KULTTUURIVIHKOT
Tilaa 
Kulttuurivihkot!

Kruunupäät ja ihmismielen peikot esiintyivät Helsingin kirjamessuilla

Kolumni

Lokakuun lopussa järjestetyillä nelipäiväisillä Helsingin kirjamessuilla kävi yli 47 000 ihmistä. Huikea määrä kirjojen ja lukemisen ystäviä halusi lehteillä uutuuskirjoja ja kuulla ajankohtaisista teemoista kirjailijoiden itsensä kertomina. Kirjat eivät kuitenkaan ole se kaikkein "popein" aihe yhteiskunnassamme. Syyskuussa järjestetyt Habitare -kodinsisustusmessut keräsivät yli 90 000 osanottajaa. Liekö sittenkin tärkeintä se, minkä vaikuksen arvokas taidekirja tekee vieraisiin levätessään perheen trendikkään olohuoneenpöydän kulmalla?
Kultti ry:n messuosasto

Kirjamessut eivät tarjonneet pelkkää makiaa ja mukavaa kirjallisuutta, vaikka dekkarit, scifi ja sarjakuvat saivatkin paljon painoarvoa ohjelmistossa. Yksinäisen ja syrjäytetyn ihmisen ahdistus ja mielenterveysongelmat olivat monen esikoiskirjailijan sekä aiemminkin romaaneja julkaisseen aiheena. Kaikille innokkaille kuulijoille ei riittänyt istumapaikkoja, kun Sofi Oksanen, Maria Peura ja Anna Maria Mäki kertoivat uusista synkkäaiheisista romaaneistaan ja siinä sivussa herättelivät keskustelua masennuslääkkeiden liiallisesta käytöstä ja mielenterveysongelmaisten hoitoon pääsyn vaikeudesta.

Murheeseen ei kuitenkaan ollut kirjamessuilla aihetta, sillä joka puolella näkyi lapsia ja koululaisia kultaiset paperikruunut päässä ja Peppi Pitkätossu -ilmapallot kädessä. Rahattomankaan ei tarvinnut olla aivan onneton messutarjousten keskellä, koska messuhallin lastenlavan tienoilla oli uudenuutukainen kirjastoauto, josta saattoi lainata kirjoja normaalin kirjaston tyyliin. Kirjasairaalassa taas korjattiin kovaa kohtelua kokeneita ja ahkerasti luettuja kirjoja, jotka sai sitten mennessään mukaansa kotiin.

Myös julkkikset olivat saapuneet sankoin joukoin messuille markkinoimaan kirjojaan. Matti Vanhanen jakeli nimikirjoituksella varustettuja mattivanhas-kortteja lapsille, Miljoonasateen laulaja Heikki Salo tarinoi laulunsanoituksista ja Jyrki Sukula kokkasi. Kaikki elämän osa-alueet oli otettu huomioon.

Poleemisia keskustelujakaan ei ollut unohdettu. Messujen ohjelmatoimikunnan puheenjohtaja, kirjailija Anja Snellman ja Nyt-liitteen toimittaja Anu Silfverberg yhdessä parin muun naisen kanssa virittivät kiinnostavaa keskustelua tekstien ja kuvien moniäänisyydestä ja tulkinnan vaikeudesta. Ironia ei kuulemma pure suomalaiseen yleisöön. Tutkija Vaula Norrena heittikin kommentin, että ironia ja sarkasmi ovat erityisesti totalitääristen maiden tyylilajeja. Ironian lisääntyminen saattakin olla heikko signaali yhteiskunnan muutoksesta.

Joka tapauksessa kirjamessuilla oli kivaa ja sivistävää. Yli neljä viidestä kävijästä myös osti kirjoja. Toivotaankin, että pukinkontissa on ensi jouluna monelle innostava ja ajatuksia herättävä kirja.

Reeta Heino
Kuva: Johan Alén

Videoreportaasit

Katso Kulttuurivihkojen videoreportaasit Helsingin kirjamessuilta.


Otto Grundströmin haastattelu

VIDEO: MPEG4 (6 MB) | AVI (30 MB) | Avaa suoraan selaimeen (Yuotube)
Tohtori Ari Lahdenmäki haastattelee Tehosekoittimen laulajana tunnetuksi tullutta runoilijaa.


Christian Marazzi

VIDEO: MPEG4 (16 MB)
Akseli Virtanen esittelee sveitsiläisen talousfilosofin teoksen, joka avaa Tutkijaliiton uuden Polemos-kirjasarjan. Olemmeko massapsykoosin vallassa, ja millainen voisi olla rahoitusmarkkinoiden lingvistinen teoria?


MPEG4 on suhteellisen uusi muoto, ja suosittelemme sen käyttämistä. Varmistathan, että käytössäsi on sopiva toisto-ohjelma. AVI-tiedostomuoto on tarkoitettu vanhoille Windows-versioille.

MPEG4-tiedostot on valmistettu siten, että ne voidaan katsoa samaan aikaan kun niitä ladataan. Tämä säästää aikaa. Kaikki selaimet eivät tue tätä ominaisuutta.

Tuotanto: KULTTUURIVIHKOT Copyright: domirola oy (2005)

Valaan kasvot | Lehden esittely | Luku-urakka | Asiakaspalvelu | Yritysesittely | Mediakortti