Niinistö, EU ja rehellisyys

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö painotti uudenvuoden puheessaan, että EU-keskustelun on oltava rehellistä. Vaikka Niinistö ei intomielisimpiin eurofederalisteihin lukeudukaan, hänen EU-käsityksessään, sellaisena kuin se puheessa tuli ilmi, on havaittavissa monessa kohtaa rehellisyysvajetta.

Niinistö sanoi: "Meidän on oltava rehellisiä siitä, mitä varten EU on olemassa. On muistettava, että rauha, demokratian arvot ja hyvinvointi – sanalla sanoen ihmisen elämän vakaus ja vapaus ovat se unionin kova ydin. Tätä ydintä on vaalittava. Se ei voi jäädä mittavan hallintokoneiston tai yksittäisten jäsenmaiden erityisintressien varjoon."

Ovatko rauha, demokratia ja hyvinvointi todella unionin kova ydin? Pohditaanpa näitä yksi kerrallaan.

Rauha

Euroopan integraatiota ja sen tiivistämistä on koko sen olemassaolon ajan perusteltu niin sanotulla rauhanargumentilla, jonka mukaan Euroopan maiden taloudellinen sitoutuminen tiiviisti toisiinsa ehkäisee 1900-luvun kahden suursodan kaltaisten tragedioiden toistumisen. Varsinkin aluksi tässä oli tietysti perää, mutta mantraa toistettaessa tuppaa unohtumaan, että samaan aikaan Euroopan maat, erikseen ja yhdessä, ovat varustautuneet voimakkaasti, ei enää niinkään toisiaan kuin muuta maailmaa vastaan. Kun integraatio alkoi kuuden maan hiili- ja teräsyhteisön perustamisella 1951, hiili ja teräs olivat keskeisiä raaka-aineita juuri aseteollisuuden kannalta. Aseita ei suinkaan taottu auroiksi, vaan aseistautumisen resursseja koottiin yhteen. Siitä lähtien EU:ta on pyritty kehittämään myös sotilasliiton suuntaan, vaikkakin hanke on edennyt kitkaisesti. EU:n nykyinen perustuslakikin velvoittaa jäsenmaat lisäämään asteittain sotilaallisia voimavarojaan.

Keskeinen osa EU-maiden yhteistyötä on 1950-luvulta saakka ollut sotilasliitto Nato, jonka salaiset armeijat kävivät kylmän sodan aikaan keinoja kaihtamatonta sisäpoliittista sotaa monien EU-maiden vasemmistovoimia vastaan, jos niiden kannatus ja vaikutusvalta uhkasi demokraattisissa vaaleissa kasvaa liian suureksi. Kylmän sodan päättymisen jälkeen Nato on reivannut linjaansa yhä enemmän pelkästä puolustusliitosta oman alueensa ulkopuolella tapahtuvan aseellisen kriisinhallinnan ja myös laittomien hyökkäyssotien suuntaan.

Aivan viime aikoina rauhanargumentti on kuitenkin osoittautunut myös toisella tavalla kyseenalaiseksi: kun olosuhteiltaan hyvin erilaiset maat on rahaliitto Emussa pakotettu saman rahapolitiikan muottiin, elintasoerot EU:n sisällä ovat entisestään kärjistyneet. Nyt kreikkalaiset raivoavat mielenosoituksissaan saksalaista talouskuria vastaan, ja saksalaiset leimaavat kreikkalaiset laiskureiksi, jotka ovat itse syypää kriisiinsä. Valtioiden välistä rauhaa tällainen ei toki vielä uhkaa, mutta entä talouskurjuuden ja eriarvoistumisen ainainen seuralainen, useissa maissa nousussa oleva äärioikeisto? Historiassakin on paljon esimerkkejä siitä, ettei kansojen sitominen tiiviisti yhteen välttämättä lähennä niitä, vaan saattaa johtaa pitemmän päälle aivan päinvastaiseen tulokseen. Myös integraation kärjistämät ristiriidat maiden ja kansojen sisällä voivat uhata yhteiskuntarauhaa.

Demokratia

Toisena Niinistön listassa oli demokratia. EU:ssa siihen liittyy sellainen paradoksi, että EU:n jäsenmaat täyttävät ainakin muodollisesti keskeiset demokratian yleiset määritelmät, mutta EU:n oma demokratia on heikommalla tolalla. Jos EU hakisi EU:n jäsenyyttä, hyväksyminen voisi demokratiakriteerien osalta tehdä tiukkaa. EU toimii paljolti suurten maiden ja suurten yhtiöiden ehdoilla, ja etenkin pienten jäsenmaiden osalta päätösvallan siirtäminen EU-elimille merkitsee demokratian laadun ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien heikkenemistä. Nyt pitää jo kansalliset budjettiesityksetkin tarkistuttaa Bryselissä. Kerrassaan demokratian irvikuva on ollut se prosessi, jolla EU:n uusin perustuslaki (Lissabonin sopimus) ajettiin läpi kielteisistä kansanäänestystuloksistakin piittaamatta. Ja eurokriisissä EU-eliitti on  vähintäänkin tulkinnut luovasti omaa perustuslakiaan, joka ei sallisi toteutetun kaltaisia kriisimaiden tukipaketteja.  Euroopan Vakausmekanismi -nimisen osakeyhtiön perustaminen Luxemburgiin EU:n instituutioiden ulkopuolelle EU:n omien sääntöjen kiertämiseksi tuskin oli suorastaan demokratian riemuvoitto.

Hyvinvointi

Kolmas Niinistön "kovan ytimen" asioista oli "hyvinvointi – sanalla sanoen ihmisen elämän vakaus ja vapaus". Tämä toteutuu harvinaisen huonosti juuri nyt, kun Euroopassa kärsitään pahimmasta työttömyydestä aikoihin, julkisia hyvinvointipalveluja leikataan ja etenkin kriisimaita ihmisten elämän vakaus ja vapaus ovat saaneet moneen kertaan väistyä tiukkojen budjettikurivaatimusten tieltä. Kriisimaille suunnatut tukipaketit ovat päätyneet pääasiassa suurille eurooppalaisille (etenkin ranskalaisille ja saksalaisille) pankeille – nille, jotka virtuaalisine finanssituotteineen, keinotteluineen ja riskinottoineen ovat osaltaan aiheuttaneet koko kriisin. Ylivelkaantuneille valtioille on asetettu sellaiset sisäisen devalvaation pakot, että ne tuskin edes voivat selvitä veloistaan, saati että pystyisivät huolehtimaan kansalaistensa hyvinvoinnista.

Sloganien ja todellisuuden kuilu

EU-keskustelu jää naiiville tasolle, jos vain hoetaan rauhaa, demokratiaa, hyvinvointia ja muita kauniita arvoja. Rehellisempää on tarkastella sitä, miten ne käytännössä juuri nyt toteutuvat ja millainen kuilu vallitsee näiden julkilausuttujen arvojen ja todellisuuden välillä. Miten näitä arvoja edistää esimerkiksi Euroopan Parlamentin päätöksellä vast'ikään uusittu EU:n ja Marokon välinen kalastussopimus, joka sisältää myös Marokon miehittämän Länsi-Saharan kalavedet hyödyttämättä Länsi-Saharan omia asukkaita? Entä Transatlanttinen kauppa- ja investointikumppanuussopimus (TTIP), jota valmistellaan ilman pyrkimystä avoimeen poliittiseen ja kansalaiskeskusteluun ja jossa kaupan vapauden nimissä rajoitettaisiin valtioiden demokraattista päätöksentekoa esimerkiksi ympäristöä, kansanterveyttä ja kuluttajien tiedonsaantia koskevissa asioissa?

Sitä, miksi EU on olemassa, voisikin luonnehtia myös aivan eri tavalla kuin Niinistö: se on ollut alusta asti ennen kaikkea talousliitto, kapitalismin nykyinen olomuoto euroopassa, yksi sen hallintokoneistoista, eurooppalaisen yhtiövallan poliittinen ulottuvuus. Sen ytimessä, perustuslakia myöten, ovat pääomien vapaudet, jotka kahlitsemattomina jyräävät rauhan, demokratian ja hyvinvoinnin. Se on – onneksi – myös poliittisten kamppailujen areena, mutta kamppailujen puitteet ovat usein ahtaat ja hankalat juuri rauhan, demokratian ja hyvinvoinnin puolustamisen kannalta.

Kiinnostava luonnehdinta pankkiunionista

Talouskriisistä Niinistö sanoi: "Tilanteen ratkaisuksi on esitetty toisaalta yhteisen talouspolitiikan tuntuvaa tiivistämistä ja toisaalta keskinäisen vastuun lisäämistä. Kumpikin on suuri kysymys. Täyteen yhteisvastuuseen perustuva rakenne on federalismin äärimuoto, sekin on selvästi sanottava."

Tämä oli rehellisesti sanottu, mutta avoimeksi jäi, mikä on Niinistön oma kanta tällaisiin federalismin äärimuotoihin. Pankkiunioni, josta Suomi on ollut osaltaan sopimassa, merkitsee sellaista yhteisvastuuta pankkien pelastamisesta, että suomalaisetkin joutuisivat tarpeen tulleen tukemaan muiden EU-maiden pankkeja, vaikka omat pankkimme olisivat hoitaneet asiansa hyvin. Tulkitsen niin, että Niinistö luonnehtii pankkiunionia "federalismin äärimuodoksi".

EU ei ole Eurooppa

Niinistö jatkaa: "Meidän suomalaistenkin on oltava rehellisiä. Minäkin olen; eurooppalainen tie on meidän tiemme. Se on Suomen tie."

EU saati rahaliitto Emu ei kuitenkaan ole sama asia kuin Eurooppa tai eurooppalaisuus, vaikka Niinistö tuntuu nämä varsin vahvasti samaistavan. Rehellistä olisi myös myöntää, että Suomi on nyt ainoana pohjoismaana mukana Emussa, eikä tämä ole osoittautunut kovin viisaaksi tieksi. Ruotsi ja Tanska lienevät yhtä eurooppalaisia maita kuin Suomikin, vaikka eivät kuulu Emuun – samoin Norja ja Islanti, jotka eivät kuulu edes EU:hun.

ILMOITUS