Köyhyyttä renessanssiaikana ja tänään

Historiallisten romaanien lukeminen on hyödyllistä – uskoakseni huomattavasti hyödyllisempää kuin esimerkiksi nykyään niin muodikkaiden dekkarien. Parhaimmillaan historialliset romaanit antavat perspektiiviä olemassaoloomme. Ne muistuttavat siitä, kuinka ihmisenä olemisen perusasiat ovat säilyneet ennallaan ja toisaalta kuinka yhteiskunta ja teknologian tarjoamat mahdollisuudet ovat kehittyneet. Ne kertovat lähes aina myös ihmisten välisestä eriarvoisuudesta, jonka historiaa ihmiskunnan historia kauttaaltaan on.

Luen parhaillaan Tracy Chevalierin menestysromaania Tyttö ja helmikorvakoru (Otava 2001, suomentanut Arja Gothoni), joka sijoittuu renessanssiajan Hollantiin. Päähenkilö, teini-ikäinen Griet menee palvelustytöksi elättääkseen perhettään, jonka isä on onnettomuudesta seuranneen sokeutumisen vuoksi joutunut lopettamaan työnsä kaakelimestarina. Palveluspaikan isäntä on arvostettu taidemaalari Johannes Vermeer (siis todellinen henkilö, vaikka romaanin tarina onkin fiktiivinen) ja perhe kuuluu selvästi eri yhteiskuntaluokkaan kuin Grietin oma perhe ennen onnettomuuttakin. Tänä päivänä taiteenteko tuottaa hyvin harvalle moista vaurautta, enkä tainnut renessanssiaikanakaan tuottaa kovin monelle.

Grietin oman perheen onnettomuudet puolestaan jatkuvat, kun perheen asuinalueella riehuu ruttoepidemia.

Ihmisten tunne-elämä ja sosiaalinen vuorovaikutus ovat romaanissa erilaisista olosuhteista huolimatta hyvin samanlaisia kuin tämän päivän maailmassa. Niin ne varmasti ovat todellisuudessakin olleet. Monet repliikit ja  vuorovaikutustilanteet voisivat olla mutatis mutandis vaikkapa kenen tahansa nykyihmisen perhepiiristä. Universaalia on myös esimerkiksi köyhien ihmisten häpeä ottaa vastaan almuja. Tällaiset seikat tekevät romaanista koskettavan.

Riipaiseva on myös ajatus siitä, miten vähän maailmakin loppujen lopuksi on muuttunut. Vaikka suurten kansanjoukkojen elintaso on hyvinvoivissa länsimaissa aivan eri luokkaa kuin muutama sata vuotta sitten, globaalissa Etelässä on runsaasti alueita, joissa valtaosalla ihmisistä on kurjemmat olot kuin romaanissa kuvatulla sokeutuneen kaakelimestarin perheellä. Ja kyllä länsimaissakin taitaa edelleen olla perheitä, joiden jälkikasvu kouluttautumisen sijasta työskentelee ”parempien ihmisten” palvelusväkenä.

Moni historiallinen romaani jää lähinnä viihteeksi, mutta voi silti avartaa lukijoiden historiantajua. Tyttö ja helmikorvakoru on laadukasta kaunokirjallisuutta moniulotteisine henkilöhahmoineen. Sen tarina ja maailma koukuttavat ja jäävät mieleen. Sitä voi suositella jopa ensikosketukseksi historiallisiin romaaneihin tai renessanssiaikaan.

Historiallisesti parempaa alkavaa vuotta kaikille!

ILMOITUS