Elokuvabokseja ja -kokoelmia X: Edison: The Invention of the Movies

Thomas Alva Edisonin (1847−1931) ansioluettelo on pitkä. Hän oli keksijä, joka rakensi myös elokuvalaitteiston. Vuonna 1888 ensi askeleensa uuden laitteen parissa ottaneesta Edisonista sukeutui vuosien saatossa myös varteenotettava elokuvamies, vaikka hän ei ensi alkuun osannutkaan aavistaa keksintönsä mahdollisuuksia ja menestystä. Vuonna 1894 valmistunutta, yhdelle katsojalle kerrallaan suunniteltua Kinetoscope-katselulaitetta seurasi kolme vuotta myöhemmin viimeistelty projektori, jolla elokuvia voitiin esittää myös valkokankaalla.

Edisonin menestystarinan synkkä puoli kätkee patenttiriitoja ja tekijänoikeuskiistoja, sillä hän alkoi haastaa kilpailijoitaan oikeuteen vuodesta 1897 alkaen. Lukuisat oikeustaistelut kestivät yli vuosikymmenen ja päättyivät vasta vuonna 1908 perustetun The Motion Picture Patents Companyn syntyyn. Tämä ”trustiksi” nimetty ryhmittymä yritti pitää kaikki Amerikassa tuotettujen elokuvien tulot hyppysissään ja vaikeuttaa sitä vastustaneiden ja sen sääntöihin taipumattomien tekijöiden toimintaa. Trustisodaksi nimettyjen vuosien aikana elokuvaryhmät alkoivat levittäytyä New Yorkin ja Chicagon toimialoilta yhä lännemmäs, kauemmas Edisonin hallitsemasta ryhmittymästä, ja tämän katsotaan vaikuttaneen merkittävästi myös Hollywoodin syntyyn.

Elokuvamies Edison ja hänen kokoelmansa

Jos unohdetaan tällä kertaa Edisonin liiketoiminnan pimeät puolet ja keskitytään hänen elokuviinsa, voidaan nähdä kuinka amerikkalainen elokuva kasvaa pienestä siemenestä lähes täyteen teräänsä puhkeavaan kukkaan – sanon lähes, koska Edisonin hallinnoimien yhtiöiden elokuvantekotaito hiipui 1910-luvun taitteessa, jolloin itse elokuva otti viimeiset askeleensa kohti universaalia taidetta. Siitä huolimatta Edison Manufacturing (vuodesta 1889 vuoteen 1911) ja Thomas A. Edison Inc. (1911−1918) edustavat kiehtovalla tavalla kaikkea amerikkalaisen elokuvan peruskuvastoa, ja tätä valottamaan on koottu 140 elokuvaa sisältävä Edison: The Invention of the Movies.

Edison: The Invention of the Movies on pakkohankinta jokaiselle elokuvan historiasta kiinnostuneelle. Museum of Modern Artin ja Kino Internationalin vuonna 2005 julkaisema kokoelma alkaa Edisonin yhtiön ensimmäisistä kokeiluista, siirtyy attraktioelokuvien ja urheilukatsausten kautta ensimmäisiin fiktiivisiin tarinoihin ja teatterikappaleiden filmatisointeihin esitellen samalla koko joukon amerikkalaisen elokuvan ensimmäisiä suuria nimiä aina Edwin S. Porterista D. W. Griffithiin. Lajityyppien kirjo ulottuu komedioista satuelokuviin, westerneistä sosiaalisiin draamoihin ja sotaan.

Edwin S. Porter: Dream of a Rarebit Fiend (1906).
Edwin S. Porter: Dream of a Rarebit Fiend (1906).

Edison: The Invention of the Movies ei ole vähäinen julkaisu millään saralla. Aivan kuin pelkissä aikajärjestykseen sijoitetuissa elokuvissa ei olisi riittävästi sulateltavaa, tekijät ovat vielä ladanneet neljän levyn kokoelman täyteen dokumentteja, muistiinpanoja, mainoksia, valokuvia ja asiantuntijoiden haastatteluja. Itse elokuvat on restauroitu parhaaseen mahdolliseen katselukuntoon, ja niiden pyörimisnopeus on tarkistettu mahdollisimman lähelle alkuperäistä. Säestyksistä vastaavat John C. Mirsalis, Donald Sosin, Philip Carli, Ben Model ja Clark Wilson. Kokonaiskestoa tällä paketilla on yli 15 tuntia.

Kokoelman ainoa moite liittyy itse boksiin. Levyjen asettelu sopii boksin ulkoasuun, mutta pahvitaskuissa ne naarmuuntuvat helposti – siksi olisinkin suosinut perinteistä muovikoteloa välisivuineen. Kansipahveihin painettu elokuvaluettelokaan ei ole aivan täydellinen, sillä muutama teos on päässyt unohtumaan.

Jos amerikkalaisen elokuvan ensimmäiset vuodet kiinnostavat yleisemminkin, suosittelen Kinon mahtavan kokoelman rinnalle Charles Musserin kirjoittamaa teosta Before the Nickelodeon: Edwin S. Porter and the Edison Manufacturing Company (1991). Musserin teos on informatiivinen ja kirjoitustyylikin hieno. Hän tekee loistavaa työtä kartoittaessaan elokuvan ensimmäisiä vuosikymmeniä Yhdysvalloissa, jossa meno oli paikoin hyvinkin villiä ja vastuutonta. Lopputulos on selkeä, innostava ja mukaansa tempaava. Aiheesta on tehty myös dokumenttielokuva vuonna 1982, jonka sekä Kino että BFI ovat julkaisseet.

Edison: The Invention of the Movies.
Edison: The Invention of the Movies.

Kokoelman elokuvia

1889−1891: Early Edison Camera Tests (Monkey-shines, no. 1; Dickson Greeting; Newark Athlete with Indian Clubs; Men Boxing).

1894: Carmencita / Boxing Cats / Annabelle Butterfly Dance / Corbett and Courtney Before the Kinetograph / Sioux Ghost Dance / Annie Oakley.

1895: Annabelle Serpentine Dance / The Execution of Mary, Queen of Scots.

1896: The John C. Rice-May Irwin Kiss / Fatima, Muscle Dancer (original and censored versions) / Watermelon Eating Contest / McKinley Parade / The First Sleigh Ride.

1897: Mr. Edison at Work in His Chemical Laboratory / U. S. Troops Landing at Daiquiri, Cuba / Gold Rush Scenes in the Klondike.

1902: Jack and the Beanstalk.

1903: Electrocuting an Elephant / The Life of an American Fireman / Uncle Tom’s Cabin / The Gay Shoe Clerk / The Great Train Robbery.

1904: European Rest Cure / How a French Nobleman Got a Wife Through the New York Herald Personal Columns / The Klepto-maniac / The Whole Dam Family and the Dam Dog / The Little Train Robbery / Life of an American Policeman.

1906: The Dream of a Rarebit Fiend / Films of The San Francisco Earthquake. 

1907: The ”Teddy” Bears / A Little Girl Who Did Not Believe in Santa Claus.

1908: Rescued From an Eagle’s Nest / Cupid’s Pranks.

1909: The House of Cards.

1910: New York of Today.

1912: Thirty Days at Hard Labor / The Passer-by / The Public and Private Care of Infants.

1918: The Unbeliever.

ILMOITUS