Lentäviä olioita luonnossa ja muualla

”Pöntöt kuntoon, pian se alkaa” ilmoitti Yleisradion uutisnettisivusto. Pari ystävystänihän on jo vatsataudissa, joten nytkö se vatsaflunssaepidemia sitten tosiaan leviää?! Ei, vaan asia alkaa selvetä, kun huomaa, kuinka toinen Ylen luontosivusto kehottaa laittamaan kiikarit kuntoon. Johan sitä onkin jonkin aikaa kuunneltu, kuinka Leivo nousee korkeuksiin lähinnä Vaughan Williamsin säveltämänä (Haydnin jousikvartetto Leivo on vähemmän ilmeinen leivo), joten viime aikojen uutiset ensimmäisistä palaavista muuttolinnuista tuovat keväistä mieltä vähintään yhtä paljon kuin Kananpoikien tanssi munankuorissa Musorgskin Näyttelykuvista pääsiäistä odotellessa – ennustetusta takatalvesta huolimatta.

Kun viime vuoden heinäkuu loppui, tervapääskyt katosivat. Jäin kaipaamaan niiden kimeää, hieman kirskuvaa kuorolaulua ja huikeita lentonäytöksiä kirkkaan sinisen taivaan alla. Samalla tuli mieleeni uutinen tutkimuksesta, jonka mukaan neonikotinoidit saattavat olla vaaraksi mehiläisten lisäksi muillekin eläinlajeille kuten madoille, perhosille ja linnuille. Hyönteisten kautta myrkyt voisivat vaikuttaa myös päästäisiin, lepakoihin ja kaloihinkin. En ole kovin pahoillani, vaikka neonikotinoidikiellon takia rypsin sijaan viljelläänkin yhä enemmän rapsia, koska en haluaisi tyytyä pelkästään Straussin Itävallan kyläpääskysiin.

Vaikka Rimski-Korsakovin Kimalaisen lento onkin melkoinen hitti ja Pärt yritti kovasti kappaleessaan Wenn Bach Bienen gezuchtet hatte kuvitella Bachia hoitamassa mehiläisiä, eivät sävellysten pistiäiset oikein pärjää pölytyspuuhissa todellisten hyönteisten rinnalla. Perhosten liihottelu on houkutellut sävellystyöhön ainakin Griegin, Schumannin, Faurén, Melartinin, Meriläisen, Ahon ja Saariahon, mutta silti aitojen perhosten lento on vielä jotain aivan muuta. On mielenkiintoista, kuinka paljon systemaattisuutta on sittenkin teoksissa, joilla on luonnehdittu perhosten satunnaista ja täysin äänetöntä liikettä. Mutta sävellyksethän ovatkin taidetta.

Jo Stravinskyn Satakielen laulusta saamme opetuksen, ettei aitoa lintua kannata vaihtaa mekaaniseen. Ehkä edes Rautavaaran Cantus arcticuksen lintuäänitteet eivät korvaa luonnossa kuultua linnunlaulua. Kun ne on valjastettu musiikin tarpeisiin, niistä kannattaa hakea muutakin kuin pelkkää luontoelämystä. On kiehtovaa tietää, että niinkin nerokas säveltäjä kuin Mozart halusi aitoa linnunlaulua ja piti lemmikkinään kottaraista. Vaan miten on, saavuttiko hän vai menettikö jotain, kun kottarainen oppi melkein matkimaan finaaliteemaahänen 17. pianokonsertostaan?

Jos linnunlaulua kuitenkin haluaa kuunnella musiikin kautta, niin kattavin kokoelma löytyy varmaankin Messiaenilta, joka piti lintuja planeettamme suurimpina muusikoina. Kannattaa aloittaa vaikka Lintukatalogista. Jos aidot linnut pahasti vähenevät, saatamme joutua kuuntelemaan linnunlaulun jäljittelyä Ravelin Surullisista linnuista. Menneinä vuosikymmeninähän laulujoutsenet meinasivat hävitä aika perusteellisestikin, mutta onneksi kyseinen laji saatiin suojeltua, jottei Sibeliuksen Tuonelan joutsenta tarvitse soittaa muistomerkkinä joutsenille itselleen.

Schubertin Talvisessa matkassa kuolemaa kohti kulkeva vaeltaja ihmettelee laulussa Varis, että varisko se lopulta jää uskolliseksi loppuun asti. Ehkä meidän pitäisi asettaa kysymys toisin päin: olemmeko me uskollisia linnuille, muille eläimille ja luonnolle yleensäkin?

ILMOITUS