Eroa, Päivi Räsänen

Sisäministeri Päivi Räsänen. Kuva: Laura Kotila, Valtioneuvoston kanslia.

Eroa, sisäministeri Päivi Räsänen. Puolustat valtion mielivaltaa kansalaisiaan kohtaan.

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) ilmoitti Helsingin Sanomien haastattelussa 2.5.2014 tukevansa poliisin kaikkia vapunaikaisia toimia: ”Poliisi ei ole puuttunut mielipiteen ilmaisuun. Minulla on käsitys, että poliisi on parhaan kykynsä mukaan pyrkinyt turvaamaan mielenosoituksen ja oikeuden ilmaista mielipiteitä.”

Poliisi otti Helsingin vapputapahtumasta kiinni Vasemmistonuorten käytössä olleen kulkueauton kuljettajan Jaakko Tiikasalon, autosta käsin musiikkia miksanneen DJ:n sekä pysäköidyn auton luokse sivullisena saapuneen DJ:n vaimon. Poliisi otti autosta haltuunsa lippusalkoja ja osin rikkoi niitä. Saloissa oli myös kiinni vasemmiston punaisia lippuja.

Tiikasalo oli kulkueessa töissä paitsi kuljettajana myös järjestyksenvalvojana. Järjestyksenvalvojakortti ei pysäyttänyt poliisitointa, vaan kortti poistettiin. Tiikasalo on myös Helsingin Vasemmistoliiton piirihallituksen jäsen, ja Helsingin Vasemmistoliitto oli yksi vappukulkueen järjestäjistä.

On täysin ilmeistä, että kaikki edellä kuvattu oli mielivaltaa. Tapahtumien kuvaukset on julkaistu Kansan Uutisissa ja Helsingin Sanomissa.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki otti vappupäivän iltana blogissaan kantaa poliisin toimintaan: ”Poliisin toiminta on vappuna Helsingissä ollut pöyristyttävää.”

”Tämä ei ole mikään poliisin ja yksittäisten henkilöiden välinen asia vaan iso periaatteellinen kysymys, josta poliisin pitää antaa julkinen selvitys. Poliisi ei voi omavaltaisesti estää poliittisia liikkeitä tuomasta esille omia tunnuksiaan. Olemme tottuneet aivan toisenlaisissa maissa kuin Suomessa uutisiin, joissa poliisi ilmoittaa estävänsä poliittisen toiminnan”, Arhinmäki kirjoittaa.

Tämä ei ole mikään poliisin ja yksittäisten henkilöiden välinen asia vaan iso periaatteellinen kysymys, josta poliisin pitää antaa julkinen selvitys. Poliisi ei voi omavaltaisesti estää poliittisia liikkeitä tuomasta esille omia tunnuksiaan. Olemme tottuneet aivan toisenlaisissa maissa kuin Suomessa uutisiin, joissa poliisi ilmoittaa estävänsä poliittisen toiminnan. - See more at: http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2014/poliisin-toiminta-selvitettava/#sthash.ElwVxfBg.dpuf
Poliisin toiminta on vappuna Helsingissä ollut pöyristyttävää. - See more at: http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2014/poliisin-toiminta-selvitettava/#sthash.ElwVxfBg.dpuf
Poliisin toiminta on vappuna Helsingissä ollut pöyristyttävää. - See more at: http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2014/poliisin-toiminta-selvitettava/#sthash.ElwVxfBg.dpuf

Helsingin poliisi tiedotti Helsingin poliisi tiedotti vappumarssia seuranneena päivänä 2.5.2014 otsikolla ”Helsingin poliisi vastaa vapunajan toimintaansa kohdistuneeseen arvosteluun”: ”Asian tarkemmassa selvittelyssä on ilmennyt, että autosta haltuun otetut lippusalot eivät liittyneet anarkistien mielenosoitukseen. Poliisi pahoittelee tapahtunutta ja palauttaa haltuun otetut lipputangot henkilöille. Poliisi joutui katkomaan osan lipputangoista, jotta ne mahtuisivat partioautoon. Katkaistut tangot korvataan ja yhdeltä henkilöltä pois otettu järjestyksenvalvojakortti palautetaan.”

Ei tarvita minkäänlaista tarkempaa selvittelyä sen havaitsemiseen heti paikan päällä, että auto on ollut kulkueessa näkyvästi mukana, lippusaloissa on vasemmiston punaisia lippuja ja henkilöstöltä löytyy päälle päätteeksi järjestyksenvalvojakortti.

On asianmukaista mutta riittämätöntä, että Helsingin poliisi on pahoitellut tapahtunutta. Poliisimiehet noudattivat saamiaan käskyjä paikan päällä, mutta käskyt annettiin ylempää ja vastuu ulottuu käskyjen hyväksyjiin. Sisäministeri Päivi Räsänen on erikseen ilmoittanut puolustavansa poliisin toimia. Ministerin tulee erota, sillä demokraattinen hallinto ei voi kannattaa, edistää tai aktiivisesti harjoittaa mielivaltaa kansalaistensa poliittisia pyrkimyksiä kohtaan.

Asian vakavoittaa juuri valtion puuttuminen samanaikaisesti sekä mielenosoitusoikeuteen että poliittiseen toimintaan vieläpä vaalien kampanjointiaikana.

Jollei kristillisdemokraattinen sisäministeri eroa nopeasti, seuraava kysymys on, miten pääministeripuolue kokoomus voi hyväksyä valtion mielivallan demokraattisia oikeuksiaan käyttäviä kansalaisia kohtaan ja mitä seurauksia tällä on yhteiskunnalle.

Päivi Räsäsen Twitter-tili @PaiviRasanen on ollut hiljaa vapun jälkeen.

ILMOITUS