Kaupunkilentokenttä on kulttuurihistoriaa ja tulevaisuutta

Viime viikonloppuna me Koillis-Helsingin asukkaat saimme ihailla taivaalla Malmin lentoaseman vuosittaista ilmashow'ta, joka oli tällä kertaa tavallista näyttävämpi lentoaseman täyttäessä 80 vuotta. Samalla kenttä muistutti olemassaolostaan ja tulevaisuutensa yllä leijuvista tummista pilvistä varsin kovaäänisesti ilmavoimien Hornetien näytöskaarroksineen. Asukkaiden reaktiotihin kuului tietysti sekä ihailua ja sympatiaa että kiukkua meluhaitasta.

Isompi kysymys kuin yksittäinen lentonäytös on kuitenkin Malmin lentoaseman toiminta kokonaisuudessaan ja sen tulevaisuus. Helsingin kaupunki on jo vuosikymmeniä havitellut kenttää asuntorakentamiseen, mutta suunnitelmat ovat vaihtelevista syistä kariutuneet. Keväällä 2014 ne nytkähtivät yllättäen ison askeleen eteenpäin, kun hallitus päätti kehysriihessään vetää valtion toiminnot pois Malmilta ”asuinrakentamisen edellytysten parantamiseksi”. Ensi vuodenvaihteesta alkaen kentän tulevaisuus on kokonaan Helsingin kaupungin käsissä sen purettua maa-alueen käytöstä valtion kanssa vuonna 1935 tekemänsä sopimuksen ja ostettua myös alueen kiinteistöt. On siis mahdollista, että nyt nähty ilmanäytös jää viimeiseksi.

Kentän tulevaisuus ei ole kuitenkaan vielä sinetöity, vaan kaavapäätökset puuttuvat rakentamispäätöksistä puhumattakaan. Laaja kansalaisliike pyrkii monin eri keinoin vaikuttamaan lentotoiminnan ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaan maisemakokonaisuuden pelastamiseksi. Vaikuttamisyritykset Helsingin kaupungin suuntaan ovat kuitenkin toistaiseksi jääneet melko tuloksettomiksi. Viime keväänä kaupunginvaltuusto hylkäsi äänin 55–29 yli 13 000 allekirjoittajan kuntalaisaloitteen ilmailutoiminnan jatkamisen puolesta.

Kaupungin virkakoneiston ja poliittisten päättäjien enemmistön asenne vaikuttaa varsin lukkiutuneelta. Sitä ei tunnu liikauttuneen vähääkään esimerkiksi Museoviraston vahva kanta kentän ja sen ilmailutoiminnan puolesta (ks. myös Iltalehden uutinen) ja valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön status, ei Euroopan johtavan kulttuuriperintösäätiön Europa Nostran ja Euroopan investointipankin instituutin tekemä valinta Euroopan seitsemän uhanalaisimman kulttuuriperintökohteen joukkoon, ei kansainvälisten asiantuntijoiden vierailut ja vetoomukset, ei runsaan asuntorakentamisen mahdollistavat kompromissiesitykset, ei laaja asukasmielipide, ei alueella todetut luontoarvot, ei ilmailualan yritystoiminnan tulevat mahdollisuudet kuten aikatauluttoman lentoliikenteen kasvu, ei korvaavien lentopaikkojen puute pääkaupungin läheisyydessä.

Helsingin kaupunki onkin näyttäytynyt prosessissa eräänlaisena yhden asian liikkeenä. Se asia on asuntorakentaminen. Mikään muu kaupunkia ei tunnu Malmin lentoaseman alueella kiinnostavan. Asuinrakentamisen tarve pääkaupunkiseudulla on tietysti kiistaton – oltakoon muuttoliikkeestä ja keskittymiskehityksestä sinänsä mitä mieltä tahansa, kaavoituksessa joudutaan reagoimaan siihen. Helsinki kasvaa joka tapauksessa voimakkaasti jo tehdyilläkin päätöksillä puhumattakaan tulevista suunnitelmista kaupunkibulevardeineen ja Sipoolta ryöstettyine alueineen. Ei taida olla Helsingissä montaa kolkkaa, jossa ei tälläkin hetkellä rakennettaisi. Pitemmän päälle tarve luultavasti edelleen kasvaa ja rajatkin tulevat joskus (vaikkei läheskään vielä) vastaan – rakennettiin lentoasemalle tai ei. Tätä ajatellen kaavoitusta tulisikin suunnitella seudullisesti, ei kuntarajoihin takertuen. Jo pelkästään Vantaalta löytyy monin verroin Malmin lentoaseman verran rakennuspaikkoja, joissa ei uhrata ainutlaatuista Euroopan mittaluokan kulttuuriperintöä. Eikä tällöin tarvitse edes hävittää Helsinki-Vantaan lentoasemaa asuntorakentamisen tieltä.

Kaikkien luulisi olevan yhtä mieltä siitä, että suurkaupungissa on oltava muutakin kuin asuntoja. Mitä muuta, onkin sitten hankalampi kysymys. Tähtitorninmäkeä tai Kaisaniemen puistoa tuskin kukaan haluaa uhrata asuntorakentamiseen, vaikka Keskuspuistoa ollaan jo nakertamassa. Kuvaavaa on, että jotkut samat valtuutetut, jotka eivät näe lentoasemaa säilyttämisen väärttinä, haluavat kuitenkin pelastaa Talin golfkentän asuntorakentamiselta. Kaikilla mahdollisilla mittareilla Malmin lentoasema on tietysti arvokkaampi: kulttuurihistorialliselta arvoltaan, valtakunnalliselta ja kansainväliseltä merkitykseltään, luonto- ja virkistysarvoiltaan, tulevaisuuden mahdollisuuksiltaan yritystoiminnassa, työllistävyydessä ja palveluissa.

Riskinä Helsingin nykyisessä yhden asian politiikassa on se, että tuijottaminen Helsingin rajojen sisälle rakennettavien asuntojen määrään jyrää alleen kaupunkielämän laadun ja ympäristön moninaisuuden ja riistää tulevilta sukupolvilta arvokkaita asioita, joita he eivät enää voi saada takaisin.

Kaupunginvaltuustossa tämä yhden asian politiikka on saavuttanut vahvan hegemonian oikealta vasemmalle. Lentoaseman osalta asuntorakentamisen kannalla ovat olleet yhtenäisimmin vasemmistopuolueet ja vihreät, kun taas keskiryhmät ja osa kokoomuksesta ovat puolustaneet kenttää. Vasemmistossa kentän ainoa puolustaja on ollut SKP ja sen ainoa valtuutettu Yrjö Hakanen, vihreissä taas kokoomuksesta loikannut Jarmo Nieminen, valtuuston luultavasti aktiivisin luonnonsuojelija ja etenkin Helsingin luontoympäristöjen asiantuntija.

Kun vasemmistopuolueet ja vihreät torppasivat – hyvin oikeutetusti – Kivinokan rakentamissuunnitelmat, asetelmat ja argumentit olivat osittain samankaltaisia kuin nyt lentoasemakiistassa. Erona oli tietysti se, että Kivinokka kesämajoineen ja Helsingin työväenliikkeen vanhana vapaa-ajanviettopaikkana oli näiden puolueiden kannattajakunnalle erityisen tärkeä paikka, kun taas ilmailuväki on yleensä poliittisesti melko porvarillista.

Tällainen kapea identiteetti- ja intressipohjainen kannanmuodostus (joka joskus on julkilausuttua, mutta sitäkin useammin aistittavissa tausta-asenteena) sivuuttaa Malmin lentokentän yleisemmän merkityksen. Tämä Suomen toiseksi vilkkain lentopaikka ei palvele ainoastaan tai edes ensisijaisesti lentoharrastajia – harrastustoiminnan osuus kentän toiminnasta on ollut vain 10–20 prosenttia. Kyse on lentokoulutuksesta, ammattimaisesta eri alojen lentotoiminnasta sekä ilmailualan osaamiskeskittymästä. Aiemmin korvaavat järjestelyt tai jopa korvaava uusi kenttä asetettiin ehdoksi lentoasemasta luopumiselle, mutta nyt kentästä ollaan luopumassa osittain hatarilla linjauksilla vaihtoehdoista. Patria Pilot Training saa toki uuden toimintapaikan Pirkkalasta ja Rajavartiolaitos Helsinki-Vantaalta, mutta joidenkin toimijoiden tilanne on hankalampi. Esimerkiksi BF-lento, joka järjestää muun muassa lentokoulutusta ja kuvauslentoja, on varautunut siirtämään kymmenkunta pienkonettaan Turkuun, jossa tuskin kuitenkaan riittää asiakkaita. Nykyisten käyttäjien lisäksi kyse on myös kentälle hamuavista uusista toimijoista. Jo tälläkin hetkellä Go! Aviaton -lentoyhtiö haluaisi lentää kotimaan liikennelentoja Malmilta, mikäli sinne saataisiin sen edellyttämä mittarilähestymismenetelmä.

Myöskään kulttuurihistoriallisia tai luontoarvoja ei tietenkään tulisi arvottaa sen mukaan, mitä yhteiskuntaryhmiä paikka on historiallisesti palvellut tai palvelee nyt.

Kolmantena asiana vasemmisto ja vihreät tuntuvat väheksyvän sitä merkitystä, joka Malmin lentoaseman alueella on lähiympäristöjen asukkaille. Toki kysymys kentän tulevaisuudesta jakaa asukkaita voimakkaasti, mutta mielipidemittausten mukaan enemmistö kaikista helsinkiläisistä on kentän säilyttämisen kannalla, ja Koillis-Helsingissä tämä kanta näyttää olevan vähintään yhtä vahva – yli puoluerajojen. Lähialueiden kaupunginosayhdistyksetkin (joista Tapanila-seurassa olen itsekin vaikuttanut) ovat pääosin kentän puolella. Kenttä ympäristöineen on monille asukkaille tärkeä virkistysalue ja retkikohde, eikä liene realistista ajatella, että se voisi sellaisena säilyä 25 000 asukkaan lähiön rakentamisen jälkeen. Tosin luonto- ja virkistysarvoja uhkaavat myös vaihtoehtosuunnitelmat asuinrakentamisen ja lentotoiminnan yhdistämisestä.

Jos ensi kevään kuntavaaleista tulee muun ohella myös Malmi-vaalit, mihin lentoaseman ystävät pyrkivät, vasemmiston ja vihreiden laajasta asukasmielipiteestä poikkeava yhtenäinen kanta uhkaa kostautua.

Tämä korostuu, kun lentoaseman pelastamista ja kehittämistä yritetään nyt eduskunnan kautta ja aihe nousee näin valtakunnallisellekin agendalle. 10.8. päivätty kansalaisaloite ”Lex Malmi” on kerännyt noin viikossa jo yli 17 000 kannatusilmoitusta. Jos se saa puolessa vuodessa yli 50 000 kannattajaa, eduskunnan on otettava aloite käsittelyyn. Lex Malmin toteutuessa lentoasema säilyisi siviili-ilmailun mahdollistavana kokonaisuutena, jonka kulttuuriympäristöarvojen heikentäminen olisi kielletty.

Eduskunnassa, jos aloite sinne asti etenee, voimasuhteet ja asenteet saattavat poiketa siitä, mitä ne ovat Helsingin valtuustossa, Malmin lentoaseman eduksi. Paljon riippuu toki myös esimerkiksi ryhmäkurista ja siitä, miten vahvana voimana asukas- ja kansalaismielipide sekä toisaalta Helsingin kaupungin ja ehkä rakennusfirmojenkin päinvastainen kanta koetaan.

Aiheesta muualla Kulttuurivihkoissa:

Malmin ilmailunäytös kärsi säästä – Kentän ystävät taistelevat uhatun lentopaikan puolesta

Lentoasema vai puutarhakaupunki – Malmin lentokentän kohtalo on käsillä

 

ILMOITUS