Justhin piisas kun kesken loppuu

Miksi Verdi sävelsi viimeistä oopperaansa salaa? Hän pelkäsi, että se jäisi kesken, että kuolema tekisi työnsä nopeammin. Vaikka Falstaff valmistuikin, Viikatemies on kieltämättä aika hankala neuvottelukumppani ja monen tunnetun säveltäjän viimeinen teos onkin jäänyt joko keskeneräiseksi tai jonkun muun viimeistelemäksi. Olisi toki ollut hienoa kuulla Mozartin Requiem hänen itsensä valmiiksi säveltämänä, vaikka Glenn Gould olikin sitä mieltä, että Mozart kuoli liian myöhään eikä liian aikaisin.

Beethovenin kesken jääneestä kymmenennestä sinfoniasta ei jäänyt kuin muutamia luonnoksia, mutta viime vuonna hänen syntymäpäivänään Juho Typpö uutisoi Helsingin Sanomissa, että viestintäjätti Deutsche Telekom on sponsoroinut joukon musiikkitieteilijöitä ja ohjelmoijia saattamaan kyseisen sinfonian valmiiksi. Ilmeisesti Beethoven ei saa rauhaa edes haudassaan.

Miksi pahasti keskeneräistä teosta edes yritetään kyhätä valmiiksi? Eikö Beethovenilta löydy muutenkin riittävästi esitettävää? Voin kuvitella ärtyneen Beethovenin riehumassa pilven reunalla: ”Ei! Ei noin!” Voiko lopputulos tyydyttää edes inhimillistä uteliaisuutta, jos siitä ei voi oikein sanoa, onko se riittävän hyvä likiarvo siitä, mitä Beethoven halusi? Korkeintaan voi arvuutella, olisiko hän ollenkaan voinut säveltää moista teosta. Yhden tekoälyllä tulostetun sinfonian osan perusteella säveltäjä, musiikkitieteilijä ja Beethoven-asiantuntija Barry Cooper on sitä mieltä, että ei. Onkohan Cooperin itsensä tekemä versio sitten jostain erityisestä syystä parempi?

Tehdään ajatuskoe: entä jos Sibelius olisikin kuollut ennen kuin olisi saanut valmiiksi edes ensimmäistä versiota viidennestä sinfoniastaan? Olisivatko täydentäjät ymmärtäneet, että osan luonnosmateriaalista pitäisikin päätyä kuudenteen ja osan seitsemänteen sinfoniaan? Tai jos Brahms olisi kuollut kesken sonaattiaan kahdelle pianolle, olisiko osattu arvata, että hän harkitsi materiaalin käyttämistä sinfoniaan, mutta päätyikin lopulta ensimmäiseen pianokonserttoonsa?

Aina kesken jääneen teoksen täydentäminen ei ole mieletöntä. Tibor Serlyn kannatti orkestroida Bartókin kolmannesta pianokonsertosta 17 viimeistä tahtia, jotta konsertto saatiin esityskuntoon. Alttoviulukonsertto jäi sen sijaan jo pahemmin kesken, mutta silti siitä löytyy ainakin kaksi täydennettyä versiota. Täydentämistä motivoi varmaan sekin, ettei alttoviululle ole sävelletty liikaa konserttoja.

Oopperoiden kesken jääminen on sikäli kiusallista, että samalla juoni jää kesken. On ikävä lopettaa tarinaa, kun musiikki loppuu ja siksi kiusaus kesken jääneiden oopperoiden täydentämiseen on suuri. Vaikka Arturo Toscanini keskeyttikin Puccinin Turandotin kantaesityksen siihen, mihin säveltäjä kuollessaan jäi, on kyseinen ooppera kuitenkin täydennetty kokonaiseksi, kuten muun muassa Bergin Lulukin.

Teoksen kesken jääminen voi myös inspiroida säveltäjiä, kuten vaikka Bachin Die Kunst der Fugen kesken jäänyt fuuga, jonka piti perustua teemaan b – a – c – h. Äkkipäätä mieleeni tulee, että teeman pohjalta innostui säveltämään ainakin Schumann, Liszt ja Bergman. Viime joulun alla radioidun jumalanpalveluksen yhteydessä ilmeni, että Olarin kirkkokin on käyttänyt kirkonkelloissaan kyseistä teemaa jumalanpalveluskutsuna.

Entä Schubertin keskeneräinen sinfonia – vai pitäisikö kirjoittaa Keskeneräinen sinfonia, millä nimellä hänen ehkä tunnetuin sinfoniansa ja yksi tunnetuimmista teoksistaan tunnetaan? Schubertin keskeneräisten teosten keskeneräisyyden syy ei läheskään aina ole kuolema, vaan hänen työskentelytapansa. Jos sävellystyö jostain syystä jumitti, hän ei yrittänyt väkisin runnoa teosta valmiiksi, vaan siirtyi sujuvasti säveltämään jotain muuta. Menettely ei ehkä ollut huono, koska paljon valmistakin musiikkia syntyi, kuten onneksi esimerkiksi suuri C–duuri-sinfonia, viimeiset pianosonaatit ja jousikvartetot, jousikvintetto ja lied-sarja Winterreise. Ehkä tunnetuin kesken jäänyt jousikvartetto tunnetaan nimellä Quartettsatz c-mollissa. Lisäksi kesken jäi muun muassa pianosonaatteja.

Kun yhtenä yönä huonosti nukkuessani avasin radion kuulokkeiden kanssa, ihmettelin, mitä yöklassinen oikein tarjosikaan: tyyli oli vahvasti Mahlerin tapaista, mutta teos ei ollut ollenkaan tuttu. Teos osoittautui Mahlerin kymmenennen sinfonian jälkikäteen täydennetyksi versioksi. Tavallisestihan teoksesta esitetään vain eniten valmista ensimmäistä osaa, vaikka Deryck Cooken täydentämää sinfonian kokonaisversiotakin toisinaan esitetään. Netistä näyttää löytyvän myös Rudolf Barshain täydentämä versio.

Suuren yleisön kannalta ongelmallista on, ettei läheskään kaikilla ole mahdollisuutta tutkia kesken jääneiden teosten jäljelle jäänyttä nuottimateriaalia arvioidakseen täydennettyjen versioiden uskottavuutta tai laatua. Mitä muutakaan silloin voi kuin vain kuunnella tarjottu versio ja valita, viitsiikö sitä kuunnella uudelleen vai ei? Muutenkin teosten täydentämisen jättämä jossittelun mahdollisuus aiheuttaa sen, etteivät täydennetyt teokset oikeastaan sittenkään koskaan tule valmiiksi: entä jos kuitenkin vielä hieman toisin…

Entä Brucknerin yhdeksäs sinfonia? Vaikka Bruckner ehdottikin, että jos viimeinen osa jää kesken, sen tilalla voisi esittää hänen Te Deuminsa, olisi hän ehkä hyväksynyt vaikka minkälaisen kuoleman jälkeisen täydentämisen, koska hän oli muutenkin jatkuvasti valmis muokkaamaan sinfonioistaan uusia versioita milloin kenenkin suosituksesta. On kai kuitenkin hyvä, että yleensä sinfoniasta esitetään vain kolmea ensimmäistä valmiiksi tullutta osaa. Monilla versioillaan Bruckner tulee tahtomattaan herättäneeksi epäilyn, tuliko yksikään hänen sinfonioistaan sittenkään koskaan valmiiksi. Niin tai näin, meidän on kuitenkin syytä olla iloisia siitä, mitä

 

ILMOITUS