Elämä tapahtuu maapallolla evoluution mukaisesti ilman, että ihminen voi siihen vaikuttaa. Koska ihminen on ja toimii (mytologisena eläimenä) evoluution sisällä osana kaikkea muuta maapallon elämää, kaikki etenee evoluution mukaisesti.

Ihminen on kuitenkin erehtynyt kuvittelemaan olevansa muun luomakunnan ulkopuolinen olento sekä pystyvänsä ohjailemaan luontoa ja yleistä yhteiskunnallista kehitystä itselleen mieluisella tavalla.

Ihmiskunnan historia on ollut tähän asti valtaosin surullinen tarina. Ihminen kuitenkin haluaa ja osaa asettaa tavoitteita vaikka ne eivät toteutuisi koskaan.

Maailmaa on muutettava seuraavaksi korostamalla eksistentialistista olemisen ja kulttuurista näkökulmaa. Uuden maailman luomisen punaisena lankana on eksistentialistinen yksilövapaus "itselleen olemiseen" sekä mytologisen ihmiseläimen kulttuuri ja myytit.

*

Mytologisen eläimen (ihmisen) taipumuksiin kuuluu muodostaa kulttuurisia myyttejä.

Ihmiset kuvittelevat myyteissä olevansa jostain ja jotain sekä rakentavat tuosta tuntemuksesta abstrakteja ja konkreettisia tarinaympäristöjä. Olen käyttänyt tuota ilmiötä selventääkseni esimerkkinä Kauhavaa.

Kauhava on alkanut kasvaa Lapuanjoen sivuhaaraan 1600-luvun alussa. Alueen syntyyn liittyvät yksityiskohdat sekä aluekokonaisuuden vaiheet ovat vielä tarkemmin selvittämättä. Kauhavalaisilla on nykyisin yksipuolisen kuvitteellinen käsitys asuinpaikastaan eikä heitä juurikaan edes kiinnosta "tonkia" siitä esiin paikan konkreettisia piirteitä.

*

Kauhavan Kosolanmäen ulkoilmamuseo on hyvä esimerkki kuvitteellisten myyttitarinoiden rakentelusta.

Kyseinen paikka on korkeahko kallioinen mäki lähellä jokea. Kyseisen mäen sivustoille on annettu rakentaa myös moderneja omakotitaloja. Varsinainen ulkoilmamuseoalue on hiljentynyt viimeksi toiminnallisesti ja syy siihen johtuu monesta eri syystä.

Kosolanmäen ulkomuseo perustettiin toisen maailmansodan jälkeisessä rotu- ja nationalismi-innostuksessa. Perustamisvaiheeseen osallistui myös Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitto, joka perustettiin vähää ennen toisen maailmansodan syttymistä.

Museon nimi "Kosolanmäki" tulee Ernst Kosolan (1891-1967) mukaan. Hänen isäänsä kutsuttiin "Iisakin Jussiksi". Jussi asui vanginkuljettajana alueen pikkutalossa.

Kosolanmäen vanhoissa klassistisissa rakennuksissa on antiikkiin asti juontavaa detaljikoristelua. Samoja yksityiskohtia löytyy kaikkialta lakeudelta sekä myös Etelä-Suomesta ja ulkomailta asti.

Kyseisen museomiljöön talot ja niiden sisätilat muodostavat kuvitteellisen ympäristön sillä Kosolanmäellä on purettu ja poistettu rakennuksia ja niiden tilalle on tuotu uusia taloja ja vanhoja esineitä.

Rakennukset muodostavat alueelle kuvitteellisia ulkotiloja ja sisätilat muodostavat kuvitteellisia huonejärjestelyjä.

Kyseisellä "pohjalaisalueella" on filmattu fiktiivisiä elokuvia ja kauhavalaiset pitävät siksi kuntaansa myös elokuvakaupunkina.

Esimerkiksi alueen päärakennusta "Iisakin Jussin tupaa" pidennettiin Jussin toimesta ennen museon perustamista ja nykyinen "lopputulos" muistuttaa klassistista parituvan muunnosta sekä pitkää fooninkia.

Päärakennusta vastapäätä (umpikorttelimaisessa pihapiirissä) on Klemolan Hautapakasta tuotu lutti, sen paikalla oli alun perin kolmiosainen "porttirakennus" minkä keskellä oli kulkuaukko mutta tuo se hävitettiin.

Alueen taloihin on tuotu myös museoesineitä (huonekaluja, vaatteita jne.). Esineet on sijoitettu sisätiloissa kuvitteellisiksi kokonaisuuksiksi ja "kauhavalaistarinoiksi".

Ulkoilmamuseotoimintaa ei harjoiteta enää valtakunnallisesti sillä vanhan rakennuksen ja miljöön suojelu pitää nykyisin toteuttaa aina alkuperäisellä paikalla. Tuolloin paikan kokonaisuuteen sisältyy myös esimerkiksi paikan maasto, kasvillisuus ja muu historia kuten alueen polut ja maantiet. Tuolloin tulee näkyviin kuvitelmien sijasta paikan koko "konkreettinen todellisuus".

Nykyinen tilanne korjaantuu (osittain) laittamalla museoalueeseen tutustujan "jalat maahan" kiinnittämällä jokaiseen rakennuksen seinään metallinen LAATTA, josta selviää kunkin paikan alkuperäinen rakentaminen sekä esimerkiksi tiedot paikkaan muualta siirretystä rakennuksesta.

*

Ihminen osaa siis tehdä myös näkyväksi kaiken sen mihinkä ihminen uskoo ja minkä hän kuvittelee "maailmassaolonsa todellisuudeksi". Väestön myytistö ja identiteetti rakentuu kyseiseltä myytistöpohjalta.

Uskomus on kuitenkin eri asia kuin konkreettinen maailmassa oleminen.

Se "kuka minä olen" on kuitenkin mahdollista vaihtaa uudeksi myytiksi. Uusi myytti voi olla samalla moderni.

Nyt kun Kauhavan lentosotakoulu on lopettanut ja alueella on pakolaiskeskus, vanhojen myyttien uudistaminen on Kauhavalla erityisen ajankohtainen seikka.

Myytin muodostamisen kasvualusta on väestön kulttuurissa.

Alahärmässä vaikuttava kuvantekijän Juhani Palmun rooli härmänmaalaisen maatalousmiljöön "komiaksi kehujana" ja "agraarimyytistön tukipilarina" perustuu tähän.

Hän ei olisi menestynyt ja rikastunut kuvataiteilijana ilman myyttejä.

*

Yhteiskunnallinen kehitys etenee tänä päivänä maailmalla taas kerran äärimmäisen huolestuttavalla tavalla.

Maapallo on ollut taas aivan liian pitkään hyvin ristiriitaisessa, epävakassa ja turvattomassa tilassa. Ja käynnistynyttä kaaosta kiihdyttää laajeneva propagandasota.

Monet aikapommit tikittävät nyt samanaikaisesti, mutta ihmisten henkisestä sisäisestä uudistumisesta kohti universaalia solidaarista maailmaa ei näy merkkejä.

Tämän yhteiskunnallisen prosessin tilalle on luotava uusien arvojen pohjalta vahva, monoliitti, vakaa ja turvallinen maailmanvalta.

*

Mytologisen ihmiseläimen sodatkin tapahtuvat kulttuuristen myyttien pohjalta.

Syyrian sotaa kutsutaan sisällissodaksi vaikka siinä on kyse lukemattomien intressiryhmien monisäikeisestä sodasta, jossa sinkoilee sinne tänne mitä minkinlaisia arvoja ja tavoitteita. Uusin sota on myös uuden atk-tekniikan käytön testauskenttä.

Syyrian sodassa kukoistaa ihmislajin koko pahuus: orjamoraalisen vapauskäsityksen ruokkiminen (kansojen, ei yksilöiden vapauspyrkimyksen korostaminen) ja oman yhteisön ahtaista intresseistä rasistisesti kiinni pitäminen. Omien kansanryhmien yhtenäistämistä ylläpidetään väkivaltaa sekä teknistä kuolemankoneistoa käyttäen.

Syyrian sodan eri osapuolet ovat muodostaneet myös lukuisia liittoumia, joilla on yhteiset tavoitteet. Kun joku "ulkopuolinen" lyö kiilansa tuohon valtapeliin koko "pakka" on hetkessä sekaisin". Ja sitä seuraa uusi vihan ja väkivallan aalto.

Ukrainan ja Syyrian sodissa on herätetty henkiin vanha eurooppalainen kahtiajaon kulttuuri ja myytistö. Siinä on palattu takaisin samaan, mistä haluttiin viimeksi eroon.

Ensimmäinen maailmansota oli teollistuneen Euroopan "sisällissota", jolla ratkottiin valtakiistoja eurooppalaisten valtioiden kesken, toinen maailmansora syttyi Saksan tyytymättömyydestä tehtyyn rauhansopimukseen, rotuopillisista syistä sekä elintilan valtaamiseksi Saksalle idästä kommunistisesta Neuvostoliitosta. Napoleon oli yrittänyt nujertaa Venäjän jo 1800-luvun alkupuoliskolla. Molemmat valtayritykset epäonnistuivat.

Viimeksi sotia on käyty (Ukrainaa lukuun ottamatta) Euroopan ulkopuolella kaakkois- ja eteläpuolisissa maissa.

Noissa sodissa on kuitenkin loppujen lopuksi kyse yhdestä ja samasta ilmiöstä, teollisen aikakauden teollistuneen ja koneellistuneen yhteiskunnan sodankäynnistä. Natsit loivat myös teolliset tappamisleirit "roskakansojen" hävittämiseksi. Fasistiset ilmiöt elävät nytkin voimissaan mutta uusissa muodoissa (pakolaisten huono kohtelu).

*

Kriisiytyvässä Suomessa ruoskitaan parhaillaan 1970-luvun kekkoslaista suomettumista (ystävyyttä ja avunantoa, Suomi-NL) ja paisutellaan uusryssävihaa (kts. Vapaussarja 9. osa "Viimeinen imperiumi", Tuure Junnila, 1980) ja lähennytään niin pitkälle kuin pystytään poliittisen oikeiston toimesta läntistä Natoa.

Tunnettu maailma oli muinoin sama kuin Välimeri. Ja Rooman valta oli sen ainut valtias. Rooman kahtia jakautuminen synnytti lännen ja idän (hyvän ja pahan) myyttisen vastakohtaisuuden.

Tästä seurasi merentakaisen läntisen ja sisämaantakaisen itäisen "uuden Rooman syntyminen" (USA ja Venäjä). Tuon jälkeen supervallat ovat ottaneet jatkuvasti yhteen, nyt vanhalla eurooppalaisella rajalinjalla Ukrainassa sekä Euroopan ulkoreunalla Lähi-idän kulttuuripolttopisteessä Syyriassa.

Uusi rautaesirippukin on jo täysin valmis. Eikä rauhasta ole edes toivoa.

Ihmisiltä puuttuu nytkin yhteinen universaali arvomaailma. Väkivaltaiskuja ja humanitääristä apua harjoitetaan vuorotellen propagandarumpujen soidessa (vrt. ristiretket ja oikeaan uskoon kääntäminen).

Meidän täytyy muuttua pikimmin universaalisiksi pasifisteiksi, luonnon seuraajiksi sekä maailmankansalaisiksi. Muussa tapauksessa mielipuolinen ristiveto "hyviksi ja pahoiksi" kuviteltujen välillä jatkuu.

*

Uppiniskainen hegeliläis-nationalistinen "valtiokarsinointi-ideologia" perustuu virheelliseen (orjamoraaliseen) vapauskäsitykseen, kuvitteelliseen uskonto- ja henkiajatteluun sekä fatalistiseen historiakäsitykseen.

Siinä kokonainen kansa pyrkii irrottautumaan muista kansoista ja linnoittautuu rasistisesti (ase kourassa) "ikiomaan häkkiinsä".

Nationalismi kasvattaa ihmisiä kiinnittymään yksipuolisesti kuvitteelliseen kansakunta-ajatteluun ja paikalliseen "tuppukylätunteiluun" eli sukuun ja naapurustoon.

Jos tätä arvo- ja ajattelutapaa aletaan pitää ihanteena maapallon laajuisesti, universaalisiksi ihmisiksi kasvamisessa ei päästä alkua pidemmälle.

Yhteisöllisyyteen kasvaminen ei saisi perustua jatkossa myöskään "heimomaakunta-ajatteluun" eikä yksipuoliseen kuntakorostukseen.

Tärkeintä on kasvattaa suomalaisetkin kansainvälisiksi ja universaaleiksi. Kansainvälinen yhteistyö, rauha ja ihmisoikeudet on mainittu myös Suomen perustuslaissa.

Myös rasistinen oman kansan "nerojen" palvominen on lopetettava.

Karsinoinnit ja luokittelut täytyy korvata uudella universaalisella ajattelulla. Siinä mustaihoinen on yhtä hyvä ja nerokas kuin valkoihoinen ja tyhmäksi leimattu yksilö on yhtä arvokas ihminen kuin viisaana pidetty ja arvostettu henkilö.

*

Me emme saa kiinnittyä enää jatkossa myöskään oman lähimiljöön "paikan henkeen". "Paikkailmapiiriin" kiinnittymisen täytyy tapahtua tulevaisuudessa universaalisti.

Siinä vertikaalinen vuoristomaiseman on oltava jokaiselle yhtä rakas kuin horisontaalinen lakeus.

Me emme saa enää vallata, varata ja aidata paikkoja vain "omille". "Tänne kuulumattomien" täytyy olla "tänne kuuluvia". Universaaliseen paikka-ajatteluun kasvaminen tapahtuu "ilman rajoja".

Nationalististen valtioiden välinen kapitalistinen talouskilpailu perustuu äkkiä saatuihin voittoihin. Se tuottaa siksi jatkuvasti "kertakäyttötavaraa ja haavoittuvaa yhdyskuntarakennetta".

Tuo valtapeli on korvattava uudella pitkäikäisiä kestäviä tavaroita ja yhdyskuntarakenteita tuottavalla universaalisella ja ylikansallisella talousvallalla.

Uuden maailmanvaltion perustaminen alkaa kieltämällä nationalistinen "henkihössötys" ja nationalistiset puolueet. Ainoastaan globaalit puolueet mahdollistavat universaalisen maailmanvallan perustamisen.

Globaalipuolueiden perustamisen täytyy pohjautua monikulttuurisissa tapaamisissa luotavaan universaalifilosofiaan sekä uuteen maapallon laajuiseen talous-, valvonta-, voimankäyttö- ja eksistentialistiseen yksilövapausajatteluun.

Maapallon kaikkien ihmisten täytyy olla konkreettisesti vapaita "itselleen olemiseen".

*

Me emme saa enää luokitella ja lokeroida ihmisiä ja suoritusten "hyödyllisyyden" pohjalta. Maapallon jokainen ihminen on yhtä paljon palkinnon arvoinen.

Nobel-palkintojen myöntämisen pohjalla länsimaisen valtaeliitin poliittinen valtapeli.

Eksistentialisti Jean-Paul Sartre oli siinäkin nero, että hänellä oli viisautta ja rohkeutta kieltäytyä hänelle tarjotusta kirjallisuuden Nobel-palkinnosta.

Rocklyyrikko Bob Dylanin palkitseminen Nobelin kirjallisuuspalkinnolla oli odotettu, mutta rohkea teko. Palkinto oli selkeä kannanotto siihen, MITÄ KIRALLISUUS ON (vrt. Jean-Paul Sartren kirjan Mitä kirjallisuus on? eksistentialistiset ajatukset).

Tätä mieltä on Turun yliopiston kirjallisuustieteen professori Hanna Meretoja.

Meretojan mukaan kirjallisuuspiireissä on jo pitkään keskusteltu siitä, missä kirjallisuuden rajat ovat uusien välineiden ja uusien ilmaisutapojen murroksessa...kirjallisuus tarkoittaa kaikkea sanataidetta, ei ainoastaan painettuja kirjoja" (lähde: Turun Sanomat, Kulttuuri 14.10.2016).

*

Dylan on kuitenkin vältellyt viimeksi julkisuutta kaikin tavoin. Hän ei aluksi vastannut Ruotsin akatemian jatkuviin puhelinsoittoihinkaan. Myöhemmin hän kuitenkin ilmoitti ottavansa vastaan "arvovaltaisen palkinnon", toisin kuin Jean-Paul Sartre aikoinaan.

Kysymys taiteesta muodostaa tässä yhteydessä oman haasteen. Dylania on kutsuttu "laululyyrikoksi". Sillä uskotaan olevan yhteyttä undergroundrunouteen ja beatkirjallisuuteen. "Tiedä nyt sitten?".

Joka tapauksessa matka "itselleen olemisen taiteen hyväksymiseen" lyheni Dylanin palkitsemisen ansioista yhdessä hetkessä. Mutta matka jatkuu nyt entistä määrätietoisemmin kohti kaikkien yksilöiden täydellistaä vapautta "itselleen olemiseen".

Myös kysymys taiteesta on pohjimmiltaan filosofinen. Taide on aivan erityisen eksistentialistinen kysymys, sillä taide liittyy pohjimmiltaan inhimilliseen olemassaoloon.

Järkitietäminen ja valtapeli on runoudelle outo ja vieras ajatus. Valtapolitiikka on usein "pahinta myrkkyä" elämässä.

Taideteos voi olla nyt mihin tahansa "toimintoon ja elementtiin" perustuva "olemassaolotarina".

Taideteoksen voi tehdä nyt vaikka hyppimällä yhdellä jalalla maan päällä. Ja hyppijästä tulee yhdessä hetkessä "itselleen olemisen taiteilija".

*

Nationalistisessa Suomessa palvotaan sotamarsalkka Mannerheimia "oman kansakunnan" jumalallisena hahmona. Siinä nationalistisen väkivaltakoneiston johtaja on laulettu hyväntekijäksi. Pasifistit eivät hämmästele "mustaihoisisiakaan Mannerheimeja".

Kun neljä kuukautta sitten paljastettiin Pietarissa Mannerheimin muistolatta pietarilaiset tahrivat kyseisen laatan vihaisina verenpunaisella maalilla.

Pietarilaisten mielestä Suomen armeija osallistui toisen maailmansodan aikana Mannerheimin johdolla natsien rinnalla Pietarin saartamiseen. He ovat oikeassa.

Tuossa "kauhun ja veren piirityksessä" kuoli noin 800 000 pietarilaista.

Venäjän sotahistorian seura poisti lokakuun puolivälissä 2016 kyseisen muistolaatan rakennuksen sisältä ja vei sen museoon (yle.fi 14.10.2016).

*

Ruotsalaisten historioitsijoiden mielestä Suomi ja Saksa olivat toisessa maailmansodissa liittolaisia. Tänä päivänäkin monet suomalaiset haluaisivat Suomen liittoutuvan jonkun läntisen mahtiorganisaation kanssa.

Suomalaisia koulutettiin Saksassa partiopoikina jääkäreiksi ennen itsenäistymistä. Tuon jälkeenkin suomalaiset harjoittivat sotilaallista yhteistyötä Saksan armeijan kanssa (kts. esimerkiksi uutinen kouvolalaisesta Sakari Haikalasta "Hitlerin verikoiraksi haukuttu SS-veteraani: "olen taistellut Suomen puolesta kahdessa armeijassa", yle.fi 21.10.2016).

Nationalistinen historiankirjoituksemme on kuitenkin väittänyt, että Suomen armeija ei ottanut aktiivisesti osaa Pietarin saartamiseen. Suomen Kuvalehdessä oli piirityksen aikana ilkeä kirjoitus, jossa sanottiin "ryssiä" olevan Pietarissa kuin torakoita (kts. Olavi Paavolainen Synkkä yksinpuhelu).

Mutta vasta nyt johtavat historiatutkijamme ovat tunnustaneet sen, että Pietarin piirityksen tähänastisessa historiaselityksessä on ollut kyse suomalais-kansallisesta myytistä. Suomi siis osallistui yhtenä osapuolena Pietarin saartorenkaaseen (yle.fi 14.10.2016).

Pietarin saartorengas muodosti eräänlaisen citykuolemanleirin (vrt. natsien ruutukaavamaiset kuolemanleirit).

Mutta jos tuntee välinpitämättömyyttä Venäjän kulttuuria kohtaan tai "ryssävihaa" kannattaa tutustua teokseen Opas venäläisyyteen (toimittanut Timo Vihavainen, 2008) tai kirjaan Entäs kun tulee se yhdestoista? (toimittanut Johan Bäckman, 2001).

Tai jos haluaa tietää mihin uusi pietarilainen termi "Putinburg" liittyy kannattaa lukea Elena Hellberg-Hirnin kirja Leninburg (Leningradista Pietariin, 2010).

*

Jopa tieteellisenä tutkimushaarana pidetty suomalais-kansallinen historiankirjoitus on vakava yhteiskunnallinen, kulttuurinen ja psykologinen ongelma.

Siinä on kyse nationalistisesta ja rasistisesta satukuvitelmien ja myyttien maalailusta.

Nationalistinen historiankirjoitus on ylläpitänyt täällä pitkään myyttiä siitä, että Suomen valtion itsenäistymisprosessi (1, noin 1820-1917) oli suomalaisten ikioma aikaansaannos. Se oli kuitenkin jo alun perin ruotsinkielisen eliittimme keksimä ja jalostama ratkaisu (Snellman jne.).

Nationalismiin pohjautuva heimomaakuntamyytti (2) tuottaa vieläkin pahempia harhaluuloja. Mutta täydellisimmät kuvitelmat syntyvät paikallisella tasolla kunnissa.

Eteläpohjalaisella lakeudella tähän on sisältynyt kuvitelma lakeuden maatalousvaltaisen kulttuurin muita kulttuurimuotoja korkeampitasoisesta inhimillisestä tasosta.

Teollinen kulttuuri ja kaupunkikulttuuri yltävät kaikessa paljon korkeammalle kuin maatalouskulttuuri. Ainoastaan teollis-kaupunkimaisen kulttuurin puitteissa on mahdollista rakentaa kokonainen nationalistinen valtiokone, maatalouskulttuurissa se ei voi onnistua.

*

Österlandin rannikolle siirtyi ruotsalaista väestöä jo keskiajalla. Seuraavaksi tuo väki siirtyi sisämaahan. Käskyn sisämaamuuttoon antoi Ruotsin kruunun haltija Kustaa Vaasa.

Kustaa Vaasa huomautti asiasta 1550-luvulla Ruotsin vallan edustajalle Korsholman vuodille kahdella kirjeellä ja määräsi voudin toimimaan niin, että muutto väestön sisämaan erämaihin myös toteutuu (kts. esimerkiksi Kauhavan historia I, 1999, sivu 31).

Ja tätä seurasi österlandilaisten muutto myös lakeudelle. Suomalaista Etelä-Pohjanmaata ei ollut tuolloin edes olemassa. Ruotsi halusi vallata itselleen uusia itäosia ja saada samalla uusia verotuloja kruunulle.

Ruotsalaiset toivat sisämaahan kansainväliset klassistiset "pohjalaistalot", "Jussi-paidat" ja länsimaisen sivistyksen. Tuosta kaikesta suomenkielisten eteläpohjalaisten tulisi olla nykyisinkin kiitollisia. Niin ei kuitenkaan tapahdu.

Jännitys suomenkielisen Härmänmaan ja rannikon "hurrien" välillä on nykyisinkin luunkova lakeudella vallitsevan perussuomalaisuusinnostuksen takia.

Lakeuden suomenkielinen kansa on pitänyt myyttiensä mukaisesti itseään "pohjalaistalojen ja jussipaitojen" keksijänä. Tuolta pohjalta on syntynyt viimeksi myös "uusmuilutuksen kulttuuri" (kts. lapualaisen Satu Marja Takalan mielipidekirjoitus Ilkassa 16.10.2016).

*

Kun puhuu tai kirjoittaa historiaa ja historiasta, täytyy muistaa käyttää asiallisia termejä.

Ihmisten luokitteleminen ja puhe "(ihmis)roduista" on pahuutta.

Myös sanan "neekeri" käyttö pitää kieltää. Lisäksi pitää lailla kieltää loukkaavana vihapuheena maahanmuuttajista käytetty sana "mamu" sekä ruotsinkielistä väestöämme loukkaava sana "hurri" (kts. sanomalehti Ilkka 14.10.2014, Matti Hurmeen mielipidekirjoitus "Sanoilla on myös tunnemerkitys").

Sanasta "persu" en sano muuta kuin, että niinkin murahtelee mytologinen eläin.

Kansainvälisen vertailun pohjalta on "todistettu" se, että suomalaiseen kulttuuriin sisältyy kyvyttömyys asettua toisen ihmisen asemaan (empaattisuus). Huomispäivä pakottaa kuitenkin suomalaisetkin rakastamaan myös katastrofeja paenneita muukalaisia.

Rasististen suomalaisten on syytä tarkistaa myös kuvitelmiaan maailman kilpakentillä neroina pärjäämisessä. Nokia ruoskii suomalaisia vieläkin.

Maailma on muotoiltava kokonaan uudella tavalla. Meidän täytyy aloittaa kaikki alusta.

*

Historiaa kirjoittaessa täytyy myös muistaa muita maailmassa olemisen perusasioita.

Maapallon elollinen luonto, johon myös ihminen sisältyy, "pyörii itsestään". Ihminen ei voi muutta elollisen luonnon etenemistapaa ja -suuntaa luonnon "ohjaamisesta" puhumattakaan.

Luonto on sama kuin "todellisuus" eikä luontoon kuuluva ihminen voi olla siinä "tieto-olento".

Ihminen on kuitenkin alkanut kuvittelemaan, että ihminen voi "kyllä tietää kaiken" ja että ihmisen luomaa yhteiskuntaa voi hallita järkiperäisesti.

*

Yhteiskuntaakin, ei vai luontoa, pidetään nykyisin konemaisena systeeminä ja rakenteena.

Moderni yhteiskunta- ja aluerakenne on kuitenkin pelottava "tyhjiö tyhjiössä".

Ihmisen tekemä rakenne on jo uutena raunio ja hetkessä täynnä epäonnistumistarinoita.

Mutta luonnon evoluutioluonto hengittää nyt täsmälleen samalla tavalla kuin aina.

Vielä soivat hetken yötä päivää kirkon propagandakellot ilkeän rumasti "väärää sotilaallista valtaa vastaan ja "oikeamielisen väkivaltakoneiston puolesta".

*

Nykyaikainen yhteiskuntarakenne on aivan liian ylitekninen, äärimmilleen viedyssä monimutkaisuudessaan käsittämätön, helposti haavoittuva ja turvaton miljöö.

Uusimmat äärimmäisen tehokkaat atk-ohjelmoidut sodankäynnin "tappovälineet ja muut tuohoamiskoneistot" murskaavat uusimman aluerakenteen hetkessä säpäleiksi.

Ilmastonmuutoksesta aiheutuvat "yllätykset" (merien vedenpinnan nousu, viikkojen yhtäjakoiset kaatosateet, yhdessä yössä satanut metrin lumikerros jne.) ja uudet helposti haavoittuvat atk-sovellutukset lisääntyvät parhaillaan nopeaa vauhtia.

Uusin villitys on tietoteknistää autot (ilman kuljettajaa maanteillä liikkuvat autot) ja koko liikenneverkko robotiksi. Tuon jälkeen autot pysähtyvät häiriötilanteissa hetkessä ja koko katuverkko on sen jälkeen autio.

Kaukolämpösysteemin ongelmallisuus on jo nähty. Tuulivoima pyörittää suurta kapitalistista bisnestä ja sen tuulivoiman "kestämättömät haitat" ovat paljon suuremmat kuin "kestävät hyödyt".

Suomalainen ekokaupunki-osaaminen on myös myytti.

Suomen kansantalous ei parane metsäkaadon ja puubisneksen kiihdyttämisellä eikä puuarkkitehtuurin markkinoimisella (suomalaisen puutavan myynnin lisäämiseksi).

Vastaavien esimerkkien luettelemista voisi jatkaa loputtomiin. Tuon valtiotemppuilun takana on nyt alati kiihtyvä kansainvälinen kapitalistinen talouskilpailu ja kilparahastus.

Ei ihmiskunta pelastu talouskasvun ja kuluttamisen kiihdyttämisellä eikä "tieto on valtaa"-tekniikoilla vaan ihmisläheisyydellä.

Paras yhteiskunta- ja yhdyskuntarakenne on ymmärrettävä ja selkeä.

Kaikki pitää olla itse korjattavissa. Pitää saada vaikuttaa olosuhteisinsa, ei saa heittäytyä sinisilmäisesti systeemin ohjaususkoon.

*

Yleinen kehitys kulkee nytkin väärään suuntaan. Nykyisten yhteiskuntamallien tilalle on luotava siksi kokonaan uudenlaisia yhteiskuntamalleja luonnon ja ihmisen äkkikuolemalta pelastamiseksi.

Uudet yhteiskuntamallit eivät voi perustua harvainvaltaan. Niiden pohjalla täytyy olla globaalien puolueiden moninainen kirjavuus mutta niiden tulee muodostaa yhdessä äärimmäisen määrätietoinen ja luja maailmanvalta.

Ja tuon rakenteen pohjalla on oltava eksistentialistinen vapaa yksilö. Kaikki yksilöt ovat siinä vapaita "itselleen olemiseen".

Esimerkiksi teos "Pyrkimykset maailmanjärjestyksen aikaansaamiseksi" (Historian perintö 3, Turun yliopiston historian laitos, toimittanut Kari Immonen, 1977) on hyvä perusteos tähän aiheeseen syventymisessä.

Varsinkin tuossa kirjassa kuvatut ensimmäisen ja toisen maailmansodan jälkeiset kansainvälisten suhteiden rakentamisyritykset antavat hyvän perustan uusien maailmanjärjestysideoiden keksimiselle.

*

Tähänastinen historiankirjoitus on kuvannut kuvitteellisesti myös "aivan viimeksi tapahtunutta kehitystä".

Historian kirjoittamisen pohjalla voi olla lukemattomia erilaisia näkökulmapohjia. Niistä jokainen tuottaa erilaisia maailmassaolo- ja ihmiskäsityksiä ja identiteettejä.

Yhtä ainutta oikeaa maailmassaolotyyliä tai historiankirjoituksen "näkökulmapohjaa" ei voi olla olemassa.

Yksilön olemassaolo etenee ja elämänkaari tapahtuu ihmisyksilön päämäärähakuisuudesta ja suunnitelmallisuudesta huolimatta "sattuman vyöryssä".

Usein kuulee kuitenkin puhuttavan yhteiskunnan "hallitusta kehityksestä" tai "hallitusta rakennemuutoksesta" mutta samaan aikaan saatetaan puhua yksilön elämästä "sattuman vyöryssä". Eikö tämä ole hyvin ristiriitaista?

Myös yhteiskunnallinen kehitys etenee "sattuman vyöryssä", ei vain yksilön elämä?

Onko epäviisasta tai turhaa yrittää edes vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen tai selittää jo tapahtunutta kehitystä ja kirjoittamalla historiatekstiä?

Historian kirjoittaminen ei ole kuitenkaan turhaa.

*

HENKI-ilmiöiden (Hegel) tai MATERIAlististen suhteiden (Marx) sekä kulttuurin ja myyttien on ajateltu toimivan yleisten muutosten "kokonaisvaltaisesti kantavana runkona" ja historiaa voi kirjoittaa myös niiden pohjalta.

Mutta niissäkin on kyse yksipuolisesta ajattelutavasta?

Jos luontoa pitää luonnon hallitsemisen sijasta seurata pitäisikö myös yhteiskuntaakin vain "seurata" pyrkimättä vaikuttamaan ns. "yhteiskunnalliseen kehitykseen"?

Yhteiskuntaan vaikuttaminen ei ole kuitenkaan turhaa.

Luonnonvarojen rajattomaan hyväksikäyttöön perustuva luontosuhteemme teollisessa "koneyhteiskunnassamme" on maapallon laajuinen ongelma ja samanaikaisesti myös nykyinen yhteiskuntakäsityksemme on iso ongelma.

Vaikka kaikki etenisi yksilön ja yhteiskunnassakin kohdalla "sattuman vyöryä" ihminen osaa olla kuitenkin päämäärähakuinen.

Tavoitteenasetteluissa ei ole sinällään mitään pahaa. Tavoitteellisuuteen pyrkiminen ei merkitse myöskään luonnon ja yhteiskunnan hallitsemista.

Tavoitteellisuuden täytyy olla pyrkimystä kaikkien ihmisten kannalta hyvään elämään uudella tavalla (universaalisuus).

Tavoitteellisuus on hyvä ominaisuus myös vasta kun siihen sisältyy myös kriittisyys.

Minä uskon universaaliseen, kansainväliseen ja koko maapalloa koskevaan tavoitteellisuuteen ihmisyksilön "itselleen olemisen" kunnioittamiseen yhdistettynä.

*

Mitä historia on? Se ei voi olla ikinä "lopullisen totuuden" kuvaus.

Historiaa koskeva kirjoitus on joka kerta sepitelmä. Enempää se ei voi olla koskaan.

Onko historian kirjoittamisessa näin ollen mitään mieltä?

Onko historiaa edes olemassa? Sitäkin kannattaa pohtia. Varsinkin eksistentialistisen ajattelun pohjalta (ihmisenä oleminen).

*

Historiaa koskevaa tapahtumakuvausta ei pidä maalata henkikuvitelman pohjalta.

Meitä kohti helvettiä johdattelevan nationalistisen historiankirjoituksen pohjalla on kuvitelma siitä, että kaikella on tarkoitus ja että henki johdattelee ja ohjaa yleistä kehitystä ja kokonaista kansaa hyvään. Nuo hössötykset on hylättävä kokonaan.

Nationalistisen aatteen kannattajat uskovat, että jopa tuhannen vuoden takaiset tapahtumat ovat liittyneet kohtalonomaisesti "ennalta ohjelmoituun" Suomen kansan valtiolliseen itsenäistymiseen.

Ja että itsenäistyneeseen valtiokoneeseen tullaan vuosisatojen aikana tapahtuneiden käänteiden kautta. Ja kaikki huipentuu lopuksi "kaikesta ulkopuolisesta" irtaantumiseen "itsenäistymällä" (kansa, alue ja toiminta).

Mutta onko tämä "tosi"? Entä kestääkö tähän ajatteluun pohjautuva valtiosysteemi "ikuisuuden"?

Tällaista "totta" ei ole eikä mikään valtio kestä ikuisesti.

Nationalistinen näkökulma (1) perustuu henkiuskomukseen (Hegel) minkä pohjalta syntyy yhdenlainen maailmankuva, ihmiskäsitys ja identiteetti.

*

Taloudellisia suhteita korostavan historiakäsityksen (2) pohjalla ei ole henki vaan MATERIA (Marx). Aineellisissa suhteissa tapahtuvat yhteiskunnalliset ristiriitatilanteet "antavat" siinä uuden suunnan kehitykselle.

Esimerkiksi kun maatalousyhteiskunta "vaihtuu" kaupunkikulttuuriin tapahtuu nousu porrasaskelman verran toisenlaisuuteen mutta tuokaan tie ei etene "autuuteen saakka".

Materialistisen näkökulman mukainen "yleinen kehitys" tuottaa toisenlaisen maailmankuvan, ihmiskäsityksen ja identiteetin.

Se on henkiuskon näkökulmaa realistisempi.

*

Menneisyyden, nykyajan ja tulevaisuuden välinen suhde ja vuorovaikutus on arvioitava uudelta pohjalta.

Siinä kuuluu yhteen mennyt ja nyt sekä tulevasta on viisainta olla vaiti. Tätä tarkastelutapaa voi kutsua "eksistentialistiseksi historiatulkinnaksi"

Historiaa kirjoitetaan kuitenkin nykyisin vuosikymmeniä tapahtuneen kehityksen jälkeen. Vasta silloin sen sanotaan olevan "faktaa", "tietoa menneestä"?

Mutta jo ollutta ei voi muuttaa tiedoksi ja tietämiseksi.

Historiaa pitää kirjoittaa periaatteella "tässä ja nyt" (maailmassa olemisessa).

Kulttuuria ja myyttejä korostava historiakäsitys (3) pohjautuu ihmisenä olemisen ymmärtämiseen (hermeneutiikkaan ja eksistentialismiin).

Historian tai nykyajan kuvaaja ei kirjoita tuolloin etäisenä ja ulkopuolisena "järki- ja tietäjätarkkailijana" vaan pyrkimällä "sijoittumaan" kokonaisvaltaisesti "ihmisenä olemisen sisälle".

Siihen sisältyy samalla kulttuuristen myyttien tarkastelua ja uusien myyttien luomista (ihmisenä uudistuminen).

Tämän näkökulman mukainen historiankäsitys tuottaa kolmannenlaisen maailmankuvan, ihmiskäsityksen ja identiteetin.

*

Näiden kolmen "historianäkökulman" lisäksi on mahdollista luoda lukemattomia muita historiankirjoituksen ja nykyaikakuvausten pohjia ja samalla lukemattomia uusia maailmankatsomuksia, ihmiskäsityksiä ja identiteettejä.

Historiapohjia voi olla yhtä monta kuin on kulloinkin ihmisiä maapallolla.

*

Koska historiaa koskeva kirjoitus on aina sepitelmä, myös historiaa koskeva kirjoitus on luovaa toimintaa samalla tavalla kuin on luovaa toimintaa kirjoittaa esimerkiksi fiktiivinen novelli.

Kirjoitin 12.10.2016 sanomalehti Ilkkaan syystä seuraavan lyhyen mielipidekirjoituksen, jossa korostin yhteiskunnallista muutosta, kulttuuria, myyttejä ja universaalisuutta:

Kirjoitukseni julistaa myös sitä, että nykyaikaa ja jo tapahtunutta ja tulevaa kehitystä pitää tarkastella jatkossa aivan uudelta pohjalta.

Siinä tarvitaan myös "olemassaolotuntoa" sekä "taustan syvyyspsykologiaa" sekä ymmärrystä selvittää kulttuureja ja myyttejä sekä luovuutta ja rohkeutta rakentaa uusia kulttuurisia myyttejä niin, että lähidemokratiakin toimii.

 

"MITEN MAAKUNTAUUDISTUS TULISI TOTEUTTAA?

Ranskalainen kirjailija Michel Tournier mukaan (Tournier aloitti uransa yliopistollisena filosofian tutkijana) kirjailijan tehtävä on luoda myyttejä kulttuurin käyttöön.

Jean-Paul Sartren mukaan kirjailijan tulee kirjoittaa universaalille, ei regionalistiselle lukijalle (Jean-Paul Sartre, Mitä kirjallisuus on?, suomennos 1967, sivulla 67).

Tournier rikkoi kirjailijana toimiessaan olemassaolevia myyttejä ja loi niiden tilalle vastamyyttejä.

Jokaisen eteläpohjalaisen pitäisi lukea sanomalehti Ilkassa ollut uutinen keskustapuolueen entisen puoluesihteerin Jarmo Korhosen haastattelu "Viisas kunta valmistautuu jo" (20.9.2016) sekä Ilkan uutinen "Kuntien kova pudotuspeli on jo alkanut" (8.10.2016).

Nuo uutiset liittyvät kuntalain mukaisen valtuuston sekä tulevan uuden maakuntahallinnon väliseen muuttuvaan valtasuhteeseen.

Tuossa kädenväännössä voi käydä niin, että kuntien valtuustovalta jää jo toisen kerran toiseksi. Ensimmäisen kerran se tapahtui kun valtuuston valtaa alettiin kunnissa delegoimaan 1980-luvulla. Turun valtuustovalta hupeni heti ensimmäisellä kerralla.

Vielä jokin aika sitten luvattiin elvyttää syrjäkylätkin.

Esimerkiksi historioitsija Heikki Kirkinen on korostanut maakuntahallinnon merkitystä demokratialle.

Sen jälkeen kun muutin Turusta Kauhavalle (keväällä 2011), olen hankkinut itselleni lakeuden maakunnasta kaksi kirjasarjaa, Etelä-Pohjanmaan historia (1. osa ilmestyi 1950) ja Kytösavut (1. osa ilmestyi 1945).

Lisäksi minulla on Kyrönmaa XI, kirja jossa kerrotaan vanhasta ja uudesta Kauhavasta (1958).

Molemmat mainitsemani kirjasarjat ovat alun perin toisen maailmansodan "nurkilta". Ne liittyvät Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton perustamiseen ja niiden esikuva on eräällä tavalla Sakari Topeliuksen (Zachris Topelius) "Maamme-kirja", jossa on kuvaus Suomen heimoista ja maakunnista.

Noissa lakeuden historiaa kuvaavissa kirjoissa on kyse vanhasta nationalistisesta maakuntamyytistöstä.

Ajatus perustaa autonomian aikana Suomenniemelle oma suomenkielisen väestön valtio syntyi alun perin Ruotsiin kuuluneen Österlandin ruotsinkielisen yliopistoväen keskuudessa.

Suomalais-kansallista aatetta levitti lakeudella eniten ruotsinkielisen rannikon Topelius ja Runeberg ja Snellman sekä Forsman (eli Yrjö Koskinen Vaasasta) sekä Alavuden Stenbäck (asianajaja Kivekäs). Myös Santeri Alkio eli Aleksander Filander sisältyy tuohon joukkoon.

Tämän taustalla oli se, että Venäjän tsaarinvalta katkaisi vuoden 1703 tapahtuneen kehityksen myötä vuonna 1808 täällä asuneiden ruotsalaisten yhteydet kokonaan Ruotsiin.

Kirjoitin 1970-luvun lopulla Porvoosta historiateoksen Porvoon kuva (1980, kustantaja Oy Uusimaa), mutta vasta Turussa opin ymmärtämään sen, että historiankirjoitus perustuu aina myytteihin. Aloin siksi kaatamaan Turun vanhoja myyttejä vastamyyteillä Koroisten historiaa myöten.

Minä haluan luoda täälläkin vastamyyttejä sillä ne auttavat uudistumaan aiempaa vahvempana nykyajan haasteisiin, paikallista demokratiaa samalla vahvistaen.

Etelä-Pohjanmaatakin koskevaan kirjoitteluuni ei sisälly ilkeyttä, päinvastoin."

 

*

Lähetin tämän kirjoituksen Ilkkaan 12.10.2016, mutta Ilkka julkaisi 19.10.2016 Ilkkaan lähettämäni kirjoituksen "Vanhojen ruotsalaisaittojen avaimenhelat" (Ilkka 20.10.2016).

Onneksi vimpeliläinen valtuutettu Seppo Tuomisalo kirjoitti täysin samasta aiheesta Ilkkaan mielipidekirjoituksen "Puoluekohtaiset ehdokaslistat lähidemokratian haitta" (Ilkka 20.10.2016). Hänenkin mielestään kunnallislaki on turha, kun uusi maakuntahallinto alkaa jyräämään lähidemokratian alleen. Myös sanomalehti Ilkan 22.10.2016 julkaisemassa Martti Rauhalan mielipidekirjoituksessa "Maakunnallista hallintoa" käsitellään samaa aihetta.

*

Vaikka myös hirsirunkoinen "pohjalaistalo" ja salmiakkikuvioinen antiikin "juokseva koira jussipaidassa" (puukolla puuhun veistetyssä muodossa) on alun perin Ruotsista siitä pidä loukkaantua.

Kun tunnustaa "ruotsalaisteorian" konkreettiseksi "tosiasiaksi" uudistuu ihmisenä ja osallistuu uusien myyttien rakentamiseen.

*

Ihmiset kuvittelevat aina olevansa jotakin ja kokevat kaiken "totena" vaikka tuo "tosi" olisi kuvittelua.

Mutta kun tuota "tositunnetta" tarkastellaan olemisen pohjalta "todellisuus" osoittautuu aivan toisenlaiseksi.

Eteläpohjalaiset ovat kuvitelleet nationalistisen virren mukaisesti, että lakeus muodostaa oman erityisen maakunnan, jossa asuu erityinen suomalainen kansanHEIMO. Sen sisällä erottuu paikallisia klaaneja ja sukuyhteisöjä. Näihin liittyy samalla "aitoja paikkoja".

On kuviteltu, että eteläpohjalaisilla on ikioma erityinen rodullinen kansanluonne, erityisen korkealuokkaisia kädentaitoja ja erityisen kauniita paikkoja.

Nykyaikana siihen liittyy myös se, että kaikki on myös "poweria ja amerikkalaista roadia" ja ihan kaikessa ammatillisessa työssä "priimaa pakkaa tulemaan".

Kaiken kukkuraksi lakeuden väki on ymmärtänyt suomalais-nationalistisen valtioaatteen täysin väärin.

Lakeusväestön identiteetti on rakentunut tänä päivänäkin vanhojen myyttien ja kuvitelmien pohjalta. 1500-luvun lopun nuijasodasta lähtien. Häjyily, jääkäriliike, valkoinen valta, lapuanliike ja perussuomalaisuus ovat jatkaneet tuota samaa "roadia".

Ja sama harha-askel näyttää jatkuvan. Suurin syy siihen on "agraarikulttuurin ylikomiksi syleileminen" ikivanhan barbaarisen erämaakulttuurivireen pohjalta.

Kaiken takana on lakeudella "hämärä korpimetsä" ja edessä "horisontaalinen peltolakeus".

*

Heikki Ylikangas on kirjoittanut kirjoituksen "Suomen historiaa vai kansallista historiankirjoitusta" (Miksi historiaa? Turun yliopiston historian laitos, julkaisuja n:o 4, toimittanut Kari Immonen, 1979).

Ylikankaan mukaan suomen historiankirjoitusta on harjoitettu kahdelta eri pohjalta,

"Tyypeistä toisen - kansallisen linjan - varhaisimpana edustajana voidaan pitää totista fennofiiliä Daniel Jusleniusta, vaikkakin vasta Yrjö Koskinen (vaasalaisruotsalainen Forsman/lisäys JP) aloitti sen tieteellisessä mielessä. Toisen linjan alku on palautettavissa Hernrik Gabriel Porthaniin. Jälkimmäinen linja jäi – – Vasta toisen maailmansodan jälkeen Suomen historia ryhtyi kuroutumaan holhoojastaan erilleen ja jopa ylittämään sen". Sama kirjoitus jatkuu

"Suomen historia merkitsee periaatteessa pyrkimystä kartoittaa suomalaisten menneisyys ilman yleisempiä tendenssejä – – muiden (kansallisvaltioiden/lisäys JP) pitäessä samalla tavoin huolen omien maittensa historiasta.

Kansallisen historiankirjoituksen tehtävänasettelu on toinen. Sen päämääränä on keskittyä ilmiöihin ja kehityslinjoihin, joissa tulee näkyville suomalaisten kansallinen erityislaatu ja erityisesti heidän tiensä itsenäiseksi kansakunnaksi. Laajasti ottaen kansallinen historiankirjoitus pitää tavoitteenaan suomalaisten KANSALLISEN IDENTITEETIN VAHVISTAMISTA (suurennos JP) historiasta saatava aineiston avulla – – Sen suuria taitekohtia ovat vuodet 1905, 1918 ja 1944 – – Se palveli ennen muuta SUOMALAISUUSLIIKKEEN ideaa..." (sivut 13-14).

Jos jo tapahtunut kehitys tulkitaan "hengen johdatukseksi" ja sen pohjalta luotua kuvitteellista sepitelmää käytetään kansan (yhteisön) identiteetin vahvistamiseksi tuo identiteetti on myytti (kuvitelma ja tarina).

Historioitsija Jussi T. Lappalaisen kirja Itsenäisen Suomen synty (1967) on hyvä esimerkki nationalistisen historiankirjoituksen satusepittelystä. Varsinkin kirjan sivulla 11 oleva kaavio "Suomi Ruotsin ja Venäjän välissä" (kavion jakolinjana on "suomalainen ajattelutapa").

Heikki Ylikangas on kirjoittanut myös teokset Käännekohdat Suomen historiassa (1986) ja Suomen historian solmukohdat (2007) sekä Yhden miehen jatkosota (2009).

Ensiksi mainitussa teoksessa Ylikangas sanoo, että "Valtiollinen itsenäisyys sinänsä ei todellakaan kelpaa historian käännekohtain arviointiperusteeksi..." (sivu 160).

Viimeksi mainitun kirjan kirja kohdalla Ylikankaan kimppuun hyökättiin peräti kuuden "asiantuntijan" voimalla. Hyökkääjät puolustivat nationalistista näkökulmaa menneisyydestä.

Ylikangas on kuitenkin oikeassa. Jos valtiollisia itsenäistymisiä pidetään historian käännekohtina se todistaa "pilvien päällä kävelystä". Ja jos esimerkiksi maailmansodista ei saa tehdä uudenlaisia tulkintoja se todistaa "rivissä suorana seisomisen pakosta".

*

Heikki Ylikangas on kirjoittanut Etelä-Pohjanmaan historiaan (kuudes osa, 1987) artikkelin "Rikollisuus Etelä-Pohjanmaalla autonomian aikana". Ylikangas kuvaa siinä 1800-luvun puukkojunkkariaikaa ja tuon ilmiön syitä.

Ylikangas kuvaa kirjoituksessaan monipuolisesti häjyilyn syitä juopottelusta lähtien. Yksi selitys maakunnan puukkoväkivaltaan on ollut muusta Suomesta poikkeava eteläpohjalainen "kansanluonne". Puukkojunkkariuteen liittyvää ilmiötä on selitetty myös talouselämän nousuihin ja laskuihin liittyvillä perusteluilla, tuo näkökulma on mieleen myös Ylikankaalle.

Koska talonpoikien nuoremmat pojat eivät saaneet omaa maatilaa (sosiaalinen lasku) he joutuivat esimerkiksi renkeinä tilapäistöihin ja "lipsahtivat" sitä kautta juopottelemaan ja puukkoväkivallan käyttöön.

Siihenastinen käsitys siitä, että agraarinen yhteiskunta hoitaa omalla painollaan kaiken elämässä alkoi nyt murtua. Ja monet joutuivat kokemaan syrjäytymisen.

Kirjoituksensa lopussa Ylikangas sanoo:

"Lopuksi lyhyt viittaus siihen henkiseen itsenäisyyteen, joka versoi samalta pohjalta kuin yritteliäisyyskin.

Alusta alkaen tapasi KANSALLISUUSAATE (suurennos JP) Pohjanmaalta poikkeuksellisen vahvan vastakaiun."

Minä olen tästä toteamuksesta kuitenkin eri mieltä.

Kaiken kukkuraksi Ylikangas luettelee tämän jälkeen, (ihme kyllä, eteläpohjalaisina rivin rannikkokaupunkien kuuluisia ruotsalaisia älykköjä (Topelius. Runeberg jne...).

Tuossa joukossa on kuitenkin kyse Merenkurkun edustan rannikkokaupunkien ruotsalaisesta sivistyneistöstä, ei suomalaisista.

*

Maalaisliiton (nationalistisen puolueen) perustaja Santeri Alkio (alun perin Aleksander Filander) vaikutti nuorena miehenä ruotsinkielisen Vaasan lähellä maaseutuvaltaisella Laihialla kauppa-apulaisena.

Alkio oli omaksunut nationalismi-ideologian merenrannikon ruotsinkieliseltä älymystöltä. Alkio istutti nationalismia ja regionalismia lakeuden kansaan toimimalla nuoriso- ja raittiusliikkeessä sekä sanomalehti Ilkan ensimmäisenä päätoimittajana.

Alkion itsellistä agraarikulttuurielämää palvotaan lakeuden maaseutuväestön keskuudessa tänä päivänäkin vaikka elinkeinorakenne on muualla Suomessa monipuolistunut ja Helsingin seudulle on syntynyt myös metropoli. Ero lakeuden ja etelän välillä kasvaa alati suuremmaksi.

Sanomalehti on nationalistisen propagandan levittämisen ja puoluevallan tärkein työkalu.

*

Nationalistinen valtio perustuu siihen, että koko "kansakunta" (kansa) sitoutuu kapinoimatta yhteen ja yhteiseen lakiin ja lailliseen järjestyksenpitoon. Ylin valta on nyt eduskunnassa Helsingissä, ei esimerkiksi Lapualla.

Toiseksi kansallisvaltio perustuu yhtenäistämispyrkimyksestä huolimatta myös toisinajattelun suvaitsemiseen ja kestämiseen.

Olen kirjoittanut aiemmin eteläpohjalaisesta "väärin ymmärretystä suomalais-kansallisesta nationalismista" (1, talonpoikien Lapuanliike jne.). Siinä paikallista agraarikulttuuria ja myytistöä vaaliva agraariväestö kieltäytyy alistumasta koko valtakuntaa koskevaan yhtenäisyyskomentoon (lait jne.) eikä suvaitse toisinajattelua.

Olen kirjoittanut myös siitä kuinka Härmät-Kauhava-seudulla eletään nykyisin hyvin yksipuolisesti valkoisen vallan ja yrittäjyyden maailmoissa (2). Ikään kuin seudulla ei olisi ollut ikinä toisinajatteluun pohjautuvaa "punaista valtaa" (palkkatyöläisiä ja työväenliikettä jne.).

Sanomalehti Ilkka nettimielipidesivulla on tähän liittyvä valaiseva mielipide "TUL jäänne historiasta" (Ilkka 13.10.2016). Puhtaan punaista aatetta ja liikettä pidetään tänään lakeudella aikansa eläneenä jäänteenä.

Samaan aikaan perussuomalaisten ja äärioikeistolaisten "järjestysliikkeiden" arvostus on ollut seudulla hyvin korkealla.

Porvarillisen kapitalismin katsotaan siivonneen suojeluskunnilla ja porvarillisella yrittäjyydellä koko seudun "vieraasta tänne kuulumattomasta aineksesta".

Lakeudesta olisi tullut myös "susivapaa alue", siis "idätön ja ryssätön".

*

Suomalais-kansallisen nationalismin pääfilosofi ja koko Suomen valtiolaitoksen kansallisfilosofian "jättiläinen" Johan Vilhelm Snellman syntyi Tukholmassa sekä asui ajoittain myös Suomenniemen Alahärmässä, Kauhavan naapurissa.

Etsin vuosia sitten kyseistä paikkaa Alahärmässä mutta en löytänyt merkkiäkään Snellmanien asuinpaikasta. Sain jälkikäteen saman talon toisessa päässä asuneelta suvulta (Palo) tiedon siitä, että Snellmanien talo paloi tulipalossa elokuussa 1971.

Arkistosta löysin elokuun Härmät-lehdet mutta niissä ei ollut elokuun kohdalla mitään uutista tuosta tulipalosta mutta syyskuun lehdessä (3.9.1971) oli uutinen "Snellman-nimi ei saa kuolla Alahärmässä, patsas palaneen museon paikalle. Uutisessa Härmä-seuran puheenjohtaja metsäteknikko K. O. Palo kertoi siitä kuinka jatkossa toimitaan.

Uutisen mukaan "Ainakaan tähän saakka ei ole löytynyt järjestäjää, joka olisi ottanut edes osan suurmiehemme muiston säilyttämisestä myös Härmän nimeen..." sekä "Härmä-seura ei ole koskaan liittänyt Snellman-sanaan politiikka".

Paikalle pystytettiin myöhemmin pelkkä muistokivi. Mikä oli tulipalon "elokuu 1971" "todellinen" syy? Ajattelin, että se saattoi olla myös tuhopoltto. Minulle sanottiin kuitenkin, että tulipalo sai alkunsa naapuritontin saunan syttymisestä tuleen. Kyseisen talon toisessa päässä asui vuoteen 1968 saakka Palon sukuun kuulunut henkilö (Nikolai Palo). Talo oli ennen tulipaloa museona.

*

Ruotsalaistaustaista Snellmania ei arvosteta suomenkielisellä Alahärmällä vieläkään.

"Hurri-Snellman" oli vietti Tukholman jälkeen nuoruutta ruotsinkielisessä Kokkolassa ja Alahärmässä mutta alueen suomenkieliset talonpojat tekivät hänestä kääpiön.

Koska Snellmanilla oli ollut ikäviä muistoja ja kokemuksia Alahärmässä oleskelusta hän puuttui suomenkielisten härmäläisten 1800-luvun puolivälin riehumiseen.

Heikki Ylikankaan kirjassa "Härmän häjyt ja Kauhavan herra" (2005, ensimmäinen painos on vuodelta 1974) kerrotaan (sivulla 28) puukkojunkkarien aiheuttamista korkeista henkirikosluvuista, että "Pahin oli tilanne Lapuanjoen alajuoksun suomalaispitäjissä. Ongelmaa pohdittiin senaattia myöten ja itse senaattori Juhana Wilhelm Snellman, joka Alahärmässä asuneena tunsi seudun, kiinnitti huomiota asiaan.".

1860-luvun lopun pääkäräjöinnin mukaan Antti Isotalo oli todettu syylliseksi juopumuksesta käräjäpaikalla, asiattomasta puukonkannosta, aseen paljastamisesta, aiheutetuista vammoista, murrosta, varkaudesta, sakkoja varojen puuttuessa, väärennöksestä, kunninsa menettämiseen, päärakennuksen poltosta ja taposta (kuolemantuomion) (kts. mainitun kirjan sivut 178-179). Että sellainen oli Antti Isotalo, jota on kuvattu viimeksi Alahärmässä (reilusti yli sadan raippaiskun ja vankilareissun jälkeiseksi) mukavaksi ja rauhalliseksi mieheksi.

*

Ruotsinkielinen ja akateeminen kaupunkilainen Snellman oli alahärmäläisen agraarirenkien silmissä "ärsyttävä hurri".

Snellman oli kuitenkin sivistynyt mies. Ilkka Niiniluoto on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjoituksen Snellmanista Kanava-lehteen (6/2006). Tuon kirjoituksen otsikko on "Historia sivistysprosessina".

Olin vuosia sitten kuuntelemassa Seinäjoella Niiniluodon esitelmää mikä liittyi "tietoyhteiskuntaan datakasvun koneena". Hän taisi mainita tuolloin Snellmaninkin nimen.

Tilaisuuden lopuksi Niiniluodolle lahjoitettiin eteläpohjalainen puukko. Eturivissä istuneena muistan elävästi kuinka hämmästynyt Niiniluoto oli tuolla hetkellä. Olin suorastaan kuulevinani parkaisun "mitähän tämäkin tarkoittaa"?

*

Oma käsitykseni 1800-luvun puolivälin häjyily- ja puukkoväkivaltakaudesta perustuu seudun vanhan kulttuurin ja myytistön tarkkailemiseen sekä syvyyspsykologiaan.

Kaiken pohjalla on ollut tähän päivään asti vaikuttava "Härmänmaan taustavire", tuhannen vuoden takainen korpielämä.

Se synnytti voimankäytön (puukkoväkivallan) ja "Härmänmaan omertan" (vaikenemisen).

Tuolla maatalousvaltaisena pysyneellä seudulla vaikuttaa vieläkin eräkulttuurinen "pohjavire".

Siihen sisältyi alun perin ikivanhoja piirteitä noituudesta, maagista sekä voiman käytöstä.

Se purkautuu uusissa yhteiskunnallisissa ja taloudellisissa olosuhteissa uusin muodoin, esimerkiksi nykyisenä "modernina yrittäjyytenä, Power-Alahärmänä".

Tuo vanha kulttuurivire "muhi" vuosisadasta toiseen Lapuanjoen alajuoksun metsissä. Vanha pohja aukesi 1800-luvun puolivälissä vallinneissa uusissa maatalousvaltaisissa olosuhteissa (sosiaalisen alaslaskun vaiheessa) puukkojunkkarinuorten väkivaltaisena riehumisena.

Pitkään vallinnutta pelkoa ja kauhua seurasi ensin "omerta" (vaikenemisen kulttuuri). Siis "ei uskaltanut naamaansa näyttää". Jos "lörpötteli liikaa" joutui elämään koston pelossa.

1800-luvun veriteoista kypsyi vähitellen kukkaan "härmäläinen traumakulttuuri".

Kolmanneksi tuon trauman voittamiseksi ikävät tapahtumat oli pakko kääntää ympäri. Siinä paha voimankäyttö alkoi näyttää hyvältä ja oikeutetulta.

Nyt pidetään yrittäjyyttä seudulla "kaikkena kaikessa".

*

Sanomalahdet ovat myös kulttuuristen myyttien ylläpidossa keskeinen valtatyökalu. Sitä ne ovat myös valtapoliittisten puolueiden välisessä sodankäynnissä.

Helsingin Sanomat on aivan suuri ja laajalevikkinen valtakone (mediamonopoli) näin pieneen maahan. Valtaosa Suomen sanomalehdistä on kuitenkin maakunta- ja paikallislehtiä. Ne toimivat aatteiden valtatyökaluna seudullisella ja paikallisella tasolla.

Paikallis- ja ilmaisjakelulehdet leijuvat korkeimmalla myyttien pilvissä.

Sanomalehdet ovat poliittisten puolueiden kannalta keskeinen työkalu ylläpitää myyttejä ja saada väestö uskomaan tarinoita totena. Eteläpohjalainen maakuntalehti Ilkka sekä härmänmaa-Kauhavan paikallislehti Komiat ovat tästä loistavia esimerkkejä.

Ilkka ja Komiat ovat Keskustan ja kokoomuksen porvarillista aatetta ruokkivia sanankäyttökoneita. Niiden toimitusten työntekijät pitävät puolueuskovaisina seudullisia ja paikallisia myyttejä "totena".

Mutta he eivät toimi tahallisesti puoluevaltapropagandisteina. Lehden sana on vain heille "tosiuskomus".

*

Puukkojunkkarit olivat kaikki miehiä. Miehisyys on ollut tähänastisen eteläpohjalaismyytin peruspiirre.

Maskuliinisuuden ruokkiminen jatkuu seudun mediassa todennäköisesti jatkossakin. En usko, että kyseinen myytti on uudistettavissa väkivallattomaksi "tappio- ja rakkausmyytiksi" (kts. Timo Hennalan mielipidekirjoitus "Oi kallis Pohjanmaa" Ilkassa 21.10.2016).

Että eteläpohjalaisuus olisikin kiltteyttä. Ei onnistu, sillä Haapojakin "teurastaa" myös jatkossa nyrkkeilijänä vastustajiaan.

Kaiken kukkuraksi "eteläpohjalainen duutsonismi" on rahan arvoinen kone.

*

Vaikka ruotsalaistaustainen Antti Isotalo eli Storgård oli 185 senttimetsiä pitkä mies hän ei ollut "viikinkikuningas" eikä häjyjen puukkoriehumista pidä verrata Ameriikan "villiin länteen" (pistooleilla paukutteluun).

"Härmäläinen verenroiskuttamiskomistelu" kuvaa hyvin sitä kuinka surullista tapahtumasarjaa väännetään höyhenen kevyesti kauniiden satujen sepittelyksi.

Kahtiajakoisessa patriarkaalissa maatalouskulttuurissa naisten rooli on ristiriitojen ja ahdistuksen tunteen "pehmeä laukaiseminen". Modernit feministit eivät kuitenkaan hyväksy tuonlaista naisellisuutta, heidän mielestä siinäkin on kyse naisen alistamisesta.

Ilkan päätoimittajakin on nykyisin nainen.

Paikallislehti Komiat on sataprosenttisesti naistoimituksen sepittämä sanateos.

Komiat-lehden naiskomia toimitus on eräänlainen paikalliskulttuurisen traumahoidon "terapiakeskus". Toimituksen taideteos, Komiat-sanomalehti on "moderni kansanlaulu". Myös väkivaltaista puukkojunkkariutta väännetään siinä hyväksi.

*

Ensin kiusasi eteläpohjalaisia Ruotsin kruunu, sitten Venäjän keisarikunta ja viimeksi heitä on ahdistanut kommunismin aate ja liike.

Autonomian aikana 1800-luvulla Suomenniemi kuului Ruotsista irrotettuna Venäjän keisarikuntaan. 1500-luvun lopun nuijasodan aikoihin eteläpohjalaiset olivat taistelleet vuosikymmeniä Venäjää vastaan Ruotsin kruunun käskystä.

Myös 1700-luvulla Ruotsin kruunu kävi vähän väliä sotaa venäläisiä vastaan. Ennen Suomen itsenäistymistä 1917 eteläpohjanmaan valkoinen valta karkotti alueelta venäläisiä sotajoukkoja.

Maailmasotien välissä talonpoikien valkoinen lapunliike yritti siivota koko pöydän kaikista muista väreistä.

Suomi unelmoi parhaillaan "postmodernin ryssävihan" tunnossa Natoon liittymisestä. Muinaisen Rooman teillä ja ameriikanraiteilla haluttaisiin vieläkin roudata.

Kun suomalaisia heräteltiin 1800-luvulla kansallistuntoon, venäläinen valta koettiin lakeudellakin "päällepäsmärinä". Tuokin tunnetila toimi yhtenä ponnahduslautana myös lakeuden häjyilyyn.

Empiren aumakattoisetkin ladotkin todistavat lakeudella ryssän vallasta.

*

Eteläpohjalaisen puukkojunkkariuden "kansallisena silmätikkuna" on ollut Härmänmaa-Kauhava. Sitä saa mitä ansaitsee. Ja hyvin siitä usein myös tienaa rahassa.

Puukkojunkkarikausi on merkinnyt seudun väestössä syvää traumaa ja myöhemmin omaehtoista tulkintaa puukkojunkkarikauden tapahtumista. Jopa runoja lausahdellen.

Häjyilyjuhlat jatkuvat vielä Härmänmaalla pitkään. Mutta onneksi Kauhavan lentosotakoulu lopetti.

Häjyilyjuhlia on pidetty paikallisen väestön kansanlaulujen pohjalta. Häjyjen rikolliset veriteot on käännetty uusimmissakin fiktiivisissä kertomuksissa hyviksi, sankarillisiksi ja oikeutetuiksi.

Entisistä pelon ja kauhun kohteista on tehty yhteistä tarinaa nationalistista lakikirjaa vilkaisematta. Siinä ylin valta ja voima kuuluu tässä maassa Suomen kansalle, ei eteläpohjalaisille.

*

Tein äskettäin "ulkomaanmatkan" Kauhavalta Ylihärmän kylpylään. Kylpylän arkkitehtuuri on todella aito "postmoderni mielikuvepeli". Todellinen "tavarafetisismin postmoderni dada".

Tuossa arkkitehtuurissa hypätään lakeudelta ruotsinlaivan hyttikäytävältä suoraan meren laineille ja Tukholmaan ja heti sen jälkeen vauhdilla lentokoneella Teneriffaan asti.

Ja "kyllä Kela korvaa" taksitkin Seinäjoelle saakka.

Sama mielikuva-arkkitehtuuri jatkuu kylpylän ulkopuolella alahärmäläisenä "powerin, golfin ja roadin" loputtomana kiitona.

Rakennusta pitää siis katsoa haistelemalla "talon henki".

*

Minä kysäisin Ylihärmän kylpylän "receptionissa" heti ensimmäiseksi, että "mihin kellonaikaan tämä laiva saapuu aamulla Tukholmaan, entä jatkolento Teneriffalle?" ja että "oletteko tilanneet jo minulle yöbaarin jälkeisen taksikuljetuksen Seinäjoelle?".

Receptionin täti jäi tuon jälkeen seisomaan "monttu auki", sillä hänelle ei ollut tullut mieleenkään minkä maailman keskellä hän työskentelee.

Olin kirjoittanut Ylihärmän kylpylästä Järviseudun Sanomiin 16.3.2016. Aikaisemmin kirjoitin samaan sanomalehteen Lappajärven postmodernista Kivitipusta 7.5.2014 (jota uhkaa nyt konkurssi) sekä Viipurin peruskorjatusta Alvar Aallon kirjastosta 18.6.2014.

"Ei ryssissä ole mitään vikaa, ryssät ne vasta osaa peruskorjata todella hienosti" (Viipurin kirjasto).

Lappajärven Kivitipun ja Ylihärmän kylpylän postmoderni arkkitehtuuri on ylikansallista, niiden suunnittelijatkin (arkkitehdit) ovat Helsingin seudulta, ei läheltäkään Härmänmaata.

*

Alahärmän aluerakenteen kantava selkäranka ei ole sattumalta pystysuuntaisesti ruotsalaiselta rannikolta etelään juokseva Lapuanjoki. Kyrönjoen varren tarina on hieman eri juttu.

Alahärmässä Lapuanjoen molempia sivustoja seuraa maayhteyksiä ja niiden välissä on taajamat.

Tuon pystynauhan länsisivustalla on laaja "erämaa".

Erämaan takana asuu äärimmäisenä lännessä merenrannikon ruotsinkieliset "hurrit". Siellä on "alahärmäläisten alkukoti". Nykyisin se on paikka, jota vihataan (vrt. suomalaisten itäinen alkukoti Venäjällä ja "suomalais-nationalistinen ryssämyytti").

Alahärmän äärilännessä paikannimet vaihtuvat silmänräpäyksessä ruotsinkielisiksi ja koko

Alahärmä on ollut aikoinaan kokonaan läpiruotsalaista Uudenkaarlepyyn pitäjää.

Rannikon ruotsalainen kulttuuri on vaikuttanut suuresti härmäläiseen kulttuuriin jo vuosisatojen ajan.

*

Härmän kylpylästä tein kaikessa hiljaisuudessa omia tutkimusmatkoja Härmänmaan ydinalueisiin ja syrjäseuduille ymmärtääkseni paremmin Härmänmaan salaisuutta.

Matojeni jälkeen kirjoitin 19.10.2016 sanomalehti Ilkkaan tämän mielipidekirjoituksen:

 

"VANHOJEN RUOTSALAISAITTOJEN AVAIMENHELAT

Vanhoja hirsitaloja on purettu ja siirretty vuosisatoja uusiin paikkoihin.

Päärakennusten siirtäminen on ollut harvinaisempaa ja ulkorakennusten yleisempää ja tärkein syy tähän on ollut talouselämässä tapahtuneet muutokset.

Varastoina käytettyjä aittoja on siirretty eniten paikasta toiseen. Jokaisen aitan siirron yhteydessä on tuhoutunut ja säilynyt jotain vanhasta rakenteesta.

Tämä koskee myös aittojen ovia, toisinaan ovi on vaihdettu kokonaan uuteen, usein vanha aitan ovi on otettu kuitenkin uuteen käyttöön.

Tuossa vaiheessa aitan ulko-oven lukonhela on ollut usein ainoa säilynyt detalji. Ovi on kiinnitetty siirron yhteydessä usein uudella kiinnityssysteemillä (esimerkiksi vahvalla rautatangolla) mutta jättämällä vanha lukkohela sen alle. Koska Knuuttilanraitin Storgårdin aitassa ovi on laitettu nurinpäin, sen helakin on ylösalaisin.

Kyseiset lukonhelat ovat usein vanhimpia maanpäällisiä todisteita aitan alkuperästä.

Olen löytänyt Kauhavalla sekä Yli- ja Alahärmässä vanhoista aitoista runsaasti ruotsalaisperäisiä, vanhaan yleiseurooppalaiseen arkkitehtuuriperinteeseen liittyviä heloja ja "sarananlehtiä".

Noiden maanpäällisten esinelöytöjen lisäksi pitäisi löytää vielä maanalaisia (arkeologisia) todisteita varhaisen ruotsalaisasutuksen varhaisimmasta kulttuurivaikutuksesta tällä seudulla.

Varmaa on jo nyt se, ettei noita harvinaisuuksia ole tehnyt alun perin täkäläinen suomalainen väki ollenkaan."

 

*

Kauhavalaisten "pyhä kolmio" on metsä, pelto sekä suku ja naapurusto.

Ylihärmässä se on "alkukyröläisyys", mielivallan lapualaisuus sekä ikioma "kantahärmäläisyys".

Mutta Alahärmä on kuin pyramidi, minkä pohjoiskärjestä löytyy "pyhä kolmio", "isä, poika ja pyhä henki". Siinä "isä" on Antti Isotalo (Storgård), "poika" Juhani Palmu ja "pyhä henki" J.V. Snellman.

"Ympäri käännetty" Isotalo (A) on Härmänmaan "jumalallinen voimahahmo", jonka "hyvät teot" hyväksyy nykyisin myös alahärmäläinen kansankristitty.

Turusta lähtöisin oleva, vuodesta 1974 Alahärmässä uskonnonopettajana aloittanut ja Alahärmässä taidemaalariksi ryhtynyt Juhani Palmu (B) on paikallisen agraarikulttuurisen kuvaston ja myytistön ylläpitäjä ja pönkittäjä. Palmu pitää taidettaan myös suomalaisuuden kuvastimena mutta kaikki eivät ole siitä samaa mieltä.

Palmun isä (taidekauppias) oli Jehovan todistaja ja uskonnonopettajana toiminut Juhani Palmu on perehtynyt myös kansanperinteeseen. Uskonnon ja kansanperinteen vaikutus näkyy hyvin hänen töissään.

Mutta "lakia ja yhtenäistettävää kansakuntaa" edustava "pyhä henki" Snellman (C) on jätetty tuossa kolmiossa "väärin ymmärretyn nationalismin mukaisesti" orpona piruna Lapuanjoen toiselle laidalle "tyhjiöön".

*

Suomen historiasta puhuttaessa täytyy nyt pitää mielessä se, että termi "Suomi" tuli käyttöön vasta 1917. Ja että Suomenniemi kuului Ruotsin kruunun maa-alueeseen kunnes Venäjä valtasi Ruotsilta koko Österlandin 1808. Tuon jälkeen Österland kuului yli sata vuotta Venäjään.

Lakeus kuului Ruotsin Vestärbottenin valtapiiriin 1600-luvun lopulle saakka. Västerbottenin valtakeskus oli täällä Merenkurkun edustalla Korsholman hallintokeskuksessa.

Myös termi "Suomi-Ruotsi" on tuulesta temmattu. Nationalistinen historiankirjoitus "unohtaa" jatkuvasti korostaa tätä seikkaa.

Mutta ei ole hyvä "kusettaa omaa kansaa".

*

Keskiajan Kyrön hallintopitäjän alue oli ympyrämäinen ja sen keskipisteessä sijaitsi Lapuan pakanallinen Simpsiönvuori (kts. Etelä-Pohjanmaan historia I-III, 1950, sivu 149).

Kansanperinteen keräilijän Väinö Tuomaalan julkaisusta Tarujen Simpsiö (1986) voi lukea tuon korkean kukkulan taikuuden sekä alueelle väkivalloin tunkeutuneen kristillisen uskonmaailman välisestä jännitteessä.

Pakanapaikkojen kohdalle tai kylkeen rakennettiin ennen vanhaan aina kristillinen kirkko (Simpsiön juurella on Lapuan hiippakuntakeskus).

Turun linnassa vaikuttaneen Kustaa Vaasan pojan Juhan herttuan alue ei ulottunut koskaan Etelä-Pohjanmaalle saakka. Lakeus jätettiin tietoisesti Juhanan herttuakunnan ulkopuolelle.

1500-luvun lopun nuijasodan eteläinen rajalinja ja Suomen sisällissodan 1918 vastaava raja osuvat samalle kohtaa Tampereen yläpuolelle. Tämä todistaa vakuuttavasti siitä, että eteläpohjalaisten kulttuuri poikkeaa radikaalisti eteläisen Suomen kulttuurista.

Härmän puukkojunkkarit ja lapuanliike todistivat myös omalta osaltaan samasta seikasta.

*

Alkuperäinen Härmä jakautui 1800-luvun puolivälissä "ovet paukkuen" kahtia Alahärmäksi ja Ylihärmäksi. Tämä tapahtui samanaikaisesti kun Härmänmaalla vaikutti härmän häjyt puukkojunkkarit.

Yhden näkökulman mukaan kyseinen "Härmän maineen" mukainen puukkoriehuminen on liittynyt tuolloisen nuorison ajanviettotapaan, nuorten ryyppäämiseen, varastelemiseen, tappelemiseen ja tappamiseen.

Väkivalta oli keskiajalla ja sen jälkeenkin "aivan normaalia toimintaa". Ja ihmisiä yksinkertaisesti vain katosi koko ajan. Elinikäkin oli usein vain kolmekymmentä vuotta.

Kulttuurisesta näkökulmasta käsin puukkohäjyilyn taustalla on ollut erätalouden aikainen perinne barbaarikulttuurisine myytteineen.

Tuolloin ei tunnettu modernia rikosilmoituksen, esitutkinnan, syyteharkinnan ja oikeudenkäynnin kulttuuria.

Isoimmat riidat ratkaistiin tuolloin välittömästi ja väkivaltaisesti.

*

Ylihärmä on perustettu 1868. Se irtaantui tuolloin Lapuasta ja Alahärmästä. Heikki Ylikangas on kirjoittanut Ylihärmän historian (1989). Kyseinen teos "Tervasta teollisuuteen" kuvaa Ylihärmän kehitystä varhaisista ajoista nykypäivään.

Ylihärmän Kankaan kylästä kotoisin olevan professori Heikki Ylikankaan mukaan Ylihärmän varhainen asutus juontaa ensinnäkin Kyrön kappeliin eli Lapuan väestöön, siis kyröläisiin ja lapualaisiin.

Kolmanneksi alueella on vaikuttanut myös savolaisia sekä rannikon ruotsalaisasutusta sekä esimerkiksi romaaneja.

Suomenkielinen ja agraarimielinen lapualaisväestö on ollut Ylihärmän asuttamiskulttuurin keskeisin elementti. Härmä kuului muinoin Lapuan suurpitäjään.

*

Alahärmä on perustettu 1867. Alkuperäisestä Härmästä lohkaistiin 1868 eteläosa Ylihärmäksi. Alahärmän (eli varsinaisen Härmän) historiassa (ennen vuotta 1867) on keskeistä huomata se, että Alahärmän pohjoisosa kuului rannikon ruotsalaisasutuksen piiriin, Uudenkaarlepyyn pitäjään. Sitä vastoin Alahärmän eteläosa kuului Lapuaan.

Ruotsalaisasutuksen jälkiä näkyy vieläkin Alahärmän vanhassa arkkitehtuurissa, paikannimissä ja sukuhistorioissa.

*

Konservatiivisen Kauhavan varhaisin asutus syntyi 1500-luvun lopulla Lapuanjoesta itään suuntautuneen pienen sivujoen varrelle. Kauhavan kaksi ensimmäistä talonpoikaa olivat ruotsinkieliisiä. 1600-luvun alussa Kauhavalle rakennettiin pieni hirsinen sivukappeli.

Kauhava perustettiin 1867 lohkaisemalla se irti Lapuan suurpitäjästä.

Kauhavalainen nykykulttuuri poikkeaa yksipuolisessa maatalousvaltaisuudessa modernista ja äveriäästä Alahärmästä ja myös moniammatillisesta Ylihärmästä. Yhteistä Kauhavalla, Alahärmällä ja Ylihärmällä on ainoastaan väkevä kansankristillisyys.

Kauhava on "todellinen lande", jossa suku ja naapurusto tunkee kaiken aikaa aatosten syvyyksiin.

Myöskään pikkupaikkaan kiintymistä ja toinen toistensa jatkuvaa seuraamista ei voi olla huomaamatta. Juodut keskikaljapullotkin lasketaan ja listataan muistivihkoihin, syrjähypyistä puhumattakaan.

Ja naapuriserkku se vasta on herkku.

*

Kauhava, Härmät ja Kortesjärvi on yhdistetty jokin aika sitten suurkunnaksi.

Suuruudenhullua yhteenliittymistä on juhlittu perusteellisesti, mutta itse suurkunta on vieläkin kuin valtava maassa makaava ruostunut kone.

Kauhavan suurkunta on ollut tähän asti kauhavalaisjohtoinen (hallintokeskus). Mutta parempi vaihtoehto olisi se, että hallintovallan johto annetaan äveriäille alahärmäläisille.

Teollisesta ja kaupallisesta yrittäjyydestä on tullut modernien härmäläisten irtiotto maa- ja metsätaloudesta sekä seudun vanhasta häjyilykulttuurista.

Muusta kuin maa- ja metsätaloudesta rikastuneita riittää Alahärmässä yllin kyllin.

Suur-Kauhavan valtuustoon on saatava uutta valtapoliittista verta, jotta vanha Kauhavakin uudistuisi demokraattiseksi ja monipuolistuisi elinkeinorakenteeltaan.

Perinteinen maatalousvaltainen Kauhava on eilispäivän "kirkonkylä-Kauhava". Sen kulttuuriperinteen varaan ei voi rakentaa kauhavalaisille hyvää huomista.

Jukka Paaso

ILMOITUS