arvomaailmaan sisältynyt käsite puute.

Maatilalla Jumalan ajateltiin antaneen luvan syödä luonnon rikkauksia niin paljon "kuin sielu sietää". Tänä päivänä tämä koskee esimerkiksi turpeen kaivamista soilla.

Ja jäte- ja romukasat sen kun kasvoivat maatilojen kohdalla.

*

Lakeuden maatalouskulttuurissa köyhyydestä tuli häpeä. Köyhyyden ilmenemistä ja näkymistä yritettiin torjua kaikin keinoin.

Köyhyyden paljastumisen jälkeensä jättämä häpeä purkautui kahdella eri tavalla, näkyvästi (väkivaltaisena riehumisena, puukkojunkkarit) ja näkymättömästi (esimerkiksi köyhien ihmisten halailemisena).

"Köyhyyden aiheuttaman häpeän kätkeminen" tapahtuu nykyisin maatalousvaltaisella lakeudella kieltämällä poliittinen kirkkaanpunainen vasemmistolaisuus ja korostamalla valkoista valtaa, yrittäjyyttä sekä militarismia vasemmistolaisen arvomaailman ja ajattelun hävittämiseksi.      

*

Lakeuden maatalouskulttuurissa kuitenkin ajateltiin, että nuorten miesten väkivaltaisen riehumisen syy oli köyhyys ja puute, ei "oman talon pojat".

Kansanlauluissa väkivalta (puukkojunkkarius, häjyily, paha) käännettiin "omien poikien sanakariteoiksi", näin paha saatiin näyttämään hyvältä.  

Jäljelle jäi köyhyyden ja puutteen aiheuttaman häpeän "siivoaminen maton alle".    

Tässä, puutteen kieltämisessä ja "köyhyyden maton alle siivoamisessa", on hyvä lähtökohta kokonaisen "TEORIAN" luomiseksi Härmänmaan ja Kauhavan puukkojunkkariuden syiden selittämisessä.   

Toiseksi tämä ilmiö on vahva todistus Suomen pirstaleisuudesta. Suomen kansallinen ja valtiollinen yhtenäisyys ja yksimielisyys on myytti.

*

Käynnissä oleva Perussuomalaisten (puolueen) kahtia jakautuminenkin todistaa pirstaleisuudesta. Yhtä kaikille yhteistä "oikeaa perussuomalaisuutta" ei voi olla edes olemassa.

Nationalismin iskulause "yksi mieli, kieli ja kansa" on harha. Tuon uskomuksen varassa ei voi luoda hallittua ja turvallista yhteiskuntaa.

Nationalistinen valtio on aikansa elänyt yhteiskuntamalli.  

Huominen tulee olemaan luultavasti hyvin monessa suhteessa äärimmäisen kansainvälinen.

*

Nykypäivän kauhavalaisessa "yhtenäiskulttuurissa" on vieläkin tapana halailla julkisilla paikoilla vastaan tulevia köyhiä.

Tuo vanha tapa ei liity ensisijaisesti kristillisyyteen.  

Julkinen halailu herättää mielikuvan, minkä mukaan tällä seudulla ei ole ollut koskaan puutetta ja köyhyyttä.

Tähän samaan "köyhyyden näkymättömäksi peittämiseen ja maton alle siivoamiseen" kuuluu Kauhavalla tänä päivänä myös monia muita "tekniikoita".

Köyhyyden läsnäoloa ei voi kuitenkaan olla huomaamatta Kauhavalla.

Puutteen ja köyhyyden merkit näkyvät Kauhavalla ei-toivotusta alueellisesta eriytymisestä lähtien (segregaatioasutus). Esimerkiksi Sippolan Torpintien päässä sekä Kantolan Puutteentiellä. Alahärmän paras esimerkki löytyy Knuuttilan raitin läheltä.   

*

Pelkkä myötätunnon osoittaminen, lohduttaminen ja halaaminen ei kuitenkaan riitä nyky-yhteiskunnassa.

Puutetta kärsivät ihmiset tarvitsevat hädässään eniten valtaa ja rahaa ongelmiensa voittamiseksi.

Nyt tarvitaan konkreettisia toimia köyhyyden aiheuttamien ongelmien voittamiseksi. Tämä on marxilaisten ja eksistentialistien lähtökohta köyhyyden torjumiseksi.

Hyväosaisten ja rikkaiden yksipuolinen suosiminen on vakava yhteiskunnallinen virhe.     

*

"Köyhyydestä vaikenemisen kulttuuri" todistaa siitä, että koko se henkinen ilmapiiri mikä leimasi Härmänmaan ja Kauhavan riehumista 1800-luvulla ei ole kadonnut. Sen voi havaita vieläkin ainakin "rivienvälistä".    

"Ei uskalla naamaansa näyttää - laki" on Kauhavalla vieläkin hengissä. "Koston pelossa" ei panna aina käytäntöön edes modernin yhteiskunnan lainsäädännöllä asettamia yhteiskunnallisia pakotteitakaan (esimerkiksi rakennusten purkumääräyksiä/ympäristölainsäädäntö).

Tämä arvo- ja asennemaailma on poikinut kokonaisen poliittisen valtapelin, "Kauhavan taudin".   

"Härmänmaan omerta" (italialaisen mafian käyttämä sana "omerta" tarkoittaa "vaikenemista", jos haluaa säilyttää mafiakulttuurissa koskemattomuutensa on oltava vaiti).

Omertan kulttuurissa käännetään paha hyväksi ja hyvä pahaksi.

Tuo kulttuuri pohjautuu kulttuuriperinteeseen, ikivanhaan "kirjoittamattomaan lakiin". Sen kohtu on "tupa". "Voitelemisen kulttuuri" opitaan jo kotona.  

Moderni teollinen yhteiskunta ja siihen sisältyvä nationalistinen valtio toimii kuitenkin kirjoitettujen lakien (oikeuden) sekä modernien organisaatioiden ja instituutioiden pohjalta.

Paikallista omavaltaisuutta, "joustavaa menettelyä" ei siinä sallita.    

*

Kauhava on "kapitalistis-sosialistinen pienoisvaltio", jossa saa päästää suustaan ainoastaan iskulauseen "koti, suku ja porvarillinen yrittäjyys".

Sitä vastoin puhetta "puutteesta, köyhyydestä, työläisistä ja ammattiyhdistysliikkeestä" pidetään "kiellettynä".    

Kauhavan päättäjiksi tulisi siksi hyväksyä pikimmin myös vasemmistolaiset.

*

Paikallinen kulttuuri ja myytistö voi siis kehittyä aivan kummallisiin muotoihin. Juuri näin on käynyt Kauhavalla.

Etelä-Pohjanmaa on luultavasti viimeinen nurkka Suomea, jossa on käytössä vieläkin ikivanhoja maaseutukulttuurisia sanoja kuten esimerkiksi "riihi, aitta, lutti ja puoti". Tämäkin todistaa siitä, että vanha "paikallinen henki" elää tänä päivänäkin.   

Siinä missä minä olen kasvanut modernissa, teollistuneessa ja urbanisoituneessa Etelä-Suomessa taistelemaan köyhälistön puolesta jossain toisessa kulttuurissa sama seikka voi olla täysin päinvastoin.

Siinä "köyhien vastarintataistelu" voi saada alistumisen ja alistamisen muotoja.  

*

Härmänmaalla ja Kauhavalla maatilojen perintöosuuskin jaettiin muinoin "isännän suulla", ei akateemisen lakimiehen opastuksella.

Kansallis- ja oikeusvaltiossa ei ole kuitenkaan lupa toimia tuolla tavalla. Mutta jos toisin tekee, toimii kansallista oikeusvaltiota vastaan.      

*

Millaista on "tietoinen oleminen"? Se ei ole ainakaan vanhojen paikallisten myyttien varassa tapahtuvaa "kuvitteellista olemista". Lakeuden ongelma se, että sen kulttuuri ja myytistö pohjautuu aikansa eläneisiin tarinoihin ja kuvitelmiin.        

*

Seuraavaksi hyppään aivan muihin maailmoihin.

Koska kansainvälisyys ja monikulttuurisuus on konkreettista nykyaikaa, ajattelin kirjoittaa seuraavaksi ulkomaanmatkasta.

Olin lukenut veljistäni Hiljas-äitini Kotiliesi muistikirjasta (vuodelta 1978), että "Raimo lähti Amerikkaan – – Matti lähti Pariisiin – – Esan perhe lähti Afrikkaan – –".

Ajattelin kirjoittaa tämän tyyppisen kirjoituksen:

En lähde nyt matkaan lentokoneella vaan lukemieni kirjojen kyydissä.

"Berliini ei ole Saksa – – Berliinin murre – – Kun kaksi vanhaa ystävää tapaa täällä toisensa, sanoo toinen "No – – Hyvää päivää, vanha pieru, emmepä olekaan tavanneet aikoihin – –" (Wladimir Kaminer, Berliini matkaopas uteliaalle matkaajalle, 2008, alkuperäisteoksen nimi on "Ich bin kein Berliner, ein Reisefuhrer fur faule Touristen").

Saksankielisestä matkakirjasta "LeseReise-Böhmen" luin arkkitehti Karl Friedrich Schinkelin kirjoituksen "Von Dresden nach Brag" (Dresdenistä Prahaan). Siinä hän kertoo myös valtavan suuresta Königsstein-nimisestä keskiaikaisesta linnasta (linnan on Elbejoen varrella), kyseinen kohde on nykyisin Saksin Sveitsin suosituin matkailunähtävyys.    

Samassa kirjassa on Franz Kafkan kirjoitus "Reise nach Friedland". Kirjoituksen alussa Kafka kertoo, että kyseistä linnaa voi tarkkailla monesta eri suunnista, esimerkiksi "Das Schloss in Fiedland...zu sehen...zwischen grossen entlaubten Bäumen, aus dem Wald zwischen grossen Tannen durch.".

*

Päätin kuitenkin kirjoittaa viimeksi tapahtuneesta käynnistäni Turussa.

Helmikuun lopulla (2017) ollut leuto sääjakso sekä se, että oli hiihtoloma, mahdollisti matkani Turkuun.

Kauhavan ja Turun kulttuurissa on monia yhteisiä piirteitä.

Kauhava ja Turku ovat molemmat omalla tavalla tuppukyliä.

Turussa ja Kauhavalla on nykyisin esimerkiksi saman tyyppinen nationalististen myyttien mukainen historiakäsitys, jota eksistentialistit eivät voi pitää arvossa.       

Kaikki tiet päättyvät Turussa meren rannikolle.

Kauhavalaisilla on taas tapana sulkeutua omasta tahdosta lakeuden yksitotiseen maisemaan. Tiet lakeuden ulkopuolella ovat eteläpohjalaisten mielestä tarpeettomia.      

*

Ihmiset kuvittelevat, että kaikki toimii yhteiskunnassamme kunhan vain käytetään kojeita ja laitteita.

Kun astuin Kauhavalla junaan minusta tuntui siltä, että kaikki matkustajat, mytologiset ihmiseläimet näppäilevät älypuhelimia.

Siinä kone (junan sisätila) oli täynnä koneita.   

*

Junayhteys Kauhavan ja Turun välillä on huonontunut koko ajan. Se, että junien aikatauluihin ei voi luottaa ei ole tähän liittyen suurin ongelma.

Kauhavan ratapihalla on nyt maksuautomaatti. Vanha hirsinen asemarakennus on pelkkä lämmittelypaikka, jossa on yksi wc. Luultavasti Kauhavan asema myydään ja siirretään johonkin kesämökiksi.    

Kauhava tyhjenee nopeasti kaikesta mistä se on ollut ylpeä.

*

Ensimmäinen lähtö Kauhavan rautatieasemalta Turkuun oli pari vuotta sitten klo 10.00, seuraavaksi se oli klo 11.15, nyt se on klo 11.28. Tuolloin lähtevä juna menee Itä-Pasilaan, siis Helsingin kautta Turkuun.

Seuraavaksi ehkä Pietarin kautta (Pietarihan on Turun ystävyyskaupunki)? VR-yhtiön "pakkorahastus" on jo valmiina.

*

Turussa tuli vastaani useita tuttuja kasvoja. Ainoa uusi piirre heissä oli se, että monet heistä olivat ikääntyneet ja pyörittelivät välillä kaulaansa niskalihaskramppien takia.

Turun ratapihan kylkeen on rakennettu viimeksi turkulainen "itsetunnon kohottamiskone LOGOMO". Vähän matkan päästä siitä on uusi parturi nimeltä HUOLTAMO.

Turku on kone. Turusta tuli kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 jälkeen ylikallis kone.

Ministeriö on vaatinut Turkua palauttamaan juhlavuodeksi saamiaan julkisia varoja, mutta KHO ei ole ratkaissut vieläkään juttua.    

*

Yövyin Turussa hotellihuoneessani ainoastaan yhden yön tapahtuneen väärinkäsityksen takia.

Huoneessani oli myös televisio. En avannut Ylen uutiskanavaa kertaakaan koska nykyisin pääuutisten alussa jankutetaan ulisten aina yhtä ja samaa asiaa (Trump).   

*

Paluuyhteyden Turusta Kauhavalle selvitin Turun rautatieasemalla.

Minulle sanottiin, että paluu Kauhavalle on "hieman hankala". Ja mahdollinen ainoastaan kahdella junayhteydellä arkisin.

Ensimmäinen junayhteys, kello 9.05 Turusta lähtevä juna, menee Toijalan kautta Tampereelle mutta jatkoyhteyttä Kauhavalle täytyy odottaa Tampereella kolme tuntia.

Toinen yhteys, noin klo 16.00 lähetevä juna, menee ensin Itä-Pasilan kautta Tampereelle ja vaihtamalla Tampereella junaa pääsee Kauhavalle.

Tästä muutoksesta yhteiskunnassa voi tehdä erilaisia johtopäätöksiä. Eräs on se, että kun Kauhavan vanha asema luultavasti aluksi suljetaan, se korvataan Alahärmän huvikeskus Power Parkin kohdalle valmistuneella laiturilla.

Alahärmään nousee luultavasti myös uusi moderni asemarakennus.

*

Lipunmyyjä myi Turussa minulle vahingossa väärän lipun. Pyysin korjaamaan sattuneen virheen ja sai oikean junalipun.

Ennen junan lähtöä halusin juoda yhden pienen keskioluen.

Kello oli rautatieaseman VR-kioskilla minuuttia vaille yhdeksän. Myyjä sanoi, ettei hän saa eikä voi myydä olutta vasta kun kello on yhdeksän.

Kun kello oli minuutin yli yhdeksän myyjä vastaisi, että kone näyttää vieläkin myynnille punaista. Ja että vasta kun valtakunnallinen avaus on tapahtunut, keskioluen myyminen on mahdollista.

Olin myöhästyä junasta tämän kummallisen suomalaisen kulttuuriperinteen takia. Junani lähtöaika oli viisi minuuttia yli yhdeksän ja matka laiturille oli melko pitkä. Turun asemapihalla ei ole alikulkutunneleita.  

Junassa konduktööri huomautti minua oluenjuonnista junassa, saisin kuitenkin juoda olueni junan lukitussa vessassa.

*

Humppilan rautatieasema voisi olla arkkitehtuurinsa puolesta "itämaan vastaanottokeskus".  

Jossakin ennen Tamperetta vilahti kyltti "Kyrö".

Vaasan lähellä on myös Kyrö, eteläpohjalaisten pyhä alkukoti. Eteläpohjalaisethan ovat kulkeutuneet muinoin pohjoiseen Vaasan edustalle eräreittejä pitkin Hämeen seudulta.   

*

Tampereella minua odotti kolmen tunnin odottelu (jatkoyhteys Kauhavalle).

Suuntasin ensimmäiseksi Tampereen pääkadulle Hämeenkadulle.

Hämeenkadun ja Kanta-Kauhavan päätien eli Kauppatien ero on siinä, että Kauppatiellä törmää yhteen ja ainoaan maaseutukulttuuriseen arvomaailmaan.

Tampere on monessa suhteessa Turun kaltainen kaupunki. Molempien pääkaduilla törmään hyvin monenlaiseen arvomaailmaan ja kulttuuriin.  

Tampereen pääkadun eli Hämeenkadun arvosekamelska alkoi raksuttamaan korvieni välissä aseman puoleisesta päästä.

Ensimmäiseksi kun joku vanha mies ojensi minulle kristillisen sanomalehden lausahtamalla "siunausta", seuraavaksi kuulin jostakin talitiaisen laulua, seuraavaksi kuuntelin suojatien eteen asennettua koneloksutusta näkövammaisten liikkumisen helpottamiseksi. Ennen Hämeenkadun siltaa vastaan tuli romanialaisia kerjäläisiä ja rasistisia suomalaisia.

Turkulaisten ja tamperelaisten välisestä "kisailusta" on paljon vitsejä. Niiden taustalla on kaupunkien välinen kilpailu. Tuon kisan on voittanut jo kauan sitten Tampere, jossa asuu jo nykyisin jo yli 200 000 asukasta.

Tampere on maakapeikko kahden järven välissä. Kapeikon kohdalla on iso vedenpinnan tasoero ja koski, jota tamperelaiset saavat kiittää 1700-luvulla alkaneesta teollistumisestaan.

Tampereen polttopisteessä, joen ylittävällä kivisillalla, pullistelee turkulaisen kuvanveistäjän Wäinö Aaltosen rasistisia miesvartaloita. Niillähän on nationalistisesti suhteettoman suuri pää ja ylävartalo. Nationalismin rotuoppia parhaimmillaan.    

Joka välissä Hämeenkatua vilahteli intiaanin näköisiä harmaatukkaisia nuoria, he olivat ilmeisesti niitä niin kutsuttuja "vihreitä".

Tampere on metropoli Helsingin ja Turun ohella Suomen tärkein "vihreä kaupunki". "Vihreys" on paljon enemmän teknologisen elämäntavan mukaisia citytyylejä kuin luonnon kunnioittamista.     

*

Jatkoin matkaa eteenpäin ja tulin antikvariaattiin, jossa myydään myös filosofista kirjallisuutta. Siellä silmiini osui Richard Appignanesin kirja Eksistentialistit.

Ostin tuon pienen kirjasen heti viidellä eurolla.

Kirjan takakannessa luki "Mitä oleminen tarkoittaa?"

Tuossa kirjassa on mainittu myös käsite "oleminen itselleen" (tai "oleminen itseä varten") joka tarkoittaa "tietoista" olemista (sivulla 90). Se on äärimmäisen keskeinen seikka eksistentialismissa.

Itse käytän tässä yhteydessä muotoa "itselleen oleminen". Termien "tietoista" ja "todellista" sijasta käytän tämän teeman käsittelyn yhteydessä mieluiten termiä "konkreettinen".

Siis "konkreettinen oleminen". Se "merkitsee vastakohtaa "kuvitteelliselle olemiselle". Sitä on mytologisen ihmiseläimen omaksumien vanhojen konservatiivisten myyttien ja uskomusten pohjalta tapahtuva oleminen.   

Esimerkiksi köyhyyttä koskevien ongelmien korjaaminen ei ole mahdollista ilman hyvin konkreettisia toimia. Siinä tarvitaan samalla rahaa ja valtaa.

*

Kirjasta käy ilmi se, että eksistentialismista vallitsee monia erilaisia näkemyksiä. Appignanesi kuvaa kirjassaan omalla tavalla yhden näkökulman eksistentialismiin.

Hänen teoksensa kokonaisrakenteeseen sisältyy kaksitoista "ajatuskoetta" ja yhdeksän "välinäytöstä". Tämä rakenne vaikutti minusta ensin "epäilyttävältä" mutta kirjan tekstiä vilkaistessani havaitsin sen sisältävän paljon hyviä ja oikeita teemoja ja yksityiskohtia.  

Appignanesi kertoo (sivulla 88), että "Sartren eksistentialismi sai alkunsa Ranskan synkällä miehityskaudella toisen maailmansodan aikana" ja että

"Sartre matkusti 1933 Saksaan uppoutuakseen Edmund Husserliin (fenomenologia) ja Martin Heideggeriin (hermeneutiikka). Samana vuonna Hitleristä tuli valtakunnankansleri."

Hitleristä tuli tuolloin yksinvaltias, jonka käskyihin kaikkien muiden oli pakko alistua.   

Tämän pohjalta voi ajatella, että eksistentialismi syntyi vastareaktiona Saksan natsikauden aikaiselle kansan "yhtenäistämismassoittamiselle".

Yksilöllinen vapaus tukahdutettiin tuolloin täysin. "Vapautta" oli vain sitoutuminen valtioon ja "suureen johtajan tahtoon".

Täysin omia valintoja ja ratkaisuja ei saanut eikä voinut tehdä eikä vastuuta voinut kantaa yksilöllisesti.

*

Kun natsivallan saksalaiseen arvomaailmaan sopeutunut perheenisä työnsi tuossa tilanteessa "ulkopuolisten tuhoamisleirillä" elävän ihmisen polttouuniin se ei tuntunut hänestä yhtään pahalta. Hän uskoi tekevänsä hyvää.  

Uusi kulttuuri teki mahdolliseksi hävittää miljoonia ihmisiä suunnitelmallisesti ruutukaavan tehokkaaseen muotoon piirustuspöydillä suunnitelluilla teollisilla kuolemanleireillä. Descarteskin ihaili nimenomaan ruutukaavaa sen rationaalisuuden ja tehokkuuden johdosta.   

Valta piti natsi-Saksassakin yksilöllistä "itselleen olemista" valtion intressin kannalta vaarallisena.

Natsien yhtenäistämis- ja massoittamispolitiikka aiheutti myös "subjektin (minän) kuoleman".       

Tämän päivän kansallisvaltiot toimivat täysin vastaavalla periaatteella.

*

Eksistentialistisen ajattelun merkitys on mielestäni siinä, että se on vakavia yhteiskunnallisia ongelmia synnyttävän valtiollisen valtasysteemin vastainen ja samalla sotatilaan valmistautumisen vastainen.       

Yhteiskunnan organisaatiot ja instituutiot ovat aina keinotekoisia. Niitä pitää voida muuttaa.

Kaikille pitää kuulua siksi oikeus irtaantua esimerkiksi yhteiskunnan omaksumasta historiakäsityksestä (kuten nationalistisesta historiankirjoituksesta), kansainvälisten ihmisoikeuksien loukkaamisesta (pakolaisten huonosta kohtelusta), vierasta valtiota kohtaan suunnatusta "pahasta puheesta" (rasismista) sekä militarismista (väkivallan käytöstä).  

*

Valtio ei synny eikä toimi yliluonnollisen voiman kuten "kansakuntahengen" pohjalta.

Eksistentialistin mieltä ei lämmitä siksi vähääkään se, että joku suomalainen urheilija on voittanut MM-kisoissa kultaa.

Eksistentialisti arvostaa ainoastaan kaikkea universaalia, ylikansallista ja monikulttuurista.         

*  

Kirjan sivulla 89 Appignanesi mainitsee suluissa sen, että " – – lähes jokainen tässä kirjassa mainittu eksistentialisti on kirjoittanut romaaneja, näytelmiä tai runoja".

Taiteelliseen ilmaisuun suuntautuminen ja inhimillisen eksistentialistisen olemisen pohtiminen kuuluvat yhteen. Taide liittyy olemiskysymysten pohdintaan.

Taiteen estetiikka on sitä vastoin "tietämisuskoa".

*

Kirjasta käy selville se, että eksistentialistit eivät usko edistykseen (kts. sivulle 115). Edistys on pelkkä myytti.

Eksistentialisteja syytetään usein "positiivisen ilmapiirin myrkyttämisestä" (kts. sivut 10-11). Siitäkin huolimatta, että eksistentialisti pyrkisi "myönteiseen vakaumukseen olemisesta"   

Eksistentialismista ei tule koskaan yhteiskunnallisen vallan suosimaa filosofista suuntausta.  

*

Tärkeintä on nähdä pinnan alle.

"Konkreettinen oleminen" on juuri sitä.  

Ihmiset eivät ole huomanneet, eivätkä halua edes huomata sitä, että luonto ja ihmisluonto on elämässä koko ajan läsnä konkreettisesti. Toiseksi monet "luonnon suojelemista" huolestuneet eivät ole huomanneet sitä, että heidän taistelunsa on "tosiasiallisesti" taistelua patavanhoillista maatalouskulttuuria vastaan.

Kolmanneksi ihmiset eivät ole huomanneet sitä, että yksinvaltaan ja suvaitsemattomuuteen perustuva hallinto on yleistynyt viimeksi maailmalla.

Nyt vaaditaan myös aiempaa innokkaammin kansallisvaltioiden rajojen sulkemista "ulkopuolisilta" ja "ulkopuolisten" karkoittamista.

Mikään ei näytä muuttuneen.  

 

ILMOITUS