Laps’ Suomen ällös vaihda pois… vai Kotimaa kun taakse jäi?

Perussuomalaiset ovat hallitustaipaleellaan joutuneet maahanmuuttopolitiikassaan sellaisiin kompromisseihin, että puolue uhkaa hajota hallitussuomalaisiin ja entistäkin persumpiin perusperussuomalaisiin. Koskahan puolueessa käsitellään Suomen nykyisen kansallislaulun vaihtamista Sibeliuksen Finlandiaksi? Paciushan oli maahanmuuttaja! Toisaalta jos sävellyksen laatu ei ratkaise, niin vaihdetaanko Maamme-lauluun Runebergin oma melodia? Runeberg itse kyllä kannatti Paciusta.

Klassisen musiikin historia on yllättävän maasta- ja maahanmuuttopitoinen: eräskin kitara- ja viuluviikari päätyi Italiasta Ranskaan ja lopulta Giovanni Battista Lullista tuli Ludvig XIV:n hoviin säveltäjä nimellä Jean-Baptiste Lully. Händel, siis Georg Friedrich, muutti Hannoverista Lontooseen ja George Frideric Handel menestyi siellä loistavasti, vaikka välillä oopperayhdistykset menivätkin konkurssiin. Sitten hän keskittyi oratorioihin ja kuka ei olisikaan kuullut Halleluja-kuoroa Messias-oratoriosta. Kotoutui niin mainiosti, että haudattiin Westminster Abbeyiin. Ne irvileuat, jotka eivät ole vakuuttuneita brittiläisen musiikin suuruudesta, pitävätkin Handelia kyseisen mantereen parhaana säveltäjänä. Crusell puolestaan mielletään kovin mieluusti osaksi suomalaisen musiikin historiaa, vaikka hän muuttikin Ruotsin puolelle jo teini-iässä ja ennen sitä hänen asuinpaikkansa oli osa Ruotsia eikä Suomea.

Kun Chopin lähti Puolasta, ei hän sinne koskaan enää palannut, vaikka sävelsikin melkoisen määrän masurkkoja ja poloneeseja. Ja samalla etunimi Fryderyk muuntui Frédériciksi. Eikä Lisztkään uraansa Unkarissa Ferencinä tehnyt, vaan enimmäkseen kaikkialla muualla Franzina – kaikista Unkarilaisista rapsodioistaan huolimatta. Toisaalta häneltä tunnetaan myös kolme pianosarjaa otsikolla Vaellusvuodet. Böömiläissyntyinen Dvořák haluttiin johtajaksi New Yorkin Kansalliseen konservatorioon. Hänestä ei kuitenkaan tullut Yhdysvaltain Paciusta, vaan koti-ikävä tekikin hänestä paluumuuttajan. Joka tapauksessa hänen hitteihinsä kuuluvat sekä Slaavilaiset tanssit että sinfonia Uudesta maailmasta ja jousikvartetto lisänimeltään Amerikkalainen.

Prokofjevistakin tuli paluumuuttaja, mutta hän ei ilmeisesti arvannut, millaisia haasteita neuvostotodellisuus tulisi hänelle tuottamaan. Kaikesta huolimatta hänen tuotantonsa on upea ja niin sanotut Sotasonaatit (Pianosonaatit 6–8) kuuluvat ehdottomiin suosikkeihini. Stravinsky sen sijaan päätyi Euroopan kautta Yhdysvaltoihin ja jäi sinne. Kuitenkin häneltä tunnetaan parhaiten niin sanotut venäläiset baletit eli Tulilintu, Petruška ja Kevätuhri.

Hitlerin takia Yhdysvaltoihin päätyivät lisäksi ainakin Hindemith ja Korngold, josta tuli Itävallan lahja Hollywoodille sekä Bartok, joka ei ehtinyt menestymään sävellysbisneksissään yhtä hyvin kuin Händel – anteeksi Handel – vaan joutui elättämään itseään konserttipianistina, kuten Rahmaninovkin jo huomattavasti aikaisemmin. Onneksi Serge Koussevitzky tilasi Bartokilta hänen suosituimman teoksensa, Konserton orkesterille, ja Yehudi Menuhin Sooloviulusonaatin. Hindemith sentään palasi Eurooppaan, mutta tämä ei onnistunut Bartokilta, joka sai melkein valmiiksi Kolmannen pianokonserttonsa ennen kuin kuoli syöpään.

Viime vuonna herätti huomiota Brokeback Mountainiin perustuvan oopperan kantaesitys. Teoksen sävelsi Charles, ei Ives (suosikkisäveltäjäni USA:sta) vaan Wuorinen. Siis kuka? No tämän julkisesti homoseksuaalisen säveltäjän nimi selittyy sillä, että hänen isänsä oli Suomesta kotoisin ja äidilläkin oli suomalaiset sukujuuret.

Tänä vuonna on puolestaan Pärt saanut viettää 80-vuotisjuhliaan (sattuipa syntymäpäiväksi syyskuun 11. päivä), mutta ei hänkään synnyinmaassaan koko elämäänsä ole elänyt. Hän jätti neuvostoyhteiskunnan ja päätyi Berliiniin. Toivottavasti paluumuutto Viroon osoittautuu hedelmälliseksi ja ainakin onnellisemmaksi kuin Prokofjevilla.

Asuinmaan vaihto ei siis ole klassisen musiikin osalta pelkkää historiaa, vaan myös aivan nykypäivää, eikä mikään muutto ole estänyt suomalaisia juhlimasta Suomessa syntyneitä sankareitaan. Missä ikinä Saariaho tai Salonen elämäänsä elävätkään, niin ei muuta kuin onnea ja menestystä! Odotan uteliaisuudella uusia teoksia. Saamapuolella suomalaisilla on sen sijaan Matthew Whittall, joka on muuttanut maahamme Kanadasta. Kuunnelkaa vaikka 12 pianopreludin kokoelma Leaves of grass. Onhan se vain niin, että globalisaatio on pysyväksi jäänyt megatrendi, mikä yhä enemmän aiheuttaa tarvetta muuttaa milloin minnekin, milloin mistäkin syystä. Toivottavasti syyn yhä harvemmin tarvitsisi olla pakolaisuus.

ILMOITUS