Diletantti kuuntelee ihan alkuperäistä Sibeliusta

Löysin kirjastosta Sinfonia Lahden ensi syksyn Sibelius-festivaalin ohjelman. Sen kannessa komeilee nuoren Sibeliuksen kuva ja teksti: ”Original Sibelius”. Mitä? Alkuperäinen Sibelius? Eivätkös kuuntelemani sinfoniat, sinfoniset runot, Viulukonsertto, Voces Intimae -kvartetto, lukuisat laulut tai piano- ja viulukappaleet olekaan alkuperäistä Sibeliusta? Pitääkö minun palata takaisin lähtöruutuun ja päivittää käsitykseni siitä, mitä Sibelius ihan oikeasti sävelsi?

Ei sentään. Onneksi Sibeliuksen tuotanto ei ole yhtä sekavassa tilassa kuin Musorgskilla, jonka teoksia esitetään milloin kenenkin muokkaamina versiona. Verratkaa vaikka alkuperäistä Yötä autiolla vuorella Rimski-Korsakovin sisäsiistimmäksi rustaamaan versioon. Sibelius-festivaalilla ei nyt myöskään keskitytä Sibeliuksen teosten kriittistä laitosta noudattaviin esityksiin. Vanhoista levytyksistähän löytyy joskus yllättäviä eroja kulloisenkin kappaleen muihin levytyksiin verrattuna. Esimerkiksi Leonard Bernsteinin johtamassa Neljännen sinfonian levytyksessä käytetään kellopelin sijaan putkikelloja.

Kuitenkin löytämäni mainoksen sivuilla korostetaan ihan hirveästi esitettävien versioiden alkuperäisyyttä. Mikä niistä tekee alkuperäisiä? On kysymys esitettävien teosten aikaisemmista, ensimmäisistä versioista, joista Sibelius itse myöhemmin korjaili ja muokkasi lopulliset versionsa. Näitä varhaisversioitahan Sinfonia Lahti on levyttänytkin Osmo Vänskän johdolla. Loppujen lopuksi tarjolla ei ole kuitenkaan mitään sen alkuperäisempää kuin lopullisissakaan versioissa, jotka säveltäjä itse viimein hyväksyi. Tietotekniikassa puhuttaisiin beta-versioista. Toteutuisiko ajatus alkuperäisyydestä paremmin, jos vaikka opuksen viisi Kuuden impromptun ohella esitettäisiin melodraama Svartsjukans nätter, josta kaksi viimeistä impromptua on muokattu? Tai jos Rakastava-sarjasta esitettäisiin mieskuoroversio? Ehkä näin ei kuitenkaan tehdä tuotannollisista ja taloudellisista syistä.

Varhaisempien versioiden alkuperäisyyden voi jossain määrin jopa kyseenalaistaa: kuinka alkuperäinen on teos, joka ei sittenkään vielä ole edes valmis? Sibeliushan oli melkoisen itsekriittinen, eikä siksi aina tyytynyt teostensa aikaisempiin versioihin. Tässä suhteessa hän toimi toisin kuin Šostakovitš, joka ei innostunut palaamaan vanhoihin kappaleisiinsa pohdittuaan, että vanhan teoksen korjailuun käytetyssä ajassa säveltää jo kokonaan uuden. Hänen sinfoniasarjansa onkin sekä suurempi että laadultaan epätasaisempi kuin Sibeliuksella. Brucknerista on sen sijaan kerrottu, että hän olisi ollut yliherkkä saamiinsa kritiikkeihin ja siksi kovinkin altis muokkaamaan teoksiaan yhä uudelleen ja uudelleen, minkä takia hänen sinfonioistaan on paljon eri versioita, eikä niistä oikein tiedetä, mitä niistä loppujen lopuksi pitäisi esittää.

Mutta mitä niistä Sibeliuksen teosten varhaisversioista oikein irtoaa? Tutkijat luonnollisesti selvittelevät teosten kehittymistä ja konserttiyleisö haluaa kai kuulla ennen kuulematonta materiaalia. Toivotaan positiivisia yllätyksiä ja ehkä sitäkin, että kantaohjelmistossa olevia teoksia ymmärrettäisiin entistä paremmin. Tutun materiaalin seassa on toki vaihtelevassa määrin kiehtoviakin yllätyksiä, mutta myös jaksoja, jotka eivät oikein tunnu toimivan. Esimerkiksi Aallotarten Yalen versio tuntuu kuin jostain näyttämömusiikista otetulta katkelmalta. Kiinnostavimmaksi koen Viidennen sinfonian ensimmäisen version, josta saan vaikutelman, että Neljäs sinfonia kummitteli vielä taustalla. Toisinaan leikittelen mielessäni ajatuksella, että kyseessä olisi Sinfonia numero 4,75. Kun ensimmäistä kertaa tutustuin Viidennen sinfonian lopulliseen versioon, olin aivan myyty – kuten olen edelleenkin: se on siinä! Mutta ensimmäinen versio muistuttaa, että lopullinen versio olisi voinut olla toisenlainenkin...

Varhaisversioita kuuntelee kyllä silloin tällöin, vaikka onhan niiden kuuntelu toisaalta aika julmaa, kun vertailukohteena ovat lopulliset teokset, jotka etenevät loogisemmin ja ovat ehjempiä kokonaisuuksia. Voi olla jokseenkin varma, että Sibelius itse olisi halunnut pitää varhaiset versionsa poissa julkisuudesta. Nythän hänen maineensa on kuitenkin niin vakaa, että se kestää aivan hyvin minkä tahansa versioiden julkisuutta. Se maine on kuitenkin vakiintunut Sibeliuksen tärkeimpien teosten lopullisten versioiden ansiosta. Onneksi Sibelius oli tarpeen tullen itsekriittinen, vaikka toisinaan valitellaankin Kahdeksannen sinfonian kohtaloa.

ILMOITUS