Noitia ja noitien oppipoikia

Kehitys kehittyy ja ihmiset saavat ihmeteltäväkseen milloin rikkautta milloin riesaa. Toisinaan saadaan älypuhelimia ja toisinaan kinkkua, johon on lisätty fosfaattia, jotta kinkku imisi enemmän vettä. No tämähän ei ole kasvissyöjien ongelma, jotka puolestaan saavat ihmeteltäväkseen tammikuussa kasvatettuja kotimaisia kurkkuja ja tomaatteja. Joka tapauksessa saamme melkoiset määrät sellaisia asioita, joiden alkuperästä, valmistustavasta ja toimintaperiaatteesta meillä on aika huonosti mitään käsitystä. Vähän niin kuin ostaisimme äänilevyjä kansikuvan perusteella ja sitten toivoisimme, että saamme sen ilon, mitä niistä haluamme.

Matkapuhelimen käyttäjä olisi keskiajalla poltettu noitana, mutta kuinka monen uutuuden keksijään tai valmistajaan suhtaudutaan nykyisin vastaavalla tavalla? Ovatko ydinvoiman, geeni- tai nanoteknologian kehittäjät noitavainojen uhreja? Varmaankin heihin suhtaudutaan usein yhtä epäluuloisesti kuin sarjalliseen musiikkiin tai kuunnellaan kuin Melartinin Noitaa pianosarjasta Salaperäinen metsä: noita tuntuu puuhastelevan aivan omiaan, mutta kuka ottaa selvää, onko hänellä hyvät vai pahat mielessään?

Toki uusien asioiden pelkoa voi kuvata kuten Juhani Aho Rautatiessään Mattia ja Liisaa, jotka aloittivat ensimmäisen junamatkansa äärimmäisellä varovaisuudella, mutta kerrankos hölmöä tai tietämätöntä on höynäytetty. Jotkut saattavat vielä muistaa menneiltä vuosikymmeniltä hullun lehmän taudista syntyneen kohun, kun luonnostaan vegaanisista lehmistä olikin yllättäen tehty teurasjätteen syöjiä. Olisipa silloin jo etukäteen saatu Verdin Naamiohuveista ennustajaeukko Ulrica julistamaan kuolemaa, mutta kun ei.

Uudella tekniikalla on saatu hämmästyttäviä asioita aikaiseksi ja lääketieteellä elinikää tuplattua. Itsekin kuuntelen klassista musiikkia useammin äänitteinä kuin elävinä esityksinä – valitettavasti. Ehkä meillä ei olisikaan syytä huolestua niistä lukemattomista lähes taianomaisen tuntuisista saavutuksista, joiden varaan nykyisin elämäämme nojaamme. Voihan meininki joskus muistuttaa Berliozin Fantastisen sinfonian unta noitasapatista, mutta kyseinen painajainen etenee kaikesta irvokkuudesta huolimatta hämmästyttävän sujuvasti, ilman että mukana olisi minkäänlaista kaaoksen makua.

Silloin tilanne on pahempi, kun näyttää käyvän samaan tapaan kuin Dukasin Noidan oppipojassa: homma riistäytyy hallinnasta. Olisi ehkä ollut parempi pysyä kiltisti Ligetin pianoetydien toisen kirjan neljännessä harjoituksessa… Ei tarvitse mennä kovin kauas lähihistoriaan muistaakseen, kuinka öljytankkeri Exxon Valdez ajoi Alaskassa karille ja vuoti satoja tuhansia barreleita öljyä mereen. Aluksen väsynyt miehistö oli vajaalukuinen ja kapteeni oli kännissä. Entä kuinka kävi Tšernobylin ydinvoimalassa? Ennen onnettomuutta varojärjestelmiä oli laitettu pois päältä. Fukushimassa varojärjestelmä oli sen sijaan sen sähkön saannin varassa, jota ei varageneraattoreista enää tsunamin jälkeen saatukaan.

Tämän vuoden joulukuussa pidetään Pariisissa tärkeä ilmastonmuutoksen torjumiseen tähtäävä kokous. Toivottavasti osallistujat ymmärtävät, että luonnon edessä me emme ole viime kädessä mestareita vaan oppipoikia. Yksi riskiskenaarioista on kuitenkin valitettavasti se, että kokouksessa ei onnistuta sopimaan mistään riittävistä toimenpiteistä, vaan tuloksena on jokin aivan liian löysä kompromissi. Tällöin ilmaston muokkaaminen tulee kovin houkuttelevaksi vaihtoehdoksi.

Toistaiseksi ilmastoa ei ole kovin hanakasti lähdetty muokkaamaan, mutta jos hätätilanne moiseen pakottaa, niin sitten vain sopii toivoa, ettei käy kuten noidan oppipojalle. Jos huonosti käy, niin tarvittaessa ei löydy sitä Rimski-Korsakovia, joka tulee ja hälventää kirkonkellojen kanssa rauhallisesti valkenevalla aamulla ne pimeät voimat, jotka Musorgski on noitunut Yöhön autiolle vuorelle.

ILMOITUS