Työnantaja ei ilahdu työttömien hakemuspakosta

Vaikka kulttuurialan mikroyrittäjänä ja freelance-toimittajana kuulun ensisijaisesti prekariaattiin, minulla on Kulttuurivihkoissa myös työnantajan rooli. Kommentoin nyt siinä ominaisuudessa uusinta esitystä Juha Sipilän hallituksen “Kyykytämme työttömiä” -sarjassa. Sen mukaan työttömän olisi haettava kolmen kuukauden aikana vähintään 12 työpaikkaa sillä uhalla, että menettää työttömyyskorvauksensa 60 päiväksi. Sama hallitus on muuten lanseerannut ”normienpurkutalkoot”, mutta työttömille se purkamisen sijasta asettaa lisää normeja niin paljon kuin pystyy.

Työnantajan näkökulmasta esitys johtaisi todennäköisesti siihen, että työhakemuksia tulisi yhä enemmän ihmisiltä, jotka eivät ole motivoituneita, joilla ei ole tarvittavaa pätevyyttä ja osaamista kyseiseen työhön tai jotka eivät ehkä ole edes tosissaan pyrkimässä siihen vaan hakevat sitä ainoastaan saadakseen vaaditun työhakemusmäärän täyteen. Tämä on hyvin ymmärrettävää. Jos itse olisin työtön, hakisin tietysti ensisijaisesti samoja töitä joita hakisin myös ilman valtiovallan asettamaa velvoitetta. Mutta jos kannaltani edes mukiinmeneviä työpaikkoja, joihin minulla olisi myös mahdollisuus tulla valituksi, ei ole tarjolla niin paljon, että vaadittu määrä työhakemuksia tulisi täyteen, silloin saattaisin suunnata loput hakemuksista sellaisiin paikkoihin, joista tiedän jo ennalta, että minua tuskin niihin valitaan. Jos joutuisin hakemaan itselleni epämieluisiin paikkoihin, esittäisin itseni ja kykyni työhakemuksessa ja mahdollisessa työhaastattelussa mahdollisimman epäedullisessa valossa.

Työnantajan tai työnantajaa edustavan esimiehen kannalta tämä kaikki merkitsee tietysti turhaa työtä turhien työhakemusten käsittelyssä ja kasvavan hakijamäärän perkaamisessa. Pahimmassa tapauksessa myös valituksi tulisi joskus epämotivoituneita hakijoita, mikä tuottaisi vielä lisää ongelmia.

Yksi seuraus voi olla sekin, että työpaikkoja ilmoitetaan entistä vähemmän avoimeen hakuun ylisuuren hakijamäärän pelossa ja sen sijaan etsitään niihin työntekijöitä esimerkiksi suhteiden kautta. Tämä olisi omiaan entisestään vaikeuttamaan niiden jo ennestään heikoimassa asemassa olevien pitkäaikaistyöttömien työnsaantimahdollisuuksia, joilla ei ole työnsaantia edistäviä suhteita eikä verkostoja. Lisäksi työnantajalta jäisi kyvykkäitä hakijoita tavoittamatta, kun avointa hakua ei voitaisi käyttää.

Herää kysymys, onko yrittäjä- ja työnantajamyönteisyydestään tunnettu hallitus huomioinut asiassa lainkaan esityksestä työnantajalle aiheutuvia hankaluuksia. Ilmeisesti työttömien kontrolloiminen ja kurittaminen on kokoomukselle, keskustalle ja perussuomalaisille niin olennainen ideologinen pakkomielle, että ei haittaa, vaikka siinä sivussa hankaloitettaisiin jopa yrittäjien elämää.

 

ILMOITUS